Rikki ja suunta hukassa
Ollaan oltu vaimon kanssa yhdessä melkein 15-vuotta. Siinä ajassa on ehditty rakentamaan oma koti ja saamaan kaksi ihanaa lasta. Ilman murheita ei ole tähän asti selvitty, kuten ei varmaan moni muukaan. Itselle osui useampia vuosia sitten kohdalle pari uskottomuutta. Ensimmäisestä en oppinut, mutta toisen jälkeen kävin niin kovan koulun läpi, että päätin etten halua rakasta ihmistä enää sillä tavalla satuttaa. Niistä selvittiin läpi vuosien työllä, keskusteluilla ja luottamus saatiin rakennettua takaisin.
Nyt meillä on ollu muutaman vuoden vähän huonompi kausi. Periaatteessa kaikki on ollut hyvin, mutta läheisyys on puuttunut. Toisin sanoen arki on pyörinyt hyvin, mutta siihen se on jäänyt. Reilu kuukausi sitten vaimoni muuttui täysin yhdessä yössä. Hän itki, ettei jaksa enää vaan on ihan loppu. Sen jälkeen ruvettiin keskustelemaan paljon suhteessa olevista ongelmista. Todettiin että on ajauduttu toisistamme melko kauas. Kuitenkaan ei haluttu kumpikaan luovuttaa ja päätettiin että sen aika ei ole vielä. Työtä ruvettiin tekemään tosissaa. Kuitenkin pari viikkoa sen jälkeen vaimoni muuttui hyvin etäiseksi ja tunnistin ikävän paljon käytöksessä niitä piirteitä, joita itselläni oli silloin kun petin häntä.
Tein omien periaatteiden vastaisesti ja luin hänen kännykän viestit. Siellä oli paljon viestejä toiselle miehelle. He eivät olleet tavanneet, mutta sekin oli valmiiksi suunniteltu. Ehdin siis viime hetkillä, ennenkuin fyysinen pettäminen ehti tapahtua. Hän oli tavannut miehen jostain facebookin sovelluksen kautta aikalailla heti sen jälkeen tuo henkinen romahtaminen tuli. Kuulemma oli sielunystävä ja hän ihastui heti ihan päätä pahkaa.
Vaimo lupasi lopettaa yhteydenpidon, koska ei kuitenkaan pysty keskittymään meidän suhteen korjaamiseen, jos aloittaa pelin jonkun muun kanssa. Itsestäni tuntui pahalta katsoa silloin puhelimesta nuo viestit, mutta kun tunnustusta ei muuten tullut niin ei kai ollut vaihtoehtoja. Vaimo tarkasteli usein minun puhelinta sen jälkeen, kun minä petin häntä. Soin sen hänelle, kun kuitenkin minä olin häntä loukannut ja luottamus piti jotenkin saada takaisin. Nyt vaimoni oli kovin käärmeissään siitä, että katsoin hänen puhelimensa. Sovittiin, että kunnioitetaan toistemme yksityisyyttä ja jätetään kännykät rauhaan. Sen sijaan istutetaan toinen alas ja puhutaan asiat halki, eikä salata toisiltamme mitään.
Nyt on taas pari viikkoa mennyt ja parempaan suuntaan on menty. Olen saanut kauan kadoksissa olleita tunteita takaisin vaimoani kohtaan ja hänkin on sanonut lähentyneensä minun kanssa. Hän on ollut paljon kavereidensa kanssa, kun sanoi että kaipaa omaa aikaa. Olen antanut sitä, vaikka on ollut vaikeata päästää häntä aina matkaan. Olen saanut hyvin työstettyä mielessäni tuota vaimon sekoilua. Mutta jälleen kerran hän muuttui yhtäkkiä ja tuntuu että jotain salaillaan. Esim. kun tulen kotiin mese keskustelut loppuvat ja ikkunat vain vilkkuvat kun niitä suljetaan. Kysyin, että voisiko hän kertoa keitä nämä mese ystävät ovat. Näin, kun rupesi poistamaan yhteystietoja ennenkuin kävi ne läpi. Yritin tiedustella häneltä, että onko jotain meneillään. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää, että tietää kuinka pitää käyttäytyä.
Jotenkin en uskonut noita selityksiä. Jouduin pyörtämään päätökseni ja kävin tarkastamassa hänen puhelimensa. nyt sieltä löytyi viestejä usealle eri miehelle! Ne olivat hyvin seksipainotteisia. En ole varma onko hän tavannut heitä. Viesteistä jäi sellainen kuva, että ainakin yksi on jo tavattuna pari päivää sitten..
