Pitkän parisuhteen ensimmäinen myrsky
Tervehdys kaikille teille. Olen uusi täällä, eilen rekisteröitynyt. Kai jonkinlaisen vertaistuen tarpeessa olen. Kerronpa mistä kenkä puristaa.
Olen nelikymppinen mies, joka on ollut saman naisen kanssa jo hiukan yli 20 vuotta. Meillä on kaksi teini-ikää kolkuttelevaa lasta ja kaikki on ollut upeaa tähän saakka. Olemme antaneet aina toisillemme vapauden kulkea kavereiden kanssa jos on haluttanut ja luottamus on ollut 100-prosenttista. Itse en ole koskaan luottamusta pettänyt vaikka tilaisuuksiakin olisi ollut.
Aloin vasta pari kuukautta sitten haistaa palaneen käryä, kun vaimo alkoi olla melkein joka viikonloppu menossa kavereiden kanssa ja minä en tuntunut kiinnostavan missään mielessä. Otin sitten yhtenä iltana asian esille ja hän myönsi että hän elää jonkinlaista murroskautta, eikä tunne tällä hetkellä minua kohtaan enää rakkautta. Totta kai hämmästyin kauheasti, että mihin se rakkaus noin vain katoaa, mutta silloin juttu jäi pintapuoliseksi ja ajattelin että katsellaan, ehkäpä se siitä.
Sitten kolmisen viikkoa sitten pommi putosi. Vaimo oli ollut taas viikonloppureissulla kaverinsa kanssa Levillä ja kun hän tuli kotiin, kävin hänen lompakollaan etsimässä käteistä kun omani oli lopussa. Ihan normaali käytäntö meillä, kaikki rahat ovat aina olleet yhteisiä. Kauhukseni löysinkin sieltä e-pillerit. Minulta on piuhat katkaistu jo useampi vuosi sitten, joten minua varten niitä ei tarvita. Matto lähti alta ja palanen lattiaakin. Otin asian esiin illalla ja hän myönsi pettäneensä minua muutaman kerran yhden miehen kanssa, mutta että se suhde on ohi eikä hänellä nyt ketään ole eikä haluakaan. Se on vain kovin vaikea uskoa jos nainen syö pillereitä. On ilmeisesti syönyt jo vuoden päivät. Ja minä tollo en ole huomannut mitään!
Seuraavana yönä en kyennyt nukkumaan. Lähdin aamulla töihin, mutta en pystynyt olemaan ja lähdin sairaslomalle. Olin kotona kaksi päivää ja sitten palasin töihin. Asiasta olemme vaimoni kanssa pystyneet puhumaan hyvinkin avoimesti ja ilman riitelyä. Luulin ennen että jos tällaista paljastuisi, pistäisin vaimon heti ulos talosta, mutta rakkaudella näyttää olevan sellainen voima etten olisi uskonutkaan. En osaa olla hänelle juurikaan edes vihainen ja rakastan häntä edelleen suunnattomasti.
Lasten ja asuntolainan ynnä muiden käytännön seikkojen vuoksi olemme sopineet asuvamme edelleen yhdessä. Kavereina. On kamala asua ihmisen kanssa jota rakastaa, mutta ei saa vastarakkautta. Olosuhteisiin nähden meillä on mennyt hyvin. Joulukin meni kivasti, mutta välillä päänuppini ottaa oman elämänsä ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Olen väsynyt, itkuinen ja ruoka ei maistu. Alkoholi on nyt maistunut, sen avulla olen saanut unen, mutta eihän se mikään lääke ole. Olen käyttänyt sitä normaalistikin melkein joka viikonloppu, mutta en varsinaisesti kännäten vaan illalla muutaman paukun ottaen. Nyt ajattelin että lopetan kokonaan alkoholin käytön, ettei mopo karkaa käsistä.
