raskas suhde-järki lähtee kohta

raskas suhde-järki lähtee kohta

Käyttäjä aivopestyko aloittanut aikaan 26.10.2015 klo 10:49 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 26.10.2015 klo 10:49

Hei teille kaikille..on ollut hienoa voida lukea kirjoituksianne, vahvistavaa ja ajattelua auttavaa, vaikken tietenkään kenellekkään toivoisikaan sellaisia kohtaloita mitä täältä löytyy, mutta sen olen saanut huomata että meitä huonosti suhteessa voivia on hyvin hyvin paljon.
Itse olen 39 vuotias nainen, elän pitkässä parisuhteessa jota jatkunut 21 vuotta, lapsia on 4, joista nuorin kohta 12 vuotta ja vanhin 17 vuotias.
Haluan aluksi avata tätä omaa tarinaani, ja toivoisin teidän mielipiteitänne itseäni mietittävään asiaan että joko olen kärsinyt tarpeeksi ja voin/saan erota, vai onko vieläkin lisää kulutettava omaa elämää..olen jotenkin aivan hukassa…

Eli olemme avopuolisoni kanssa alkaneet seurustella 1994, jolloin minä olin juuri täyttänyt 18 ja hän oli vielä 17 vuotta. Putustuimme yhteisen kaveriporukan kautta eräissä kotibileissä. Itse olin muutama kuukausi aiemmin jäänyt/jätetty yksin, ja olin oikein onnellinen kun löysin kumppanin rinnalleni..hetken aikaa meni hyvin, ehkä muutama kuukausi, kunnes tämä kumppanini täytti 18 vuotta ja alkoi käydä baareissa joka viikonloppu ja usein molempina päivinä, itse olin juuri hoitoalalle valmistunut ja olin usein viikonloput töissä. Asuimme siihen aikaan minun yksiössäni jonne hän usein minulta kysymättä pyysi kavereitaan ja setiään ryyppäämään kun minä olin töissä, tuntui todella pahalta, toisinaan varmistelin asiaa soittamalla töistäni hänelle jotta tietäisin varautua tilanteeseen jo etukäteen, suututti ja pelotti yhtäaikaa, toisinaan hän vastasi puhelimeen kännissä ja haukkui minut puhelimessa, vaikken todellakaan ollut edes vihaisena hälle soittamassa vaan ihan normaalisti ja normaalilla äänen sävyllä jutellen. Erään kerran kun hänen piti tulla minua töistäni hakemaan perjantai iltana, olikin hän juonut, eikä edes ollut minulle asiasta vaivautunut ilmoittamaan, huoritteli ja haukkui vaan kun kysyin närkästyneenä että millä hän kuvitteli minun pääsevän töistä kotiin, kun edes bussi kortti ei ollut mukana, saati rahaakaan, vastaus oli hyvin ylimielinen ja löi luurin korvaani. Nolona pyysin kahvikassasta rahaa lainaksi jotta sain bussilipun ostettua, enkä tietenkään kertonut totuutta asiasta työkaverilleni, vaan keksin jonkun hyvän selityksen. Huomasin myös hänessä sellaisen piirteen että hänen oli saatava riita aina aikaiseksi ennen viikonloppua jotta sitten hänellä olisi hyvä syy lähteä baariin koska ei jaksanut kuulemma minua katsella kun olen aina vaan vihainen ym. Riidan aiheuttajaksi sanoi kuitenkin aina minut vaikka riidan itse kehittelikin, milloin mistäkin. Toisinaan yritin kieltää baariin menon, mutta siitäkös vasta tappelu tulikin. Olimme seurustelleet n. vuoden kun muutimme yksiöstäni kerrostalo kaksioon, olimme