Psyykkistä vai henkistä vai mitä lie?

Psyykkistä vai henkistä vai mitä lie?

Käyttäjä Joneka aloittanut aikaan 18.04.2006 klo 14:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Joneka kirjoittanut 18.04.2006 klo 14:05

En ole ihan varma että kuuluuko tämä tänne mutta kirjoitan kuitenkin.

MInulla on ollut viimeisen reilun vuoden ajan ollut erinäisiä vatsavaivoja. Lääkärissä laukattu ja kokeissa juostu eikä mitään löydy. Nyt menossa sitten kolonoskopiaan.
Samoin minulla on ollut saman ajan emetofobia. Välillä lievä ja välillä pahempi.

Olen muualta muuttanut kaupunkiin -01 ja minulla ei ole ystävyys suhteita syntynyt erinäisistä yrityksistä huolimatta. Olen siis lasten kanssa pääsääntöisesti kotosalla ja mies töissä.

Itse olen ehkäpä yhdistänyt nämä kolme asiaa: Vatsavaivat, emetofobia ja miehen töihinlähtö.

Viimeksi viimeyönä tuli todella kova ja raju vatsakipu kohtaus ylävatsaan (poltetta ja kouristelua)
(ja mies oli koko pääsiäisen kotona eikä ollut mitään ongelmia)

Voiko asiat olla näin yksiselitteisiä sittenkin. Ettei muualta löydy syytä kuin minusta itsestäni.

MInulla toki on taipumusta tuohon närästykseen ja poltteeseen mutta silti.

Olisi kiva jos joku osaisi neuvoa tai tietäisi jotain..🙂🌻

Käyttäjä ketokukka kirjoittanut 19.04.2006 klo 20:21

Hei!
Minulla itselläni on silloin tällöin kouristelu ym kipua mahassa. On katsottu allergiat sun muut ja mitään ei oo löytynyt. Mulle tehtiin alakautta tähystyskin ja siitäkään ei mitään mainittavaa ollut muuta kuin että suoli kouristelee aikalailla. Mutta sekään ei sitten lääkkeen arvonen asia ole.
Kolmisen vuotta sitten mulle tuli vatsakatari, eli ylävatsa oli kipeä, en tuntenut kipua, vaan lääkäri kun painoi ylävatsaa se oli kipeä. Siihen sain lääkkeet jotka tepsi heti. Jos sulla on ylävatsa kipua suosittelen kyllä menemään lääkäriin pikemmiten.
Näiden vaivojen kanssa olen yrittänyt oppia olemaan, tietysti aina välillä mietityttää mikä on mutta kun ei mitään löydy niin sehän on sitten hyvä