Säteilenkö jotakin "pahaa auraa"?
Taas on hiukan aikaa kierähtänyt viime kertaisista nakutteluista, ja tilanteet ovast vaihdelleet suuntaan ja toiseen.
Viime aikoina on ollut jonkin verran parempi olo. Jonkin verran edistystä onkin tapahtunut joissakin asioissa: psykoterapia järjestyi henkilölle, jonka kanssa olin aiemminkin ollut tekemisissä YTHS:llä ja josta koen, että hän ymmärtää minua. Kustannuksia on, mutta ne ovat pieniä ja saan niihin apua vanhemmilta. Ja silloinkin, jos he eivät pystyisi minua auttamaan niissä, niin tiedän niiden olevan niin pieniä, että pystyn maksamaan hoidon itsekin, kun tilanne niin vaatii.
Samaten opiskelu on ollut hiukan helpompaa. Vaikka asiani ovat edelleen hieman solmussa aiempien väärinkäsitysten vuoksi, niin olen saanut ainakin joitain kursseja liikkeelle, ja lisääkin voi olla vielä järjestettävissä. Burnoutin pelko minulla ei tällä hetkellä ole niin vahva kuin viime vuonna samaan aikaan.
Kuitenkin tietyt teemat pyörivät mielessä voimakkaina.
Viimeisin kirjoitteluni liittyi katkenneeseen parisuhteeseeni. Siitä on kulunut jo puoli vuotta, mutta silti asia on minulle aika hankala. Olen kai tavallaan jo päässyt erosta yli, mutten tiedä, miten suhtautuisin tähän jälkitilanteeseen: Yritänkö olla nyt jonkin aikaa vielä yksin, vai alanko tutustua ihmisiin uudelleen?
Kumpaakin olen yrittänyt, mutta huonosti menee.
Kun yritän päästä juttuihin kivan oloisten tyttöjen kanssa, he puukottavat selkään. Milloin baarissa oleva muija, jonka kanssa puhun hyvän aikaa ihan leppoisasti, antaa väärän puhelinnumeron, milloin netin treffipalstoilla olevan profiilin omistaja kuvani nähtyään poistaa profiilinsa, milloin nettichatissa jollekulle tulee ”kiire mennä tekemään läksyjä” ja samalla mystisesti katoavat ne kaikki yhteydet, joilla tämän henkilön aiemmin tavoitin. Ajoittain mietin, miksi minulle ei ihan suoraan sanota, että ”minua ei kiinnosta”. Tuolla tavalla kieroillen vain kadotaan jonnekin. Suoraan sanoen pistää vihaksi ja oksettaa tuollainen 😝
Ymmärtäisin, jos etsisin vain yhden yön seuraa, tai jos puhuisin törkeitä ja kuulisin useamman ihmisen suunnalta, että käyttäydyn sopimattomia. Mutta mielestäni käyttäydyn ihan asiallisesti ja mukavasti: yritän ottaa toista huomioon, olla oma itseni, olla liiaksi tuputtamatta itseäni,ja toisaalta olla aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä. En myöskään ole yhden yön juttujen perään: vaikka joskus saatan sellaisia etsiäkin, tiedän pohjimmiltani kaipaavani ystävää, ymmärtäjää, jotakuta jota voi ihan oikeasti rakastaa henkisestikin. Silloinkin, kun mielessäni on ollut pelkkä seksi, en ole heti ensimmäiseksi kiekaissut: ”Meille vai teille punkkaamaan?” tai mielestäni muutenkaan ollut tökerö.
Ja vaikka haluaisin naisten kanssa ollakin ja tutustua heihinkin paremmin, en halua heti sitoutuakaan, jos se heistä tuntuu epämukavalta. Itsekin haluan katsoa enemmän siltä pohjalta, että miten tilanne kehittyy. Siitä ei tarvitse välittömästi tulla mitään vakavaa, mutta en pelkää sitoutumistakaan, jos kemiat pelaavat.