juuri saaneet asunnon mieleiseksi, ja olo oli kyllä kaikin puolin hieno, oli ensinmäinen yhteinen koti, tosin tätä iloa ei jatkunut pitkään, kun jotenkin kumppanini puhui itsensä pussiin ja selvisi että hän oli tuonut erään meidän ikäisemme naisen kotiimme kun minä olin töissä iltavuorossa ja olivat siellä kuulemma filmiä katselleet, olin aivan järkyttynyt enkä ymmärtänyt enään mistään mitään. Kumppani selitti että hän oli yrittänyt iskeä tätä naista veljelleen ja siksi olivat tulleet meidän kotiimme..olin aivan ihmeissäni, ja totalisen tyrmistynyt, etten saanut edes sanaa suustani. Meni ehkä viikko tai kaksi ja kumppani alkoi puhua että haluaisi erota, tarvitsi kuulemma omaa aikaa, oli ilm. kuvitellut aloittavansa tuon uuden tuttavuuden kanssa suhteen,en voinut muuta kuin suostua kun omat suostutteluni jatkamiseen eivät häntä kiinnostaneet yhtään. Olin puhunut vanhemmilleni asiasta ja äiti ottaisi minut avosylin vastaan, tällöin kumppanini halusikin jatkaa suhdetta, ilm. tämä uusi nainen ei ollutkaan niin valmis sitoutumaan tai sitten puolisoni vain oli kuvitellut koko heidän mahdollisen juttunsa, no kuitenkin jatkoimme yhdessä. Meillä oli myös hyvin usein rahasta tiukkaa, toisinaan hän lainaili rahaa kavereiltaan, samoin minulta, kun joi omansa. Jouduin toisinaan kulkemaan pitkän työmatkan polkupyörällä kun ei ollut rahaa bussi lippuun ja töihin oli kuitenkin mentävä. Jossain vaiheessa kumppani osti auton jotta kauppa ym. reissut olisi helpompi hoitaa, mutta aina riidan sattuessa, riitoja oli hyvin usein, alkoi hän kiristämään autolla eikä suostunut esim. lainaamaan autoaan jotta olisin voinut kaupassa käydä, joten kävin kauppa reissun pyörällä ja raahasin kauppakasseja sarvissa. Tälläistä elämää jatkui vuosi kaudet.
Tosin hän kävi välissä armeijan mutta eipä se mitään muuttanut ainakaan parempaan suuntaan, enemminkin sain kuulla vieläkin useammin että kuinka petän häntä kun hän joutuu oleen armeijassa, meinasi jopa kesken lopettaa, muttei kehdannut, ilm. kaveriensa tähden. Jossain vaiheessa meni paremmin ja minä tulin raskaaksi, siitä alkoi taas alamäki, minä olin kotona ja hän juoksi baareissa. Jossain kohtaa hän sairastui paniikkihäiriöön, josta isänsä syytti minua, että olenkohan minä niin raskas ja vaikea kumppani..ym. Kumppanini äiti on alkoholisti ja isänsä on hakannut äitiään ja kumppaniani, käyttänyt mm.hormoneja ja juonut usein. Usein on ollut olo että en vaan käsitä tätä kaikkea, mielestäni en tee mitään, mutta kuitenkin syy on aina minussa..olenko hullu tai jotain, olen monesti jutellut siskoni kanssa ja hän vakuuttaa että olen täysin terve, ja ihana huolehtiva ihminen, vain liian kiltti.. Näin jälkeen päin ajateltuna en käsitä miten olenkin voinut saada 4 lasta tuolle miehelle, lapset ovat minulle kaikki kaikessa sitä en kadu, ihania ja niin rakastettavia lapsia. Kumppani jäi kiinni myös pettämisestä, oli tavannut samaa naista muutamia kertoja baari illan