En tiedä, auttaako tämä yhtään, Villaina, mutta tässä on ainakin yksi näkökulma.

Ilman parisuhdettakin voi olla hyvää elämää. Ja parisuhteitakin voi olla monenlaisia. Kaikki eivät sovi kaikille, mutta itselle voi sopia toisenlainenkin kuin mitä olisi ennen kuvitellut. Minulle on käynyt näin.

Ensin tulee mieleen, että minullakin on nettideittituttu, joka on vain kaveri. Sellaisia voi olla. Tapasimme aiemmin, mutta ei ollut kiinnostusta parisuhteeseen. Meillä on joitain yhteisiä käytännön asioita, joista välillä vaihdamme viestejä vain siksi, että on kiva saada vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Annamme myös vinkkejä käytännön asioissa, kuten mistä voi ostaa jonkin kodinkoneen tai mitä tietynikäiselle lapselle voi ostaa lahjaksi. Silti molemmat ovat etsineet parisuhdetta omalta osaltaan. Ihmisillä voi olla tällaisia kaverisuhteita, joissa ei ole mitään parisuhteen piirteitä. Muista nettideittitapaamisista ei ole syntynyt kaverisuhdetta. Ei tosin parisuhdettakaan. Jos jompi kumpi meistä löytää parisuhteen, ei minusta ole mitään syytä sen takia lopettaa satunnaisia kaveriviestejämme. Se tuntuisi ihan hassulta. Täytyyhän ihmisellä muitakin ihmissuhteita olla kuin oma kumppani. Tosin hyväksyisin, jos hän kertoisi, että hänen uusi kumppaninsa vaatii meitä lopettamaan yhteydenpidon kokonaan. Hän olisi silloin valinnut kunnioittaa tuota vaatimusta. Minä taas kunnioittaisin hänen päätöstään, olipa se tuo tai mikä tahansa.

En itse enää ajattele saavani samanlaista parisuhdetta kuin nuorena. Silloin oltiin koko ajan yhdessä ja sitten muutettiin yhteen asumaan. Olen asunut riittävän pitkään yhdessä aiemmin, enkä enää pidä sitä välttämättömänä. En kaipaa enää sitä. Kaipaan kyllä sitoutumista ja elämänkumppania.

Olen yrittänyt etsiä parisuhdetta, eri tavoin. En ole löytänyt sellaista ihmistä, jonka kanssa haluaisin jakaa elämääni. Olen ajatellut, että jos kavereita edes löytyy, sekin on hyvä asia. Parisuhdetta en usko löytäväni enää, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä vielä elämässä eteen tulee.

Omassa rauhassa on hyvät puolensa. Lapsi ja työ vievät melkein kaiken ajan, eikä itselle jää paljon muutenkaan. Tarvitsen myös omaa aikaa, jolloin voin rauhoittua ja levätä koko iltapäivän tai vaikka käydä konsertissa.

Joskus mietin, että oikeastaan vasta sitten voi ehkä olla erilainen parisuhde, jos olen tarpeeksi tyytyväinen elämääni ilman parisuhdetta. Vasta sitten voisi psyykkisesti mielessäni olla tilaa löytää uusi ihminen. Hänkin tarvitsee tilaa. Hänetkin pitää ottaa huomioon. Tietysti pitäisi löytää oikeanlainen ihminen, joka kykenisi myös antamaan minulle tilaa, mutta vielä en taida kyetä itsekään antamaan hänelle tilaa ja toisaalta pitämään kiinni omista tarpeistani riittävästi. Myös lapsen tarpeet kuormittavat minua liikaa.

Oma kokemukseni deittailusta on että hyvän parisuhteen löytäminen on lähes mahdotonta. Sen havaittuani aloin keskittyä omaan elämääni ja lapseeni enemmän. Pidän mahdollisuudet avoinna parisuhteenkin suuntaan, mutten enää ole vuosiin etsinyt sitä aktiivisesti. Olen kuitenkin jo saanut kokea yhden todella pitkän suhteen. En koe jääneeni mistään paitsi. Tietenkin olisin toivonut, että olisin voinut vanheta yhdessä oman kumppanin kanssa. Niin ei nyt käynyt. Nyt elämä on toisenlaista. Siinä on hyvät puolensa, jotka ovat paljon paremmat kuin huonossa parisuhteessa oli.