En ole vielä kertonut tuosta vaimolleni. Luultavasti hän kiistää kaiken, jos kyselen. Mitä oikein pitäisi tehdä? En jaksa enää tällaista. Kuvittelin, että tässä saataisiin nyt yhdessä selvittää asioita ja ne tuntuivatkin olevan menossa parempaan suuntaan. Miksi hän tekee tuollaista ja on valmis uhraamaan sen kaiken mitä meillä on? Mitä teen ja miten tuon asian nyt ilmi? Olo on niin sekava, etten tiedä tunnenko vihaa, sääliä vai noita molempia… Tuntuu, että vaimoni on tosiaan päättänyt, että tämä liitto oli tässä. Miksi hän kuitenkin käy keskusteluja ja sanoo että on saanut herätettyä tunteita minua kohtaan ja siltä on oikeasti vaikuttanut. Silti hän tekee selän takana noin likaista ja alhaista peliä..
Teksti on varmaan yhtä sekavaa, kuin olokin… Koittakaa ymmärtää jotain kuitenkin sieltä. Takki on ihan tyhjä ja en tiedä mitä tehdä ja miten jatkaa eteenpäin…
soda kirjoitti 30.3.2010 13:18
Hei Soda ja Nallikki!
Tekee tosi hyvää lukea teidän ajatuksia, sillä ne ovat niin tuttuja. Varsinaista vuoristorataa tämä on. Joskun on vahva tunne ja päätökset (lähteä vai jäädä,entäs lapset)tuntuvat selkeiltä ja sitten taas romahtaa vatvomaan tilannetta uudestaan ja uudestaan. Luin jostain pari hyvää lausetta "jos olet jo kuopassa, älä kaiva sitä enää syvemmäksi" ja sitten, että pettää voi kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen. Nallikin kohdalla on mielestäni harvinaista, että olet ilmeisesti itse selkeästi pystynyt jättämään ulkopuolisen suhteesi ja näkemään perheesi arvon. Soda kertoo varmaan omakohtaisesti sitä, mitä minun mieheni 21 avioliittovuoden jälkeen nyt harrastaa. Onhan toki ihanaa paistatella ihailun kohteensa ja elää kaksoiselämää. Jonkun moraali ilmeisesti kestää senkin. Eilen sain kuulla, että on kulunut peräti kaksi viikkoa ilman valheita. Itkeäkö vai nauraa!!!! Ja että kaksoiselämän ei onnistu. Huoh...
Hei Nallikki, Maarit ja muut joita asia koskettaa.
Tuo tuska on niin kovin tuttua minullekin. Tavoitan tunteenne ja tuon älyttömän vaikean elämäntilanteen, kun matto vedetään jalkojen alta ja elämä tuntuu niin särkyneeltä. Ollaan mieheni kanssa oltu 20 vuotta naimisissa ja tässä syksyllä yhden pettämiskeikan jälkeen minulle selvisi, että läpi yhteisen elämämme näitä satunnaisia pettämisiä on ollut useampiakin. En tiedä onko varsinaisia suhteita ollut, mutta kuitenkin.Asiaa selviteltiin ja jotenkin puhuttiinkin ja yhteisestä tulevaisuudesta päätettiin. Mutta minä en tästä tunnu selviävänkään, voimat ovat kadonneet, ilottomuus astunut elämään ja ahdistus rintaan. Millaista elämäni onkaan ollut, jotain ihan muuta kuin luottavaisena ja tyytyväisenä olin luullut. Ihmiset tekevät virheitä tiedän sen ja varmasti osaan antaa anteeksikin, mutta kuka minä oikein olen? Kaikki tuntuu niin valheelliselta, tunnen itseni hylätyksi ja loukatuksi ja olen ajatellut, että helpottaisiko oloani se, että itse pettäisin.
En sano, että vaimosi Nallikki ajattelee näin, mutta sanon vain, että olen itse miettinyt tässä olossani, että voisin kai kokeilla.... ja sitten taas en missään nimessä halua tulla samanlaiseksi... ja niin edelleen... kaikki käy mielessä ja hätä omasta itsestä on suuri, kun tuntuu oudolta kaikki omat päähän pätkähtävät ajatukset. En tosin ymmärrä vaimosi suunnitelmallista käytöstä, haluaako kuitenkin erota... haluaako että sinä ratkaset eron, jos ei itse kykyne... oletteko ajatelleet menevänne jollekin ulkopuoliselle puhumaan asioista?
Me ihmiset ollaan niin kummallisia. Jotenki asiat kuitenkin ratkeavat, kuten tässä joku kertoi miehensä rakastuneen pari vuotta kyseisten tapahtumien jälkeen... kaikelle on aikansa, en osaa neuvoa ketään, mutta haluan luottaa että jotenkin joskus huomaan, että ne asiat tapahtuu, mitkä pitää tapahtua ja elämä kantaa. En luota varsinaisesti tulevaisuuteemme (kun en halua tai uskalla vielä), mutta yritän koska rakastan (vai rakastanko?) miestäni. Pää pyörällä täällä ollaan... voimia arkeen🙂👍
Kiitos taasen kaikille. Mukava nähdä, ettei ole aivan yksin tunteidensa kanssa. Joku sanoi tuossa minua vastuuntuntoiseksi. Jotenkin ei ole sellainen olo yhtään, jos olen ajanut vaimoni ja liiton siihen pisteeseen ettei toisella ole tippaakaan kunnioitusta kumppaniaan, liittoa tai perhettä kohtaan.
