Itselläni oli mieltä tasaava mielialalääke - mieto annostus ollut aina - ´kaikkien raskauksieni aikana.
Luotin kun lääkäri sanoi, ettei huolta, ettei lääke haittaa.
Olen ain aollut vähän kaikkea - lievästi depressiivinen - lievästi psykoottinen - lievästi vilkas-mielikuvituksinen - ja tuo lääke oli synapsien hidastamiseen aivoissa;
liian vilkasta.
Ahdistus oli syy sen lääkkeen käyttöön.
Käytän sitä varmaankin hautaani asti.
Jos kaikki sujuu normaali-elämäntapojen puitteissa, olen vasta keski-iässä ja potentiaalista ikää vielä toiset mokomat vuosia.
Olen aina huolehtinut itsestä itse. Itsekin.

Raskausaikana mielikuvitus laukkasi joka kaksplus-lehteä milloin missäkin selatessa, ja 9kk päällä pelko; mitä jos jotain ikävää tapahtuu?

Sain rauhan ajatuksesta, jonka joku minulle sanoi, taisi olla radiossa - erakkosielukun olen perusluonteelta - jotain uskovaa asiaa se oli, nyt en niin tarkkaan enää muista. Se vaan rauhoitti silloin niin levotonta mieltä.

Voimia jos olet raskaana ja jos raskaus saa edetä tulematta kesken!
Ja voimia synnytykseen ja kaikkeen!

On joku sanonta:
"Jumala ei voi olla joka paikassa ja siksi hän loi äidin."
(tiedä sitten mitä mahtaa tarkoittaakaan tuo lause jos sitä oiekin syvällisesti joskus unohtuu pohtimaan?)

joo... mieheni haluaisi jo lapsia... mä en tiiä... toisaalta mäkin haluaisin, mut mua epäilyttää sairauteni vuoksi. Mitä jos en masentuneena pystykään olemaan hyvä äiti? Ja mitä jos lääkkeistäni on jotain haittaa sikiölle...En kestäisi jos vauvalleni tulisi jokin kehityshäiriö tai vamma lääkkeideni takia! Kuitenkin tulen käyttämään mielialalääkkeitä loppuelämäni. Ehkä minun pitäisi hylätä vauvahaaveet kokonaan... en tiedä... ahdistaa.... ilman tätä sairautta minulla varmasti olisi jo lapsi, ehkä useampikin. Äidiksi tuleminen on kuitenkin yksi suurimmista unelmistani. Mutta ehkä minua ei ole tarkoitettu siihen.. ahdistaa ☹️

Minulla kaksi tervettä lasta. Olen käyttänyt mielialalääkettä (seronil) molempien raskauksien aikana.
Tuota lapsen hankintaa kannattaa kyllä miettiä. Muutos elämässä tulee olemaan suuri kun saat lapsen. Kannattaa etukäteen suunnitella miten saat itse levättyä jos lapsi kovasti valvottaa. Sitten on tärkeää puolison kanssa puhua miten paljon hän ottaa vastuuta lapsen hoidosta. Ja onko sinulla sellaista tukiverkkoa sukulaiset tai ystävät, jotka tarpeen tullen auttavat lapsen hoidossa. Vauva-arki voi olla melko yksinäistä. Mutta jokaiselta paikkakunnalta löytyy seurakunnanperhekerhoja, äitikahviloita ym. vertaistukea.
Toisen lapsen jälkeen olen ollut masentuneempi, väsynyt ja kovin yksinäinen. Olen liikaa kotona yksin siis lasten kanssa. Onhan mulla puoliso, joka on mukana lasten hoidossa niin paljon kuin ehtii/jaksaa. Hän on tietty töissä päivisin. Sellasia kavereita joilla olis pieniä lapsia mulla sitten ei ole, eikä muutenkaan kauheesti ystäviä.
Meillä käy kyllä kerran viikossa lastenhoitaja että saan muutaman tunnin omaa aikaa vaikka käydä yksin ostoksilla.
Mutta eniten tässä äidin arjessa kaipais ystäviä "kanssasisaria" joilta sais tukea. Aikuisena on vaikeaa etsiä uusia ystäviä varsinkin kun on kaikkea muuta kuin rohkea ja ulospäinsuuntautunut.
Mutta nyt menee ehkä aiheen ohi. Raskaus sujui molemmilla kerroilla minulla hyvin mutta varsinkin viimesimmän synnytyksen jälkeen olin tosi väsynyt. Sellasta väsymystä ei tavallisesti kyllä tunne on se sen verran kova fyysinen ja psyykkinenkin tapahtuma uuden ihmisen tulo maailmaan.
Joo nyt täytyy lopetella tältä erää---