Tuntuu tosi hyvältä lukea kommenttejanne, tiedän että joku ymmärtää tunteitani. Kiitos!

Joulu on jo ihan tuossa nurkan takana, mutta vielä on niin paljon tehtävää. Luulin, että pojan ollessa pois kotoa saisin jotakin tehtyä, mutta luuloksi jäi. Tämä episodi on kyllä vienyt voimia tehokkaasti. Tai ehkei voimia, mutta mieli on niin maassa, että ei ole kiinnostusta mihinkään. Siitä huolimatta pojan vuoksi haluan kotiin jouluisen tunnelman ja huomenna se tänne loihditaan, kun olen hakenut pojan kotiin. Lahjat on sentään jo pakattu ja melkein kaikki jouluruoat ostettu. Siivous jää kyllä taas melkoisen vähäiseksi, mutta en jaksa välittää. Pääasia on, että saadaan rauhallinen ja mukava joulu. Ennen sitä pojalla (ja minullakin) on huomenna vielä iso koitos. Virallisesti se kai kuuluu "lapsen kuuleminen". Siis piti sekin vielä järjestää ennen joulua! Olen jo nyt aivan hermona, kun tiedän näkeväni ne hirviöt huomenna. Minuahan ei siihen tapaamiseen päästetä, mutta en usko selviäväni heitä näkemättä. Oikeasti en tiedä, miten kykenen hillitsemään itseni, sisälläni on niin paljon vihaa, raivoa, katkeruutta, surua, pelkoa ja epätoivoa. Poika pelkää tapaamista ja sitä, että nappaavat hänet mukaansa saman tien. Lapsi-parka!

Olen aloittanut jo toimet pojan saamiseksi lastenpsykiatrille, oli siitä sitten hyötyä tai ei. Taistelematta en kuitenkaan häntä pois anna. Mitä enemmän tätä asiaa mietin, sitä varmempi olen, että tässä tehdään nyt suuremman luokan virhe. Olen suunnitellut jo vaikka minkälaista kirjallista vastaiskua, mutta sitten aina välillä tulee se tunne, että iskee päänsä seinään. Onko siitä mitään apua? Mulla on jo varmasti kymmeniä perusteita, mikä on päin *** ja miksi poikaa ei pidä huostaanottaa. Mutta vastus on niin valtaisa, että en tiedä onko mulla minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistua. Ja se vasta sitten musertaakin, jos mun perusteet heitetään kylmästi romukoppaan.

Tähän asti olen luullut itseäni ihan tavalliseksi ihmiseksi ja äidiksi, joka nyt vaan on epäonnekseen tavannut aikanaan väärän ihmisen ja tehnyt (kirjaimellisesti, lapsettomuushoitojen avulla) tämän kanssa lapsen, joka on sitten joutunut kärsimään vanhempiensa ristiriidoista. Olen uskonut, kun on kehuttu sitä, että olen hakenut meille apua ongelmissa. Ja tässä kiitos!

Tekisi mieli sanoa niille hirviöille suoraan, mitä ajattelen. Että jos vievät lapsen, saavat sitten pahimmassa tapauksessa järjestää tälle perheen loppuiäksi. Olen niin epätoivoinen, että haluan mieluummin kuolla, kuin elää sellaista elämää, jossa joku toinen päättää MINUN lapseni asioista. Mutta tämä tulkittaisiin vain uhkailuksi eikä aiheuttaisi niissä kivisydämissä minkäänlaista liikahdusta. (Enkä tietenkään mitenkään voisi lapselleni sellaista tehdä, että menettäisi äidin.) Voisin myös mennä kaupunginosamme keskustaan (jossa myös sossu sijaitsee) ja huutaa kaikelle kansalle, mitä hirvittävyyksiä voidaan ihmiselle tehdä. Mutta sitten joutuisin poliisin huostaan ja poika kiireelliseen huostaanottoon. Tämä on nyt kaikkea muuta, kuin järkevää tekstiä, mutta mun tuska on niin valtava, etten tiedä miten tästä selviän.

Näiden murheellisten fiilisten keskellä haluan kuitenkin koko sydämestäni toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua! ☺️❤️

Netistä löytyy sellaiset sivut kuin sosiaaliportti.fi, missä on lastensuojelulaki. Lisäksi jokaisesta kaupungista pitäisi löytyä sosiaaliasiamies, minkä puoleen voi kääntyä ongelmatilanteissa. Läydät oman paikkakuntasi asiamiehen varmaan netistä.