jälkeen, itselleni tuli sellainen omituinen tunne ja jäi kiinni kun luin hänen puhelimensa viestit, soitin tälle naiselle ja hän myönsi. Kumppani ei meinannut myöntää vielä silloinkaan, olin aivan rikki ja maailmani romahti..jälleen. Kumppani aneli ja lupaili kaikkensa jotten häntä jättäisi. Olin luvannut asua samassa talossa mutta mitään muuta en pystynyt lupaamaan, halusin miettiä asioita. Tästä tapahtumasta oli kulunut ehkä muutama kuukausi, ja olin lähtenyt lasten kanssa mökille viikonlopuksi, olo oli taas omituinen ja aavistelin jotain kun palasimme,tällä välillä olikin kotonamme omakotitalossa ollut bileet, löytyi pulloja, vaatteita, pyyhe joka oli verinen..kysyin että mistä veri johtui niin hän sanoi että oli varmaan menkat jollain naisella, aivan käsittämätöntä touhua tämäkin..harmitti todella paljon, aivan kuin minun ja lasten koti olisi häväisty. Kumppani oli jotenkin vaisun olinen, mutta silti touhukas ja pysytteli etäällä ja aloin heti ihmetellä että mitä muuta tähän vielä liittyy niin löytyihän selitys puhelimesta..oli laittanut viestiä tälle naiselle jonka kanssa minua oli aiemmin pettänyt, ja pyytänyt häntä saunomaan..viesti kuului näin: ”tekisi mieli saunoa tai jotain” ..tämä kyseinen nainen oli nimetty puhelimeen nimellä PESÄ. Tällä kertaa ei ollut tämä nainen lähtenyt bileisiin mukaan, vaan oli ilmoittanut olevansa töissä. Tässä taannoin löysin kumppanini keskustelun erään toisen naispuolisen tuttavansa kanssa josta jotenkin tuli myös olo että ihan pelkällä kaveri pohjalla ei tuttavuus ole säilynyt, harmikseni en nähnyt koko viesti ketjua. Samaisen naisen kanssa oli lähdössä kuitenkin baariin tässä jokin aika sitten, kun puolisoni oli niin daun kun ei ollutkaan saanut hakemaansa työtä, tämä nainen lupautui auliisti hänen tuekseen, vaihtoivat viestiä ja sopivat näkevänsä ilemmalla, itse olin tuolloin vasta kotiin päin palaamassa, mutta pystyin lukemaan viestit yhteisestä sähköpostista jonne fb ne oli kääntänyt..tämäkin oivallus tuli sen kummallisen tunteen muodossa, että jotain on vialla. En kertonut tietäväni viesteistä, kumppanilla oli kova kiire lähteä kun kotiin tulin, minun olisi pitänyt hänet heittää, en luvannut, joten riita tuli, mutta jäi kotiin eikä soittanut taksia.. Olisi niiiin paljon kerrottavaa, mutta alkaa oleen jo nyt tarina aivan liian pitkä. Kumppani on ollut myös väkivaltainen, kaatanut tuolilla, repinyt hiuksista, kerran yritti tönätä raput alas. Aikoinaan kun häntä ryyppyreissuiltaan hain niin jälkeen päin selvisi että olin hakenut häntä sen vieraan naisen talon pihasta, hän itse sanoi olleensa työkaverillaan Tommilla yötä..
Olen asunut omillani lasten kanssa n. 3 vuotta sitten, muutaman kuukauden ajan mutta oli ikäänkuin pakko palata vielä yhteen sillä olimme rakentamassa taloa ja myynti olisi ollut mahdollista /järkevää vasta 2 asumis vuoden jälkeen ettei valtio vie kaikkea voittoa..nyt kesällä tuli tuo kaksi vuotta täyteen.