Sain vaimoltani luvan käydä vieraissakin, kun hän ei nyt pysty kanssani rakastelemaan. Tässä on nyt mennyt ilman seksiä jo reilut pari kuukautta ainakin, mutta ei minua silti kiinnosta mennä peuhaamaan kenenkään muun kanssa, kun en tähänkään saakka ole halunnut. Sanoin vaimolle, että on minulla edelleen terveet kädet.
Vaimo kyllä sanoi, että hän ymmärtää jos en tätä tilannetta kestä ja että hän voi alkaa etsiä asuntoa, mutta en minä halua häntä pois päästää. Odotan kai lähinnä sitä, että hänen kadonnut rakkautensa minua kohtaan palaisi. Olemme nyt eläneet ihan kuin ennenkin, mutta ilman läheisyyttä. Juttelemme kuten ennenkin. Yöt ovat parhaita, koska nukumme kuitenkin edelleen saman peiton alla ja silloin pääsen pitämään häntä kainalossani.
Niin, lisäksi sain selville, että hänellä on joku miesystävä. Työkaveri. Minua neljä vuotta vanhempi eronnut mies. Vaimoni on häneen yhteydessä puhelimitse lähes päivittäin. Minulle hän vakuuttaa, että tuo mies on vain kaveri. Tahdon kyllä uskoa että näin on, koska en kestä ajatusta että hänellä edelleen olisi vakituinen, vaikka hän on sanonut ettei ketään ole eikä haluakaan. Kummastuttaa kun hän ei ole tuosta kaveristaan koskaan puhunut mitään, vaikka on tiiviisti yhteydessä.
Tulikohan tuossa nyt kaikki? Anteeksi jos teksti on hieman harhailevaa, pääni ei ole ollut oikein kuosissa viime aikoina. Olen välillä miettinyt ammattiauttajalle menoa. Vaimoni ei halua millekään parisudeterapeutille mennä. Miltä tämä tilanteemme kuulostaa? Onko meillä vielä toivoa ja onko nykyinen järjestelymme ollenkaan viisas? Kiitän etukäteen kaikista kommenteista, neuvoista ja kysymyksistä joita tämä ehkä teissä herättää. Olen eilen lukenut täältä muita viestejä ja todennut että fiksuja ihmisiä täällä näyttäisi olevan.
Moikka taas Vaikee!
Tuntuu niin väärältä kommentoida toisen ratkaisuja, että taidan sittenkin jättää sen tekemättä..Mutta ihmettelen, miksi annat tämän kaiken tapahtua sinulle? Eikö kuitenkin jokaisen tarvitsisi miettiä sitä oman elämän kulkua sen verran, ettei kaikki ole vaan sen varassa mitä toinen sinulle "antaa"? Siis, että jokaisen elämä on niin mukavaa, kuin hän itselleen järjestää. Miksi tyydyt vain odottamaan toisen päätöstä? Elä, ettet sitten parin, tai kymmenen vuoden päästä ihmettele mihin ne katkerat vuodet hävisivät!
T.😉
shine78 kirjoitti 13.02.2007 klo 19:57:
Mutta toki sinunkin kannattaa miettiä kuinka kauan tätä voi jatkaa? Mitä jos vaimosi ei halua erota sinusta, mutta ei halua lopettaa sivusuhdettaankaan? Kauanko jaksaisit tällaista elämää? Kuukausia? Vuoden? Vuosia? Kuinka hyvin pystytte asioista puhumaan? Onko vaimosi valmis puhumaan kanssasi kunnolla avoimesti ja rehellisesti?
