Jos nyt tunnet jo valmiiksi syyllisyyttä raskauden keskeyttämisestä ja mietit kuinka selviät jatkossa, miksi teet sen? Minä voin puhua vain omasta puolestani, mutta jos sinusta tuntuu että lapsi voisi silti olla oikeasti vaihtoehto, vaikka miehen kanssa teistä ei paria enää tulekaan, lapsi on kuitenkin hänen, sinun kannaltasi ajateltuna siis miehen jonka kanssa voisit lapsen tehdä. Olkoonkin, ettei hän enää sitten elämässänne ole.

Liian vähän tästä asiasta puhutaan yhteiskunnassamme, siitä että mitä se naiselle tekee, kun aborttiin ryhtyy. Minä tein abortin ja kadun sitä vieläkin, vaikka siitä on 8 vuotta aikaa. Mies oli sellainen jonka lapsen halusin, vaikken ollut suhteesta enää varma. Nyt en halua kenenkään kanssa lapsia kun kukaan ei ole tarpeeksi "hyvä", vaikka olisinkin yksin, uskaltaisin nyt lähteä kasvattamaan lapsen ihan omin voimin. Meillä on hyvä tukiverkosto Suomessa ihan terveydenhuollosta lähtien. Jos sinulla on vielä ystäviä ja perhettä omasta takaa, sinä selviäisit kyllä.

Minä en tiedä miten sinun käy jos keskeytät raskauden, mutta minulle ei käynyt hyvin. Joillekin ratkaisu on oikea, kun he tuntevat alusta lähtien etteivät he HALUA lasta.

Nyt kysymys kuuluukin kaikessa yksinkertaisuudessaan: pitäisitkö sinä, haluaisitko sinä lapsen, jos mies olisi kanssasi yhdessä? Jos vastaus on kyllä, haluat pitää sen lapsen silti, koska vaikka mies siitä uupuu, se on kuitenkin juuri tämän kyseisen miehen lapsi, ja olet jo "geenien" puolesta siis valinnut asian. Minä kehotan sinua harkitsemaan tätä asiaa, koska selkeästi sinä ainakin minusta haluat pitää lapsen, kun itket ja mietit mitä olet tekemässä. Miksi et siis miettisi vaihtoehtoa pitää lapsen, olisiko se niin kamala ajatus?
Meitä on täällä muitakin, jotka katuvat. Kannattaa laittaa hakusanoiksi abortti ja voit vaikka lukea omaakin ketjuani Menneisyyden vanki.

Haluan ja toivon sinulle kaikkea hyvää päätöksesi kanssa. Minä tein väärän päätöksen, mutta teet sitten miten tahansa, päätä ja elä asian kanssa. Vielä kerran, sama lause jota kukaan ei varmaan enää jaksa lukea, mutta sanon sen silti vielä kerran: aborttia voi katua, omaa lastaan ei ikinä.

Toivon, että näistä raskaudenkeskeytyksistä puhuttaisiin enemmän, ja varsinkin niin, että asian kokeneet vaihtaisivat ajatuksiaan. On niitä, jotka ovat oikeasti tyytyväisiä ratkaisuunsa tehdä abortti. Minä en vain koskaan ole vielä sellaista ihmistä tavannut, joka ei olisi siitä silti jonkinlaista syyllisyyttä kokenut. Se on selvää että syyllisyys tulee, mutta jos se tulee siitä huolimatta että haluaa keskeyttää raskauden alusta asti, mitä sellainen syyllisyys tekee ihmiselle joka harkitsee pitävänsä lapsen ja siksi että pelottaa, tekee abortin?

Olen elävä esimerkki siitä, että jos harkitsee edes vähän, täytyisi vaan pitää se lapsi. Kahdeksan vuotta on pitkä aika miettiä tätä asiaa joka päivä, kun nyt voisin jutella lapseni kanssa hänen koulupäivästään ja kavereistaan. Miksi pelkäsin niin paljon? Yksinkin olisin selvinnyt. Ja niin selviäisit sinäkin. Selvinnet myös abortista, mutta en toivo sellaista syyllisyyttä kenellekään, ikinä. Jos harkitset ja haluat lapsen, mutta sinua vain pelottaa, pidä lapsi. Jos et halua lasta, keskeytä raskaus. Mies ei halua lasta, mutta silloin hän voi päättää olla näkemättä tätä. Ikävä ja onneksi kyllä, tämä on sinun päätöksesi, ei hänen. Sehän siinä kamalaa on, kun on yksin päätöksen kanssa. Mutta minä tekisin nyt toisin: pitäisin lapsen. Sinä tiedät sitten joskus ratkaisusi tuntemukset, mutta toivon ettet tee hätiköityä ratkaisua. En haluaisi, että kukaan kokee tällaista syyllisyyttä. Jos rakastat miestä vaikkei hän enää olekaan kanssasi, lapsi olisi kuitenkin rakkauslapsi, olkoonkin että mies ei sitä itse tajua.

Toivottavasti tästä oli jotain apua.