Eihän se siivoaminen ketään erityisesti kiinnosta, saati sitten silloin kun on väsynyt ja kuormittunut. Toivottavati löysitti poikanne kanssa joulurauhan. Sitä mitä teillä yhdessä on, on ollut ja tulee olemaan ei yksikään sossu voi viedä.

Jatka vaan kirjoittelua vaikka miten hurjalta tuntuisikin. On hyvä päästellä höyryjä. Eikä tunteet koskaan ole vääriä, ainoastaan jos toteuttaa jotain niiden pohjalta, mikä vahingoittaa toista. Pahatkin tunteet täytyy uskaltaa tuntea, niin ne joskus haalistuu ja lakkaa satuttamasta.

Joulurauhaa edelleen!

Moi!
Vastasit minun tarinaani ja satuin löytämään tämän sinun kertomuksen ja täytyy myöntää,että karvat nousi pystyyn kun luin tämän.
Minä siis annoin lapseni päihdeongelmien vuoksi (Lapsen omien) kotoa pois,lapsi oli jo todella huonossa kunnossa ja alkoi olla vaaraksi itselleen ja muille.
Soitin sossuille,koska olimme muutenkin olleet yhteydessä,tulivat kyllä alta aikayksikön hakemaan lapsen,ei tainnut mennä kuin pari tuntia,järjestivät paikan avohuollon puolelle.Kuvittelin oikeasti,että lapseni on siellä vaan "vähän" aikaa ja tulee sitten kotiin,lähinnä että saa herätyksen siitä mitä voi käydä. Siinä menikin kaksi vuotta,eli pääsi kotiin kun täytti 18-v.... Varottaisin vaan tuosta kiireellisestä sijoituksesta,sossut meinaa kyttäämällä kyttäävät,että pääsevät iskemään, kiireellisestä sijoituksesta on sossuilla kuukausi aikaa muuttaa se huostaanotoksi ja sen ne tekevät😠 Lapsellani oli taipumus toisinaan jättää palaamatta iltamenoilta vastaanottokotiin ja se riitti syyksi kiireelliseen sijoitukseen,vaikka tiesin missä lapseni on... lapseni oli kerennyt olla kuukauden jo kotona (kokeiltiin saisiko koulu rauhoittumaan tai PITI kokeilla) ja meni vain siksi aikaa takasin vastaanottokotiin,että saadaan koulu käyntiin,ei mennyt kuin viikko kun tekivät kiireellisen sijoituksen,yksi yö poissa sieltä...heillä ei ollut tarkoitustakaan laskea lasta sieltä enää kotiin...pelkkää Pas...n jauhamista😠 varo oikeasti KAIKKEA mitä sanot,älä edes vahingossa lipsauta,että voisit tehdä itsellesi jotain.... Käy lukemassa/kirjoittamassa: http://www.vanhemmat.com sivuilla,sieltä saat myös tukea ja jos haluat voit kirjoitella minullekkin,autan niin paljon kun vaan pystyn.
Voimia ja Jaksamisia sulle!!!!🙂🌻

Kiitokset taas kommenteista! 🙂🌻

Tänään jotain hyvää ja jotain huonoa. Aloitetaan hyvistä. Mulla oli tänään puhelinaika oikeusaputoimistoon. Kerroin asianajajalle tästä jutusta ja hän sanoi asian kyllä kuuluvan heille. Eli sitten varasin ajan ja se on 27.1. Siihen mennessä pitää haalia kaikki paperit kasaan. Toinen hyvä asia oli se, että saan pojan tästä nykyisestä avohuollon sijoitusyksiköstä kotiin jo keskiviikkona eikä vasta perjantaina, kuten aiemmin oli mietitty. Ihanaa, poika pääsee torstaina kotoa kouluun.

Huono asia on sitten se, että tuolla em. paikassa juttelin tänään pitkään entisen tukitoimi-paikkamme (avohuollon päiväkuntoutus-yksikkö) työntekijän kanssa. Häneen jollakin tavalla luotan, sillä se jakso meni kohtuullisen hyvin, vaikka hemmetin raskas olikin. Mutta on se vaan vaikeaa saada ihmiset ymmärtämään, että ei ole mitään hätää, että meillä menee pojan kanssa ihan hyvin ja minäkin jaksan. Olenhan tähänkin asti jaksanut. Kovasti hän yritti minulle selittää, että enhän minä poikaa menetä ja että tilannetta seurataan koko ajan ja kotiutus tehdään heti, kun se on mahdollista. Mutta kun se on minulle sama, kuin menettäisin lapsen! Ja jos sossu sanoo lapselle, että se juuri on vaikea kysymys, pääseekö tämä sijoituspaikasta kotiin, niin ei se nyt kamalan hyvältä kuulosta, ei ainakaan minun korviini.