Kiitoksia ensin kaikille kommentoijille jälleen, oikea viestiryöppy! Tuntuu hyvältä myötäelämisenne ja virtuaaliystävyytenne. 🙂
Olen tässä viikonlopun jälkeen miettinyt juuri tuota jaksamista ja tulin siihen tulokseen, että ei minusta kuitenkaan täyspäiväiseksi aisankannattajaksi ole. Tässä nyt taisi tulla se raja vastaan. Väsäsin vaimolleni kirjeen sähköpostiin, jossa pyysin häntä lopettamaan seksisuhteensa ja ottamaan ainakin aikalisän asian suhteen. Katsellaan mitä hän sitten on mieltä. Olen valmis edelleen "kämppiselämään" ja kaveruuteen sekä rauhassa odottamaan onko meillä vielä tulevaisuutta myöhemmin. Mutta tuo vakituinen seksikumppani on kuitenkin liikaa minulle.
Ja hyvin olemme asioista kyenneet puhumaan. Itse asiassa, mitä enemmän asiasta on paljastunut, sitä avoimemmin olemme kyenneet keskustelemaan. Ja olen luvannut, että mikäli tarinamme päättyisikin, en tule häntä koskaan kenellekään mustamaalaamaan. Eihän hänelläkään tämä helppoa ole eikä hän varmasti ole yksin syyllinen. Korkeintaan siihen, ettei ottanut asiaa jo paljon aiemmin tapetille. Ja tuohon rehellisyyspuoleen uskaltaisin sanoa, ettei kummallakaan ole enää mitään syytä valehdella, kun asioiden laita on tullut kaiketikin selväksi. Keskustelut ovat olleet avoimia ja hyviä. Siis kertakaikkisen upea ihminenhän vaimoni on, siitä ei ole epäilystäkään. Tämä juttu nyt vain ei ole mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.
Palataanpa asiaan taas myöhemmin. Hyvää ystävänpäivää kaikille teille!
Hei kaikki,
Niinkuin joku sanoikin, kuinka kauan tällaista jaksaa... minulla alkaa nyt tulla itselläni raja vastaan. Olen yrittänyt antaa aikaa, yrittänyt ymmärtää, kuinka tärkeä sivusuhde todellisuudessa on. Koskaan en ole saanut selvää selkeää "tämä on ollut elämäni virhe" tai että "se on nyt loppu". Ja siitä tiesin alun alkaen, että kumppanillani ei ole selkeää aietta luopua sivusuhteestaan. Sitten kuitenkin ajattelin, että jos rakkautemme on niin suurta kuin olen itse kuvitellut ja kumppanini sanoo, ajastaan sivusuhde kuivettuu tarpeettomana. Vitsi on vain siinä, että grillaan omia voimiani odotellessa eikä muutosta ole näkyvissä. Alan todellakin hyppiä seinille, liika on liikaa voimavaroilleni. Ja alan todella epätoivoisesti etsiä ratkaisuja tilanteeseen, joka alkaa tuntua hiljaiselta itsemurhalta.
Siksi otin yhteyttä toiseen naiseenkin, antaen hänelle vihreän valon, vaikka minulla ei ole harmainta aavistusta kuinka onnistun itseni kokoamaan voidakseni kävellä ulos pitkästä parisuhteestamme. Hän taas puolestaan säikähti minua, enhän ole koskaan ollut tarpeeksi kypsä pystyäkseni pitämään terävän kieleni kurissa. Hän alkoi tuntea syyllisyyttä tuskasta jota kannan ja sanoi katkaisevansa suhteensa. Hän halusi puhua kanssani eilisten viestareiden jälkeen. Sanoin, etten voi edetä ilman että mieheni on perillä siitä, missä mennään. Joten meillä meni tuntikausia yöllä mieheni kanssa pohtiessamme edes taas tilannettamme. Ja kuvittelin kuten tavallista 🙄 ymmärtäneeni jotain. Kunnes tänään sitten hän vihdoin sai sanotuksi ääneen, että olen päättämässä asioita hänen puolestaan yrittäessäni lopettaa hänen sivusuhdettaan. Eli rumba meni jälleen uusiksi... romahdin täysin, sillä en jaksa enää tätä soutamista ja huopaamista. Minulla itselläni on nyt tarve saada ratkaisu aikaiseksi. En jaksa enää elämääni epävarmuudessa. Ja sanoinkin miehelleni, milloinkapa olisin pystynyt pitämään asioita sisälläni hänen kanssaan, että hänelläkään ei ole oikeutta päättää puolestani ja vaatia minua teeskentelemään kaiken olevan ok ja hyvin, kun hän viettää öitään toisen naisen kanssa. Hänellä ei ole oikeutta vaatia minua sietämään tilannetta joka menee yli voimieni.
