Poikaystävä ja hänen lapsensa
Heips. Aloitin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa vuosi sitten. Hänellä on 3-vuotias tytär joka on saanut alkunsa yhden illan jutusta. Lapsi on isällään pari kertaa viikossa, hän hakee lapsen hoidosta ja vie illalla äidilleen. Joskus harvoin lapsi on yötä… Alussa meillä ei ollut mitään ongelmia. Lapsikin sanoi pitävänsä minusta. Itse rakastan lapsia yli kaiken, mutta tähän lapseen minun on ollut vaikea kiintyä…syy löytyy lapsen äidistä.
Kun suhteemme eteni, lapsen äiti pisti lapsensa soittamaan poikaystävälleni, että tahtoo olla isänsä kanssa kaksin ja että tahtoo minut pois. Ja tätä ihmeteltyämme lapsen äiti siis tunnusti että oli pistänyt sanat lapsen suuhun, sekin johtui siitä että lapsen äitiä ärsytti se kun lapsi selitti mitä kaikkea hän oli minun kanssani tehnyt eikä isänsä. Siitä lähtien lapsen äiti on aina välillä soitellut iltaisin ja haastanut riitaa ja syyttänyt minua ja käskenyt minun painua pois. Hän on jopa haukkunut minua kaikille ystävilleen niin, että lapsi kuulee nämä asiat. Hän on manipuloinut lastansa niin, että kun lapsi tulee tänne, hän pyytää minua häipymään. Vaikka useasti lapsi on kehunut minua kivaksi ja nätiksi ymsyms.
Lapsi soitti vähän aika sitten isälleen ja pyysi minuakin puhelimeen, puhuimme lapsen kanssa niitä näitä mansikkakakuista. 😀 Samana iltana lapsen äiti pisti viestin poikaystävälleni että ”eikö hän voi olla minusta edes pari tuntia erossa lapsensa takia, niin että hän ja lapsi saavat viettää aikaa kaksin”. Minä ja poikaystäväni olemme muuttamassa niin pian kuin mahdollista yhteen, vaikka me nyt jo epävirallisesti asumme saman katon alla ja olemme 24/7 yhdessä. Periaatteessa lapsen äiti pyytää poikaystävääni häätämään minut pihalle aina siksi aikaa kun lapsi tulee meille. Tosin poikaystäväni ei noteeraa näitä asioita ja sanoo että hän haluaa että olen mukana kaikessa. Hän haluaa minun kanssani oikean perheen.
Yksi asia mikä minua vielä rassaa, on se, että poikaystäväni ja tämän lapsen äidin on pitänyt mennä jo monta kertaa lastenvalvojalle kirjoittamaan mustaa valkoiselle asoista. Lapsen äiti on aina perunut ja siirtänyt aikaa milloin minkäkin syyn takia: on muuttoa ja on koulua…Nyt lapsen äiti sanelee säännöt että milloin isä hakee tytärtään hoidosta ja kuinka paljon hän maksaa kuussa elaria yms. Itse olen puuttunut näihin asioihin sillä vaikuttaa nämä minunkin elämääni jos muutamme yhteen.
Tiedän että voisin tykästyä tähän lapseen kunnolla (sillä onhan hän kaikesta huolimatta aika ihana), mutta kun tämä äiti pistää hanttiin! Mietin tässä, että pitääkö minun koko loppuelämäni kestää manipulointia sillä rakastan poikaystävääni todella, vai loppuuko tämä siihen että kärsivällisyyteni loppuu ja etsin paremman suhteen?
Toivottavasti tekstini on ymmärrettävä. Haluaisin neuvoja miten selvitä tästä…Saako näihin asioihin apua ylemmiltä tahoilta vai onko vain kärsivällisesti kuunneltava haukkumisia?
Vaikuttaa ihan siltä kuin lapsen äiti olisi mustasukkainen sinulle.
Miten nämä tämän tyyppiset naiset saisi tajuamaan ettei se ole keneltäkään pois vaikka lasta rakastaisi esim. isän tyttöystäväkin.
Aina vaatii suhteelta enemmän sellainen liito jossa on jommalla kummalla jälkikasvua.
Tiedän sen jo tietysti elämänkokemuksen myötäkin mutta myös kokemuksesta.
Poikani alkoi aikoinaan suhteeseen naisen kanssa kenellä oli lapsi ennestään siis jo kerran eronnut nainen. Syntyi yhteisiä lapsia ja voi mikä manipulointi alkoi jo alkumetreillä.
Poika oli 22 v kun tuli isäksi. Nainen oli viisi vuotta vanhempi.
Vuodet ovat vierineet ja lapset kasvaneet mutta minuun eivät saa pitää yhteyttä.
Tämä alkoi jo alussa olemaan tällaista.
Joskus mietin oikein vakavasti tai vuosien varrella olen tullut miettineeksi useinkin; mitä näiden naisten päässä oikein liikkuu? Samaan sanoi poikani isä eli lasten isoisä.