Eli… olen aivan poikki, niin väsynyt tähän kaikkeen, luottamusta ei ole, en voi enkä pysty kunnioittamaan tuota ihmistä..
Hän ei halua missään nimessä erota, vaatii aina vain yrittämään vielä, muistuttelee että kuinka paljon olemme kokeneet yhdessä ja siitä selvinneet ettei saa antaa periksi..välillä on hyvin kiltti ja tekevä, sitten taas hänellä naksahtaa ja kuulen kunniani, juo edelleen useita kertoja viikossa..ja olen itsekkin alkanut toisinaan ottamaan lasin tai pari viiniä mitä en ennen ole tehnyt..
Miksi on niin kauhean vaikea päästä tästä suhteesta pois..

Välillä mietin sitäkin että olenko vain hullu ja luulosairas ihminen enkä näe sitä itse, mutta sen tiedän että paha on olla ja hyvin raskasta..

Olisin hyvin kiitollinen jos edes joku jaksaisi lukea tarinani ja viitsisi kommentoida ..

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 26.10.2015 klo 12:09

Jatkoa vielä tarinaan..
Eli silloin kun lapset olivat pieniä, niin jouduin hoitamaan hyvinkin paljolti kaiken yksin, oli neuvola reissut, kauppa reissut, kodinhoito, ruoan laitto,laskujen maksu ym.. ne kuulemma kuului kaikki minulle koska olin vaan kotona enkä käynyt töissä..olin siis äitiyslomalla tällöin. Vähän myöhemmin kun tytär oli 6kk aloin käydä 2 työpaikassa, toisessa illat ja toisessa yöt, en käytännössä voinut nukkua kuin 3-4 tuntia vuorokaudessa, mutta jostain oli rahaa saatavaa, talon remontti ja kumppanin juominen tuli kalliiksi. Luojan kiitos tuo aika on jo takana. Lasten syntymätkin ovat aiheuttaneet stressiä, sillä aina on saanut pelätä ja valmiiksi hävetä että missä kunnossa tuore isä saapuu sairaalaan, krapuloissaan ja viinalta haisevana tms. ensinmäisen lapsen kanssa meni juurikin niin, eli tuli osastolle vanhalta viinalta haisevana ja krapulaisena, toisen lapsen syntymään ei kerinnyt mukaan kun ei voinut lähteä kesken firman juhlien vaan oli tärkeämpää ryypätä. Joten olin yksin lasta maailmaan synnyttämässä, nolottikin kyllä ja hävetti, ihan kun syy olisi ollut minun tässäkin tilanteessa. Nyt kun näitä asioita miettii niin itsekkin olen havahtunut siihen että ei hitto... mitä helvettiä mä oikein olen elämälläni tehnyt, ja edelleen asun tuon samaisen tyypin kanssa, ja yritän taas kin kerran jaksaa yhdessä jottei hänelle tulisi paha mieli. Mutta entäpä se minun mieleni ja pahaoloni.

Käyttäjä Keaton kirjoittanut 26.10.2015 klo 12:58

Mitäpä tuohon sanoa... Kerran alkoholisti ja aina alkoholisti. Ja sanon näin entisen alkoholistin poikana. Entisen, koska isäni joi itsensä hengiltä 54 vuotiaana tuhottuaan sitä ennen perinnöksi saamansa miljoonaomaisuuden. Yhtäkään kyyneltä en hänen vuokseen ole valuttanut, yhtäkään kertaa en ole hänen haudallaan käynyt sen jälkeen kun hän 18 vuotta sitten kuoli.

Mikä on minun tarinani? Äitini käveli synnytyslaitokselta suoraan asianajajan tykö ja he erosivat minun ristiäisiä seuraavana päivänä. Tämä pelasti minun lapsuuteni vaikka toki isän perään lapsena aina kyselin kun kavereilla oli sellaiset.

En voi kuin sanoa, että urheasti olet kestänyt ja tarinan luettuani kunnioitan päätöstäsi olematta tarttumatta helpoimpaan vaihtoehtoon eli pulloon ja lyödä kaikki risaiseksi. Toisiakin vaihtoehtoja tässä maassa on ollut perhesurmien muodossa (joita en osaa täysin tuomitakaan, koska niin helvetillisiä tilanteita tässä maassa perheissä on).

Miehesi lupaa vaikka kuun taivaalta, mutta ei alkoholisti tule muuksi muuttumaan. Ellei tee 100% raittiuspäätöstä. Ei edes saunakaljaa. En pidättelisi hengitystä sitä lupausta odotellessa.

Jos saat itsesi liikkeelle ja lähdet, niin lapsesi kyllä ymmärtävät. Miehesi tulee näyttämään sen vuosien kuluessa. Alkoholistiin ei voi luottaa.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 26.10.2015 klo 14:22

Kiitos Keaton viestistäsi.
Murheellista kuulla että sinulla on ollut alkoholisti isä. Äidillesi nostan hattua, hieno ja vahva nainen, ettei ole jäänyt alkoholistin lupailuja kuuntelemaan ja elämäänsä tai paremminkin elämäänne kuluttamaan odotellen niiden turhien lupauksien toteutumista. Itse olen sen virheen tehnyt, ja osaltaan siitä syystä että koen itseäni syyllistettävän perheenrikkojaksi jos lähden. Mutta toivon että nyt tämä viimeinen sisuuntuminen saa lopullisesti minut irti tuosta ihmisestä. Olen ajatellut etsiä "kohtalo tovereita" tai muita ihmisiä joiden kanssa toinen toistamme tukien pääsemme irti huonoista suhteistamme, ja että pysyisimme päätöksissämme, emmekä kuuntelisi kumppaneidemme turhia lupailuja.
Saitko sinä tai pystyitkö tutustua isääsi silloin kun hän vielä eli, vai oliko juominen niin pahaa ettei selviä päiviä tahtonut löytyä.
Olen muuten ajatellut että tuo ihminen on varmastikkin alkoholisti, mutta hän kieltää kaiken, väittää aina että voisi ihan koska vaan olla juomatta ja vaikka kokonaan lopettaa, mutta ei sitä aio minun takiani tehdä.