Kaivoin eilen mesen logeja esille hänen käymistään keskusteluista. En tiedä olisiko pitänyt, oli melko karua luettavaa.. Kaikkea siellä ei onneksi ollut, kun en nähnyt kuin viikon takaiset, mutta siinäkin oli riittävästi. Ehkä nyt ainakin todella tiedän missä mennään. He murehtiva esim. tämän parhaan ystävänsä kanssa, kuinka väärin on eräälle naimisissa olevalle miehen vaimolle, kun vaimoni on tämän miehen kanssa yhteydessä. Ei tullut mieleen murehtia, miltä minusta tai lapsista tuntuu.. Hän on niin paljon touhunnut selkäni takana tässä muutaman kuukauden aikana, ettei pysty edes käsittämään. Eräälle miehelle hän vannoi ikuista rakkautta, vaikka ei ole tuntenut kuin pari viikkoa ja ei ole edes nähnyt tätä!! Oli kuulemma niin sielunkumppani ja ihana ja ymmärsi kuulemma ilman sanomista toisen tunteet ja muuta liipalaapa p**aa.... Tästä miehestä hän ylisti kaverilleen, kuinka tietää nyt että tämä ei tule häntä hylkäämään ja jättämään kuten nämä monet muut miehet.
Istutin vaimon alas ja ensin hän ei myöntänyt mitään.. Kuten aina. Kerroin hänelle sitten näistä keskusteluista. Sanoin hänelle, etten jaksa näin, kun vaimollani ei ole edes yritystä. Ja tämän "kriisin" alettua annoin hänelle ainoastaan yhden toiveen/vaatimuksen. Eli se että selvitetään yhdessä tämä ongelma ja jätetään ulkopuoliset pois tästä.. Hän suuttui minulle, että on pettynyt kun en jaksa yrittää kuin pari kuukautta, kun hän itse on kuitenkin yrittänyt vuosikausia suhteen eteen.. Hän syytti minua, että olen omalla toiminnallani ajanut hänet siihen pisteeseen, että on niin kaukana minusta, ettei ole mitään tunteita minua kohtaan olemassa. Ja hän on sen takia ruvennut toimimaan kuin on toiminut. Ja kertoi kuinka paskaa on ollut viime vuodet jne..
Olen tässä viime kuukausien aikana katsonut monta kertaa peiliin ja tiedän etten ole toiminut kaikessa oikein enkä ole itse tennyt kaikkea, niinkuin olisi pitänyt. Mutta en koe, että meillä olisi ollut näin huonosti asiat. Meillä on ollut paljon hyvääkin ja mikä tärkeintä ikinä ei ole ollut mitään väkivaltaa tai päihdeongelmia tai vast. Tunteita ei voi toiselle pakottaa, mutta en voi näinkään elää. Minusta on todella väärin, ettei hän anna edes mahdollisuutta koittaa korjata asioita ja koittaa jos löytäisimme toisemme. Hän istuu vain vaaleanpunaisella pilvellä ja syyttää minua, että luovutan helposti ja näkee sieltä pilven reunalta kuinka huono ihminen minä olen ja kuinka paska ja hukkaan heitety liitto meillä on ollut.
Sanoin, etten jaksa näin jatkaa ja nyt ruvetaan miettimään erokuviota. Asumusero, erillään asuminen hetken aikaa tms.. Ja sovittiin, että käydään perheterapiassa ihan jo sen takia, että pystyttäisiin eroamaan ystävinä ja pystyttäisiin valmistelemaan lapset oikein sitä varten. Koska lapsille tämä on todella kova paikka.. Nyt minusta tuntuu, että tämä päätös oli hyvin yksipuolinen.
Vaimoni sanoi minulle, että hänen olonsa on hyvin rauhallinen tällä hetkellä. Kai varmaan, kun pääsee oikeasti miettimään jatkoa ihan eri valossa tämän uuden sielunkumppaninsa kanssa. Jos vaimoni herää joskus sieltä vaaleanpunaiselta pilveltään kuten tässä jotkut ovat miettineet näitä mitäs jos tapauksia.. Niin häntä tulee sattumaan todella kovaa, jos näin ei tapahdu, niin joko hän on tyhmä tai sitten tämä ero oli hänen kannaltaan oikea ratkaisu.. Uskon, etttei hän kuitenkaan tuo tyhmä ole..
Nyt on aika kasata sirpaleet kasaan ja miettimään oman elämän rakentamista uudelleen. Takana on kuitenkin vielä pieni toivonkipinä siitä heräämisestä ja paremmasta huomisesta..
Heippa rikki ja suunta hukassa
Olen todella pahoillani sinun puolesta ja pahalta tuntuu kirjoittaa.
mutta kertomasi perusteella väittäsin että et pysty enää mitään tekemään sillä vaimosi on jo tehnyt päätöksen eli työstää asijaa omassa päässä ja ajatukset menee jo vaimollasi todella pitkällä että eroatte.