Olen huomannut, että naiset eivät koskaan ole olleet minusta erityisen kiinnostuneita. Minulla on ollut tasan yksi vakava suhde, ja olen jo melkein 25. Tuo ainoakin alkoi siitä, että hän oli (tai ainakin kuvitteli olevansa) kiinnostunut minusta.
No, sitten turhaudun epäonnistumisiini ja ajattelen, että olkoot. Naisia tulee elämässä vastaan myöhemminkin. Noin ehkä menee jonkin aikaa, mutta sitten muistan taas exäni. Miten hyvältä tuntui olla hänen vierellään, miten onnellinen olin hänen kanssaan, kuinka aiemmat hyvät ajat olivat melkein liian hyvää ollakseen totta. Ja toisaalta sen, miten typerää on haikailla hänen jälkeensä, kun kuitenkin tietää, ettei voi saada häntä.
Välillä mietin, ”säteilenkö” jotakin negatiivista, kun harva minusta tuntuu kiinnostuvan muutenkin kuin ihmisenä. Ne harvat, jotka kiinnostuvat, osoittautuvatkin sitten olevan liian pihalla itsensä kanssa ja lopettavat ennen pitkää.
Mielestäni en myöskään ole ”kranttu”. Alkuun olin epävarma exäni ulkonäöstä ja toisaalta, en ehkä alkuun edes varsinaisesti rakastanut häntä. Mutta päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Ja ajan kuluessa huomasin, miten upea ihminen hän onkaan.
Ei ihmisen tarvitse olla täydellinen, kunhan hänessä on omat hyvät puolensa. En itsekään ole missään nimessä virheetön; miksi vaatisin sitä muiltakaan?
Eli joko kärvistelen yksinäisyyttäni, kun näen suutelevia pareja tai muistan exäni; tai yritän jatkaa eteenpäin ihan vaan aluksi kaverina ja tulen koko ajan torjutuksi. Oikeasti: mitä minä teen väärin? 😑❓
moikka mulla on sama tilanne pääpiirteissään kuin sulla. musta kyllä kiinnostutaan joksikin aikaa mutta usein se loppuu melko pian. mä otan aina toiset huomioon kuuntelen yritän auttaa..... mutta jostain syystä musta ei kiinnostuta niin paljoa että mun kaa haluttaisiin tavata.
en tiedä ehkä olen vain liian hiljainen☹️tosin en taida osata olla muuta.....
olen kiinnostunut ihmisistä mut musta ei kiinnostu kukaan......
hämmentävä tilanne......
Pohdittuani aikani tätä asiaa, päätin ottaa sen puheeksi tämänpäiväisellä psykoterapiaistunnollani. Käsittelin asiaa tästä sekä hieman toisesta näkökulmasta: Olen huomannut, että eräs läheinen ystävänikin on viime aikoina tuntunut suhtautuvan minuun jokseenkin kielteisesti, vaikka olen yrittänyt olla hänelle läheinen ystävä ja tukea häntä hänen vaikeassa elämäntilanteessaan. Siinä ohessa sitten kysyin psykoterapeutiltani aika suoraan, onko hän havainnut olemuksessani tai käyttäytymisessäni vaikka näiden aiempien terapiaistunnoiden perusteella jotakin sellaista, jonka hän voisi ajatella muiden kokevan luotaantyötävänä. Hän vastasi minulle rehellisesti kyllä, mutta ei osannut määritellä mitä. Korosti kyllä, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista minua vastaan, ja arveli sen liittyvän jotenkin vanhempiini ja lapsuuteeni. Hänen vastauksensa oli minulle aikamoinen yllätys: se tuntui ehkä hieman shokiltakin (olinhan yrittänyt olla asiallinen, oma itseni ja pitää itseni avoimena tunteistani, ajatuksistani, elämästäni), mutta toisaalta arvostan hänen rehellisyyttään, eikä se tule todennäköisesti muuttamaan suhtautumistani häneen.