Käyttäjä Keaton kirjoittanut 26.10.2015 klo 21:54

Minulla ei enää ihan hirvittävästi ole muistoja isästäni.

4-vuotiaana piti mennä katsomaan Keke Rosbergia ajamassa mikroautoa. Oli vuosi 1984 ja olin saanut Yhdyspankista keltaiset hiekkaämpärin ja lapion. Halusin ottaa ne mukaan ja istuin kerrostalon kodin kolmannen kerroksen ikkunassa odottamassa isääni. Ensin isä oli myöhässä. Alkoi sataa. Sitten leikin lapiolla ja ämpärillä sisällä hiekkaleikkejä näkymättömällä hiekallani. Äiti tuli sanomaan ettei isä tule ja ajot on peruttu sateen vuoksi. Mentiin äidin kanssa hiekkalaatikolle leikkimään.

7-vuotiaana vietettiin kaikkien aikojen joulu. Sain lahjaksi isältäni He-man maailman Skeletorin Käärmevuoren. Se on minulla vieläkin ja omat lapseni leikkivät sillä 30-vuotta myöhemmin. Isäni oli maailman paras isä. Oli huumorintajuinen, nauroi äitini kanssa ja hipsutteli isoveljeni kanssa joka sai Commodore 64:n. Sanoinhan jo, että hän joi miljoonaperintönsä? Tuolloin sitä oli ja hän halusi ilahduttaa poikiaan. Kevättalvella mentiin viikoksi Rukalle laskettelemaan isoveljen ja isän kanssa.

8-vuotiaana muistan isäni häät. Kolmas avioliitto. Toinen oli ehtinyt olla Keke-episodin aikaan. En muista isääni häistä, mutta "äitipuolen" kylläkin. Olinhan nähnyt Lumikin ja Tuhkimon. En tykännyt yhtään. Rumakin oli. Jälkikäteen opin, että juoppohan sekin.

10-vuotiaana isän piti tulla käymään yhteisten tuttavien mökille. Ihan oikeasti. Piti tulla. Odotin ja luin Aku Ankkoja. Tulikin iltasauna. Ei isää näkynyt. Lopulta sanottiin ettei päässytkään.

11-13 vuotiaana oltiin paljon tekemisissä. Yritin aloittaa jääkiekon pelaamista. Isä lupasi huolehtia viemisistä ja varusteista. Mutta kaikki kaatui siihen, että kyytejä oli harvoin saatavissa. Lopulta kiekko ja harrastus jäi.

14-vuotiaana piti mennä laittamaan mökkiä kesäkuntoon. Lähdettiin veljen kanssa hakemaan isää ja jatkettiin autolla mökille. Puhelinsoiton ja automatkan alun välissä oli 5 minuuttia: sinä aikana kumosi pullon viinaa kurkusta alas, koska oli vesiselvä matkan alussa, mutta mökillä otettiin tukea autosta. Onneksi veli ajoi. Veli paimensi isän takaisin autoon ja ajettiin kaupunkiin. En ymmärtänyt silloin, nyt tiedän liiankin hyvin.

15-vuotiaana rippijuhlissa isä tuli kirkkoon. Näin hänet penkissä. Varsinaisiin juhliin ei ollut asiaa. Oli velkaa kolmen vuoden elatusavut.

16-vuotiaana halusin tutustua isään. Pelasimme yhdessä välissä shakkia viikoittain. Isä teki pastaa ja bolognesea. En voittanut koskaan shakissa. Paitsi viimeisessä pelissä. Puhe sammalsi. Vitutti.

16-vuotiaana esittelin tyttöystäväni hänelle. Kutsui mökille sukujuhliin. Ilta päättyi juominkeihin, riitelyyn vastarannan täysin tuntemattomien naapureiden kanssa jotka olivat tulleet aamuyöllä soudellen mökin laiturin tuntumaan. Isä haki minut apuun. Selvittelin kärhämää. Asia selvisi. Isä tuli pienoiskiväärin kanssa. Ei tullut ruumiita, mutta reikiä soutuveneeseen ja soitin poliisit pihalle. Tuli kolme partiota.