Ihan pikku asioista sen voi lukea eli esim kun sulle suuttui että et jaksanut kahta kuukautta pitempään sopua rakentaa.
Eikä edes yritä yhteistä tulevaisuutta rakentaa. jne
Älä todellakaan itseäsi syytä sillä ei yhdessä ihmisessä voi vika olla.!!!
Mutta vaikka elämä heittelee ja kolhii niin rupeat vaan uutta elämää rakentamaan sillä kyllä elämä selkiytyy ja järjestyy vaikka nyt sulla elämä on sekasin etkä saa rauhaa.
Mutta kirjoita vaan miten olet jaksanut ja pärjännyt.
Onhan sulla ystäviä ja kavereita ?? jotka voi olla sinun tukenasi ja joille voit murheitasi kertoa.
Voimia sulle
Kiitos kaikille..
Tuntuu, että nyt olisi joku suunta, mutta olo on vielä rikkinäisempi. Tässä on menty monta yötä muutaman tunnin unilla.
Meillä oli varattuna pääsiäiselle reissu naapurimaahan. Päätettiin, et lähetään sinne ja keskustellaan asioista. Pääsee pois ainakin kotoa. Kokosin itseni tuohon reissuun ja se alkoikin ihan mukavasti. Laivalla kun mentiin, niin oli aivan älyttömän upea auringonlasku aavan meren taakse. Se tuntui hienolta katsella sitä, mutta hetkessä se muuttui paskimmaksi auringonlaskuksi ikinä. Tajusin ja vaistosin vaimosta, että hän olisi halunnut jakaa sen hetken aivan jonkun muun kanssa. Kun itku kurkussa sanoin sen, hän ei sanonut mitään... Joten olin oikeassa. Jälleen kerran kasasin itseni.
Meillä oli muuten ihan mukava reissu. Puhuttiin paljon, itkettiin molemmat ja vietettiin rentoa aikaa. Olin paljon paremmalla mielellä kun saavuttiin kotiin. Siitä n. 15 min päästä yllätin hänet kirjoittamassa sähköpostia tälle "sielunkumppanille", jossa hän ikävöi tätä kovasti. Taas hajosi maailma, kun olin saanut jo vähän uskoa, että tästä voitaisiin selvitä eteenpäin sittenkin.
Sen jälkeen sovittiin, että viimeinen vaihtoehto on asumusero ja sen kokeilu kesän yli. Vielä ei haeta eroa. Päätös oli kipeä, mutta se varmasti on ainoa vaihtoehto tässä. Sanoin, että hänen pitää siksi ajaksi jättää tuo "sielunkumppani" tai muuten hän ei anna edes mahdollisuutta meille. Hän sanoin harkitsevansa. Tästä keskusteltiin paljon.
Useampi päivä vierähti ja tiivis yhteydenpito vain jatkui nenäni edessä. Todella raastavaa. Eilen kirjoitin tälle "sielunkumppanille" sähköpostin, jossa toivoin että hän antaisi meille vielä sen viimeisen mahdollisuuden ja antaisi selvittää ongelmamme kahdestaan johonkin lopputulokseen. En syyttänyt häntä, enkä koe häntä kohtaan vihaa tai mitään muutakaan.. Se syy löytyy ihan muualta peiliin katsomalla. Hän ilmoitti minulle, että kunnioittaa minua eikä halua tulla väliimme ja ilmoitti tämän vaimolleni.
Tästä ilmoituksesta vaimoltani petti jalat alta ja hän oksensi monta kertaa. Itki koko illan ja osan yöstä. Lohdutin häntä ja pidin sylissä. (Hetkinen minua on loukattu ja lohdutan vaimoani?) Hän sanoi minulle, että en ole ikinä loukannut näin häntä ja ettei hänellä ole jäljellä enää kuin tuska.. Se tuntui järjettömän pahalta. Se oli hetki, kun tajusin, että hän ei tosiaan tunne enää minua kohtaan yhtään rakkautta, kunnioitusta tai mitään muutakaan... Ja se sattuu aivan järjettömästi.
Nyt etsin asuntoa itselleni ja lapset yritetään lutvia tästä läpi parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni toivonkipinä on vielä, jos tämä asumusero vielä toisi takaisin sen kaiken kauniin mitä joskus oli.. Vaimonikin sanoi, etttä hän toivoo tulevan niin paha olo ilman minua että saisi jostain sen jalansijan jolta lähtee ponnistamaan.. Toivo elää silti.
(Voittajia ovat ne, jotka eivät koskaan luovuta vaan häviön hetkelläkin jaksavat vielä nousta ylös ja jatkaa...)
Hei nallikki,
Myötäelän hyvin voimakkaasti tunnemylläkkääsi, kun olen itse saman läpikäynyt jokunen vuosi sitten. Ne riipaisevat epätoivon hetket, joissa silti yrittää toivoa viimeiseen hengenvetoon asti. Itselläni tilanne oli täysin toivoton, ja en voi kuin toivoa, että kohdallasi olisi toisin. Että vaimosi asumuseron myötä havahtuisi siihen, mitä on menettämässä.
