Pohja putosi

Pohja putosi

Käyttäjä Vaikea uskoa aloittanut aikaan 04.01.2012 klo 16:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Vaikea uskoa kirjoittanut 04.01.2012 klo 16:41

Pari viikkoa sitten ”hissistä katkesi vaijeri”. Mieheni paljasti, että hänellä on ollut toinen nainen muutaman kuukauden ja hän on rakastunut, kuin myös tämä kolmas osapuoli on rakastunut mieheeni. Mies haluaa erota, mutta sanoo myös, että vaikka hän asuisi toisen naisen kanssa, hän haluaisi silti käydä harrastamassa seksiä kanssani. Minusta hän kuulema välittää, mutta toista rakstaa. Minulle parisuhde on ollut ihan hyvä ja turvallinen, mutta mieheni näkemys on ollut, että parisuhde on ollut huono jo noin vuoden ajan. Minä olen luottanut mieheeni täysin, eikä hän todellakaan ole sellaista ”pettäjätyyppiä”. Tässä tämä soppa kaikessa lyhykäisyydessään on. Tilanteeseen liittyy tietysti kaikkea muutakin, mutta ehkä kirjoitan niistä joskus myöhemmin. Elämäni on tällä hetkellä helvettiä ja pahemmaksi tuntuu vaan menevän. Mies asuu edelleen ”kotona”, eikä ole vielä muuttamassa mihinkään. Hän ymmärtää kuitenkin, että tilanne ei näin voi jatkua loputtommin.

Käyttäjä onnellinen2 kirjoittanut 05.01.2012 klo 09:58

niinpä... kun joillakin miehillä se itsetunto pukkaa olemaan niin huono että kun saavat kuulla rakkauden lurituksia, niin se kummasti kohoaa ja tuntee olevansa mies... Oma naisystävä/vaimo tuntuukin siinä rinnalla tylsältä (ja itsestäänselvyytenä...) Vaikka välittää ja vielä armopalana seksiäkin saisi... mitäköhän mahtaisi tuo toinen nainen ajatella moisesta... Pistää myös vihaksi nuo "toiset naiset", jotka eivät voi ajatella etteivät olisi kiinnostuneita sitoutuneista miehistä (niistä, jotka vielä sanovat välittävänsä ja haluavansa seksiä "vanhan" kanssa.)
Jos miehellä yhtään on munaa, eroaa ensin jos suhde ei ole tuntunut hyvältä ja alkaa sitten katsella niitä muita...
Tai jos on yhtään munaa - keskustelisi ensin vanhan kumppaninsa kanssa kuinka paljon hyvää on kuulunut suhteeseen ja toisaalta voisiko niistä huonoista kehitellä yhdessä parempia.. (mutta se onkin toinen vaikea asia monen miehen elämässä - keskusteleminen vaikeista asioista...)

Kun osaisi löytää itsestään sen voiman ja vahvuuden päästää irti moisesta miehistä - varsinkin oma naisen ylpeys säilyisi...Se pitäisi tehdä pettäjämiehen takia.
Vaikka rakastuminen ja rakastaminen ovat hienoja asioita, niiden vuoksi ei saisi koskaan loukata ketään... Itse painin samojen ajatusten kanssa ja kuten tiedätkin eroaminen on hyvin vaikea asia, varsinkin jos yhteistä mukavaa tekemistä ja olemista on ollut... Toisaalta vanha fraasi "aika haavat parantaa" - pitää paikkansa...
Tsemppiä Sinulle!!!

Käyttäjä Natsku kirjoittanut 05.01.2012 klo 10:22

Voi ei ☹️ kovasti voimia sinulle, en osaa edes kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu! Itse olin aivan rikki vaikka vain epäilin miestäni pettämisestä.

Ensi sijaisesti varmaan pitäisi miettiä mitä itse haluat? Mielestäni tuo seksisuhde ei vain kuullosta kovinkaan reilulta sinua kohtaan. Ja mietin myös, että suostuisiko se toinen nainen muka sellaiseen järjestelyyn?

Käyttäjä laba kirjoittanut 06.01.2012 klo 16:17

Ensimmäistä kertaa yritän vastata, tähän asti vain lukenut tai omaa juttuani kirjoittanut.

Itselläni melkein sama tilanne, vaimo löysi uuden miehen ja häipyi sen sileän tien.

Seksi ehdotus kuulostaa aika erikoiselta, itselleni ei tulisi mieleenikään, sen verran pahasti
meni usko ihmisiin tapahtuneen myötä.

Mutta voimia sinulle.

Käyttäjä Vaikea uskoa kirjoittanut 07.01.2012 klo 15:57

Tilanne on todella vaikea. Kaiken tämän petoksen keskellä olemme yrittäneet saada lasta ja "mieheni "on valmis yrittämään edelleen.

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 10.01.2012 klo 15:04

Nyt on kyse siitä, mitä sinä haluat ja mikä on sinusta oikein.

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 10.01.2012 klo 18:00

Hävettää näin miehenä, tiputtaa sinun niskaasi tuollaisen pommin ja haluaa silti pitää seksilelunaan, aika tolkutonta toimintaa, paljonko tuossa on sinun tunteitasi ajateltu...niinpä, ei varmaan yhtään.

