Sairaalloinen mustasukkaisuus

Sairaalloinen mustasukkaisuus

Käyttäjä Toivontähti aloittanut aikaan 25.08.2012 klo 02:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Toivontähti kirjoittanut 25.08.2012 klo 02:46

Olemme olleet avioliitossa kohta 38 v. Miehelläni on päihde-ja mielenterveysongelmia, mutta olen halunnut jatkaa yhteistä elämäämme, koska rakastan häntä edelleen. Olemme n. 60-kymppinen pari, mieheni pitkällä sairauslomalla vaikean masennuksen vuoksi, minä itse ansiotyössä. Oma äitini on huonossa kunnossa, osallistun hänen hoitoonsa kotihoidon rinnalla. Työni on vuorotyötä ja näistä seikoista johtuen olen siksi jonkin verran pois kotoa. Lisäksi autan tarvittaessa lasten perheissä (viisi lastenlasta 1-12 v). Noin viikko sitten tullessani iltavuorosta kotiin oli mieheni humalassa, aggressiivisen oloinen ja syytti minua uskottomuudesta. Hän oli käynyt tutkimassa pyykkikorissa alushousujani ja ne olivat hänestä ”tahraiset” (normaalia valkovuotoa). Eikö tämä ole sairasta??? Kauhea kuulustelu missä olin ollut edellisenä päivänä (äitiäni katsomassa sairaalassa) ja sinä iltana (töissä). Hän huusi minulle niin, että tärykalvoni olivat haljeta eikä antanut minun nukkua. Olin peloissani ja olisin kohta soittanut hätäkeskukseen, koin tilanteen niin varalliseksi istelleni aj hänelle. En tiedä mistä ”liskoaivojen” kerroksista asiat tulivat, mutta pahasti hän minua loukkasi epäilyillään ja sanoillaan. Anteeksi hän ei ole pyytänyt. Olen vuosikaudet tukenut häntä ja pitänyt häntä ”pystyssä”, tämäkö kiitos? Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?

Käyttäjä helemi kirjoittanut 27.08.2012 klo 12:17

Se on sairasta, mutta jos tuollaista ei ole koskaan eimmin ollut, sanoisin, että on tainnut mies itse tehdä jotakin valon arkaa.
Kysy kun on selvä, mikä on tämän homman nimi, kuvitteleeko hän todella.

Käyttäjä Tytteli86 kirjoittanut 27.08.2012 klo 19:48

Hei Toivontähti! Et varmastikkaan ole ainoa, kenellä on tuollaisia kokemuksia... Mulla niitä on ihan päivittäin... Ei nyt sentään ole alusvaatteita menty nuuskimaan, mutta jokaista liikettä tarkkaillaan ja kaikesta epäillään kokoajan... Mä en saa edes puhua kenenkä miespuolisen henkilön kanssa, en oo käyttäny meikkiä pitkään aikaan koska se on "kielletty". Laittaudun nätiks kuulemma jotain toista miestä varten, jos meikkaan. Mulle jopa sanotaan miten saan pukeutua ja miten en. Ennen käytin päivittäin tyköistuvia ja naisellisia vaatteita, nyt pelkästään tuulihousuja/collegeja ja väljiä huppareita... Mies on pahoinpidellyt mua muutaman kerran, millon mistäkin syystä. Oli kyse hänen omasta mokastaan tai mun tekemästä "mokasta". Sun tilanteessa nyt on kuitenki toi alkoholiongelma tiedossa. Mun mies juo todella harvoin. Eli tässä tilanteessa on kyse ainoastaan siitä sairaalloisesta mustasukkasuudesta. Apua tarvis saada jostai pian... ollaan oltu 2v yhdessä. Kaverit on jo monta kertaa sanonu, et pitäis jättää se, mut helppo se on ulkopuolisena mennä sanomaan. Ja varsinka jos ei ole omakohtasia kokemuksia asiasta...

