Itselläni ei ole lapsia, mutta olen seurannut läheltä yksinhuoltajan elämää, jolla on heikonlaisesti lapsenhoitoapua saatavilla sekä toinen puoli, jossa isovanhemmat ovat aina olleet valmiit ottamaan lapset hoitoon, kun tarvetta esiintyy. Yksinhuoltaja, jolla ei ulkopuolista apua ole, on todella väsynyt ja vaikka ei ole epäilystäkään, etteikö hän rakastaisi lastaan, on lapsen kanssa yksin eläminen rankkaa. Isäkandidaatti ei kirjoituksesi perusteella anna kovin kypsää vaikutusta itsestään. Epäilen vahvasti, onko hänellä tarvittavaa kypsyyttä isän vaativaan tehtävään. Abortti ei ole varmaan yhdellekään naiselle helppo päätös, mutta omasta mielestäni kannattaa miettiä todella tarkkaan, oletko itse valmis muutoksiin, jotka ovat mullistavia, etenkin, jos isä ei tule olemaan aktiivisesti lapsensa elämässä mukana ja jos tiedät, ettei ulkopuolisia apujoukkoja ole saatavilla. Tässä hyvin emotionaalisessa tilanteessa täytyy kuitenkin ajatella järkevästi, ei maalata epärealistisia tulevaisuudennäkymiä, josta lapsi pahimmillaan joutuu maksamaan. En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta toivoisin, että voisit tulevaisuudessa kasvattaa perhettä miehen kanssa, joka ei pelaa mitään pelejä kanssasi, vaan voit luottaa siihen, että hän seisoo rinnallasi ja voitte nauttia molemminpuolista luottamusta toisianne kohtaan, joka nykytilanteessa tuntuu puuttuvan. Jaksamisia 🙂👍

Lain mukaan olet oikeutettu päättämään itse haluatko raskautta jatkaa vai keskeytätkö sen, mikäli toimit lain mukaisten aikojen puitteissa.

Pohdi asiaa itsesi kannalta ja käy juttelemassa vaikka jonkun ammattilaisenkin kanssa esim. neuvolassa tai perheasiainkeksuksessa tms.
Haluatko sinä lapsen? Oletko valmis kantamaan vastuun lapsesta vaikka yksin? Onko sinulla tukiverkkoja (muita kuin mies) auttamassa? Saisitko lapsellesi tosi hyvän kummin, joka voisi jo alusta asti olla mukana esim. antamalla sinulle pieniä taukoja vauva-arkeen? Minkälainen on parisuhteenne tulevaisuus mikäli pidät lapsen? Minkälainen se on mikäli päädyt keskeytykseen? Miltä sinusta tuntuu? Mikä tuntuu hyvältä tai pahalta? Kysele itseltäsi paljon, sieltä ne vastaukset tulevat: sinusta itsestäsi.

Ei sen tarvitse niin mennä, että ollakseen onnellinen lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa. Ollakseen onnellinen lapsi tarvitsee ympärilleen välittäviä ihmisiä ja tasapainoisen ympäristön. Perheitä on monenlaisia, elämäntapoja on monenlaisia - ja suurinosa ihmisistä kasvaa ihan kunnon aikuisiksi siitä huolimatta, että äiti on joskus väsynyt, ärjäisee, kun on huono päivä tai joskus lapsi katsoo videoita enemmän kuin olisi suositeltavaa.

Itselläni ei ole lapsia. Harkitsen ja haaveilen hiljaa. Katson kauhunsekaista kunnioitusta tuntien äitejä ja isejä, jotka tuntuvat venyvän kaikkeen lastensa takia. Jotta uskaltaisin haaveilla, laitan vaakakupin toiseen päähän paljon asioita, joilla ei oikeasti ole niin väliä. Samanparinsukat eivät ole välttämättömät, kengät voi olla väärissä jaloissa, jos se ei lasta haitaa, lapsi voi kulkea mukana monenlaisissa jutuissa ja jos en ole täydellinen ilman lasta, niin ei minusta tule täydellistä lapsen kanssakaan. Jos pyrkimyksenä on riittävän hyvä, niin saatan uskaltaa ajatella asiaa.

Rohkeutta ja voimia!

Kiitoksia vastauksista, tiedän jo ettei tästä mitään parisuhdetta ole tulossa, pidin lapsen tai en, enkä usko että päätös asiasta vaikuttaa miehen osalta suhteeseemme mihinkään, kaikin puolin hän vaikuttaa melko välinpitämättömältä...
En jaksa rakastaa yksinkään kun toinen ei halua vakiintua, kumpa vain saisin itseäni niskasta kiinni ja lopettaisin tämän.

