raskaudenkeskeytys ja tarve puhua
1,5 viikkoa sitten näytti testi plussaa mikä oli totaalinen järkytys kummallekin. Ehkäisy petti ja päätös oli selvä heti. Keskeytys. Jo suhteen alussa lisääntymisestä oli puhetta ja silloin tein selväksi etten halua lapsia, ikinä. Mies samaa mieltä siitä, onneksi. Tämän takia oonkin nyt ihan sekaisin. Keskeytys on tehty eilen ja kaiken pitäis olla niinku ennen sekä hyvin. Olo onkin helpottunut mutta samalla myös jotenkin sekava. Haluaisin puhua siitä ja että itkettää yms. Mutta miehelle en voi koska kun yritin niin sulkeutui ja totes vaan että nyt se on ohi ja voidaan unohtaa koko homma. Tein keskeytyksen yksin kotona lääkkeillä ja yksinäinen olo jäi. Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta tilanteesta?
Hei, toivottavasti olet voinut puhua jollekin tästä vaikka kukaan tällä foorumilla ei ole sinulle vielä vastannut.
Minulle on tehty myös raskaudenkeskeytys. Raskaus oli edennyt jo pitkälle ennen kuin tajusin olevani raskaana. Olin tuolloin stressaantunut ja luulin (raskaus)oireiden johtuvan kovasta stressistä. Kun sain tietää raskaudesta, olin järkyttynyt. Siinä mielentilassa tein päätöksen raskaudenkeskeytyksestä ilman, että olisin saanut riittävää kriisitukea. On hyvin ikävää, ettei terveydenhuollossa ymmärretä sitä, että raskaudestaan järkyttynyt ja keskeytystä hädissään pyytävä ei ehkä ymmärrä mitä on tekemässä.
Minä olin helpottunut ja huojentunut abortin jälkeen. Toimenpide oli tosin nöyryyttävä siltä osin mitä siitä pystyn muistamaan. Sairaalan lääkäri oli nuiva ja inhottava minua kohtaan. Toimenpiteessä oli mukana joukko opiskelijoita ilman minun suostumusta. Muutama vuosi myöhemmin rupesin suremaan päätöstäni. Laskin usein, kuinka vanha lapsi olisi nyt. Itkeskelin menetystäni ja podin voimakasta hoivaamisen tarvetta.
Tapauksesta on kulunut nyt noin 10 vuotta. Olen edelleen surullinen tapauksesta. Nyt minulla on elävä vauva ja vauvallani kuollut isosisko tai -veli. ☹️