Hei!
Tiedän tunteen TARKALLEEN! Itse tulin jätetyksi kuukausi sitten ja olo on jo hieman parempi,mutta hirveä ikävä ja tuska on koko ajan. Tuo tuska on aivan kamalaa. Tuntuu,ettei missään ole hyvä olla.
Uskon kuitenkin,että aika auttaa ja pääsemme vielä niin sinä kuin minäkin tästä erotuskasta.Se vaan tuntuu minustakin kestämättömältä,että miten tätä jaksaa sinne saakka,kunnes helpottaa. Itse olen huomannut,että vältän sellaisia paikkoja,missä on todella tuskaisaa,mutta koetan hakeutua ihmisten pariin,koska se tuntuu helpottavan,kun ei ole yksin. Yksin asiaa hautoo vaan enemmän. Kait nekin paikat ja tilanteet on hyvä ajan kanssa kohdata,missä muistot tulevat ahdistavimmin mieleen, että voi käsitellä eron tunteet läpi paremmin. Olen myös käynyt juttelemassa kriisikeskuksessa muutaman kerran. Suosittelen! Tsemppä!Kyllä me selviämme!!!

Tuntuuhan se alkuun, mutta menee ajan kanssa ohitse.
Sieltä kotoa, sinun on just lähdettäväkin ihmisten ilmoille, jos sinne käperryt, niin lähtö vain vaikeutuu.
Jos hän ei ole parempia selityksia antanut, niin ei hänen takiaan kannata surupukua pukea eikä kyyneleitä turhaan vuodattaa, ei ole itkunkaan arvoinen.
Sinä nostat, nyt pään ylpeästi pystyyn, anti mennä!

Mariia2 kirjoitti 20.5.2011 21:57

Avomieheni jätti minut viime viikolla. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä, ja täytyy myöntää, että tämä päätös tuli todella puun takaa. En saanut kunnollista selitystä, en saanut toista mahdollisuutta.. Ei johdu kuulemma minusta, vaan hänestä (niin varmaan). Tämä on ensimmäinen eroni. Ahdistaa kun tunteet heittelee minuutin välein enkä voi ajatella muuta kuin entistä avomiestäni.. Tuntuuko olo koskaan paremalta?? Nyt tuntuu niin toivottomalta. En halua poistua kotoa.. Kävin ystäväni kanssa kahvilla, pystyin olemaan ulkona n. 5min. ennenkuin alkoi ahdistamaan.. Miten jaksan elää ilman elämäni rakkautta?? Ero tuntuu kamalalta, kun ei sitä itse halunnut..

Tällaista tämä nykymeno on, mennään, yhteen liian nopeasti, ei seurustella, ei tulla tutuiksi, vaan kaikki pitää saada tänne heti nyt, ja sitten kun "parempi" tuleekin silmien eteen niin mennään ja vaihdetaan kumppania lennosta.
Mitenkään ei satsata parisuhteeseen - sitä pitää hoitaa, siihen on keinoja, parisuhteen pitää olla elävä.
Mutta tosiasiassa, enpä juuri eroista enää muista, olen ollut avioliitossa 22 vuotta, mutta luulen, että kun aikasi suret menee tuo ohi, koville se ottaa kun on ensimmäinen kerta, mutta se menee ohi, se on elämää.
Muistat vain, että vastaasi tulee vielä jonain päivänä uusi kumppani, kumppani joka rakastaa sinua, odota sitä.

Hei! oikein paljon voimia sinulle tähän vaikeaan hetkeen, tiedän miltä sinusta tuntuu vaikka oma tilanteeni olikin muutama kk sitten hieman erilainen ja eroon päädyttiin yhteisymmärryksessä.

