Rikki ja suunta hukassa

Rikki ja suunta hukassa

Käyttäjä nallikki aloittanut aikaan 16.03.2010 klo 15:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä nallikki kirjoittanut 16.03.2010 klo 15:45

Ollaan oltu vaimon kanssa yhdessä melkein 15-vuotta. Siinä ajassa on ehditty rakentamaan oma koti ja saamaan kaksi ihanaa lasta. Ilman murheita ei ole tähän asti selvitty, kuten ei varmaan moni muukaan. Itselle osui useampia vuosia sitten kohdalle pari uskottomuutta. Ensimmäisestä en oppinut, mutta toisen jälkeen kävin niin kovan koulun läpi, että päätin etten halua rakasta ihmistä enää sillä tavalla satuttaa. Niistä selvittiin läpi vuosien työllä, keskusteluilla ja luottamus saatiin rakennettua takaisin.

Nyt meillä on ollu muutaman vuoden vähän huonompi kausi. Periaatteessa kaikki on ollut hyvin, mutta läheisyys on puuttunut. Toisin sanoen arki on pyörinyt hyvin, mutta siihen se on jäänyt. Reilu kuukausi sitten vaimoni muuttui täysin yhdessä yössä. Hän itki, ettei jaksa enää vaan on ihan loppu. Sen jälkeen ruvettiin keskustelemaan paljon suhteessa olevista ongelmista. Todettiin että on ajauduttu toisistamme melko kauas. Kuitenkaan ei haluttu kumpikaan luovuttaa ja päätettiin että sen aika ei ole vielä. Työtä ruvettiin tekemään tosissaa. Kuitenkin pari viikkoa sen jälkeen vaimoni muuttui hyvin etäiseksi ja tunnistin ikävän paljon käytöksessä niitä piirteitä, joita itselläni oli silloin kun petin häntä.

Tein omien periaatteiden vastaisesti ja luin hänen kännykän viestit. Siellä oli paljon viestejä toiselle miehelle. He eivät olleet tavanneet, mutta sekin oli valmiiksi suunniteltu. Ehdin siis viime hetkillä, ennenkuin fyysinen pettäminen ehti tapahtua. Hän oli tavannut miehen jostain facebookin sovelluksen kautta aikalailla heti sen jälkeen tuo henkinen romahtaminen tuli. Kuulemma oli sielunystävä ja hän ihastui heti ihan päätä pahkaa.

Vaimo lupasi lopettaa yhteydenpidon, koska ei kuitenkaan pysty keskittymään meidän suhteen korjaamiseen, jos aloittaa pelin jonkun muun kanssa. Itsestäni tuntui pahalta katsoa silloin puhelimesta nuo viestit, mutta kun tunnustusta ei muuten tullut niin ei kai ollut vaihtoehtoja. Vaimo tarkasteli usein minun puhelinta sen jälkeen, kun minä petin häntä. Soin sen hänelle, kun kuitenkin minä olin häntä loukannut ja luottamus piti jotenkin saada takaisin. Nyt vaimoni oli kovin käärmeissään siitä, että katsoin hänen puhelimensa. Sovittiin, että kunnioitetaan toistemme yksityisyyttä ja jätetään kännykät rauhaan. Sen sijaan istutetaan toinen alas ja puhutaan asiat halki, eikä salata toisiltamme mitään.

Nyt on taas pari viikkoa mennyt ja parempaan suuntaan on menty. Olen saanut kauan kadoksissa olleita tunteita takaisin vaimoani kohtaan ja hänkin on sanonut lähentyneensä minun kanssa. Hän on ollut paljon kavereidensa kanssa, kun sanoi että kaipaa omaa aikaa. Olen antanut sitä, vaikka on ollut vaikeata päästää häntä aina matkaan. Olen saanut hyvin työstettyä mielessäni tuota vaimon sekoilua. Mutta jälleen kerran hän muuttui yhtäkkiä ja tuntuu että jotain salaillaan. Esim. kun tulen kotiin mese keskustelut loppuvat ja ikkunat vain vilkkuvat kun niitä suljetaan. Kysyin, että voisiko hän kertoa keitä nämä mese ystävät ovat. Näin, kun rupesi poistamaan yhteystietoja ennenkuin kävi ne läpi. Yritin tiedustella häneltä, että onko jotain meneillään. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää, että tietää kuinka pitää käyttäytyä.