Tämä on kuitenkin vain omaa kokemustani eikä kaikilla ole samanlaista. Kaikki me olemme erilaisia toiveinemme.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Hei Purjevene!

Kiitos, kun vastasit perusteellisesti ja rauhallisesti. Tällaisessa tunnevellonnassa kuin tänään olen, tuottaa toisen ihmisen viesti ison lohdutuksen.

Juu, mietin itsekin samaa, että okei, ehkä tuo yksi tyyppi tosiaan olikin vain kaveri. Näin heidän viestittelynsä, eikä siinä ollut mitään romantiikkaan viittaavaa, mutta harmitti, että mies oli pyytänyt tätä naista kahville, enkä minä tiennyt tuollaisesta kaverisuhteesta mitään. Se loukkaa, koska olemme puhuneet paljon avoimuudesta ja rehellisyydestä ja hän on sanonut pitävänsä sitä hyvin tärkeänä ja on vielä painottanut, että hän kertoo minulle avoimesti asiat, sellaisetkin, joista en välttämättä pidä.

En tarkoita, että hänen pitäisi raportoida minulle kaikki tekemisensä ja kaverijuttunsa, mutta kun eilen nopealla kännykän tsekkauksella löysin viestittelyt kolmen eri naisen kanssa, tuli rajani vastaan. Avioliitto vuosia sitten päättyi monistakin syistä, mutta kirsikkana kakun päällä oli se, että miehelläni oli toinen. En halua enää joutua sellaiseen tilanteeseen ja siksi saatan olla toisinaan yliherkkäkin kaikkeen tuollaiseen viittaavalle.

Eilen kun luin tämän miehen viestejä (hän itse sanoi, että saan lukea ne), niin eksänsä kanssa he puivat kovasti sitä, että miksi suhde päättyi ja mies vannoi viestissä, ettei koskaan pitänyt naista itsestäänselvyytenä etc selittämistä. Tuosta suhteesta on kuitenkin jo yli 5 vuotta. En ymmärrä, miksi asiaa pitää puida laajaan ja taajaan samaan aikaan, kun meillä on asiat hyvin ja suunnittelemme kihloihin menemistä. Tämäkin loukkaa kovasti. Loukatuksi tuleminen lieneekin päällimmäinen ja vahvin tunteeni tänään.

Akuuttina ongelmana on, miten päästä ahdistuksesta eteenpäin, Odotan hänen viestittävän tai soittavan koko ajan, en pysty tekemään mitään, ruoka ei maistu. Vihaan tällaisia tiloja.

Purjevene, minkä ikäinen olet? Minäkin olen miettinyt, että olisipa kiva, jos en edes haikailisia parisuhteen perään. Olisin tasapainoinen ja nukkuisin yöni hyvin yksinkin. Se ei vaan tahdo minulta onnistua. Parisuhteen löytämisestä on myös tullut jonkin asteinen pakkomielle. Tuntuu, että minun on löydettävä ja saavutettava tasapainoinen parisuhde, ennen kuin voin olla täysin rauhallinen. Hetken aikaan asia oli näin tämän juuri eksäksi tulleen kanssa.

Harmittaa kovasti.

Kiitos kun vastasit!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe

Villaina, olen suurin piirtein samaa ikäluokkaa kuin sinäkin. Minullakin on ollut elämänvaiheita, joissa olen kokenut, että parisuhde pitää ehdottomasti saada.

Sinulla on todella vaikea tilanne nyt. Minulla on viime vuosina ollut toisenlaisia vaikeuksia, mutta niissäkin on usein ollut se, että mikään oma juttu ei kiinnosta, vaan mieli menee siihen käsillä olevaan kriisiin koko ajan. Niin kai kriisitilanteissa käy. Se on luonnollista. Kauhean raskasta, mutta luonnollista.

