Puoliso ei halua lasta
Moi, oon apua vailla. Mulla on 8 vuoden parisuhde kihlatun kanssa takana jossa ollaan puhuttu lapsentekemisestä aina silloin tällöin kuitenkin päädytty aina lykkäämään asiaa edespäin hänen toiveestaan. Nyt puoliso on ollut kamalan etäinen viimeisen kuukauden, juonut paljon ja jättänyt pariin kertaan tulematta kotiin yöksi.. Asiasta kun keskusteltiin niin hän laukaisi päin naamaa että ei halua koskaan minun eikä tosin kenenkään muunkaan kanssa lapsia ja tämän vuoksi on ollut ahdistunut ja helpottanut oloaan juomalla yms. Tämä oli itselleni hirveä pommi koska olen aina kuvitellut sekä halunnut lasta juuri hänen kanssaan.. minulla ei ole aikomustakaan lähteä hakemaan enää uutta kumppania jonka kanssa luoda vakaa pohja, rakastua ja sen jälkeen alkaa suunnitella lasta koska en sitä vuoden tai kahden yhdessäolon jälkeen vielä halua tehdä kenenkään kanssa, ja muutenkin rakastan puolisoani aivan liikaa ajatellakseni edes eroa tällähetkellä. Hän tosin koitti ja sanoi että jos vaan erotaan ajatellen tietysti minua ja sitä että en joutuisi luopumaan unelmistani lapsen suhteen mutta kyllä sen päätöksen pitäisi kai sitten tulla minulta eikä häneltä kun omien sanojensa mukaan kuitenkin haluaisi jatkaa suhdetta kanssani. Mitä tässä nyt tekee, onko jollain kokemuksia? vinkkejä? apuja, kaikki käy.. pää lyö täysin tyhjää katsoessani tulevaa lastenhuonetta mitä vielä 2kk sitten puhuttiin että minkälaista tapettia lyödään seinään että sopii molemmille sukupuolille. 😯🗯️ kiitos jo etukäteen.