Jotenkin en uskonut noita selityksiä. Jouduin pyörtämään päätökseni ja kävin tarkastamassa hänen puhelimensa. nyt sieltä löytyi viestejä usealle eri miehelle! Ne olivat hyvin seksipainotteisia. En ole varma onko hän tavannut heitä. Viesteistä jäi sellainen kuva, että ainakin yksi on jo tavattuna pari päivää sitten..

En ole vielä kertonut tuosta vaimolleni. Luultavasti hän kiistää kaiken, jos kyselen. Mitä oikein pitäisi tehdä? En jaksa enää tällaista. Kuvittelin, että tässä saataisiin nyt yhdessä selvittää asioita ja ne tuntuivatkin olevan menossa parempaan suuntaan. Miksi hän tekee tuollaista ja on valmis uhraamaan sen kaiken mitä meillä on? Mitä teen ja miten tuon asian nyt ilmi? Olo on niin sekava, etten tiedä tunnenko vihaa, sääliä vai noita molempia… Tuntuu, että vaimoni on tosiaan päättänyt, että tämä liitto oli tässä. Miksi hän kuitenkin käy keskusteluja ja sanoo että on saanut herätettyä tunteita minua kohtaan ja siltä on oikeasti vaikuttanut. Silti hän tekee selän takana noin likaista ja alhaista peliä..

Teksti on varmaan yhtä sekavaa, kuin olokin… Koittakaa ymmärtää jotain kuitenkin sieltä. Takki on ihan tyhjä ja en tiedä mitä tehdä ja miten jatkaa eteenpäin…

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 16.03.2010 klo 21:40

Heippa
Nyt täytys yrittää puhua paljon ja saada asioihin selvyys sillä toi on yllättävän
raastavaa ja kauheen paljon vie voima varoja kun ei tiedä mitä toinen tekee.
Se on huono merkki jos toinen on mesessä ja sit kun toiinen tulee niin äkkiä kieltää ja poistetaan tiedostoja ja salataan asioita. kuin myös jos on textareita laitellut ja lupaa että ei laita ja silti laittaa niin se on huono merkki.
Nyt vaan kummallakin pitäis olla yhteistä tahtoa jatkaa perheenä eteenpäin.
Kirjoita jatkoa miten edistytte.
Voimia teille

Käyttäjä Valio kirjoittanut 17.03.2010 klo 18:07

Voi et arvaakkaan!! Tekstisi oli erittäin hyvin luettavaa ottaen huomioon kamalan ajatusmyllyn, mikä päässäsi käy. Olen itse myös petetty osapuoli, ja sama rakas mieheni on pettänyt minua useasti. Hän on vannonut ja vakuuttanut ettei tee enää niin, ettei loukkaa, mutta... Nyt ollaan siinä tilanteessa, että mieheni on hakenut apua ja myöntänyt todella ongelmansa. Ihan kuin alkoholisti.
Ymmärrän että olet sekaisin. Niin minäkin. Tiedän, että on niin vaikea ymmärtää, miksi toinen puhuu toista ja tekee toista. Hyvin sekavaa eikö?😐

En voi antaa sinulle mitään neuvoja. Mielestäni kukaan ei voi. Sinun ja minun täytyy vain käydä nää asiat päässä läpi ja antaa tilanteen joko jatkua ja selvittää se puhumalla tai... Se tai-vaihtoehto on kamala.

Et ole yksin.🙂🌻

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 18.03.2010 klo 10:50

Hei,

Tekstisi perusteella vaikuttaa, että vaimollasi on meneillään paha ikäriisi ja hän haluaa todistella itselleen olevansa edelleen haluttava ja naisellinen - elämässä on kivaa säpinää! Samalla järki kuitenkin toisaalta sanoo, ettei tämä nyt ihan oikeinkaan ole.

Tuo säpinävaihe ja jonkinmoinen identiteettikriisi estää häntä nyt antautumasta täysillä avioliittonne korjaamiseen. Jossain vaiheessa taitaa itse kullekin iskeä tuo "Haluan elää"-fiilis, jossa paetaan aikuselämän vastuuta ja omaa tyhjyyden tunntetta toisiin ihmisiin ja murkkuvouhotukseen. Valitettavasti jälkeen jää haavoittuneita sydämiä ja vaurioituneita lapsia.

Mielestäni elämän ilo ja sisälto tulisi kuitenkin ensisijaisesti tasapainoisella ihmisellä löytyä jostain muusta kuin ihmissuhteista (voihan elämsä silläkin lailla suhailla läpi, rakastua kerta toisensa jälkeen, kun arki ahdistaa) - kaikki kuitenkin lopulta olemme yksin.