En puhunut isäni kanssa enää koskaan sanaakaan tuon illan jälkeen. Kolme kuukautta myöhemmin isäni kuoli. Itkin, koska niin varmaan kuului tehdä. Tuli perunkirjoitus ja 300 000 markan velat.

Onneksi äitini lähti ajoissa. Isälläni oli ekonomin koulutus. Neljän kielen korkea kielitaito. Perittyä rahaa niin paljon ettei olisi tarvinnut töitä elääkseen tehdä. Ja kaikki meni. Enemmänkin. On surullista kuinka vahva ote viinalla on ihmisistä. Ja ei isälläni mitään ongelmaa omasta mielestään ollut.

Käyttäjä Karolin kirjoittanut 27.10.2015 klo 07:51

Hei!

Suosittelen lähtemistä ja avunhakemista itsellesi. Itse pyristelen irti hyvää vauhtia huonosta ihmissuhteesta.
Alkoholisti on aina alkoholisti.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 27.10.2015 klo 11:02

aivopestykö
Sinä olet alkoholistin puoliso, jolla on uskonto kymmenen ja laskento nelonen, ikuinen usko parempaan huomiseen ja niihin juovan lupauksiin.
Alkoholisti lupaa ne kymmenen hyvää ja yksitoista kaunista, kun on oma etu kyseessä, voi sitä verbaalista lahjakkuutta, mitä suoltaa jurompikin ihminen, mutta kaikki lupaukset valuu kurkusta sisään ja k-sena ulos, kaikki lupaukset unohtuu, ensimmäisen ryypyn jälkeen. Alkoholisti lupaa, mutta mikään ei pidä, hän on alkoholin nöytä orja, ihan kokemuksella sanon, että korkeintaan pari kuukauttaa ja meno on entinen.
Mutta, jokainen alkoholisti lopettaa juomisen joskus, jos ei aiemmin, niin kuollessaan ja sen lopetuspäätöksen hän tekee ihan itse, siihen päätökseen ei vaikuta, velat, työpaikka, ei puolison kyyneleet, eikä lastenkaan, ei mikään ulkopuolinen vain alkoholisti itse.
Olen näistä alholisteista kirjoittanut täällä useimmin kuin kerran. Olen entinen alkoholistin akka ja olen kuullut kaikki kootut selitykset, kaikki tuhannet valheet ja "en minä, mutta kun nuo muut.."ja ne "kaverien naisetkin". Enkä ole yhtään ylpeä, että elin sitä elämää vuosikymmenet, olisin todella ylpeä, jos olisin älynnyt lähteä jo silloin kun alamäki alkoi...mutta minäkin uskoin noita selityksiä ja lupauksia.
Älä tee samoin kuin minä tein, vaan tee omat päätökset.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 27.10.2015 klo 14:55

Ihanaa kun olette vastailleet..Kiitos tuhannesti teille, on ollut hyvä saada lukea kirjoituksianne: kokemuksianne ja mielipiteitänne..
toivottavasti te voitte jo paremmin ja alkoholisti tai sen aikaan saannokset eivät enää ole taakkana elämissänne..

Eilen viimeksi yritin puhua asiasta ja olen miettinyt pääni puhki että miten saisin täyden selvyyden(ihan kuin niitä faktoja ei jo olisi tarpeeksi)että onko alkoholisti vai ei. Joten vaadin että kotona ei juoda pisaraakaan. Johon hän vastasi että sovittu, mutta kekkereissä ja juhlissa kyllä juo, johon vastasin että no alkaako niitä nyt sit oleen joka viikonloppu, tähän asti ei ole ollut kuin parit kolmet vuodessa. Muuten on ryypännyt kotona. Seuraava juttu oli että vaati etten minäkään sit ota sitä viinilasillista kotona, jonka olen ottanut ehkä parikertaa kuussa, sillä ei kuulemma ole väliä että juonko minä mietoa viiniä 16 cl, ihan sama jos hän ottaa samalla 6-12 olutta. Sit tuli sellainenkin asia tai perustelu että kun hän on ammatiltaan putkimies niin putkimiehistä kaikki juo, joten se ikäänkuin kuuluu ammattiin. Oikeesti kyllä on käsittämätöntä..

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 27.10.2015 klo 15:08

Karolin kirjoitti 27.10.2015 7:51

Hei!