Sinulla on toivoa siinäkin mielessä, että vaimosi sielunkumppani on jättämässä teidät rauhaan. Itse yritin aikanaan samaa temppua, mutta tuo sielunkumppani piti omaa paikkaansa aivan oikeutettuna, ja onnistui perustelemaan sen itselleen aivan nurinkurisin perustein. Mutta niinhän me ihmiset pruukataan tehdä, kun yritämme uskotella itsellemme, että jokin väärä olisi oikein.
Tuttu on tuokin tunne, että siippa ei ole läsnä, vaan haaveilee toisesta. Itse mm. olin ns. yhteistä kotia rakentamassa, kun puhelin kävi kuumana...sinne keskeneräiseksi jääneelle rakennustyömaalle on ollut himpskutin työlästä palata eron jälkeen...tunnemuistot ovat niin rankkoja. Yhtäläisesti muistot suurista toiveista yhteisesti rakentamastamme kodista - ja pettämisleikeistä. Sydäntä raastavia muistoja molemmat.
Muistan samoin erittäin elävästi sen hetken, kun tiukkasin jälleen kerran exältäni, onko hänellä aiettakaan luovuttaa toista suhdetta. Ja kauhukseni tajusin kuin elosalama, että eihän tuota julmetusti rakastamaani ihmistä voisi vähempää kiinnostaa, miten rikki ja puhki ja riekaleina sydämeni on.
Olet vahva. Se paistaa tarinasi läpi. Selviät jaloillesi tavalla tai toisella. Siksipä kai vaimosi heikolla hetkelläkin olet se joka lohduttaa, vaikka se nurinkurista onkin. Ja olet pistänyt töpinäksi yrittäen tehdä asioille jotakin, sekin on kunnioitettavaa. Toivotan myötätuulta matkaasi 🙂👍
Toivottavasti saatte yrittää kahdestaa. Itse sain miehelleni takoa kalloon, ettei mitään pystytä yrittää jos toinen nainen roikkuu hänessä kiinni ja on siellä takaovena heti kun meillä menee sukset ristii. Toivottavasti vaimosi herää tuosta unelmoinistaa, toivottavasti saat hänet ymmärtämään kuinka tärkeä teidän perhe on. Ja muistuta että te olette mies ja nainen että pelkästään äiti ja isä. Tuo teidän matka kuulosti ihanalta, yritä vielä "herättää" vaimosi sinun huomionosoituksilla, kertoa kuin ihana vaimo hän on, äiti jne. Tuo ruusu ihan van sen vuoksi että hän on vaimosi ja kaikkea sitä siirappia mitä olet elokuvista nähnyt. Miksi? Siksi että nämä ihastukset varmasti kertovat kuin kaunis ja seksikäs vaimosi on ja kuinka ollaan samoilla aaltopituuksilla. Mieheni kertoi huoralleen kaiken maan kohteliaisuudet, mutta minulle ei muuta kuin tiuskittiin kun ei pyykkejä oltu pesty tms. Arvaa vaan kumpi meistä oli mieheni silmissä hemaisevampi, ihana huora joka oli niin otettu kaikista kohteliaisuuksista ja otti mieheni huomioon kun on niin ihastuttava vai vaimo joka ei ymmärrä että se on vain kodinhoitaja ja lastenhoitaja jota voi arvostella mielin määrin kun ollaan yhdessä niin kauan oltu. Mikä oliskaan vastaanotto ollut miehelle joka olisi tälle vaimolle kertonut kuinka suloinen onkaan kun tukka sekaisin ja vauvan ruuat pitkin paitaa verrattuna siihen että etkö mitään ole saanut aikaiseksi vaikka olet koko päivän ollut kotona? Eli yritä saada vaimosi tippumaan pilven päältä ja näkemään että saadaan sitä arkisessa avioliittossakin vaaleanpunaisia pilviä aikaiseksi!
Hei nallikki,
Laitahan tilannetiedotetta, kun jaksat ja kerkeet. Mihin suuntaan ollaan menossa ja kuinka olet itse jaksanut, entäpä lapset? Joudutko vielä trapetsitaitelemaan toivon ja epätoivon välimaastossa?
Hei ja kiitos kaikille,
En oikein tiedä onko tässä menty eteen- vai taaksepäin.. Vaimoni lupasi (jälleen kerran) jättää nuo kaikki hölmöilyt taakseen ja päätettiin, että kokeillaan tuota asumuseroa viimeisenä keinona. Laadittiin siihen yhdessä pelisäännöt ja päätettiin mennä samalla pariterapiaan. Yritettiin lapsille selittää yhdessä asiaa, että emme eroa lopullisesti vaan että näin on tehtävä jotta saamme ongelmat ratkaistua. Sain mielestäni perille viestin, että tämä ei tarkoita mitään lopullista. Vaimonikin alkoi puhumaan tulevaisuudesta, että KUN muutan syksyllä takaisin.