Olisiko sinulla mahdollisuutta lähteä vaimosi kanssa viettämään vaikka hotelliviikonloppua tms. Irrottakaa itsenne arjesta, viettäkää mukavaa ja sisällöllistä vapaa-aikaa yhdessa - jos se enää on mahdollista.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 18.03.2010 klo 11:11

Luulen, en tiedä, että hän etsii jotakin haave maailmaa ja sitähän netissä on joka lähtöön. Lipakkapuheisia miehiä ja naisia, joiden ajankuluna on istua juttelemassa mukavia ihmisten kanssa, he ymmärtävät sinun ongelmiasi, joita kukaan muu ei ikinä ole ymmärtänyt ja etsivät hetkellistä seksiseuraakin. Se huomio kiehtoo, varsinkin jos ihminen tuntee jääneensä jostain paitsi ja omaa heikonpuoleisien itsetunnon ja nyt sitä ihailua saa monelta taholta, ihan suitsutettuna, mutta jokaisen netissä seikkailevan pitäis ottaa huomioon, että nämä casanovat ja seireenit voivat jutella monen ihmisen kanssa yhtäaikaa ja valkkaavat sieltä "parhaan saaliin"...hetkeksi. Särkyneiden sydänten kerho vain kasvaa.

Käyttäjä nallikki kirjoittanut 26.03.2010 klo 22:34

Lyhyttä päivitystä tähänkin. Sieltähän löytyi sitten kaikkea mahdollista. Vaimoni oli harrastanut netti- ja puhelinseksiä ja muutama muu jonka kanssa on suunniteltu tapaamisia. En ole varma, vaikka olisi tavannutkin ja maannut heidän kanssa.. Sovittiin jälleen kerran, että jätetään ulkopuoliset nyt pois ja keskitytään ratkomaan omat ongelmat.

N. pari viikkoa meni tästä, niin taas on kuvioissa kaksi uutta miestä. Keskusteltu on paljon, mutta nyt taas viimeisen viikon aikana hän ei ole halunnut keskustella asioista. On valittanut, että on niin väsynyt henkisesti ettei jaksa keskustella. Nyt ymmärrän syyn taas... Näin keskustelun, jossa hän kertoi kaverilleen näistä miehistää ja puntaroi, kumpi olisi parempi vaihtoehto..

Lapsetkin rupeaa kärsimään tästä. Heillä rupeaa olemaan koulussa ongelmia ja ne johtavat täältä kotioloista. Nyt on niin voimaton olo. En tiedä yhtään mitä tehdä! Vaimoni sanoo, että ei halua erota ja haluaa oikeasti selvittää ja onnistua. Teot kertoo aivan muuta ja tuntuu, ettei hänellä ole mitään halua selvittää enää asioita. Nyt rupeaa tuntumaan, että se ero on paras vaihtoehto tai muuten tässä hajoan minä täysin ja lapset siinä sivussa..

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 28.03.2010 klo 10:33

Huh, huh Nallikki,

Onpa sinulla nyt kestämistä - tekstiäsi lukiessani tuli olo, että vaimosi on taantunut murrosikäiseksi. Sinä olet se turvallinen aikuinan, joka ei kuitenkaan hylkää ja hän saa elää kuin pellossa. Hän ei nyt taida oikein tajuta kuinka paljon satuttaa teitä muita tässä fantasiamaailmassaan eikä oikein taida tajuta mitä elämä sitten on, kun et enää halua olla kynnysamatto.

Pitäisikö teidän todellakin asua erillään jokin aika ja vaimosi sitä kautta konkreettisesti tajuaisi mitä ero tarkoittaa?

Joskus ratkaisut ovat niin h---tin vaikeita, eikä voittajia ole - vain henkiinjääneitä. Mieti, millaista elämäsi olisi tällä lailla käyttäytyvän naisen rinnalla 2-3 vuoden kuluttua, olisitko sinä enää entisesi?