Mutta lapsesta, en kiellä ettenkö toisaalta haluaisi pitää lasta, vaikka en sitä ole suunnitellutkaan. Olen kuitenkin vasta +20v, ei kunnon koulutusta tai työtä ja apuja vauvan suhteen olisi melko niukasti, koska perheessämmekin on niin paljon murhetta, ettei esimerkiksi äitini jaksaisi kovinkaan vauvaa hoitaa, koska on sairas. 😞 Rakastaisin kyllä lasta enemmän kuin mitään.
Myös abortti aiheuttaa pelkoa, kuten mitä sitten, jos en saakaan lapsia enää koskaan? Tai jos masennun ja kadun lopun ikääni aborttia?

Olen yrittänyt parille ystävälle puhua, mutta tuntuu kuin toinen tyrmäisi minut heti äitinä, ettei minusta siihen ole ja toinen taas halveksuisi jo valmiiksi jos keskeytän raskauden.

Olet nuori ja siten sinulla on vielä elämä edessäsi. Mutta on totta, että abortin jälkeen voi käydä niinkin, ettet enää saisi ikinä lapsia. Voi käydä niinkin, ettet ikinä löytäis miestä, jonka kanssa hankkia lasta ja siten ehkä katuisit. Moni on katunut aborttiaan, mutta on monia myös heitä, jotka eivät ole katuneet ja pitävät ratkaisua oikeana monien vuosien jälkeenkin. Toki tulevaisuuden kuviotkin vaikuttavat siihen, kaduttaako vai ei. Mutta tulevaisuudesta kun ei koskaan voi tietää..

Äitinä oleminen on rankkaa. Se on väsyttävää ja vie paljon voimia. Mutta se myös antaa aivan hirvittävän paljon. Olen itse kahden lapsen äiti ja pienin on 1v10kk ja isompi 3v1kk. Ikäeroa ei siis kamalasti ole (1v3,5kk).

Jos minulla ei olisi lasten isää kuvioissa (erosimme miehen toiveesta kun pienin oli 1v), luultavasti väsyisi erittäin paljon. Mutta on olemassa myös tukiperheitä jne ulkopuolista apua, jota voi käyttää jos ei itsellään ole tukiverkot kunnossa. Lapseni ovat isällään 2vrk vkosta ja myös ex-appivanhempani saan lapsia hoitamaan välillä tarvittaessa. Muita tukijoukkoja minulla ei ole, mutta nuo ovat olleet erittäin iso apu ja olen erittäin kiitollinen, että minulla heidät on.

Nyt jaksan muutenkin taas paljon paremmin lasten kanssa kun on kesä ja he ovat jo isompia, eli toinen käy jo potallakin. Aiemmin juuri kun erosimme, minulla oli todella rankkaa mutta rakkaus lapsiini siivitti minut sen ajan ylitse.

On paljon kysymyksiä joita jo aiemmin tuli toisen viestissä esille. Mieti tarkkaan. Äitinä olo on erittäin vastuullista ja väsyttävää, mutta myös äärimmäisen ihanaa. Asioilla on kaksi puolta. Teet kuinka vain, jonkun mielestä luultavasti kuitenkin teet väärin. Älä siis kuuntele heitä, kuuntele itseäsi. Mitä sinä haluat, mikä SINUN mielestäsi on oikein?

Sanon aina ja tulen aina sanomaan, että jos edes harkitsee pitävänsä lapsen, jos on pienikin toivonkipinä siitä että selviäisi (ja toisaalta miksei selviäisi, onko se vain isästä kiinni?) niin ei koskaan, ikinä, kannata tehdä aborttia.

Vain sinä teet päätöksen. Mutta aborttia voi katua, omaa lasta ei ikinä.

Minä tein abortin, kadun sitä vieläkin, ihan joka ikinen päivä joka ikinen tunti, vaikka siitä on jo yli 8 vuotta aikaa.