Viikko sitten muutin pois. Vaikein hetki oli, kun olin lähdössä ovella nuorin poikamme tuli kyyneleet silmissä katsomaan suurilla silmillä ja sanoi: Isi älä mene pois, ettekö voisi sopia riitoja äidin kanssa...
Sovittiin, että pidetään viikko parisuhdehiljaisuutta ja käyn vain katsomassa lapsia ja hoidetaan ns. pakolliset asiat. Olen käynyt paljon katsomassa lapsia ja touhuamassa heidän kanssaan ja he ovat onneksi suht koht ok, kun ei heidän edessä ole tarvinnut tapella ja syytellä..
Eilen kävin taas katsomassa lapsiani. Keskusteltiin ensimmäisen kerran tunnoista viikon ajalta. Vaimoni rupesi puhumaan jälleen tulevaisuudesta JOS muodossa. Enää ei ollut KUN muutan syksyllä takaisin. Lisäksi hän syytteli minua hyvin kärkkäästi mitä olen tehnyt vuosien varrella ja miksi nyt on helpompi olla, kun en ole paikalla. Kerroin omia tuntojani hänelle. Ehkä itseäni on vähän helpottanut olla yksin omien ajatustensa kanssa. Suurin tuska on ollut se, kun ei ole voinut käpertyä illalla toisen kainaloon ja sanoa hyvää yötä. Sekä se, ettei ole voinut sanoa lapsille hyvää yötä ja peitellä heitä.. (Nyt lapset ovat tulossa viikonlopuksi minulle..) 🙂
Ihmettelin tuota vaimoni muuttunutta käytöstä taasen. Jotenkin rupesi taas hälytyskellot soimaan. Hän lähti käymään ystävällään ja jäin lasten kanssa hetkeksi. Kävin lukemassa sähköpostejani koneella. Hän oli jättänyt facebookin auki ja kiusaus kävi jälleen liian suureksi ja päätin katsoa hänen postejaan.. En tiedä olisiko jälleen edes pitänyt tehdä sitä. Hän kertoi ns "parhaalle" ystävälleen, kuinka oli ikävä tätä sielunkumppania ja hän oli tämän kanssa jälleen tekemisissä päivittäin. Lisäksi oli tullut mukaan näitä vanhempiakin miessekoiluja ja ainakin yksi uusi muu! Tästä löytyi taas selitys tälle muuttuneelle käytökselle...
Lähdin pois sieltä sen kummemmin asiasta puhumatta. Haluan nyt hetken antaa taas tunteiden tasaantua ja miettiä. Suostuin tähän asumusero kokeiluun, koska se tuntui ainoalta vaihtoehdolta pelastaa tilanne. Jätin lapset, yhteisen kodin ja ihan kaikki ja muutin pois. Haalin kirpputoreilta sen verran tavaroita asuntooni, että tulen toimeen. Edes televisiota en ottanut mukaani.. Mutta nyt tuntuu, että vaimoni halusi vain temmellyskentän puhtaaksi, jotta saa rauhassa touhuta.
Nyt on sellainen olo että en jaksa enää edes oikein yrittää.. Mieli tekisi marssia takaisin kotiin tavaroiden kanssa ja sanoa vaimolle, että jos haluaa tätä eroa kokeilla, niin ottaa vaatteensa ja lähtee, asunto on jo valmiina ilman mitään hienouksia... Tunnen kyllä itseni niin tyhmäksi.
Henkisesti voin ihan kohtuullisesti. Otin koiran mukaani ja olen sen kanssa lenkkeillyt paljon ja nauttinut luonnosta ja kevään tulosta. Lisäksi olen viettänyt aikaa ystävien kanssa urheillen yms. Siinä mielessä olen voinut paremmin nyt, kun ei ole koko ajan tarvinnut olla neljän seinän sisällä vaimon kanssa ja katsella vierestä, kun toinen ikävöi koko ajan jotain muuta ja kokea sitä jäätävää tunnelmaa.
Ehkä se pariterapia on nyt se viimeinen toivo, mutten tiedä jaksanko odottaa sinnekään asti.. Tuntuu, ettei vaimoni päätä käännä mikään ja saa häntä tippumaan pilvien päältä. Hänellä on niin vahvasti minä itse ja viis muista asenne päällä..
Hei Nallikki
Kyllä sinun valitettavasti nyt on tosiasiat tunnustettava. Liittonne oli ja meni. Vaimosi EI HALUA muuttua ja sinä et sinä halua voi häneen kaataa - kannettu vesi ei kaivossa pysy; välillä on tuota kannettua vettä eli mukamas yrittää, mutta todellisessa tilanteessa vesi valuu pois eli aloittaa saman rumban uudelleen. Älä petä itseäsi - ja riko sisintäsi lisää kuvitellessasi, että jotain voisi vielä tehdä ja terapia auttaisi.
Rakenna uusi elämä itsellesi ja lapsillesi. Kipeää, kipeää, mutta mitä muuta voit?