Yksin et voi suhdettanne parantaa. Jaksamista sinulle! 🙂🌻

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 28.03.2010 klo 15:01

Heippa rikki ja suunta hukassa
Voi kun olen pahoillani sinun puolestasi sillä tiedän että sulla on paha olo.
Ja kirjoitan tähän ratkaisun asiaan mutta korostan että se on minun vastaus ja sinä teet oman ratkaisun.
Tiedän että sulla on ahdistavaa ja et saa rauhaa itsesi kanssa sillä tuo asia liikkuu mielessäsi koko ajan, ja se on selvää että lapset kärsii siinä sivussa sillä ne vaistoo asioita vaikka eivät sanokkaan ja sinä myös kärsit tilanteesta.
Ja vaimosi on loukannut sinua aika raskaasti ja rikkonut lupauksen ja luottamuksen etkä ikävä kyllä ikinä pysty vaimoosi luottamaan enää 100 %
se kertoo kanssa paljon kun ei mukamas halua / jaksa selvittää asioita niin se johtuu siitä kun
tunteet käy sinun ja toisen miehen välillä eli kun viettää kaksoiselämää.
Sillä mielestäni noin ei voi jatkua sinulla ei ole mielestäni monta vaihtoehtoa jos et halua olla kakkos mies ja jatkaa noin eli vaimosi pitää rakastajia siinä sivussa ja viettää sitten perhe elämää pidemmän päälle ei tule onnistumaan.
mutta noi hetken hurmiot ei yleensä kovin pitkälle kestä mutta rikkoo sitäkin enemmän.
Eli suora vastaus on eroa vaimostasi ja hiljakseen rupeat rakentamaan uutta elämää ja vaikka se tuntuu vaikealta niin kyllä elämä järjestyy.
Ja vastaus tuntui minusta raskaalta kirjoittaa kun minä aina toivon että perheet pysyisi koossa ja ihmiset pystyis elämään onnellisena jos vain haluaa. ja pystyy jos on yhteistä halua ja tahtoa
Mutta niinkuin sanoin se on minun vastaus mutta sinun pitää itse tehdä oma ratkaisu.
Paljon voimia sulle

Käyttäjä tunturisopuli kirjoittanut 29.03.2010 klo 23:19

Raskasta se on...
Sinun on ainakin muutettava vaimosi kanssa erilleen, erositte tai ette. Mutta yhdessä asumisesta ei tule enää mitään. Pahimmassa tapauksessa kaikki menee vielä mädemmäksi ja rumemmaksi kuin olit koskaan voinut kuvitellakaan.

Tiedän mistä puhun.

Minä olin itse viisi vuotta sitten kuin vaimosi (en tosin noin räikeästi. Kuvioissa oli yksi ja sama mies.) En vain pystynyt muka päästämään irti. Elin jossain toivemaailmassa ja hän oli muka kaikessa parempi ja elämäni mies. Pilasin upean ihmissuhteen. Miksi? Kai "kyllästymistäni", en nähnyt sitä mitä minulla oli, ja muutaman tapaamisen vuoksi. Miksi laittaa kaikki veitsenterälle jonkun uuden tuttavuuden takia? En todellakaan käsitä. Näin ei ollut käynyt koskaan ennen. Mies sai sen selville, hän oli käsittämättömän ymmärtäväinen ja käski minut unohtaa tuon miehen. Teinkin ensin niin mutta sitten en kuitenkaan. Tätä kadun ikuisesti. Mutta juuri siksi:

Mikään mitä teet nyt tai miten upea ihminen olet, ei saa häntä heräämään.

Hänen on tajuttava mitä menetti, ennen kuin tajuaa todellisuuden. Homma on jo niin karannut käsistä. Et sinäkään voi itseäsi loputtomiin rikkoa. Toistan vielä: mitä tahansa teet, hän ei näe sitä. Et pysty tekemään nyt muuta kuin pelastamaan itsesi.

Hän tulee sen jälkeenpäin ymmärtämään ja katuu todennäköisesti yhtä karvaasti kuin minä aikoinani.

Silti en toivo että kehität häntä kohtaan katkeruutta tai vihaa. Ihmiset tekevät virheitä. Harmillista että hän toistaa niitä jatkuvasti.. Mutta kuten joku totesi, hän elää fantasiamaailmassa ja totuus tulee sattumaan myöhemmin todella lujaa.

Ala sinä rakentamaan omaa elämääsi vaikka kuinka pahalta se tuntuukin.
JOS joskus tuntuu siltä, että haluat hänet takaisin ja hän sinut, rehellisellä pohjalla, yrittäkää sitten joskus. Mutta nyt sinä et voi tehdä yhtään mitään. Myös hänen oma syyllisyytensä ajaa typeriin tekoihin, ehkä hän on jo mielestään niin pilalla/pilannut kaiken, että tekee tästä vielä pahemman farssin.

