Puolisoni on masentunut
Onko täällä masentuneiden puolisoita? Kaipaisin vertaistukea ja keskustelua, minkälaista on elämä masentuneen puolison kanssa, varsinkin pidemmän päälle. Miten olette selvinneet, miten vakavasta masennuksesta parantuu?
Olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta, puolisollani on ollut masennus jo vuosia (n. 4-6 vuotta), hänellä on myös jonkin sortin paniikki/ahdistuneisuushäiriö todennäköisesti ja traumoja lapsuudesta. Hän haluaa kovasti parantua, yrittää kaikkensa, mutta viimeiset puoli vuotta on tuntunut, että masennus/olo pahenee jälleen ja se pahentaa hänen oloaan entisestään. Puolisoni on vähentänyt lääkitystään (jonka epäilen muutenkin olevan ehkä vääränlainen hänelle?), sillä vihaa lääkkeiden käyttöä ja nyt viimeaikoina olen kannustanut ja tukenut ottamaan lisää lääkitystä, jotta olo paranisi ja pidemmän päälle parantuminen voisi olla lähempänä. Mutta lääkkeiden lisääminen = pahentaa mielialaa rajusti, ottamatta jättäminen = sama tulos. Puolisoni tsemppaa pari päivää viikosta ja on iloinen ja toimelias ja sitten loput viisi päivää tuskailee oloaan. Pienetkin vastoinkäymiset vetävät takin aivan tyhjäksi hänellä.
Tunnen itseni niin avuttomaksi ja surulliseksi, tuntuu, että itsekin olen jatkuvasti stressissä, alakuloinen ja ahdistunut kun en tiedä miten voisin auttaa, kun mikään ei auta.
Olemme 100% sitoutuneita toisiimme ja tuemme toisiamme. Hän on parasta mitä minulle on tapahtunut ja puolisoni on samaa mieltä. Masennuksesta huolimatta rakastamme paljon.
Mielestäni puolisoni tarvitsisi terapiaa, jonkun ammattilaisen auttamaan ajatuksien kanssa. Puolisoni on todella herkkä ja tiedostaa ajatuksensa ja pohtii paljon masennustaan/ongelmiaan, mutta on jumissa. Enkä minäkään ole mikään terapeutti, jolta löytyy keinot ja vastaukset.
Olemme asuneet yhdessä Suomessa vielä sen verran vähän aikaa, että pääseminen lääkäriin/terapiaan on kallista ja en tiedä onko edes mahdollista muuten kuin yksityisellä, maksaen itse koko lystin.
Olisi ihanaa kuulla muista, joiden puolisoilla on/on ollut pitkäaikainen/vakava masennus.
Itsellä oma puoliso ei ole ollut koskaan masentunut, mutta itse olen ollut ja haluankin ajatella asiaa nyt sitä kautta. Toipumisen kannalta vaatii toiselta paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, aikaa, tilaa, toisaalta taas tukea. Oikeissa paikoissa ja oikealla hetkellä. Joskus pitää tuppautua, mutta joskus kun masentunut tarvitsee omaa aikaa, hän vetäytyy ja kun haluaa toisen läsnäoloa hakeutuu vierelle. Silloin on tärkeää olla hereillä ja valmiina.
Onko puolisosi siis ikinä ollut terapiassa vai syönyt vaan lääkkeitä? Terapia on todella tärkeää toipumisen kannalta ja olisi hienoa jos hän pääsisi terapian aloittamaan. Kerroit että puolisosi miettii itsekin omaa tilaansa, joten hän voisi olla terapiaan kohtaan avoin jos sellainen saataisiin järjestymään.
Puhuit, että olette asuneet Suomessa yhdessä vasta vähän aikaa. Onko puolisosi siis kotoisin jostain muusta maasta kuin Suomesta? Onko masennus oireillut jo ennen Suomeen muuttoa, vai ilmaantunut täällä? Puhuit lapsuuden traumoista. Masennus on usein monien asioiden summaa, mutta olisi hyvä tiedostaa vähän milloin se on alkanut nostaa päätään. Mitkä asiat siihen ovat johtaneet? Näin voidaan myös ymmärtää paremmin ja sinäkin pystyt tukemaan puolisoasi.
Toivon teille molemmille paljon voimia ja jaksamista!