Puolisoni on masentunut
Onko täällä masentuneiden puolisoita? Kaipaisin vertaistukea ja keskustelua, minkälaista on elämä masentuneen puolison kanssa, varsinkin pidemmän päälle. Miten olette selvinneet, miten vakavasta masennuksesta parantuu?
Olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta, puolisollani on ollut masennus jo vuosia (n. 4-6 vuotta), hänellä on myös jonkin sortin paniikki/ahdistuneisuushäiriö todennäköisesti ja traumoja lapsuudesta. Hän haluaa kovasti parantua, yrittää kaikkensa, mutta viimeiset puoli vuotta on tuntunut, että masennus/olo pahenee jälleen ja se pahentaa hänen oloaan entisestään. Puolisoni on vähentänyt lääkitystään (jonka epäilen muutenkin olevan ehkä vääränlainen hänelle?), sillä vihaa lääkkeiden käyttöä ja nyt viimeaikoina olen kannustanut ja tukenut ottamaan lisää lääkitystä, jotta olo paranisi ja pidemmän päälle parantuminen voisi olla lähempänä. Mutta lääkkeiden lisääminen = pahentaa mielialaa rajusti, ottamatta jättäminen = sama tulos. Puolisoni tsemppaa pari päivää viikosta ja on iloinen ja toimelias ja sitten loput viisi päivää tuskailee oloaan. Pienetkin vastoinkäymiset vetävät takin aivan tyhjäksi hänellä.
Tunnen itseni niin avuttomaksi ja surulliseksi, tuntuu, että itsekin olen jatkuvasti stressissä, alakuloinen ja ahdistunut kun en tiedä miten voisin auttaa, kun mikään ei auta.
Olemme 100% sitoutuneita toisiimme ja tuemme toisiamme. Hän on parasta mitä minulle on tapahtunut ja puolisoni on samaa mieltä. Masennuksesta huolimatta rakastamme paljon.
Mielestäni puolisoni tarvitsisi terapiaa, jonkun ammattilaisen auttamaan ajatuksien kanssa. Puolisoni on todella herkkä ja tiedostaa ajatuksensa ja pohtii paljon masennustaan/ongelmiaan, mutta on jumissa. Enkä minäkään ole mikään terapeutti, jolta löytyy keinot ja vastaukset.
Olemme asuneet yhdessä Suomessa vielä sen verran vähän aikaa, että pääseminen lääkäriin/terapiaan on kallista ja en tiedä onko edes mahdollista muuten kuin yksityisellä, maksaen itse koko lystin.
Olisi ihanaa kuulla muista, joiden puolisoilla on/on ollut pitkäaikainen/vakava masennus.