Eli tuossa voi olla jotakin, mikä viittaisi siihen, että minussa on jotakin, joka pitää ihmisiä loitommalla. Aiemmista vaiheistani muistan lukeneeni "liiallisesta muodollisuudesta", "sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksista" ja "sopeutumishankaluuksista", mutta vaikuttavatko nuo todella niin vahvoina sanoissani ja teoissani, että toinen saa tarpeekseen jo viidessä minuutissa? Psykoterapeuttini totesi, että tämän "negatiivisen vaikutelman" havaitseminen on tärkeä huomio, jota on hyvä jatkossa tutkia lisää. Puhui esimerkiksi transferenssistä, ja selitti jotenkin niin, että tiedostamattani välitän eteenpäin joitakin tuntemuksia, jota esimerkiksi jompikumpi vanhemmistani on kokenut ja ilmaissut jollakin tavalla minulle.
Periaatteessa teoria tuntuu loogiselta, sillä olen kokenut isäni hieman etäiseksi. Meillä on kyllä ihan hyvät välit, ja pohjimmiltani tiedän, että hän tahtoo parastani ja on tehnyt eteeni suuriakin uhrauksia, mutta kiistakapuloitakin on. Olen jonkin verran huolissani esimerkiksi hänen alkoholin käytöstään, ja joissain asioissa hän on aivan uskomattoman itsepäinen. Lisäksi hänellä on ollut vuosikymmeniä kiireinen työaikataulu, ja kotona yhdessä vietetty aika jää joskus siksi vähiin.
Kellään kokemuksia samankaltaisesta? Minusta tuntuu siltä, että terapeuttini vahvistus havainnostani (tai ehkä olettamuksesta 😑❓ ) voi olla avain aika moneen ongelmaan, jos saan sen perimmäiset syyt selville ja keksin keinon asian muuttamiseen tai edes hyväksymiseen. Olisi kiva, jos vähitellen alkaisi pärjätä paremmin vaikka parisuhde-elämänkin kanssa...
Heippa Itseensä menettänyt🙂🌻🙂🌻🙂🌻
Koska en näe enkä tiedä sinusta mitään paitsi mitä luin
läpi.
Tärkein on tässä että voit itseesi kanssa hyvin. Jos epäilet ja se epäily näkyy selvästi sinun puheesta, käyttäytymisestä ja mahdollisesti ulkoisesti niin totta se näkyy päälle.
Lyhyesti on että olet sinut itseesi kanssa ja mikä tärkein että rakastat itseesi niin silloin osaat rakastaa toistaa sellaisena kuin se toinen on.
Älä rakenna itsestäsi virheellinen itsevarma koska puhesta ja käyttäytymisestä näkyy selkeästi millainen itsetuntosi ja oma sisäisen personan kanssa olet sinut.
Ei kuka voi etukäteen sanoa että joku rakastaa toista vielä huomenna koska jokainen parisuhde elää päivä kerrallaan.
Ei sinun terapiasi ole oikea henkilö kertomaan millainen aura sinulla on koska hän jos kuka tietää sinun tausta joten ota se hänen ajatus pikkaisen varovainen eikä niin kirjaimellisesti sitä paitsi rakastunut ihminen näkee toisessa aivan toista kuin sinun terapia henkilö.
Tämän päivän ihmis-suhde asia on herkkä ja arka, joksenkin varovaisempi miten vanhemmaksi ihminen tule, kaikilla on omansa menneisyys mitä voi sisältä vaikka mitä niin naiset kuten miehet , eivät niin helposti lähde heti avautumaan toiselle heti ensi kättelyssä pikemmin jokainen katsoo toistaa hyvin varovaisena ja on itsensä hyvin varovainen mitä puhuu toiselle ja millaiset vastaukset saa palautteena. En usko että olla heti kättelyssä niin avonaisia toista kohta, sellaiseen suhteeseen menee suhteessa hyvin syvälle.
Ulkonäkö ja se on hyvin pettävä olkoon sitten mies tai nainen.