Joten kun hän lähti töihin, laitoin tekstarin toiselle naiselle, että aivan kuten kerroin aiemmin, olen poissa pelistä. Hän laittoi puolestaan minulle viestin kertoen puhuneensa mieheni kanssa puhelimessa, että jättää hänet taakseen. Sitten vastoin aiempaa päätöstäni tartuin puhelimeen, ja soitin hänelle. Sanoin, että minä en voi tämmöistä elämää jatkaa, minun on tiedettävä missä mennään. Mieheni ei halua suhdettaan hänen kanssa katkaista, joten miksi hän lähtisi lätkimään. Minun on itseni takia lähdettävä, sitäpaitsi tämä on meille kaikille aivan liian repivää. Ja siksi yritän nyt viimeisillä voimillani tehdä ratkaisua. Muutoin olisin jo lähtenyt aikoja päiviä sitten. On niin vaikea lähteä vastoin omaa sydäntään, en millään haluaisi luopua rakkaudesta jota olen kokenut. Ja siksi minusta tuntuu, ettei mikään ole enää mitään ilman hänen rakkauttaan. Ettei elämään kotimme ulkopuolella ole olemassakaan, vain kylmä pelottava tyhjiö. Ei sillä eipä tällainen elämäkään ole enää mitään, kaikesta on mennyt maku. Joten miksi sitten vielä roikun, oi voi jos sydämeni voisi vain kuunnella järjen ääntä 😯🗯️...
Minun vuoroni olla sydän vereslihalla tänään. Pitäkää huoli itsestänne 🙂👍
P.S. Minua alkoi hirvittämään vaikee, että ymmärsit ehkä väärin miksi nauroin unilelutarinaasi. En tainnut tehdä sitä kyllin selväksi. En siis nauranut siksi, että se olisi huvittavaa, päinvastoin sehän on äärimmäisen surullista ja tunnen mitä suurinta myötätuntoa tuskaasi ja kaipaustasi kohtaan. Mutta minulle oli niin vapauttavaa huomata, etten olekkaan yksin. Tunnen ihan oikeasti häpeää siitä, että halin nallea yöt ja päivät aivan kuin pikkutyttö, ja jos nallen voisi halia hengiltä... En siis ole osannut hoitaa avioelämääni siihen malliin, että meidän molempien hellyydenkaipuu olisi siinä täyttynyt. Toivon sydämestäni, että sinäkin joku päivä voit yöpaidan sijasta taas kokea aitoa hellyyttä ja läheisyyttä. Sitähän me niin kosolti kaipaamme ja tarvitsemme jokikinen. Ja muista että olet erittäin kypsä ja voimakas, kaikki virtuaaliystäväsi ovat sen jo huomanneet.
Hei vaikee,
olen lukenut tarinaasi ja välillä melkein luulen, että se on mieheni kirjoittama. Niin paljon yhtäläisyyksiä siinä on. Sillä erolla vain, että minun rakkaani ei asu lähelläkään minua ja voimme tavata aika harvoin. Onko vaimosi seksikumppani vain pelkkä seksikumppani? Epäilen vaimosi rakastavan tätä toista miestä. Itse en suostu seksiin mieheni kanssa, koska haluan olla uskollinen sille henkilölle, jota rakastan. En myöskään halua nukkua mieheni vieressä. Onko vaimosi kanssasi vain lasten takia? Minä olen juuri lasten takia vielä liitossani. Eikä minulla ole paikkaa minne muuttaa ja lapsia on useita, joten tarvittaisiin aika iso asunto. Eikä tällä hetkellä ole voimiakaan edes ajatella muuttoa.