Käyttäjä Vaikea uskoa kirjoittanut 11.01.2012 klo 14:24

Kiitos kommenteista. Kyllä ne jotenkin mieltä lämmittää kaiken tämän paskan keskellä. Olen sairaslomalla ja yritän sinnitellä vain tunnista toiseen. Käyn terapiassa, lääkärillä, syön Diapamia, soitan kriisipuhelimeen, puhun ystävieni kanssa ja lueskelen netistä kaiken mahdollisen asiaan liittyvän. Voi kunpa tuo toinen nainen tietäisi, millaisen helvetin he ovat "mieheni" kanssa minulle luoneet.
Seksistä sen verran, että kyllähän se vähän pientä lohtua tähän karmeaan oloon tuo ja kun se lapsikin edelleen on toiveena numero yksi, niin siksi tämän tilanteen jotenkin pystyy nielemään. En vain tiedä kuinka kauan pääni kestää. Toiset päivät ovat huonompia kuin toiset, mutta yhtään ns normaalia olotilaa ei ole tuon järkyttävän uutisen jälkeen ollut.

Käyttäjä Auringonnousu kirjoittanut 13.01.2012 klo 01:29

Luulen tietäväni, kuinka kauhea tilanteesi on tällä hetkellä. Ihmettelen sitä, hyvä ystävä, miten voit edes ajatella tekeväsi lasta tuollaisen miehen kanssa. Tuokin tuntuu uskomattomalta, että saisit lohtua seksistä miehesi kanssa, jolla on toinen nainen - huh.
Älä rakas ystävä yritäkään tulla raskaaksi tuossa tilanteessa. Ei lapsi pelasta avioliittoasi eikä paranna miestäsi. Jos hän on kerran hypännyt toisen naisen syliin, se tulee toistumaan. Tuntuu pahalta kirjoittaa näin, mutta ajattelen sinun parastasi.

Koeta selvitä tästä tilanteesta kaikessa rauhassa. Vasta sitten kun ajatuksesi ovat selvinneet, tiedät kyllä mitä tehdä, että elämäsi alkaa taas olla normaalia.

Toivon, että asiasi selviää ja nimenomaan, että sinä itse jaksat hyvin. Voimia sinulle. 🙂👍

Käyttäjä mummeli2012 kirjoittanut 13.01.2012 klo 09:46

"Tilanne on todella vaikea. Kaiken tämän petoksen keskellä olemme yrittäneet saada lasta ja "mieheni "on valmis yrittämään edelleen. "
!!!!?????

Haloo..haloo !!!!
Todellakin mieti mitä sinä itse haluat( korostan isoilla kirjaimilla: mitä sinä itse haluat) tältä mieheltä........arvosta itseäsi......minä en tuossa tilanteessa edes voisi ajaella seksiä saatika lasta tuollaisen miehen kanssa.

Käyttäjä Vaikea uskoa kirjoittanut 13.01.2012 klo 16:11

Ymmärrän edellisten kirjoittajien kannan oikein hyvin. Toimisin varmaankin ihan toisella tavalla, jos olisin paljon nuorempi. Olen myös valmis yksinhuoltajaksi. Jos tärppää, mies valitkoon roolinsa lapsen elämässä itse.

Käyttäjä Sotanorsu kirjoittanut 13.01.2012 klo 23:06

Tervehdys,

Tilanteesi on kyllä aivan hirveä. Mutta kuten muutkin ketjun ihmiset, komppaan samaa mielipidettä: mieti nyt sitä vauva-asiaa vielä... Varmasti ajatus vauvasta saa elämän tuntumaan siedettävämmältä juuri tällä hetkellä, mutta kuten muutkin, myös minä olen sitä mieltä, että kun voinniltasi jaksat ottaa etäisyyttä tähän asiaan, tajuat, että on täysin järjetöntä ajatellakin lasta tämän miehen kanssa. Ihan varmasti ajan kuluessa olet uudessa suhteessa, ja silloin viimeistään ihmettelet omia ajatuksiasi nyt.

Voimia oikeiden valintojen tekemiseen, mitä ikinä ne sinulle ovatkaan! 🙂🌻

Käyttäjä Enkuli kirjoittanut 14.01.2012 klo 15:39

Maailmasi, läheisesi ja koko elämäsi on kertaheitolla mennyt päälaelleen ja olet selvästi vielä shokissa kaikesta. Silloin ei ole oikea aika tehdä mitään päätöksiä. Tuskin se vauvan hankkiminen nyt niin kiireellinen asia on että se pitäisi laittaa alulle tasan nyt, kun kaikki on sekavaa?

Itsetuntosi on nyt muserrettu oikein kunnolla ja uskon että tällä hetkellä tuntuu armonpalalta mieheltäsi laittaa lapsi alulle, mutta mieti vielä. Onko oikein lasta kohtaan tuoda se tällaiseen tilanteeseen? Lapsi myös tavallaan sitoisi sinut loppuelämäkseni jollain tavalla tuohon mieheen, jota mahdollisesti tulet vihaamaan lopun elämääsi kunhan saat ajatuksesi kasaan ja toivut järkytyksestä.

Ja ihan oikeasti, mies haluaa muuttaa uuden luo, käydä harrastaa seksiä välillä kanssani ja tehdä lapsen sinun kanssasi? Siis mitä ..?! Mikähän rooli sillä uudella sitten on? Entisen kanssa tehdään lapsia ja uuden kanssa ruokaa ja katsotaan telkkaria? Joko on itsekkäin ja omahyväsin mies josta olen kuullut tai valot ei pala enää vintillä asti.

Ole kiltti, ota aikaa itsellesi! Ole vähän aikaa olematta missään yhteydessä mieheesi ja hakeudu terapiaan! Saattaisi miehelläsikin alkaa joku lamppu vintillä vilkkua kun näyttäisit ettei ihmiset nyt vain ala toimia hänen sairaiden mielihalujensa mukaan ja hänen toiminnassaan on nyt jokin mennyt pahasti pieleen...

Käyttäjä Vaikea uskoa kirjoittanut 14.01.2012 klo 20:52

Joo, kyllä minustakin välillä tuntuu, että ei taida miehellä palaa kaikki valot vintillä eikä kyllä kellarissakaan.