Käyttäjä helemi kirjoittanut 28.08.2012 klo 08:38

Kuuleppa tytteli, minulla niitä kokemuksia on, pitkältä ajalta ja ainoa, mitä voin sinulle sanoa, LÄHDE!
Minä en osannut lähteä silloin kun kaikki alkoi, sillä kaikki pahenee ja raaistuu vain ajan kanssa. Sinä olet jo hyvällä alulla, itsesi kadottamisen kanssa, vielä kun alat seinävieruksia kulkea ja ihmisiä kaihtaa, niin sieltä on vaikeampi vielä nousta.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 28.08.2012 klo 08:53

Hei ja tiedoksi kaikille:

Tukinetissä järjestetään 1.10.-30.11.2012 suljettu vertaistukiryhmä: Parisuhdeväkivallasta vapaaksi. Teemaryhmä on tarkoitettu parisuhdeväkivaltaa kokeville tai kokoneille naisille.

Teemaryhmä toteutetaan Tukinetin ja Naisten Linjan yhteistyönä.

Hakuaika ryhmään on parhaillaan käynnissä. Lisätietoja ryhmästä löydät Tukinetin oman kanavan tiedotteista sekä info-osion yleisistä tiedotteista.

Terv. Kata

Käyttäjä Tytteli86 kirjoittanut 28.08.2012 klo 09:51

Me ollaan jo pariin otteeseen "erottu", mut jotenki kummasti palattu aina yhteen. Kyllä mä sitä ihmistä rakastan ja sillon ku näitä mustiskohtauksia ei ole, ni yhteiselo menee paremmin ku hyvin. Mustasukkasuutta esiintyy ainoastaan sillon, ku olen töissä ja viestiä pukkaa vähän väliä, et mitä olen taas tehny ja kenen kanssa. Ei siis tarkoita, et olisin pettäny... Teen vuorotyötä ja vielä miesvoittosella alalla. Työpaikalla aika huono mainekki, sisäsiittoisuutta yms. Miehellä on todella vaikee lapsuus ollu. Koko ikänsä kiusattu ja isä ollut sairaalloisen mustis äitistä. Ollu jopa psyk hoidos, siis se miehen isä. Miestäni on aikasemmissa suhteissa petetty, kuten muaki. Joten luottamus aika kortilla puolin jos toisin. Siks mä varmaa edelleen oon tässä suhteessa, koska jaksan vieläki vaan elätellä toiveita paremmasta huomisesta. Lisäks mies on myöntäny ongelmansa ja sanonu olevansa sairas. Mä olen parhaani mukaan yrittäny tukea häntä ja yrittäny käyttäytyä sen mukaan, etten pahottais sen mieltä.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 29.08.2012 klo 18:20

Saat sinä yrittää, ihan vapaasti, niin minäkin yritin vuosikymmenet.
Minäkin kuvittelin kun minä tässä nyt teen kaiken oikein ja olen kuin orjapiiskuriaan palvova orja, niin kyllä se siitä muuttuu. Ei muuttunut.
Minun oli itse muututtava, se oli pitkä prosessi, ennenkuin osasin lähteä.
Ensimmäinen asia, mikä on ymmärrettävä, minua ei lyödä, sille ei ole mitään oikeutusta, koskaan eikä missään tapauksessa.

Käyttäjä Sotanorsu kirjoittanut 30.08.2012 klo 19:04

Tytteli, LÄHDE!!! Lähteminen on vaikeaa, mutta se vain muuttuu vaikeammaksi. Jonain päivänä teillä voi olla lapsia, jolloin lähteminen tuntuu täysin ylivoimaiselta. Ja silloin myös väkivalta raaistuu. Et ole poikakaverisi terapeutti, etkä tule häntä valitettavasti parantamaan, vaikka kuinka toivoisit ja varoisit. Olen itse kokenut saman, ja haaskannut liian monta vuotta siihen. Nyt vapaa kaikesta väkivallasta, ja et arvaa kuinka ihanaa on, kun saa itse valita vaatteensa ja olla oma itseni. Olen heittänyt kaikki collegehousuni ja säkkimalliset t-paitani pois, ja pukeudun jälleen tyköistuviin vaatteisiin, kauniisiin mekkoihin ja hameisiin. Elämä on ihanaa. Löydät vielä itsesi arvoisen puolison. Lähdethän!!

Toivontähti, liian monella, itsellänikin, on samoja kokemuksia. Hae apua, ja mieti, kauanko jaksat sitä. Sinulla on vielä elämää paljon jäljellä, jos tilanne ei parane, tee ratkaisusi!