Itse toivoisin mieheltäni enemmän suuttumusta, enkä kehuskelua siitä, miten hyvä ihminen olen. Koska välillä hän kuitenkin nimittelee minua, jopa lasten kuullen. Myös säälin kalastelu ja ruumiinnäköisenä käveleminen ja makaaminen ärsyttävät. Oletko sinä tosiaan koko ajan ollut asiallinen kaikissa keskusteluissasi vaimosi kanssa? Etkö ole kertaakaan nimitellyt vaimoasi? Itse vastaavassa tilanteessa en varmasti kehuisi, saati mielistelisi. Jos uusi rakkaani pettäisi minua, minä lopettaisin suhteen heti. Miehelleni toivoisin, että hän löytäisi itselleen naisen, joka rakastaisi häntä ja antaisi hellyyttä, koska minä en enää siihen pysty. No, hän sanoo, ettei halua muita kuin minut. Mieheni vain jankuttaa kuinka minä olen hänen suuri rakkautensa ja miten hän kuvitteli meidän elävän onnellisina elämän loppuun asti. Eihän elämä niin mene.
Viime yön valvomisen jälkeen lupasin miehelleni, että yritetään elää yhdessä, mutta vain lasten takia. Normaalia avioelämää en luvannut. Sanoin myös, etten suostu elämään vankina. Toisaalta itsestänikin on tulossa kummallinen uhrautuja ja katkeruuskin nostaa päätään aika usein. Enhän minä tahallaan rakastunut toiseen, enkä käskenyt itseäni rakastumaan. Mieheni käskee unohtamaan rakkaani ja lopettamaan rakastamisen ja siirtämään tunteeni häntä kohtaan. Eihän tunteita voi käskeä. Se on kylmä tosia-asia.
ätsät kirjoitti 13.02.2007 klo 16:53:
Minä haluaisin yhteisen elämän uuden rakkauteni kanssa, mutta puolisomme ovat nyt niin kuolettavan "rakastuneita" meihin, että tekevät kaikkensa, ettei meillä ole mahdollisuutta siihen. Täytyy todeta tässäkin, että kylläpä meidän puolisot ovat valinneetkin itselleen mainiot puolisot, jotka ovat niin mainioita, ettei voi millään päästää irti. Ei se ole rakkautta, joksi he tunnettaan nimittävät. Se on omistushalua ja pelkoa siitä, ettei tule toimeen omillaan. Todellisessa rakkaudessa toivoo toiselle vain hyvää ja onnea, eikä siihen kuulu kiristämällä toisesta kiinni pitäminen.
Kokemasi todellinen rakkaus on myöskin suurta itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä puolisoasi ja mahdollisia lapsianne kohtaan. Tottakai heillä on hätä. Eivät he menetä vain rakasta ihmistä vaan ison palan elämäänsä sekä mennyttä että tulevaa.
Entä sitten kun nykyisestä rakkaastasi tulee se omistushaluinen, kiinnitakertunut puoliso?
Tuskin nykyinen puolisosikaan naimisiinmennessänne sellainen mielestäsi oli.
Ei oman onnen varjolla saa muita satuttaa ja kohdella miten vaan😭
Silläkin uhalla, että keskustelu liukuu ohi alkperäisen aiheen, Ätsätin kommentteihin: itselleni jää hieman epäselväksi se, mitä alkuperäiselle, liittoon mennessä olleelle tosirakkaudelle on tapahtunut vai eiko sitä ole ollutkaan (ja jos ei ole ollut, niin miksi liittoon on alunpitäen menty)... sekä ajatus siitä, eroaako ihastuminen ja tosirakkaus jotenkin toisistaan. Omalta osaltani kiellän kyllä "kävelleeni ruumiin näköisenä", mutta toisaalta sanon sen, että vuosien varrella kyllä varmasti olisi ollut mahdollisuuksia ja hetkiä ihastua johonkin toiseen. Ja saatoin ihastuakin. Mutta en antanut niiden tilanteiden sitten kehittyä sen kummemmin miksikään - sillä olin liitossa sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastin.
