En olisi uskonut että rakkaus satuttaa näinkin kovaa,mutta uskottava se vaan on.
18,5v kestänyt parisuhteeni päättyi marraskuussa lopullisesti ½vuoden asumiseronjälkeen ja 2vk:n päästä miehellä oli jo uusi nainen kainalossa.
Eihän siinä mitään vaikka onkin uusi nainen vaan kun tämä nainen sattuu asumaan minun naapurissa ja exän päähän ei mene millään että se ahdistaa minua.
Tällä hetkellä minusta tuntuu etten voi mennä ovesta ulos pihalle kun tämä nainen asuu minua vastapäätä. Minua ahdistaa niin kauheasti että oksentelen.
Mies haluaisi edellee olla ystäväni ja tukea minua. Minä sanoin heti ettei onnistu minä olen vaan asialinjalla ja hoidan pakolliset asiat jotka liittyy lapsiin
Mutta tämä kauhea ahdistus vaivaa minua enkä tiedä miten pääsen siitä eroon.
Eron syyhän on se että minä sairastan parantumatonta syöpää ja mies ei enään jaksanut seurata vierestä sairautani ja odottaa mitä tauti tuo tullessaan.
Jotenkin minusta tuntuu kumminkin että minä olen syypää eroon vaikkakaan en ole tehnyt mitään väärää.
Minusta tuntuu että sydän revittiin rinnasta ja nakattiin roskiin.
En ole kokonainen ilman miestäni ja kaipaan häntä aivan valtavasti.
Rakkaus siis tosiaan satuttaa.
Ahdistus on niin valtava ,mutta minun on vaan yritettävä olla vahva ja näytettävä että kaikki olisi muka hyvin vaikka ei ole.
Joulukin on vielä tulossa ja lasten takia on yritettävä olla jouluna edes jotenkuten kasassa ja exän kanssa tekemisissä.
Hyvä riita saadaan siitä aina aikaan kun mainitsen että minua ahdistaa kun uusi nainen asuu naapurissa. Exän mielestä minun pitäisi olla välittämättä siitä sillä eihän hän voi sen mukaan valita uutta naista että asuuko hän minun naapurissa vai ei. Ei tietenkään voi kyllä minä sen ymmärrän,mutta miten saisin exän ymmärtämään että se tekee mulle tosi pahaa kun näen hänen menevän naapuriin kahville jne.
Joulun jälkeen rupean hakemaan uutta asuntoa ja toivon saavani se nopsasti ,muuten en varmaankaan pääse tästä ahdistuksesta eroon ollenkaan