Koita kestää. Sinun on päästettävä hänestä tässä kohtaa irti.

Minä kadun ikuisesti. Sain mitä ansaitsin: menetin ihmisen jota rakastin enemmän kuin olin koskaan kuvitellut. Mutta kun piti menettää tajutakseni tämä.. Jokainen tekee ne omat virheensä. Itse tein harmillisen suuren. Pahinta silti on, että loukkasin häntä niin kovasti. Itselleni suon sen mitä ansaitsinkin.

En tiedä kuinka selviän tästä syyllisyydestä. Jo viisi vuotta takana, elämäni mies naimisissa toisen kanssa, ja minä yksin. Näin sen pitikin mennä. Hän on onnellinen, se on tärkeintä. En silti haluaisi häntä takaisin. Kyse ei ole siitä. Haluaisin vaan tehdä kaiken toisin. Haluaisin elää ilman tätä "mitä jos.." Haluaisin, ettei minun tarvitsisi tuntea näin paskaa oloa siitä, mitä olen toisella aiheuttanut. Haluaisin että olisimme eronneet niin kuin erosimme (hänen toiveestaan sitten pari vuotta myöhemmin näistä tapahtumista, rakastui toiseen.) Mutta olisiko koskaan rakastunut ilman temppujani. En tiedä.. Haluaisin saada tämän möykyn pois.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista. Rankkaa se tulee olemaan, mutta joku päivä heräät onnellisena ja toteat "minä selvisin".

🌻🙂🌻

Käyttäjä maarit4 kirjoittanut 30.03.2010 klo 09:41

Olipa mielenkiintoista lukea miehen tuntemuksia. Huomaatko, että tuo tuska on varmasti sitä samaa mitä vaimosi on käynyt läpi sinun pettäessäsi häntä. Vasta nyt ilmeisesti ymmärrät kuinka paljon häntä haavoitit. Itse olen nyt petetyn vaimon asemassa ja käyn tuskaa päivittäin läpi. Kovin tuttua tämä on. Ihmiset ovat toisilleen susia. T. Maarit 4

Käyttäjä maarit4 kirjoittanut 30.03.2010 klo 09:44

Valiolle

Hei samassa tilanteessa täälläkin. Tunteet ja ajtuksen täysin sekaisin. Mikä saa rakkaan ihmisen haavoittamaan toista valehtelemalla, tyhjillä sanoilla ja lupauksilla. En voi ymmärtää. t.Maarit 4

Käyttäjä maarit4 kirjoittanut 30.03.2010 klo 09:54

Hei Nallikki! Eilen käytiin miehen kanssa vastaava keskustelu. Ei sanojensa mukaan pidä enää yhteyttä naisystäväänsä, mutta kun luottamus on mennyt niin sitä on vaikea uskoa. Kaksi viikkoa tässä on nyt kulunut edellisistä vakuutteluista ja silloinkin repsahti. Joku tuossa nimesi nämä netin kautta löytyvät ihmiset seireeneiksi - hyvä vertaus. Varmasti on jokin identiteettikriisi meneillään , joka sumentää järjen ja samalla ollaan tuhoassa lasten ja entisen perheen elämä. Yritä jaksaa, kohtalotovereita riittää. Ainakin tässä omat arvot kirkastuu ja jos ero tulee niin kai se vaan on kestettävä. Yksinäisyys tuntuu pahalta. Mielestäni pitäisi perutaa kerho tai tukiryhmä kaikille petetyille, sillä samaa kokemusta tässä käydään tahoillamme läpi. Puhuminen saman kolauksen kokeneiden ihmisten kanssa auttaa.
T.Maarit 4

Käyttäjä soda kirjoittanut 30.03.2010 klo 13:18

Hei Nallikki, Maarit ja muut joita asia koskettaa.
Tuo tuska on niin kovin tuttua minullekin. Tavoitan tunteenne ja tuon älyttömän vaikean elämäntilanteen, kun matto vedetään jalkojen alta ja elämä tuntuu niin särkyneeltä. Ollaan mieheni kanssa oltu 20 vuotta naimisissa ja tässä syksyllä yhden pettämiskeikan jälkeen minulle selvisi, että läpi yhteisen elämämme näitä satunnaisia pettämisiä on ollut useampiakin. En tiedä onko varsinaisia suhteita ollut, mutta kuitenkin.