Kehotan pohtimaan näitä asioita:
1. Vaikka miehesi ei ole isähahmo, onko hän ihminen jonka kanssa muutoin haluaisit lapsen? Ts. rakastatko häntä, olisiko lapsi rakkauslapsi vaikka mies ei rakastaisikaan sinua, onko hänen ominaisuutensa muutoin sellaiset jotka lapsesi isältä kelpuuttaisit?
Minä en nimittäin enää löydä ihmistä jonka kanssa voisin edes lapsia harkita. Ihan sama, vaikka ero olisikin tullut entisen miehen kanssa lapsensaannin jälkeen, lapsi olisi ollut silti rakkauslapsi.
2. Eikö sinulla ole tosiaan ketään joka tukisi? Miksei se ystäväsi tukisi jolla on lapsi omasta takaa? Se, että hän sanoo "en selviäisi ilman isää" jne, ei se niin mene. Kyllä ihminen loppujen lopuksi selviää. Kyse on nyt vain ja ainoastaan siitä, mitä sinä haluat. Ja miten saat asiat järjestettyä.

Mielestäni viimeinen lauseesi kertoo siitä, että sinä tulisit todennäköisesti katumaan aborttia ihan kuten minäkin. Ja sinä haluat ilmeisesti pitää lapsen, pelkäät vain ettet osaa tai pysty yksin. Jos vuosia jälkeen päin katsot asiaa, tajuat, että sinä selvisit. Ja lapsi kasvaa, hänestä tulee sinulle tuki ja turva myöhemmin sitten elämässä. Ja rakastat häntä aina.

Minä en ole mikään abortinvastustaja. Mielestäni keskeytys on järkevää joissain tilanteissa. Mutta se, että pelottaa, se ei ole hyvä syy. Minä tein ratkaisun abortista liian pian, en ollut valmis, pelkäsin, ahdisti, olin varma etten olisi hyvä äiti. Olisin ollut. Olisin selvinnyt. Vaikka yksinkin. Jos vähänkään harkitset.. Pidä lapsi. Sinä et välttämättä kestä abortin seurauksia. Kuten sanoin, omaa lasta ei kadu koskaan. Minä taistelen tämän asian kanssa hautaan saakka. Toivon että saisin kaiken takaisin, en missään nimessä murhaisi omaa lihaani ja vertani enää.

Älä tee ratkaisua ainakaan siksi että nyt pelottaa. Tukiryhmiä on, yksinäisiä odottajia on. Mitä tahansa teet, älä tee hätiköityjä ratkaisuja. Tunnustele, voisitko saada onnea raskaudesta ja voisiko kaikki kuitenkin järjestyä parhain päin? Usein me ihmiset pelätään vaan muutosta, ja varsinkin noin suurta muutosta. Mutta lapsia syntyy joka päivä. Yksinhuoltajia on, ihmiset myös eroaa, puolisoja kuolee, yksinhuoltajia tulee niinkin. Koita kestää ja jaksaa, minä todella toivon että mitä tahansa päädyt tekemään, se ei jää vainoamaan sinua ja voit elää onnellisena elämäsi loppuun asti.

Kaikkea hyvää toivottaa Tunturisopuli, tuskien tuntureilta, abortin tehnyt, sitä hautaan saakka katuva.

Hei, en huomannutkaan keskimmäistä viestiäsi..

Se, että sanoit "olen varma että rakastaisin lasta".. Se kertoo minusta kaiken. Ihminen joka ei ole tehnyt aborttia, ei voi tietää mitä se on. Jos joku on tehnyt eikä kadu sitä, olisi hyvä saada tähän keskusteluun mukaan, jotta sinulla olisi vertailupohjaa. Mutta loppujen lopuksi sitä ei tiedä kukaan, miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä haluat. Mutta minä toivon, että kukaan ei joutuisi tähän missä minä elän. Sitä minä haluan sinulle sanoa. Minäkin luulin että koska minulla ei ollut vielä töitä, että kaikki olisi pitänyt olla valmista .. Ei koskaan ole hyvää aikaa saada lapsi, aina on jotain mikä voisi olla paremmin. Nyt kun katson taakse päin, kaikki olisi mennyt ihan hyvin. Minä vain pelkäsin! Ja pelko on normaalia. Muutos pelottaa aina.
Älä missään nimessä ajattele nyt muita, vain sitä mitä sinä haluat ja miltä sinusta tuntuu. Meidän maassamme on hyvä sosiaaliverkosto nuoria äitejä varten. Se että väsyttää, se on ihan selvä juttu ja normaalia. 22-23-vuotiailla on aika monella lapsia nykyään.