Se sattuu. se sattuu niin paljon ettei semmoista kipua tiennyt olevan olemassakaan. Luulin kirjaimellisesti kuolevani ja luuhistuvani omien ahdistavien ajatuksieni alle. en muista tuosta ajasta näin jälkikäteen paljoa, toimin kuten kone arjessa ja illat möllötin itku silmässä hiljaa. onneksi sain asua ystävän luona joka repi ylös pahimmista soista.
Mutta kyllä, se tulee helpottamaan, minulla kohta tapahtuneesta 3kk ja pikkuhiljaa alan olemaan edes jotenkuten tolpillani. edelleen on hetkiä jolloin ahdistus on kovaa, mutta harvemmin. minun tilanteeni on erilainen ja näissä asioissa muutenkin kestää aina oma aikansa, joka jokaisella on henkilökohtainen. Toipumiselle on annettava aikaa. Se on jännä miten koko elämästä katoaa tarkoitus ja pohja ja kaikki tuntuu turhalta, minulla on se tunne edelleen, mutta ehkä se ajan kanssa täyttyy taas? en tiedä.
Kaikkien tunteiden on annettava tulla ja muista ettei niitä tarvitse pelätä. olivat ne sitten millaisia tahansa, voit huoletta käydä niitä läpi, sillä nämä asiat tulevat pääsi sisältä ja vain niitä läpikäymällä voit parantua.
Etkö saanut minkäänlaista selvyyttä eroon johtaneista syistä? On inhottavaa, miten jotkut ihmiset voivat selittämättä lähteä. muista kuitenkin että ero ei koskaan ole kenellekkään helppo. se satuttaa meitä kaikkia, myös sinun toista puoliskoasi. me vain käsittelemme asian eri tavoin.
Kirjoittelethan tänne kuulumisiasi, haluan tukea sinua vaikka näin netin välityksellä, sillä olen kamppaillut saman asian kanssa ja tiedän juuri miltä tuntuu.

TSEMPPIÄ!!!!

Kyllähän se sattuu, kun tulee ero ja etenkin, jos kokee tulleensa hylätyksi. Olen kokenut tämän saman tänä keväänä ja kirjoittanut siitä omaan ketjuuni (Vihasta vapautuminen).

Minulla ahdistus ja viha vuorottelivat, olin jo ajatuksissani asetta hankkimassa. Ymmärrän täydellisesti näitä mustasukkaisuusmurhia... nyt kun aikaa on jo kulunut muutama kuukausi, olo on helpottanut todella paljon. Pystyn jopa nauttimaan elämästä, kunhan siihen ei vaan kuulu mitään Hänestä liikaa muistuttavaa.

Täydellinen irtiriuhtaisu on ainakin minulla toivonut paremmin kuin tipoittainen ero, johon liittyy aina sitä unelmointia yhteenpaluusta. Tosin joudun exääni näkemään vielä määrätyissä ympyröissä, mikä saattaa käynnistää uudelleen tuskarumban. Suutuksissani yritin jopa heti hankkia uutta heilaa, mutta ainakaan vielä se ei ole ottanut tulta. Voi mennä aikaa, ennen kuin niin suureen muutokseen kykenee.

Tällä hetkellä jopa nautin sinkkuudesta. On vapaa menemään ja tulemaan. Samaa neuvon Sinullekin: älä eristäydy, mutta älä myöskään juokse toisen perässä, jos hän ei Sinua halua. Siitä seuraa vain lisää murhetta kummallekin. Yritä löytää muuta sisältöä elämääsi ja muita ihmisiä. Eiväthän he toki rakastettua korvaa, (kukapa voisi Hänet korvata? ei kukaan, ei ainakaan heti), mutta heistä on paljon apua ja lohtua.

Lopulta vain aika parantaa haavat. Ensimmäiset viikot ovat pahimmat, niin erossa kuin surussakin. Pikku hiljaa tuska alkaa hellittää. Ja juttua kannattaa puida omassa päässään kaikkine kipeine tuntemuksineen niin kauan kuin se mietityttää, kirjoittaa ja puhua siitä ja vasta kaiken tämän myllerryksen jälkeen siitä voi toipua. Hitaasti, hankalasti aivan kuten flunssasta toivutaan. Vihan ja koston ajatukset ovat niitä vaarallisia jälkitauteja. Koe ne, mutta älä päästä niitä hallitsemaan elämääsi. Äläkä lääkitse itseäsi alkoholilla, se on tyhmintä, mitä voit tehdä!

Onni ei sittenkään ole kiinni yhdestä ihmisestä tai on, mutta se ihminen ei ole Hän. Se ihminen olet sinä itse. Sinä päätät ajatuksistasi, ja ajatuksesi muovaavat tekosi. Teot puolestaan muovaavat karmasi/kohtalosi/kaiken sen, mitä sinulle tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa.