Suosittelen lähtemistä ja avunhakemista itsellesi. Itse pyristelen irti hyvää vauhtia huonosta ihmissuhteesta.
Alkoholisti on aina alkoholisti.

Kiitos viestistä. Onko teillä myös alkoholi ongelmana vai muuten huono suhde? Oletko saanut apua jostain jotta olet päässyt irti pyristeltyä?
Kovin huonosti löytyy tietoa avusta mitä voisi saada, avominneen ei rahani riitä, tuon Al-Anon sivuston löysin ja siitä aion lukea enemmänkin ja ehkä jopa uskaltautua tapaamisiin mukaan.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 27.10.2015 klo 17:06

Alkoholistille ei ole selvää määritelmää, sanotaanko näin, jos alkoholin käyttö on kutakuinkin säännöllistä ja tulee tilanteita, kuten pirskeet, joista ei pääse ohitse juomatta ja käyttö lähtee lapasesta...ja pitää keksiä syita juomiselle.
Kaikista parhaimmat tiedot ja opit saat alkoholisteilta, jotka ei nyt juo. Heillä on sitä tietoa, jota ei kirjoissa opeteta ja se on totta. Ei kaikki alkoholistit ole näitä katuojassa konttaavia asunnottomia, vaan heitä löytyy ihan johtoportaan herrahisseistäkin.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 28.10.2015 klo 06:34

Hei Keaton..
Selvästi huomaa sen kirjoituksestasi, että kuinka sinä myös olet elämässäsi odottanut ja uskonut..aina vaan uudelleen uskonut että kyllä se lupaus nyt tällä kertaa pidetään. Ja vaikka pettymyksiä ropisee niin usko ei horju..tuollaista se minunkin elämäni on ollut, sitä vaan aina haluaa uskoa että nyt tästä kerrasta, tästä lupauksesta alkaen kaikki onkin hyvin, ja lupaus pidetään. Sitä päivää tosin itse odotan edelleen ja nyt olen odottanut tuon 21 vuotta. Samoin lapset aikoinaan joutuivat pettymään kun lupaili kaikkea muttei itse pitänyt lupauksiaan..no äitinä minä sitten yritin täyttää lupaukset, eikä se sama asia ollut se, kyllä lapset silti pettyivät. Ja itseäni kiukutti kun muutenkin kaikki asioiden hoito oli minun kontollani niin sitten sain vielä pelastaa tuon kurjan nahkaa. Mutta lasten tähden sen tein. Näin jälkikäteen aateltuna parasta olisi ollut lähteä jo silloin..mutta siihen en pystynyt.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 28.10.2015 klo 06:50

Olen nyt ottanut askeleen eteenpäin tämän onnettoman elämäni pelastamiseksi ja ennen kaikkea myös lasten elämän pelastamiseksi. Liian kauan aikaa on mennyt huonosti..ja liikaa on lapset joutunut kuulemaan ja näkemään, siitä olen pahoillani, mutta en vain yksin kertaisesti ole löytänyt voimia lähtemiseen. Ja vieläpä kun olen aina salannut tuon kumppanin juomisen niin on tuntunut jotenkin siltä että lähipiiri ei edes uskoisi että syy eroon olisi juominen, vaan syyttäisivät siinäkin tilanteessa minua ja hulluna pitäisivät kun rikon perheen.
No nyt kuitenkin olen käynyt ensinmäisen kerran ryhmässä joka on tarkoitettu juurikin alkoholistien läheisille..tapaaminen oli eilen ja on säännöllisesti kerran viikossa jatkossakin. Ihania ihmisiä paikalla, ja niin iloisia ja vailla huolta ja pelkoa huomisesta. Odotan jo ensi tiistaita. Ehkä tämä minunkin elämäni nyt kuitenkin muuttuu tästä paremmaksi kun saan tukea monelta suunnalta. Tosin tämä kortti: puolison viimeinen lupaus olla juomatta kotona on vielä katsomatta..saas nähdä, mielenkiinnolla odotan. Nyt on ollut juomatta sunnuntaista alkaen..