Ihminen kokonaisena ikä ja kokemuksen tuomana niin se on aito ja rehellinen ja ennenkaikki se henkilö on sinut itsensä kanssa. Kaikki epävarma tai huoli tai pelko tai jokin muu mikä paina mieltä valitettavasti näkyy päälle ja tuskin silloin vastakkainen sukupuolinen ihminen ei uskalla lähestyä toista.
Kaikki nämä ajatukset ovat omiani eikä kenenkään tarvitse uskoa tai tehdä siitä mitä numero. nämä lauseet ovat minun eikä näistä lauseesta kannata suuttua tai loukkaantua. nämä on minun näkemykset mitä tuli mielen kuin luin sinun pitkä viestiä.
Jokainen löytää rakkaudensa vaikka kassajonossa joten kyllä sinun rakkautsesi saa palautusta jonakin päivänä, ja se voi olla vaikkapa tänään tai huomenna .
Paljon voimia sinulle. Ystävällisesti ja hyvää kevät
🙂🌻🙂🌻
Kiitokset kannanotoista BluesGirlille ja Jousimiesnaiselle!
v 1959 jousimiesnainen kirjoitti 5.2.2009 19:31
Heippa Itseensä menettänyt🙂🌻🙂🌻🙂🌻
Koska en näe enkä tiedä sinusta mitään paitsi mitä luin läpi.
Tärkein on tässä että voit itseesi kanssa hyvin. Jos epäilet ja se epäily näkyy selvästi sinun puheesta, käyttäytymisestä ja mahdollisesti ulkoisesti niin totta se näkyy päälle.
Jaa-ah... mitenköhän se sitten näkyy? Mielestäni en yleensä paljoa esim. surkuttele menneisyyttäni uusille tuttaville, mutta en sitten tiedä, onko esim. kehonkielessäni jotakin liian alistuvaa elettä tms. Hankalaa tätä on toisaalta miettiä, koska pulma on nimenomaan siinä, etten tiedä mikä se karkoittava piirre tai piirteet ovat 😑❓
Lyhyesti on että olet sinut itseesi kanssa ja mikä tärkein että rakastat itseesi niin silloin osaat rakastaa toistaa sellaisena kuin se toinen on.
Älä rakenna itsestäsi virheellinen itsevarma koska puhesta ja käyttäytymisestä näkyy selkeästi millainen itsetuntosi ja oma sisäisen personan kanssa olet sinut.
Hmm... rakastaa itseäni... jos mietin esimerkiksi edellistä suhdettani, niin mielestäni en voi sanoa rakastaneeni itseäni. Oikea termi olisi ehkä ennemmin itseni "sietäminen", tai oikeastaan sen asian ajatteleminen jäi silloin jotekin taka-alalle. Suunnilleen koko tuon ajan suhtautumiseni omaan minään pysyi melko samanlaisena, mutta suhde kyllä muuttui sikäli, että alun epäröintini muuttui syväksi rakkaudeksi häntä kohtaan, kun aloin tuntea häntä enemmän. Jos voisin päättää, olisin edelleen hänen kanssaan: sen verran läheiseksi hän minulle tuli. Nykyäänkin suhtaudun omaan luonteeseeni mielestäni samankaltaisesti: useimmiten en erityisemmin edes ajattele koko asiaa, mutta myönnän toki ajoittain ajattelevani, että vihaan itseäni. En kuitenkaan esim. pyri aktiivisesti vahingoittamaan itseäni, ja perusasioita saan hoidettua, kuten peseytymisen.
Ei sinun terapiasi ole oikea henkilö kertomaan millainen aura sinulla on koska hän jos kuka tietää sinun tausta joten ota se hänen ajatus pikkaisen varovainen eikä niin kirjaimellisesti sitä paitsi rakastunut ihminen näkee toisessa aivan toista kuin sinun terapia henkilö.