Ei helpota sitten millään.. En jaksa puhua kavereille, viikossa olen saanut syötyä yhden ruisleivän, kaikki muu on tullut suoraan ylös. Nukun yössä vain muutaman tunnin ja ajatukset ovat kokoajan entisessä miehessäni.. En tiennyt olevani näin heikko. Olen niin kateellinen entiselleni, kun hän ainakin ulkoisesti näyttää selvinneen ihan hyvin.. Ja minä en pääse sängystä ylös. Tunteet vaihtelee vartin välein, olen vihainen, surullinen, mustasukkainen.. Toivottavasti olen pian myös iloinen

Hei vaan! Eipä oo kaveri suremisen arvoinen kun näin lähti antamatta kunnon selitystä. Vaikuttaa keksityltä tarinalta koko selitys.
Nyt nokka kohti uusia seikkailuja. Et jää sitten itsesääliin rypemään etkä ota takaisin vaikka olisi tulossa ilman kunnollista keskustelua ja syiden ruotimista. Sen verran ylpeyttä on meillä naisilla oltava. Mikäli ei kuulu mitään, älä jää murehtimaan vaan keksi tekemistä ja taas tekemistä ettei ajatukset pyöri yhden ja saman asian ympärillä. Helposti pää menee sekaisin ja varsinkin ne kivat ajat tulevat mieleen ja harmittaa hirveästi kaikki ja ikävä on jne jne. Koveta itsesi ja ajattele järjellä, älä anna tunteille valtaa. Suhteenne on varmasti ollut hieno, mutta tuo jättämistilanne selityksineen kaikkea muuta. Yritäthän jaksaa, kesä tulossa ja kaikkea kivaa sen mukana. Kirjoita tänne kun on rankkaa, me ollaan ihan sinua varten 😍

kyllä se sattuukin, en todellakaan aio tuskaasi nyt vähätellä, mutta hiljattainen hyvinvointi lähtee siitä että pidät nyt itsestäsi erityisen hyvää huolta. yritä parhaasi mukaan syödä, urheile!! leikkaa uusi tukka, osta hieno vaate. helli itseäsi ja kuuntele mikä juuri sinulle on nyt parasta.itke, itke, itke se auttaa. ole itsesi paras kaveri, KIRJOITA ,sekin toimii. kaikki pahat ajatukset päästäsi paperille, ei niitä tarvitse jälkeenpäin lukea vaan polttaa. kirjoita vaikka ex miehellesi kirje, jota et koskaan lähetä, kaikki mitä haluat hänelle sanoa.se tunnemyrsky mitä käyt nyt päässäsi läpi, on ihmisen kovaa kasvua, se on useimmilla meillä joskus edessä. Et kuitenkaan tule aina olemaan näin ahdistunut kuin olet nyt, kuten muutkin ovat sanoneet ensimmäiset viikot ovat pahimmat, itse ehkä kallistuisin herkkänä ihmisenä siihen, että ensimmäiset kuukaudet. mutta pikkuhiljaa ahdistus vaihtuu suruksi, suru hälvenee ja alat pikkuhiljaa nauttia taas elämästä. tämä on faktaa, nyt on vain rämmittävä kaikkien tunteidesi läpi, me kaikki tuemme sinua täällä, sillä vain sillä tavalla pääset sinuiksi asian kanssa.

voimia.

Kyllä sinä selviät.Kannattaa käydä purkamassa tuntojaan jossakin.Itsekunnioitusta älä unohda.Kaikkeen ei vaan saa aina selitystä ja älä sitä edes mieti.Jatkat päivä kerrallaan eteenpäin.Yritä saada pienistäkin asioista iloa elämääsi.Tunteet menee varmasti vielä jonkun aikaa vuoristorataa,mutta käyt niitä läpi.Muista vaan samalla jatkaa omaa elämääsi.Läheisten ihmisten avulla pääset jaloillesi.Usko parempaan huomiiseen 🙂

Niinhän se on, että hylätty saattaa kokea maailmansa romahtavan. Liian paljon on satsannut toiseen ja unohtanut itsensä. Tyypillinen naisten tauti, miehet ovat yleensä liian itsekkäitä sairastuakseen tuohon vaivaan (on toki poikkeuksiakin). Sanoisinpa, että kun oirehdit noin voimakkaasti, niin ehkä taustalla on jotain muutakin. Jokin suuri perusahdistus pitää läheisriippuvaisuutta koossa.

Mutta arvelisin, että tapauksessasi analyysin aika on vasta myöhemmin. Jos et pysty syömään kunnolla, tilanne on vakava. Suosittelen, että haet apua. Soita vaikka numeroon 112, jos et muuta keksi. Jos ihminen vain makaa ja oksentelee, hän tarvitsee välitöntä apua. Sitten kun on jo vähän paremmassa kunnossa, voi alkaa selvitellä syitä ja seurauksia.

Siis älä jää tuleen makaamaan, vaan hae itsellesi apua ja nyt heti! Kerro samat asiat kuin meille netissä. Olen aivan varma, että avunpyyntöösi vastataan.