Asiaa selviteltiin ja jotenkin puhuttiinkin ja yhteisestä tulevaisuudesta päätettiin. Mutta minä en tästä tunnu selviävänkään, voimat ovat kadonneet, ilottomuus astunut elämään ja ahdistus rintaan. Millaista elämäni onkaan ollut, jotain ihan muuta kuin luottavaisena ja tyytyväisenä olin luullut. Ihmiset tekevät virheitä tiedän sen ja varmasti osaan antaa anteeksikin, mutta kuka minä oikein olen? Kaikki tuntuu niin valheelliselta, tunnen itseni hylätyksi ja loukatuksi ja olen ajatellut, että helpottaisiko oloani se, että itse pettäisin.
En sano, että vaimosi Nallikki ajattelee näin, mutta sanon vain, että olen itse miettinyt tässä olossani, että voisin kai kokeilla.... ja sitten taas en missään nimessä halua tulla samanlaiseksi... ja niin edelleen... kaikki käy mielessä ja hätä omasta itsestä on suuri, kun tuntuu oudolta kaikki omat päähän pätkähtävät ajatukset. En tosin ymmärrä vaimosi suunnitelmallista käytöstä, haluaako kuitenkin erota... haluaako että sinä ratkaset eron, jos ei itse kykyne... oletteko ajatelleet menevänne jollekin ulkopuoliselle puhumaan asioista?
Me ihmiset ollaan niin kummallisia. Jotenki asiat kuitenkin ratkeavat, kuten tässä joku kertoi miehensä rakastuneen pari vuotta kyseisten tapahtumien jälkeen... kaikelle on aikansa, en osaa neuvoa ketään, mutta haluan luottaa että jotenkin joskus huomaan, että ne asiat tapahtuu, mitkä pitää tapahtua ja elämä kantaa. En luota varsinaisesti tulevaisuuteemme (kun en halua tai uskalla vielä), mutta yritän koska rakastan (vai rakastanko?) miestäni. Pää pyörällä täällä ollaan... voimia arkeen🙂👍

Käyttäjä nallikki kirjoittanut 30.03.2010 klo 18:44

Kiitoksia kaikille viesteistä. Joku tuossa sanoi, että ymmärrän paljon paremmin tuota vaimon käytöstä, kun olen ollut itse joskus se pettävä osapuoli. Tuo on totta. Ollaan puhuttu, että ymmärretään paljon paremmin näitä juttuja, ja kuinka "helposti" lopulta lipsahtaa sinne väärälle puolelle kun omassa suhteessa ei ole kaikki kunnossa.

Silläpä vielä ymmärrän että ensimmäinen kerta on aivan inhimillistä. Mutta jos pienen ajan sisällä jatkaa vain samaa rataa ja vaihtaa vain kumppania, niin en oikein enää ymmärrä sitä ollenkaan. Itse tajusin silloin, kun olin pettäjänä että sen suhteen pitää loppua heti jos meinaa omassa suhteessa selvittää asiat. Että ei ole muuta vaihtoehtoa, sekä pelata avoimin kortein toista kohtaan. Koska itse on kuitenkin se, joka toista satuttaa ja toinen ei siihen ole voinut edes vaikuttaa. Ja vuosien työllä saatiin rakennettua luottamus ja muukin pikku hiljaa takaisin. Nyt ajateltuna käsittelemättömiä asioitakin jäi silloin. Noitakin asioita on käsitelty nyt. Päivä päivältä nuo asioiden käsittely tuntuu olevan vaikeampaa vaimolleni ja ymmärrän kyllä sen syyn kun mieli on ihan jossain muualla..

Poden huonoa omaatuntoa siitä, että olen varmasti se suurempi syyllinen siihen, että meidän suhde on siinä jamassa kuin on. Mutta yksin en kyllä jaksa tällaista menoa kovinkaan pitkään. Jos näin jatkuu, niin se piste jolloin kamelin selkä katkeaa on hyvin lähellä. Halu on kyllä yrittää,mutta yksin siihen en pysty. Tunteitakaan en voi toiselle pakottaa. Ainoa mitä olen häneltä vaatinut, on se että jätetään ulkopuoliset pois suhteesta ja keskitytään yhdessä ratkaisemaan ongelmat. Lupailujen jälkeen ollaan kuitenkin aina samassa pisteessä ja monta askelta taas takaisinpäin astuneena.