Minunkin on vaikea ymmärtää, miksi joku exänsä kanssa vatvoisi viisi vuotta vanhaa suhdettaan. Ehkä hänellä on vielä sen entisen suhteen lopettaminen jollain tavalla kesken. Ehkä jotkut aloittelevat uusia ja silti ovat motivoituneita penkomaan niitä vanhoja. Jotkut myös lopettavat suhteita ja aloittavat niitä samoja monta kertaa uudelleen. En tiedä, oletko hänen exänsä suhteen huolissasi juuri siitä, että jos he aloittavat taas uudelleen keskenään suhteen. Voi myös olla, että he vain vatvovat sitä vanhaa, eikä ole aikomustakaan palata enää suhteeseen.

Itse en pohtisi vuosia aiemmin päättynyttä suhdetta nimenomaan exän kanssa, vaan mieluummin terapeutin tai jonkun muun ulkopuolisen kanssa, mutta joku toinen voi ehkä kokea exän kanssa puhumisen hyväksi tai tarpeelliseksi. Joillekin se voi toimia. Varmaan on niitäkin, jotka voivat jäädä siihen jumiin. Minusta tuntuu, että ihminen voi jäädä jumiin melkein mihin tahansa.

Olen itsekin tavannut pari sellaista miestä, jotka koko ajan selittivät exänsä juttuja tai joilla oli vielä omaisuuskin jakamatta vuosien jälkeen. Mietin, että hän ei ole vielä saanut käsiteltyä suhdettaan loppuun. Se on ihan ok hänelle ja onneksi tuli heti esille. Itse en vain halua sotkeutua keskeneräiseen tilanteeseen. Jollekin toiselle se ei ehkä olisi mikään ongelma. Sitten olisi ollut ikävämpää, jos olisin aloittanut uuden suhteen tällaisen henkilön kanssa ja vasta myöhemmin kävisi ilmi, että toinen on kovasti kiinni vielä entisessä ja yrittää käsitellä sitä omalla tavallaan.

Sitten jos suhteeseen liittyy vielä romanttisia tunteita, on tosi raskasta, jos jotain tällaista yllättävää paljastuu.

En osaa antaa oikein mitään neuvoa, mutta pystyn hiukan kuvittelemaan suunnatonta ahdistustasi ja vaikeaa tilannettasi, koska olen ollut itse samantapaisessa. Jos pystyt, niin yritä vaikka laittaa niille teineille jotain ruokaa. Tuon ikäisillä on aina nälkä kuitenkin. Kerroit, että sinulla on kolme teini-ikäistä lasta. Tarkoitan, että jos pystyy tekemään edes vähän aikaa jotain tällaista arkista ja käytännönläheistä, voi päästä taas hiukan aikaa eteenpäin hiukan helpommin. Voimat on varmaan aika loppu. Myös itse pitää muistaa syödä ja yrittää nukkua. Joku lääkäri neuvoi minulle näin aiemmin, kun olin ihan hajalla kriisin keskellä.

Hei PV ja kiitos taas vastauksestasi.

Olen aika riekaleina kyllä. Lapset tulevat vasta yksi huomenna ja 2 maanantaina, mutta huomenna voin tosiaan alkaa laittaa heille ruokaa, tehdä vaikka ison satsin valmiiksi jo maanantaiksi. :)'

Juuri tytär soitti ja ihmetteli, olenko kipeänä. Itkeä tursotin juuri ennen puhelua. Mutta olin kuin ei mitään puhelimessa ja sanoin, että minulla on vain nuha, ei sen kummempaa. Kyllä sekin auttaa pysymään järjissään, kun pitää lapsille kuitenkin esittää aika lailla kasassa olevaa ihmistä.

Helpottaa, kun voin purkaa tätä asiaa täällä. En voi vatvoa ja väännellä tätä 24/7 läheisteni kanssa. Muutaman kanssa juttelin eilen ja he tsemppasivat, mutta en voi käydä tietenkään läpi heidän kanssaa jokaista ajatusta, joka mielessäni pyörii jatkuvalla syötöllä. Onneksi minulla on terapia maanantaina. Aloitin sen vuoden alussa.

Heitin miehen eilen ulos siltä istumalta, emmekä pystyneet keskustelemaan ollenkaan. Tämä tuntui niin radikaalilta tavalta lopettaa suhde, että kysyin nyt illalla, haluaisiko hän puhua asiasta. Hän tulee huomenna käymään ja juttelemme.