Minä pelkään että sinä teet hätiköityjä päätöksiä ja kuuntelet liikaa muita. Jos sinusta tuntuu ettet halua lasta (Niin, halua! jos et halua lasta), keskeytä raskaus. Mutta jos haluaisit kovasti pitää lapsen mutta pelkäät vain selviätkö, pidä lapsi. Sinä kyllä selviät. Ihmiset ovat kautta aikain selvinneet sellaisinakin aikoina, jolloin sosiaaliturvaa ei ollut, naisten mahdollisuus selvitä elämässä ilman miestä olivat olemattomat. Elämme erilaisia aikoja.

Edelleen kaikkea hyvää täältä toivotellen, ts

Hei,

Toivotan sinulle kovasti voimia päätöksentekoon ja tilanteen korjaamiseen tavalla tai toisella. Olet tosiaan aika nuori, ja silloin on ehkä vielä vähän hakusessa tieto siitä, mitä itse haluaa elämältään.

Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi, ettet halua tehdä aborttia, koska silloin tekisit murhan. Tuo kuulostaa minusta abortinvastustajakaverisi päähänpinttymältä. Minusta noita ihmisiä ei kannata kuunnella, koska he eivät ole arjessasi pitämässä vauvasta huolta, vaan sinä joudut itse elämään elämääsi. Minun mielestäni kannattaisi vain miettiä, haluatko nimenomaan sinä lapsen, ja toimia sen mukaan. Jos haluat, niin pidä se. Jos taas vain pelkäät syyllisyyttä ja syyttämistä siinä tapauksessa että keskeytät raskauden, muttet välttämättä kuitenkaan haluaisi nyt lasta, neuvoisin tekemään abortin. Kuuntele ja ajattele nyt vain itseäsi, älä muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään.

Kannattaisi myös ehkä ajatella elämää kymmenen vuoden päähän tästä: millaista elämää haluaisit silloin elää? Tämä mies ei varmaankaan siihen elämään enää kuulu, mutta entäpä lapsi tästä edellisestä suhteesta? Vai kenties uusperhe? Opiskelua ja matkustelua sinkkuna?

Tiedän, ettei valinta ole helppo, mutta ehkä asioiden pohtiminen pidemmällä tähtäimellä voi auttaa. Olet todella nuori, ja sinulla on koko elämä edessäsi.

Haluaisin että pohdit vielä yhtä asiaa.

Jos abortti ei olisi yhteiskunnassamme niin helposti tehtävissä, jos se ei olisi laillista, hakeutuisitko laittomalle klinikalle?

Tämä kysymys on se, jota en koskaan itseltäni kysynyt. Abortti on Suomessa niin yksinkertainen juttu tehdä, kukaan ei tuomitse sitä, kyse on vain laista. Abortit ovat kuin arkipäivää, monelle on tehty niitä, en ollut koskaan varautunut etten pääsisi siitä yli.
Naisella on oikeus päättää kehostaan ja siten myös sikiön kohtalosta. Se on ihan oikein, mutta minulle ei hetkeäkään juolahtanut mieleen, että jos yhteiskuntamme ei olisi näin vapaamielinen, olisinko hakeutunut jollekin puoskarille joka tapauksessa? Kuinka paljon halusin lapsesta oikeasti eroon? En niin kovasti. En oikeastaan yhäkään ymmärrä miksi sen abortin tein. Hain sillä vain lisäaikaa, luulin että kaikki menisi pieleen.

Minua vain pelotti. Abortti oli liian helppo vaihtoehto. Toivon että joku olisi edes ravistellut minua ajatuksella, että miksen harkitse lapsen pitämistä. Miksi oli niin helppoa "päästä ongelmasta eroon". Miksi ajattelin, että "no parin vuoden päästä". Pari vuotta meni. Ja toiset, toiset ja sitten vielä tosiet pari vuotta. Tässä olen, ei lasta, ei miestä ja mielenterveys kadotettuna.

Edelleen, ei ole kyse kenestäkään muusta kuin sinusta. Minulla itselläni vain on sellainen olo, että yhteiskuntamme ei puhu abortin jälkeisistä ongelmista, siitä miten kovaa syyllisyyttä ihmiset voivat kokea. En ole ainoa tällä palstalla, joka kokee äärimmäistä syyllisyyttä teostaan. Täällä on muitakin. Toivoisin, että joku joka on kokenut abortin oikeaksi ratkaisuksi, tulisi kertomaan sinulle kokemuksiaan. Lopulta kuitenkin vain sinä tiedät mitä on tehtävä. Älä ajattele mitä muut ajattelevat, perheesi tai kaverisi, ajattele vain sitä mitä sinä haluat.