Käyttäjä Heureux kirjoittanut 01.11.2015 klo 21:18

Hei,

Olet kyllä kiltti ollut. Aika paljon erilaisia kupruja olet sietänyt, pettämistä, väkivaltaa ja tuota juomista. Älä unohda itseäsi ja omia tarpeitasi. Olet vielä nuori. Lukiessani tuli mieleen, että ansaitset paljon parempaa. Pärjäätte varmasti paremmin lasten kanssa, vaikka rahallisesti voi olla tiukempaa. Lisäksi sinulla on mahdollisuus saada hyvä loppuelämä itsellesi. Lähde nyt vielä ennen kuin aikaa kuluu lisää. Ansaitset sen ja niin myös lapsesi. Ei tuollainen suhde ole lastenkaan kannalta hyvä asia, mieti minkälaiseen parisuhteen mallin annat heille?

Itse aikoinaan erosin paljon alkoholia käyttävästä miehestä, kylläkin enemmän puolison tahdosta, koska noilta kapakkareissuilta oli ilm. löytynyt 'uutta sisältöä elämään'. Eromme jälkeen se alkoholin käyttö vasta lisääntyikin ja lähti täysin lapasesta, niin että katkaisuhoidoissa on oltu monasti ja nyt lopuksi päälle viisikymppisenä työpaikat ovat menneet insinöörimieheltä alta. Nyt on toisen naisen elätettävänä, ja minä vapaa 🙂, kauhusta ajattelen, minkälaista elämäni hänen kanssaan olisi ollut ja todella tyytyväinen, että ei ole minun riippanani enää.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 02.11.2015 klo 22:01

Kiitos Heureux viestistä 🙂
En ole milloinkaan aiemmin ollut näin määrätietoinen eroamisen suunnittelun suhteen. Jollain tapaa kerään itseluottamusta ja voimia tähän kaikkeen kun käyn alkoholistin läheistenryhmässä. Olen toivottavasti jonkin ajan päästä sen verran voimissani että pystyn pitämään päätöksestäni kiinni eivätkä kumppanin anelut ja lupailut saa päätäni enään kääntymään. Olen siis tästä kaikesta johtuen tullut läheisriippuvaiseksi ja se jos joku asia aiheuttaa sitä päätöksessä pysymisen vaikeutta. Kun aina ensin mietin että mitä muut haluavat, mitä mieltä kumppani on. Nykyisin kuitenkin tunnistan tuon riippuvuuden itsessäni ja pystyn muuttamaan käytöstäni tietoisesti, vaikka ei se todellakaan helppoa minulle ole. Koen mieleni kuitenkin hyväksi, en ole masentunut tai en ainakaan omasta mielestäni..aloitin amk-opinnot nyt syksyllä ja se on myös mukavaa ja uutta, ja jotain sellaista mitä teen itseäni varten.
Huomenna ryhmään..sitä olen odottanut.

Käyttäjä Heureux kirjoittanut 03.11.2015 klo 15:57

Hienoa 🙂! Oman aikansa se ottaa se päätöksen teko varmasti, että saa itselle selvitettyä nuo asiat ja varmaan se ryhmä juuri auttaa sinua tuossa asiassa.

Toivotan onnea ja voimia sinulle ja lapsillesi ja jään mielenkiinnolla lukemaan kuulumisiasi.

Käyttäjä aivopestyko kirjoittanut 12.11.2015 klo 22:20

Olen nyt käynyt 2 kertaa, eli varsin vähän, al-anon ryhmässä ja kertaalleen avominne läheisten infossa. Mutta kuitenkin koen että saan niistä apua, pientä valon pilkahdusta ja pientä voimaantumista, en ole yksin. Tämä perheen alkoholisti on nyt ollut kuntoremontti reissulla tämän viikon, kuulumisia kun oon kysellyt ja kiertäen kaartaen sitä että oliko lääkäri kommentoinut mitenkään hänen verikoevastauksia joissa oli mm. verensokeri koholla kuten myös maksa-arvot, niin ei kuulemma mitenkään. Käsittämätöntä, tai sitten täyttä valetta tuokin, niitä valheita kyllä riittää. Mutta se täytyy kyllä mainita että on ollut todella hienoa olla lasten kanssa kotona ilman sitä pahantuulista miestä. Sitten kun taas välillä tulen miettineeksi lauantaita jolloin hän palaa, niin alkaa vatsakivut ja ahdistus...
No tämä on tätä elämää nyt vielä, toivottavasti jossain vaiheessa saan ja voin hengittää vapaasti..se on se minun päämäärä mihin tähtään.