Voimahali sinulle! 🙂👍
Jasse
hei nallikki
lukiessani kertomuksissasi huomaan saman asian jota itssekin koen parhaillaan.
minulla mieheni ilmoitti tammikuussa rakkauden minua kohtaan loppuneen, mut maaliskuussa kertoi pettäneen ja piti yhteyttä toiseen naiseen. meillä siis mentiin näin päin,, mutta se asia minkä huomasin tekstistäsi.
haluat pitää kiinni avioliitostasi, niin minäkin, koet sen arvokkaaksi asiaksi, niin minäkin
mutta kaikkeen ei pysty yksin..
olen puhunut, pyytänyt, odottanut ja tehnyt toiselle helpommaksi tulla takaisin Mutta olen joutunut joka kerta kokemaan sen tunteen et puhun tyhjille korville tai aivoille, tuntuu mahdottomalta saada takaisin toisen koko valtainen huomio kun uusi elämänvaihe on vienyt mennessään.....
meilläkin on lapsia ja suren jo tulevaisuutta kun ei olekaan kokonaista perhettä....
haluaisin minäkin taistella vielä mut oloni on voimaton
sinulla nallikki on vastuuntunto voimakas ja usko ja toivo vaimoasi kohtaan vielä vahva, olettehan yrittäneet sopia jo kauan liittonne toimivaksi
mutta jossakin tulee raja vastaa onko kaikki kohtelu sinua kohtaan oikein????
Voimia sinulle katsoa eteenpäin, niin minäkin välillä yritän, meillä asia on varsin tuore mut, mieheni kanta on niin voimakas etten jaksa taistella vastaan.
toivon vieläkin et hän huomasi sen mitä menettää... hän on valintansa tehty ja niin myös sinunkin vaimosi....
joudumme katsomaan karua totuutta silmiin halusimme tai emme
me selviämme (jonain päivänä huomaamme sen)
Heippa särkynyt enkeli.
Kyllä tuo on niin tuttua, mutta surullista luettavaa. Tuntuu, että itse ei voi enää vaikuttaa mihinkään, vaikka tekisi mitä. Koska mikään ei auta.
Me tehtiin asumuseron alkaessa pelisäännöt, johon kuului mm. se ettei seksiä muiden kanssa ja treffailukiellot yms. Ne tehtiin yhteisymmärryksessä ja todetiiin, että keskitytään nyt itseemme ja tunnustellaan omia tuntemuksia. Minulla oli lapset nyt viikonlopun ja meillä oli todella mukavaa yhdessä. Vein niitä sunnuntai-iltana kotiin. Olin luvannut samalla tehdä vaimon autoon korjausta, kun se on katsastamatta. Näin siellä tulostetut ajo-ohjeet. Kyselin niistä, niin hän oli ollut ensimmäisen yönsä yksin jonkun vieraan miehen luona 200 km:n päässä, kun ei halunnut olla yksin.. Oli ajanut sinne katsastamattomalla autolla! Väitti ettei mitään ollut tapahtunut, just joo..
Kun sanoin niistä pelisäännöistä, hän viittasi kintaalla niihin ja sanoi, että ne nyt vaan olivat sanoja vailla merkitystä.. 😑❓ Sitten hän sanoi, että toivoo minun panevan jotakuta, jotta hän tietäisi että tuntuuko se jotenkin pahalta vaimostani! Wtf..
Kyllä vaimoni on nyt niin hukassa. Odotan, että päästäisiin sinne terapiaan, mutta ei sielläkään voi ihmeitä tapahtua. Kaipa se on pikkuhiljaa hyväksyttävä se tosiseikka, että tämä oli tässä ja jatkaa eteenpäin.. Minusta tuntuu, ettei ole nyt enää mitään mitä voisin tehdä enempää liittomme eteen tai toisin..
Leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä.. 🙂👍
Hei,
Kuten jo aiemmin totesin, vaimosi ei sitoudu ja pelaa vain aikaa - "leikkii" mukana, kun ehdotat jotain. Miten tuollaista ihmistä voi enää koskaan edes kunnioittaa ja kunnioitushan käsittääkseni on parisuhteessa aika tärkeää (erehdyksiä sattuu ja niistä opitaan, nyt ei kai enää kyse siitä)
Älä tuhlaa energiaasi enää yrittämiseen ja ehdotteluihin. Mitä pikemmin asian tunnustat ja myönnät, sen nopeammin pääset alkuun rakentamaan elämääsi. Älä jää roikkumaan.🙂👍
Hienoa nallikki, että jaksat vielä pitää huumorin matkassa...kaikesta kipeästä huolimatta. Jos oikein ymmärrän, asut kuitenkin nyt edelleen muualla. Uskoisin, että sekin on helpompaa, niinkuin jossakin vaiheessa kirjotitkin, ettei se kaikki vaimosi häslinki tapahdu silmiesi alla. Muistan kun oma exäni reagoi eron häämötellessä nurkan takana erittäin voimakkaasti aina, kun sanoin nauttivani siitä, että sain olla yksin. Että toivoinkin hänen pysyvän poissa. Ei vienyt kauaa, kun oli mies autoineen pihassa 😟 ja minä aivan käärmeissäni kun rauhani oli tipotiessään. Viimeiset kuukaudet ennen lopullista muuttoani kärsin valtavasti hänen läsnäolostaan. Sydämeni oli pois raiteiltaan, hengitykseni, mieleni tulvi tuskaa ja pelkoa hänen käytöksestään. Oli hyvä olla enää vain silloin kun emme olleet yhdessä. Sitä myöten tajusin myös lopullisesti sen, että olin onneton, koska olin hänen kanssaan. Hänen läsnäolostaan tuli helvetti. Se oli outo käänne siksi, että olin vuosia ollut niiiiiiin rakastunut. Olin vuosia janonnut yhteisiä hetkiämme. Ja nyt olen onnellinen, että se pettämishelvetti on takana.
