Puhukaa mulle järkeä :)
Puhukaa mulle järkeä ja auttakaa ymmärtämään itseäni 🙂 Kaipaan ulkopuolisten näkemystä ja uusia näkökulmia.
Mulla on hyvä mies ja ihana perhe. Mies laittaa ruokaa, osallistuu kotitöihin, rakentaa ja remontoi, huomioi minut kaikessa, ei väkivaltaa, ei juo, ei riitoja, rakastaa minua ja perhettään yli kaiken, on hellyyttä, läheisyyttä, seksiä (vaihtelevaa ja usein), yhteistä aikaa (myös kahden kesken), teemme paljon asioita yhdessä, raha-asioissa olemme yhtä mieltä, on hauskanpitoa, hulluttelua, harrastuksia (yhdessä ja erikseen), ajankäyttö ja siitä sopiminen ei aiheuta ongelmia.
Yhdessä olemme olleet peruskouluikäisistä saakka, nyt jo keski-ikäisiä. Kaikki siis periaatteessa hyvin ja pitäisi olla onnellinen. Silti minusta tuntuu kuin jotain puuttuisi. En tosin tiedä mikä. Tuntuu että vain olen. En odota esim. lomia, yhteistä aikaa tai muita tulevia tapahtumia kuten ennen. Tosin eivät ne vastenmielisiltäkään tunnu.
Tiedän, etten parempaa löytäisi enkä edes hae. En myöskään usko, että olisin onnellisempi yksin. Mikä minua siis vaivaa? Miksen osaa olla onnellinen tästä? Miksi epäilen tunteitani ja mietin, onko tämä vain tottumista vai jotain enemmän, kuten rakkautta? Vai onko tämä jotain keski-ikäisen hullutuksia, jonkinlainen kriisi, että tässäkö tämä oli?
Onko teillä kokemusta vastaavasta tai osaatteko muuten analysoida tilannetta? Masentunut en ole ja iloitsen kyllä monista muista asioista. Haluaisin niin saada entiset tunteet takaisin, tuntea rakastavani, kaipaavani.
"Onko tässä kaikki?", "voisiko asiat olla vielä paremmin?", "missä kuuma, hekumallinen intohimo?" - tuttuja tunteita ja ajatuksia varmasti monelle. Mutta tunteet tulevat ja menevät - joillakin enemmän ja toisilla vähemmän. Varmastikin jokaiselle tulee jonkinlainen tylsistymisen tunne jossain vaiheessa tai ajoittain ja sitä myötä ajatus mahdollisesti vihreämmästä ruohosta aidan toisella puolle. Kyse on varmaankin siitä, että mitä sille tekee tai mitä valintoja tekee tässä tilanteessa. Mahdollisesti jotain tuollaista tapahtui esim. minun puolisolleni, kun sitten antautui toiseen suhteeseen - mene ja tiedä.
Ehkä teillä asiat ovat liian hyvin? Tehkää jotain poikkeuksellista ensi lomalla: uikaa haiden seassa tai kiivetkää jollekin vuorelle. Tai jos nuo on jo tehty, niin tylsistykää rantalomalla aurinkotuoleihin. 🙂
Varmaan kannattaa aloittaa puhumalla miehesi kanssa asiasta ja mitä sille voisi tehdä yhdessä.
Mieheni on kertonut "syyksi" pettämiselle juuri tuota, mitä mainitsit. Meillä oli asiat " liian hyvin".
Ikäkriisi. Toivottavasti et tee mitään harkitsematonta.
☺️❤️
Olen kokenut tuon vaiheen. Tarvitseeko elämän koko ajan ollakaan onnellista? Riittääkö, että on suhteellisen tyytyväinen? Minusta tuntui väärältä valittaa, kun olin itse halunnut elämän, joka oli varsin hyvin mallillaan. Olin kiitollinen, mutta silti tuntui juuri niin kuin kirjoitit: tässäkö kaikki? Näkökulman auttaminen vaihtoi. Oli mukava muistella aikaa, kun oli vapaa menemään, mutta silloin kun oli vapaa, toivoi, että vierellä olisi joku, jonka kanssa jakaa kaikki.
Ehkä sinulla on elämässäsi nyt sellainen tilanne, että sinulla on aikaa pysähtyä miettimään, missä olet ja mitä on edessä? Identiteetti muuttuu. Ota se mahdollisuutena, älä ahdistu.
Minua auttoi ajatusten jäsentely kirjoittamalla, keskustelu ystävän kanssa ja uusi harrastus, jossa sain kokeilla jotain uutta, ihan itse, uudessa seurassa. Miehen kanssa oli myös yksi projekti eli jotain odotettavaa tulevaisuudessa. Aloin vähitellen tulla paremmin toimeen itseni kanssa.
Hyvä, uskollinen puoliso ei ole itsestäänselvyys. Sitä kannattaa arvostaa ja se kannattaa kertoa myös puolisolle. Saman ihmiseen voi rakastua uudelleen, ja jos voi hyvin, miksi analysoida liikaa, onko tämä nyt rakkautta vai tottumista? Hakeudu sellaiseen toimintaan ja sellaisten ihmisten pariin, jossa viihdyt. Se rikastaa elämää. Kun viihtyy itsessään ja elämässään, ehkä tuttu puolisokin näyttäytyy enemmän omana valintana ja päätöksenä eikä tylsänä rutiinina.