Voimaa kaikille.
Yrmy
Onko rakastuminen itsekkyyttä? Ehkä on, ehkä ei. Ainakin se on ihana tunne. Onko oikein jatkaa suhdetta säälistä? Onko oikein pitää puolisosta kiinni itsemurhauhkauksilla ym. uhkauksilla? Mihinkäs ne lapset minut menettävät? En ole mikään hirviö, joka hylkää lapsensa, en edes rakkaani tähden. Eivät he menettäisi myöskään isäänsä mahdollisessa erossa. He voisivat tavata isäänsä, jos haluaisivat. Ja jos haluaisivat, voisivat jopa valita kumman luona asuisivat. Monesti saattaisi olla jopa parempi lapsille asua sellaisessa ympäristössä, jossa ei riidellä.
Tulisiko uudesta rakkaastani tarkertuja, niin, en tiedä? En ole ennustajaeukko minäkään. Ei ollut takertuja nykyinen puoliso ennen. Olin hänelle itsestäänselvyys. Näin hän on itsekin myöntänyt. Vasta kun hän huomasi, että jotain oli tekeillä, hän huomasi olevansa rakastunut minuun ja rupesi yrittämään. Ja hän rupesikin yrittämään liikaa, niin kovasti, että se menee jo liiallisuuksiin. Toivoisin tavallista, normaalia käytöstä ja hetken rauhaa sekä kunnon yöunta.
Minullakin on oikeus onneen. Niin on myös sinulla Lappo. Onko se onnellista elämää, jossa petetty puoliso elää vailla vastarakkautta pettäjäpuolison kanssa? Joka tapauksessa luottamus on mennyt, eikä sitä kovin helposti enää saa takaisin, tuskin saa koskaan. Niin olet sinäkin, Lappo todennut, ettet voi luottaa, etkä ehkä pysty antamaan koskaan anteeksi. Joitakin asioita ei vain voi antaa anteeksi. En edes vaadi sellaista mieheltäni. Itse en antaisi pettämistä koskaan anteeksi. Kuten jo edellisessä kommentissani kirjoitin, en minä rakastunut tahallaan, niin vain kävi.
Tässä ätsätin viestissä tuli niin paljon kysymyksiä, että pitänee kai vastailla vaikka en aikonutkaan. Sen kun huomaa kuinka eri laseilla näitä tilanteita katselemme. Mutta hyvä niin, tuleepahan tosiaan sitä toistakin näkökulmaa. Kiitän siitä.
Onko vaimosi seksikumppani vain pelkkä seksikumppani?...
No varmastihan sitä en voi tietää, mutta tässä uskossa ainakin nyt olen. Kun kysyin häneltä, hän kielsi rakastuneensa ko. mieheen.
Onko vaimosi kanssasi vain lasten takia?...
Todennäköisesti ainakin tällä hetkellä. Itse toki toivon että vielä ajan kanssa minun ja meidänkin takia. Uskon kyllä että myös sen vuoksi olemme vielä saman katon alla, kun yhteiselomme on kuitenkin ollut helppoa ja varsin sopuisaa.
Itse toivoisin mieheltäni enemmän suuttumusta, enkä kehuskelua siitä, miten hyvä ihminen olen. Koska välillä hän kuitenkin nimittelee minua, jopa lasten kuullen. Myös säälin kalastelu ja ruumiinnäköisenä käveleminen ja makaaminen ärsyttävät. Oletko sinä tosiaan koko ajan ollut asiallinen kaikissa keskusteluissasi vaimosi kanssa? Etkö ole kertaakaan nimitellyt vaimoasi?