Voimia sinulle nallikki arkeesi - hienoa kuulla, että sinulla on noita energianlähteitä olemassa, ystäviä, lenkkejä koiran kanssa jne. Tuli mitä tuli, selviät tästä 🙂🌻
Heippa vaan kaikille! 🙂
En minä huumoriani jaksa menettää. Sen avulla pääsee pitkälle, vaikka se kieltämättä viime aikoina on kovilla ollut.
Olen tosiaan n. kolme viikkoa asunut muualla. Ja kieltämättä ollut siinä mielessä hyvä olo, ettei ole tarvinnut katsella vierestä sitä kaikkea pelleilyä. Kuten tuossa joku sanoikin, että minun pitää hyväksyä se, että liitto oli ja meni. Kyllä se on tullut nyt viimeistään tajuttua ja hyväksyttyäkin. Minua suutuutta niin suuresti, kun yhdessä istuttiin alas ja tehtiin nuo asumuseron pelisäännöt ja hän sanoi minulle, että tehdään ihan pirusti töitä ja tehdään tästä maailman tyylikkäin asumusero.. No sitä todella tuli... Oon mäkin sinisilmäinen ja hyväuskoinen.
Kuulin vappuna kaikenlaisia lisätarinoita hänen muista sekoiluistaan ja jotenkin ne eivät edes yllättäneet. Nyt on yhtenä kierroksessa mukana tämä vähän kauempana oleva jätkä, jolla on yökylässä käyty jo useammin. Vaimo on myös facebook statuspäivityksissään hehkuttanut tätä kaveria ja näitä käyntejä siellä. Niistä ei ulkopuoliselle varmasti heti aukea, mutta asiasta tietävät hoksaavat heti mistä on kysymys. Piilovittuilu on taitolaji, mutta tyhmät sitä ei vaan osaa. Virheitä minäkin olen tehnyt paljon, mutta ei ole tullut mieleeni niillä retostella, kyllä ne tuntuvat edelleenkin pahoilta...
En jaksa enää välittää tuostakaan. Siinähän kaivaa itselleen kuoppaa vaan syvemmälle. Sanoin alkuviikosta vaimolle, että eiköhän tämä nyt ollut tässä, ennenkuin tapellaan lapsista ja muista käräjillä. Eipä hän siihen vastaan edes sanonut. Mutta eipä ole itsellä ollut pokkaa hakea eroa. Hän hokee kaikille sukulaisille, kuinka yritämme vielä, että asumme asumuserossa ja mennään terapiaan.. Että osaa olla ihminen tyhmä. Enpä olisi uskonut kuinka sairaan ihmisen kanssa olen naimisissa!
Ajattelin olla kerrankin se viisaampi ja olla lähtemättä mukaan tuohon vittuiluun ja mollaamiseen. Kyllä sen vielä edestään löytää jossain kohtaa. Keskityn itseeni, lapsiini ja oman elämäni uudelleen rakentamiseen. En missään nimessä tarjoa vaimolleni sitä nautintoa, että jään itsekseni surkuttelemaan. Nyt on aika tehdä niitä asioita, joista olen haaveillut ja joihin ei ole ollut syystä tai toisesta mahdollisuutta aikaisemmin.. Tästä kääntyi uusi lehti minun elämääni ja niissä lehdissä on väriä paljon enemmän kuin aiemmin.
Kiitos kaikille tukijoille ja voimia kaikille samassa tilanteessa oleville. Kyllä se parempi huominen koittaa! 🌻🙂🌻
hei nallikki!!
Kiva kuulla et olet päättänyt mennä eteenpäin..
minä rämmin vielä jossakin syvällä, vaik järki sanoisikin et tää oli tässä päästä jo irti mut nuo tunteen mokomat eivät halua päästää tuota pää koppaa vähällä.
jospa sinun vahvuutesi ja viestit potkisivat minuakin pikkuhiljaa uusille vesille.
ajattelen kai liian paljon, meilläkin on edessä tään kaiken jakaminen joka tuntuu vaikealta , raskaalta .siihenkin täytyis löytää voimia.
on rankkaa tulla petetyksi ja jätetyksi !!!!
pieni toivon kipinä uudesta ja onnellisesta elämästä lepattaa ...kirjoituksiesi ansiosta
Kaikkea hyvää sinulle Nallikki.......