Niin, tuo on varmasti hänen tapansa käsitellä asioita - tuo eksän kanssa puiminen. Tietyistä syistä johtuen hän ei käsittele asioitaan ammattiauttajien kanssa, vaan käsittelee ne jotenkin toisin. Tuon eksän kanssa ei varmastikaan ole palaamassa yhteen, eksä asuu ulkomailla ja siinä välissä tämä mies on ehtinyt olla jo toisessa pitkässä suhteessa. Eli heidän yhteenpaluutaan en pelkää. En itse asiassa pelkää, että hän olisi palaamassa kenenkään eksän kanssa yhteen, vaikka tämä on minulle myös yksi fobia uusissa suhteissa ylipäätään.

Mutta minä en pidä siitä, että hän on jäänyt kiinni valehtelemisesta ja lisäksi viestittely sen kolmannen naisen kanssa oil seksuaalissävytteistä, joskin sen verran absurdia, etten tiedä, mitä siitäkään viestittelystä ajatella. Eli loukkaavaa sekin, että hän käy tuollaisia ihme seksikeskusteluja jonkun - käsittääkseni tuntemattoman ja netissä tavatun - naisen kanssa.

Joka tapauksessa, minulla on luottamusvaikeuksia muutenkin ja tästä lähin epäilisin häntä aina jos jonkinlaisesta filungista, kun hän olisi kännykällä tai kun emme olisi yhdessä. Eli vaikka uskon, kun hän sanoo, ettei hän ole pettänyt minua (fyysisesti), niin koen nuo keskustelut ja chättäilyt emotionaalisena pettämisenä. Ja olen varma, että hän tulisi jossakin vaiheessa hairahtumaan. Hänellä ollut paljon suhteita ja heti meidän tavattuamme hän puhui niin paljon näistä menneistä jutuista, että minun täytyi sanoa hänelle, etten halua kuulla ja se loukkaa minua. Sanoin, että hänen pitää käsitellä nuo asiat jonkun muun kanssa. Hän vähensi sitä sitten. Mutta selvästikin vieläkin noita asioita jauhaa jollakin lailla.....

Minua loukkaa myös se, että hän oikein vannotti ja vakuutti alussa moneen kertaan, että hänellä ei ole mitään selvittämättömiä suhteita, mikä ei minusta ollut ihan uskottava sekään, koska kaikilla meillä jollakin lailla tässä iässä on hampaankolossa juttuja.

Olen aika raivona hänelle. Yritän huomenna pysyä asialinjalla eli vaikka tuntuu kuinka pahalta, niin selitän hänelle, miltä minusta tuntuu ja miksi ja että emme voi olla yhdessä. Hän voi sitten kertoa oman näkemyksensä. Toivon, että pysyn lujana, koska tiedän, etten tule luottamaan häneen enää.

Villaina, miten olet pärjäillyt?

Heissan Purjevene ja kiitos kysymästä!

Kävimme miehen kanssa asian läpi perusteellisesti, ja sovimme lopulta, että jatkamme suhdetta. Hän sanoi ymmärtävänsä, että oli mennyt minun rajani yli, vaikka hän ei itse pitänyt keskusteluja varsinaisina "pettämisen tekoina". Kävimme hyvän keskustelun, jossa kerroin selkeästi, mitä en halua ja mitä en hyväksy, ja hän lupasi tehdä konkreettisia tekoja, jotta minun ei tarvitse enää stressata entisistä seurustelusuhteista tai naispuolisista kavereista ja heidän kanssaan viestittelystä.

Toki asia teki särön luottamukseeni, mutta haluan antaa tälle suhteelle mahdollisuuden. Luottaminen täysin toiseen ihmiseen on hyvin vaikeaa muutenkin, koska aiemmissa suhteissa ollut pettämistä ja pettymyksiä. En varmaan pysty täysin luottamaan keneenkään, koska ikinä ei voi tietää, mitä elämä heittää eteen. Mutta yritän parhaani.

Ainakin tästä episodista näin, että hän on kykeneväinen ja halukas puhumaan vaikeista asioista ja valmis muuttamaan käytöstään. Enempää en kai voi pyytääkään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: asialisäys