Tuota en oikein jaksa ymmärtää. Olen hyväksynyt sen mitä vaimoni on tehnyt ja rehellisesti sen antanut anteeksi. En minä silloin voi olla suuttunut ja jos häntä kehuskelen, niin se johtuu siitä että hän on kuitenkin hieno ihminen. Ei tällainen "hairahdus" nollaa kahtakymmentä upeaa vuotta ja kaikkia hänen hyviä puoliaan. Eli mielestäni olen ollut asiallinen keskusteluissamme, samoin kuin vaimokin, enkä ole häntä nimitellyt. Sen kummemmin kahden kesken, lasten kuullen tai selänkään takana. Heh, hassua että minä tässä joudun "puolustelemaan" vaimoani. 😀
Jos uusi rakkaani pettäisi minua, minä lopettaisin suhteen heti.
Joopa joo, mutta uusi rakas on eri asia kuin yli kahdenkymmenen vuoden ajan ollut rakas, jonka kanssa on määrättömästi yhteistä.
Ja en minäkään voi tunteilleni mitään. Olisihan se helppoa jos vain voisin lakata rakastamasta vaimoani jos niin haluaisin. Aivan kuin sinäkään et uuden suhteesi rakkaustunteille mitään voinut, en minäkään tässä mitään voi. En minä halua kertoa vaimolleni tunteistani siksi, että tekisin hänen olonsa vaikeaksi, olen vain halunnut hänen tietävän tunteeni ja ne nyt vain edelleen ovat lämpimät. Rehellinen haluan olla. Aion edelleenkin kertoa mitä minun päässäni liikkuu jottei tarvitse arvailla.
ätsät kirjoitti 15.02.2007 klo 13:43:
---Itse en antaisi pettämistä koskaan anteeksi. Kuten jo edellisessä kommentissani kirjoitin, en minä rakastunut tahallaan, niin vain kävi.
Eli onko ymmärrettävä niin, että jos tässä uudessa suhteessa sitten kumppanillesi kävisi niin että hän vain sattuisi rakastumaan johonkuhun toiseen, niin se sitten olisi pettämistä ja sinun katsantokannastasi anteeksiantamaton teko?
Yrmy
Naisena minun on vaikea kuvitella, että vaimosi seksikumppani on vain seksikumppani. Voin tietysti olla väärässäkin. Jos hän haluaisi pelkkää seksiä, niin sitä hän varmaan saisi kotoakin.
Yrmylle vastauksena vain, että rakkaus miestäni kohtaan on kuollut elämänvirtaan ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hyvää viikonloppua kaikille!
yrmy kirjoitti 15.02.2007 klo 18:43:
Eli onko ymmärrettävä niin, että jos tässä uudessa suhteessa sitten kumppanillesi kävisi niin että hän vain sattuisi rakastumaan johonkuhun toiseen, niin se sitten olisi pettämistä ja sinun katsantokannastasi anteeksiantamaton teko?
Yrmy
hei, eiköhän ätsät tarkoita, että ero olisi selviö , jos uusi rakas osoittautuisi petturiksi. yrmykin näköjään vaan soittaa suutaan täällä.🙂🙂🙂🙂🙂
hyvää viikonloppua kaikille toivoopi
taisuke
yrmy kirjoitti 15.02.2007 klo 18:43:
Eli onko ymmärrettävä niin, että jos tässä uudessa suhteessa sitten kumppanillesi kävisi niin että hän vain sattuisi rakastumaan johonkuhun toiseen, niin se sitten olisi pettämistä ja sinun katsantokannastasi anteeksiantamaton teko?
Yrmy
Juuri niin. Niinhän minä kirjoitin.
Vaikea taitaa olla pettäjien ja petettyjen ymmärtää toisiaan. Olen itsekin ollut avioliittoni aikana ihastunut ja rakastunut vieraaseen mieheen. Emme kuitenkaan edenneet suhteessa, koska molemmat arvostimme omia perheitämme ja pitkäaikaisia liittojamme. Olen huomannut monissa asioissa olevani melko vanhanaikainen ja huomaan usein nykyisen menon poikkeavan omista elämänarvoistani huikeasti. Rakastin ja rakastan edelleenkin miestäni ja perhettäni, sille en mitään voi.