No, myönnän sinun siinä suhteessa olevan oikeassa, että terapiahenkilöni ja vastaan tuleva nainen - mahdollinen joskin epätodennäköinen myöhempi elämänkumppani - ovat kaksi eri asiaa, ja he näkevät minut eri tavalla. Eikä tavoitteeni ollutkaan välttämättä ottaa hänen sanomisiaan ehdottoman järkkymättömänä totuutena. Kysyin asiaa kuitenkin häneltä nimenomaan siitä syystä, jonka sinäkin mainitsit: hän tuntee taustojani, ja näin ollen pystyy ehkä asiaa tutkittaessa selvittämään esim. sen, jos minulle on jäänyt jokin trauma lapsuudesta (en kylläkään muista sellaisia tapahtuneen), joka näkyy nykyelämässäni jonkinlaisena häiriönä. Hän ehkä voi näyttää minulle sen, mikä aiheuttaa ongelman, ja auttaa kenties vähentämään sen vaikutusta.
Kaikki nämä ajatukset ovat omiani eikä kenenkään tarvitse uskoa tai tehdä siitä mitä numero. nämä lauseet ovat minun eikä näistä lauseesta kannata suuttua tai loukkaantua. nämä on minun näkemykset mitä tuli mielen kuin luin sinun pitkä viestiä.
Totta kai saat ilmaista omia mielipiteitäsi ja ajatuksiasi. Arvostan sitä, että minulle annetaan myös eroavia näkemyksiä, koska niillähän voi parhaimmillaan saada omaan ehkä "kieroutuneeseen" näkökulmaansa vaihtoehtoa, jota ei alkuun ole välttämättä tullut edes ajatelleeksi. Ja toivottavasti myöskään vastaukseni näihin ajatuksiin eivät tunnu loukkaavilta; niiden ei ole ainakaan tarkoitus olla.
Jokainen löytää rakkaudensa vaikka kassajonossa joten kyllä sinun rakkautsesi saa palautusta jonakin päivänä, ja se voi olla vaikkapa tänään tai huomenna .
Toivottavasti... Myönnän kyllä, että esimerkiksi tuo edellinen suhteeni alkoi aika yllättäen, joten ehkä niin tapahtuu uudelleenkin... Vaikka välillä aika skeptinen saatan ollakin 🙂
Paljon voimia sinulle. Ystävällisesti ja hyvää kevät
🙂🌻🙂🌻
Kuten myös, kiitokset vastauksesta ja hyvää kevättä sinullekin! 🙂🌻
Ja tosiaan, jos jollakulla muulla on joskus ollut samankaltainen tilanne (huomannut jollakin luonteenpiirteellään/käytöstavallaan/eleellään tms. olevan negatiivista vaikutusta esimerkiksi parisuhteen luomisessa, ja kenties saanut myöhemmin ongelmansa selvitetyksi), niin edelleen odotan mielenkiinnolla lisää kannanottoja!
Hei!
Mulla on nyt aika tuore suhde, joka alkoi niin että minuun rakastuttiin. En itse etsinyt mitään vakavaa, enkä ollut ollenkaan valmis sitoutumaan. Ja edellisen suhteen haavojen jäljiltä olin vielä aika vereslihalla. Pelästyin melkein kuoliaaksi, kun harmittomaksi hauskanpidoksi tarkoittamani ihmissuhde alkoikin muuttua syvemmäksi. Pelkäsin sitä, että joku rakastaisi minua. Pelkäsin, että jos itse rakastuisin ja saisin haavoja taas kun edelliset ovat tuskin parantuneet. Omasta mielestäni peitin pelkoni ja näytin ulospäin vain sen, että en halua nyt sitoutua. Sisälläni kuitenkin myllersi. Nyt jälkeenpäin kumppanini sanoi, että annoin kyllä aluksi tosi "hermoheikon" vaikutelman.
Tämä esimerkkinä siitä, että ihmiset kyllä yleensä aistivat meistä jonkun verran myös niitä asioita, joita uskomme pitävämme sisällämme piilossa. Tai ainakin minä olin läpinäkyvämpi kuin mitä kuvittelin...
Rakkaus voi vaania nurkan takana, varokaa vaan! 🙂👍