Lapset ottavat yhteyttä isäänsä kun tarvitsevat rahaa. Isä antaa koska isällä on hyvät tulot sekä oma yritys. Hän on sanonut useamman kerran että "kumpa tuon teon saisi tekemättämäksi".
Tarkoittaa lasten äidin tapaamista. Nuori kun oli sekä vailla elämänkokemusta.
Oli hiljattain puhetta että tapaisimme tämän kohta 16 vuotiaan lapsen kanssa kaupungin keskustassa. Kävisimme syömässä ja hän saisi valita itselleen joululahjan. Ei ole lapsesta kuulunut mitään eikä varmasti kuulukaan. Poika eli lasten isä soitti juuri äskettäin ja tulimme siihen tulokseen että äiti ja isoäiti eivät anna lupaa.
Se on toteltava tai tulee ympäri korvia. Enää eivät voi lukita huoneseen kuten tekivät lasten ollessa pieniä.
Nämä ovat erittäin ikäviä asioita lasten kannalta. Neuvoisin sinua olemaan mahdollisimman neutraali mutta päättäväinen. Toivottavasti poikaystävälläsi on luonnetta sen verran ettei suostu manipuloitavaksi. Sinulla on oikeus olla teidän yhteisessä kodissa vaikka tämä lasten äiti vaatisi jotain muuta.
Paljon ollut juttua lehdissä kuinka meidän nuoret eli lapset voivat huonosti. Tekevät itsemurhia jne. Nämä edellä kuvatut tilanteet eivät varmasti ole lapsille helppoja ja aiheuttavat aivan varmasti ristiriitaisia tunteita.
Aikuiselta olettaisi jonkinlaista kypsyyttä mutta asiahan on niin ettei se " viisaus" tule automaattisesti päähän vaikka eläisi kuinka vanhaksi. Lapset eivät ole kenenkään omaisuutta eikä erotilanteessa lapsia saa käyttää aseina.
Jotenkin minusta on alkanut tuntumaan että näillä edellä mainituilla kasvatusmetodeilla juuri luodaan näitä onnettomia nuoria.
Päättäkää yhdessä poikaystävän kanssa kuinka toimitte ja pysykää niissä säännöissä.
Lasten äidin sanomisiin ei kovin kannata takertua. Ymmärrän kyllä että se rassaa.
Onnea matkaan!
Lohduttava tietää että joku muukin painii saman tapaisen asian parissa... Mutta eikös sinulla isovanhempana ole myös oikeus nähdä lapsenlapsiasi? Mielestäni voisit hakea apua sosiaaliviranomaisilta tms... Itse taas en tällaisessa tilanteessa voi kun ilmeisesti saada henkistä apua ja tukea. ☹️
Minua surettaa kun en uskalla avautua tilanteesta lähimmäisilleni, sillä pelkään että he pyytävät minua jättämään rakkaimpani ja etsimään lapsettoman miehen. Usein joudun melkoisen raivon valtaan kun kuulen mitä typerimpiä pyyntöjä lapsen äidiltä, varsinkin silloin kun kyse on minusta. Silloin tarvitsisin tukea eniten...kun sanon asiasta poikaystävälleni, hän pyytää etten noteeraa kommentteja. Itse haluaisin enemmänkin jonkinlaista puolustusta asiaan, siis että poikaystäväni pitäisi puoliani, mutta hän ei juurikaan koskaan vastaa lapsen äidille mitään. Ja sekös minua harmittaakin, varsinkin silloin, kun lapsi tulee meille. Vihoissani olen vain omissa oloissani ja pyrin pysymään tyynenä, etten vahingossakaan purkaisi vihaani syyttömään lapseen. Enkä tietenkään tarkoita mitään fyysistä, vaan lähinnä huutamista ja komentamista. Istun vain sohvalla hiljaa.
En tiedä onko tapani suhtautua asiaan "oikea", jos nyt oikeaa on. Onko väärin pyytää puolustusta tällaiseen asiaan, vai onko poikaystäväni oikeassa pysymällä vain hiljaa ja myötäilemällä asioita suurempien riitojen välttämiseksi? Surettaa vain kovin etten saa kunnon kontaktia lapseen hänen äitinsä takia. Äiti sekä "haukkuu" minua lapselleen että lapsen isälle. Ja keksii olemattomia. Viiden lapsen tätinä ja heistä kahden kummina voin sanoa etten ole ikinä tuntenut näin etäistä kontaktia yhteenkään lapseen. Nämä sisarusteni lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja myös tiedän olevani heille tärkeä. Minulla on suuri sydän ja perhe on minulle tärkeintä elämässä, haluaisin asioiden toimivan. Olen myös kovin herkkä ihminen eli tämän äidin vuoksi olen monet illat itkenyt... Kaikkia elämän asioita on kai mahdoton saada tasapainoon?