Se minua hämmästyttää kuinka tuollainen muutos tuli ns. yhdessä yössä. Tiesin, ettei suhde ollut aivan parhaalla jamalla, mutta en kuvitelllut että meillä olisi näinkään pahoja ongelmia. Vaimoni halveksui vielä muutama kuukausi sitten kaikkia jotka tuollalailla käyttäytyi kuin hän. Esim. tuttavapiirissä oli hiukan vastaavaa toimintaa eräältä mieheltä ja hän oli itse tämän miehen vaimon tukena ja haukkuui kovaan ääneen tätä miestä. Tuntuu, etten tunne enää edes vaimoani... Ja tuntuu tällä hetkellä, että ainoa mitä tunnen vaimoani kohtaan on kohta vain sääli. Kai se rakkauskin on siellä jossain, mutta se on näiden viime aikaisten tapahtumien myötä kyllä hävinnyt johonkin melko syvälle. Pakko siellä jossain on olla rakkauttakin, koska on näin paha olo kuitenkin.

Käyttäjä jokujossakin kirjoittanut 30.03.2010 klo 19:08

Hei Nallikki,

Ison halauksen olet ansainnut 🌻🙂🌻 Itkin kun luin ensimmäistä tekstiäsi...olen nimittäin itse sen läpikäynyt. Ehkä hyvin rankkana extremeversiona ja vielä tuplasti, eli kahdesti eri ihmisen kanssa. Molemmissa oli kyse monivuotisesta yhteiselämästä. Olen täällä(kin) sitä vuosia itkenyt vertaisteni kanssa. Valitettavasti tässäkään asiassa kukaan ei oikeasti pysty tajuamaan, ellei ole itse kokenut, mitä se helvetillisen viiltävä tuska on kun näkee, että toinen osapuoli puhaltaa savuna ilmaan yhdessä rakennetun elämän. Se on enemmän kuin vain parisuhde tai huonekalut 😞

Tiedän myös sen, että on turha yrittää puhua ihmiselle järkeä, silloin kun järki ei peliä ohjaa. Yritin tehdä niin sekä tokan exäni kanssa että hänen viimeisimmän (yhdessäeloaikanamme) naisystävänsä kanssa. Yritin valottaa, ettei elämä rakastajattarena ehkä ole se mitä nuoren naisen pitäisi elämältään vaatia...puheeni kaikui kuuroille korville. En tietty voinu oman turvallisuuteni pelossa (väkivalta) kertoa hänelle sitä tosiasiaa, että exäni oli paljastunut seksiaddiktiksi. Eli mieheksi, joka tunteetta hyppäsi kukasta kukkaan ja leikki "pelastajaa". Valitsi uhrinsa niistä naisista, jotka olivat ihan pohjilla ja tarvitsivat olkapäätä johon itkeä. Ja itse asiassa vain rikkoi ne lopulta sydämineen päivineen. Olivat vain nukkeja joilla leikkiä aikansa, ja kun kyllästyi voi heittää nurkkaan ja ottaa kaupan hyllyltä seuraavan.

Täälläkin joku kertoi oman tarinansa siitä, että sekoili jossain vaiheessa ja katuu nyt sitä kovin. Olen samanmoisia tarinoita kuullut ennenkin. Se on valitettavaa, mutta väliin me sekoilemme. Itsekin olen sekoillut parisuhteissani, kun olin rikki ensimmäisestä epäonnistuneesta perhehelvetistä. Mietippä esim. sitä että itse seurustelin sen jälkeen ukkomiehen kanssa. Olen melkoisen varma, ettei ko. miehen vaimo koskaan saanut tietää suhteestamme mitään siitä yksinkertaisesta syystä, että mies oli ulkomaankomennuksella. Mutta vaikka kuvittelin pelin olevan selvä puolin ja toisin, että suhteemme oli vain yhteistä ajanviettoa eikä sen enempää (ei siis todellakaan mikään huikea seksisuhde kuten stereotypioidaan avioliiton ulkopuoliset suhteet) - ja tulisi loppumaan kun sen aika olisi...siitä huolimatta ko. mies puhui tosissaan jossain vaiheessa tyyliin, että seuraisin häntä jalkavaimoksi kun hän palaa kotimaahansa. Ja lopullisesti sitten tajusin, että hänellä olikin ollut tunteet pelissä, kun ilmoitin että suhde päättyy nyt ja hän valahti kalmankalpeaksi. Se oli minulle opetus siitä, että suhteilla ei todellakaan leikitä. Se minkä pitäisi olla vain "leikkiä" voikin muuttua todeksi toiselle tunteineen päivineen.