Mieheni on kertonut katuvansa kovasti tekojaan ja toivonut ettei koskaan olisi sille tielle lähtenyt. Monet asiat ovat ajautuneet niin pahaan solmuun ettei yhteenpalaaminen ole kovinkaan yksinkertaista ehkä ei edes mahdollista vaikka sitä haluaisimmekin.
Toivon vaikee sinulle tilanteeseesi selvyyttä ja toivon, että vaimosi miettisi ratkaisunsa tarkasti, ettei tarvitsisi jälkeenpäin katua.
Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että mikseivät pettäjät ota avioeroa ensin jos kerran puolustelevat rakastumistaan sillä etta vanha suhde ei toiminut. Se ei loukkaisi toista puolisoa ollenkaan niin paljon, jos ero hoidettaisiin ilman kolmatta osapuolta. Takertuvatko pettäjätkin ja pelkäävät omillaan toimeentulemista ja yksinäisyyttä?
Hiihtelemään🙂👍
Vaikeelle
Hei, olen yksi niistä jotka ovat lukeneet kertomustasi ja aloittamaasi keskustelua usean viikon ajan ihmetellen kuinka aina osaat ja jaksat käyttäytyä niin harkitusti ja kärsivällisesti. Tuntuu, että olet täydellinen ihminen ollaksesi totta. En malta olla kysymättä, että oletko koskaan ajatellut, että tässä voisi olla vaimosi uusille teille harhautumisen syy? Ehkä hän on kyllästynyt kiltteyteesi ja ennalta arvattavuuteesi? Useimmat ihmiset haluavat rinnalleen luotettavan puolison, joka kunnioittaa toista kaikissa tilanteissa. Harva meistä kuitenkaan on täysin rationaalinen ja toisinaan ihminen alkaa kaipaamaan jotakin haastetta ja jännitystä elämään, jotta tuntisi todella elävänsä. Olen miettinyt, että onkohan mielessäsi käynyt testata, miten vaimosi reagoisi, jos sinulla alkaisikin olla myös muuta elämää kuin perheesi. Jos alkaisit suunnata energiaasi harrastuksiisi, kavereihisi ja osoittaisit myös kiinnostusta muihin naisiin. Eli tavallaan testaisit herääkö vaimosi mielenkiinto sitten uudestaan, tulisiko hän mustasukkaiseksi ja tajuaisi ettei haluakaan menettää sinua. Itse ehkä kokeilisin sellaista, vaikka varmaan se monien mielestä olisi vastuutonta ja lapsellista. Olisi kiinnostavaa kuulla, oletko lainkaan harkinnut tällaista vaihtoehtoa suhteesi pelastamiseksi ja mitä olet yleensä mieltä tällaisesta "pelaamisesta". Onko muilla keskustelijoilla kokemusta tai mielipiteitä - johtaako tällainen taktikointi vain tilanteen monimutkaistumiseen ja kaaokseen? Ajattelin vaan, että ehkä vaikee olisit kiinnostavampi vaimosi silmisssä jos et olisi niin helposti saatavilla ja osoittaisit myös jonkinlaista taisteluenergiaa.
Toinen asia, joka on käynyt mielessäni, on että onko sinulla itsellä jostain huono omatunto, minkä vuoksi olet valmis hyväksymään tällaista kohtelua? Koetko, että vaimollasi on jostain syystä oikeus tähän? Se selittäisi miltei käsittämättömän kärsivällisyytesi asian suhteen.
No joka tapauksessa toivon sinulle voimia ja ehkä myös rohkeutta miettiä, voisitko olla onnellinen myös ilman tätä nykyistä kumppaniasi... Kyllä elämä kantaa!