Onko muita samassa tilanteessa. Oon parikymppinen ihan ookoosti elämässä pärjäävä tyttö. Olin suhteessa miehen kanssa ja kaikki oli aluks ihanaa. Kohta ahdistuin, huomasin ettei kaikki ole kunnossa ja normaalia. Sain kuulla ystäviltä että he aistivat ettei kaikki ole kunnossa, minulta kysyttiin olenko koskaan kuullut mikä on narsisti..(ei kai se auta että etsin toisesta vikoja, kuhan itse pääsisin eteenpäin) Ystävät pelkäsivät ja kehuivat rohkeudesta tehdä päätöksen.

Kaipasin eron jälkeen etäisyyttä. Otin kuitenkin syytökset vastaan. Enkö voi edes kaverisuhdetta jättää? Tässäkö palkka pojan huolenpidolle? Jättää nyt toinen aivan yksin. Tiesin olevani julma, huono, halpamainen ja itsekäs. Mies sanoi että ei aio peitellä kuka tässä on jättänyt ja kenen. Työpaikan potkut olivat syytäni. Uskoin kaiken. Jatkoimme yhteydenpitoa. Yritin olla vahva. Yöllä huusin unissani, ahdisti.

Läheiseni kuoli yllättäen joka oli itselleni vaikea asia. Olin tukena tarvitseville. Aloin saamaan exäni luottamusta takaisin, jolloin hän laittoi viestiä löytäneensä uuden onnen. Sääli rankkaa elämäntilannettano (josta oli kuullut kiertoteitä) ja samaan hengenvetoon kertoi miten maailman onnellisin on, totesi ettei nallekarkit mene tasan. Maailman onnellisin..

Nyt läheiseni voivat paremmin. Olen päässyt exästäni eroon, välillä toki kuulen miten elämän parasta aikaa hän elää. Toisaalta vasta nyt alan suremaan eroa. Kaipaan läheistä ystävää. Olisiko suhde kuitenkin kestänyt. Rinnalla nyt tukena ja turvana.. Nyt vasta olen saanut tilaa omille tunteille.

Kun muut voivat paremmin, tulivat omat tunteeni esiin. Itkin. Itkin työmatkat, yöt, aamut, ja päivät. Töissä olen edelleen se iloinen naamari kasvoilla. Reipas ja luottotyöntekiä. Kun vedän työhaalarin pois tulee tuska takaisin. Juna-asemat saa kyyneleet silmiin, en pysty olla kotona koska sielä olen liian rehellinen tunteitani.

Minulla on laaja ystäväjoukko. Silti tunnen olevani yksin.Mistä saan toivon, luottamuksen ja ilon takaisin.

Miten päästä pois itsesyytöksistä ja ahdistuksesta?
Miten unohtaa ikävä ja jossittelu?
Miten jatkaa elämässä eteenpäin katsomatta eiliseen?
Miten saada luottamus ihmisiin, etenkin itseen ja omiin tunteisiin? Miten saada uskomaan olevansa hyvä tällaisena. Miten uskaltaa olla se oma itsensä, mitä oli ennen suhdetta?
Miten löytää itsetunto ja elämän ilo takaisin?

Miten saada varmuus että tein oikean ratkaisun?

Yksi ystäväni sanoo että olen liian hyväntahtoinen. Liian sinisilmäinen ja kiltti. En tiedä. Kertokaa kokemuksia.