Minun on hirveän vaikea mennä sanomaan kenellekään, että jätä mokoma, kun olen itse aina kokenut suureksi vääryydeksi, että sain sellaisia neuvoja. Vaikkakin neuvojat olivat oikeassa. Mutta tosiasia on, että silloin lähdetään, kun ollaan itse siihen valmiita. Ei silloin kun MUUT ovat siihen valmiita. Mutta sen sanoisin oman kokemukseni pohjalta, että tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa voit olla sinut. Älä tee ratkaisuja velvollisuuden tunnosta, ne eivät kanna tarpeeksi pitkälle, koska eivät ole linjassa omien todellisien toiveidesi ja tarpeidesi kanssa. Siksi ne syövät sinua sisimmässäsi. Ehkä erillään asuminen ei ole hullumpi idea...ehkäpä kuten joku sanoikin täällä, vaimosi tajuaisi mitä on menettämässä. Toisaalta, et voi pelastaa ketään itseltään. Jos vaimosi haluaa tuhota rakentamansa elämän kanssasi, et voi sitä estääkään. Jokaisen aikuisen pitää hoitaa oma palstansa itse. Valitettavasti - joskus siltä tuntuu, kun katsoo vierestä kuinka joku itselle rakas tuhoaa elämäänsä.

Hyvä kuitenkin, että olet tullut tänne purkamaan päätäsi! Näissä tilanteissa voi olla niin totaalisen yksin. Suuresta ystäväjoukosta huolimatta itselläni ainakin vei pitkä aika ennen kuin kehtasin kertoa, että toistamiseen olin tullut huiputetuksi ja petetyksi. Ajatustenvaihto täällä oli ihan ehdoton henkireikä. Täältä löysin ihmisiä, jotka tiesivät, miltä minusta tuntui. Jotka tiesivät, millainen viilto sydämeen petetyksi tuleminen on.

Käyttäjä soda kirjoittanut 31.03.2010 klo 09:44

Huomenta,
Käsittämättömältä tuo vaimon käytös tuntuu ja jotenkin ajattelen vahvasti niin, ettei tuosta suosta voi nousta omin voimin. Niinkuin Nallikki sanoit, olet huomannut, että asioita vuosien varrelta on jäänyt käsittelemättä ja sieltä ne vain nousevat pintaan. Kun aikaa kuluu, niin on jotenkin valheellisen helppoa yrittää painaa asiat villasella, ettei keskustelu kumppanin kanssa ole sellaista menneessä märehtimistä. Ja kun arki alkaa kulkemaan, yrittää ne omat ajatukset ja tunteet jotenkin haudata. Tässä se miina ainakin minun kohdallani piilee. Mies on katunut, pyytänyt anteeksi ja haluaa rakentaa hyvän loppuelämän meille, eikä halua jankata asioita!?!?

Olen nyt tämän syksyisen episodin jälkeen käynyt parisuhdeterapeutilla muutaman kerran yksin. Siellä saa ja joutuu miettimään tätä omaa olemistaan parisuhteessa, muttei paneuduta enempää minuun. Olen menossa nyt psykiatrin juttusille, jotta saan hoitavan suhteen (toivottavasti) itseäni varten. Toista ei voi muutta, kristallipalloa ei ole, loppuelämästä ei voi tietää, joten niinkuin monet näissä viesteissä mainitsevat, itsensä pitäisi pystyä pelastamaan. En tiedä oikein mitä se tarkoittaakaan ja mitä se minulta vaatii, mutta yritän nyt hoitaa itseäni.

Älkää jääkö odottelemaan myrskyn laantumista, vaan käykää jonkun ulkopuolisen juttusilla, on ainoa ohje mitä voisin sanoa teille, ei se ainakaan pahenna mitään. Toisaalta ajattelen, että vaimosikin tarvitsisi ehkä apua itselleen. Oma mieheni ei suostu minnekään lähtemään, joten omalle kontolle jää tämä eletyn elämän läpikäyminen ja voimien löytäminen tulevaisuutta varten. Pelottaa vaan niin kauhiasti, voiko yksin tällasta asiaa hoitaa.

Ei voi muuta, kuin toivoa voimia arkeen, olet ajattelevainen, vastuuntuntoinen ihminen ja elämä vielä näyttää kauniitkin puolensa, luota siihen.