Itselläni samantyyppinen tilanne, olen nainen ja mieheni jätti minut yhtäkkiä marraskuun puolessavälissä. Hän sanoi, ettei ole välittänyt minusta moneen vuoteen ja kotimme ahdistaa. Minun tunteeni ovat ennallaan, joten asia on vaikea ymmärtää. Hänellä ei luultavsti ole mitään toista suhdetta mukana, sen sijaan jokasyksyistä syvää masennusta.

Minäkin jään tänne pitämään yhdessä rakennettua taloa pystyssä, niinkuin joku kirjoitti.

Olen sinulle kateellinen, kun saat vielä nukkua rakkaasi vieressä. Minä voin vain haaveilla siitä.Hän ei tuon illan jälkeen ole kuin pistäytynyt kotona hätäisesti--eilen kävi vihdoin noutamassa osan tavaroistaan (joita hän on hyvin nihkeästi haluamassa mukaansa).

Viimeisen vuorokauden olen lähinnä itkenyt☹️
Yritän kuitenkin jaksaa.

Kiitoksia taas uusille "tuttaville". Kovasti voimia teillekin hankalissa tilanteissanne. Niitä tarvitaan! Siis voimia. 🙂

Tällä hetkellä tilanne on aika seesteinen. Tai niin seesteinen kuin se nyt voi olla. Olemme olleet kotona erittäin hyviä kavereita toisillemme ja ollaan pyöritetty talouttamme täysin normaalisti. Jutellaan kaikista jokapäiväisistä asioista ihan normaalisti ja naureskellaan ihan kuin ennenkin. Ehkä jopa viime aikoja enemmän ollaan jutusteltu ja kuunneltu toisiamme. Siis kaikesta muusta jutellaan paitsi tästä tämän hetken tilanteesta. Se on nyt lakaistu maton alle muhimaan ja ollaan kuin ei oltaiskaan. Vaimo kävi taas lauantai-iltana kaupungilla tuttuja katselemassa ja tuli kolmen aikaan yöllä kotiin. Autolla hän oli liikkeellä. En ihmeemmin udellut keitä kaikkia oli tavannut, enkä nyt haluakaan "kyttäillä" tai tarkkailla.

Tänään oli tarve lähettää vaimolle sähköpostia, kun minä nyt sain ajan sinne kriisikeskukseen ensi perjantaiksi. Haluaisin tietää ennen sinne menoa, että vieläkö hän e-pillereitä käyttää. Kun minun kanssani ei voi ilman rakkautta rakastella, niin jos hän vielä on pillereillä, en voi välttyä ajatukselta, että hän sitten rakastaa kenties kuitenkin jotain muuta. Tai sitten ei. No, vielä hän ei ole vastannut meiliini.

Tässäpä tämä päivitys lyhyesti tältä erää. Voi jestas kuinka paljon minä rakastankaan vaimoani! Kaikesta huolimatta päivä päivältä enemmän. Kamalaa on kuvitella tilanne, että joutuisi elämään ilman häntä. Toisaalta katselin tuossa viikonloppuna jotain elokuvaa, jossa joku mies totesi vaimolleen, että "rakastan sinua niin paljon, että näen sinut mieluummin onnellisena toisen miehen kanssa kuin onnettomana minun kanssani".

Hei Vaikee!
En lukenut koko ketjuasi läpi, ekan kirjoituksesi ja joitain sieltä täältä.
No, ite olen myös 4-kymppinen, mutta nainen. Koin saman kohtalon ja lopulta mies haki eron viime vuonna.

Sulle sanoisin, että jatka hyvä ihminen elämääsi, älä jää roikkumaan naisen perään, joka juoksee muualla. Ite roikuin miehessäni ja nyt kadun sitä raskaasti. Olisin pitkällä eroprosessin käsittelyssä, jos olisin heittänyt heti pellolle, enkä olisi aina hänen naristessa oven takana ottanut takaisin.Sillä se tapahtui monta monta kertaa. Aina hän palasi vakuutellen rakastavansa minua ja se rakkaus kesti muutaman päivän, ja taas erottiin.
Kyllä sä jaksat sitä hetken, mutta et kauaa, se käy terveyden päälle. Vaikuttaa siltä, ettei vaimosi ole tekemässä mitään ratkaisua, koska sinä hyväksyt epävarman tilanteen. ei hänen tarvitse tehdä mitään ratkaisuja, sinä annat omalla käytökselläsi luvan tehdä niin kuin hän tekee.

Kuulostaa varmaan tylyltä, mutta niin se vain on. Mulle yritettiin selittää samaa asiaa pari vuotta sitten milloin milläkin terapeutilla ja mielessäni ajattelin, että joo joo, puhukaa te, elämäni on mun.Mutta kun lopulta tein ratkaisuni ja tehtiin eron jälkeinen ositus, aloin pienin harppauksin mennä kaikesta huolimatta ettenpäin. Se sattui aivan helvetisti ja voit uskoa, että olisin miljonääri, jos ne kyyneleet olis todella helmiä. ( Ja ei muuten itketä vielä mikään asia, vaikka kaikesta alkaa olla vuosi, niin paljon itkin..)

Ja se mitä kirjoitit teidän nukkumisesta. Sä kiusaat itseäsi!!!! Tee nyt joku hajurako teidän välille. Siirrä vaikka vähitellen vaimosi petivaatteet toiseen sänkyyn. Voi hyvä mies!
Siis tuntuu todella pahalta sun puolesta.

Jos vaimollasi on tunteita sua kohtaan, hän osoittaa ne kyllä kun alat vähitellen irroittaa häntä itsestäsi. se sattuu, tiedän, mutta selkeyttää tilannetta itsesi kannalta.
Ja ajattele omaa ihmisarvoasi, miksi sun pitäisi nöyryyttää itseäsi suostumalla moiseen sekoiluun ja juoksemiseen. Sä olet arvokas ihminen, tajua se.

Tiedän kaikki nuo tunteet, sillä kävin pettämisrumban läpi jo toisen kerran. Takana yli 20 vuotta yhteistä elämää. Niin lupasi hänkin muuttua ekan kerran jälkeen ja niin vain löysin itseni vielä pahemmasta tilanteesta kymmenen vuoden päästä.Siinä ei merkinnyt yhteinen elämä, ei lapset ei mikään yhtään mitään. Voin vain hiljaa mielessäni miettiä, miten asiani olisivatkaan, jos olisin tajunnut lähteä jo ekan kerran jälkeen. Olisin ollut nuori ja elämä täysin edessä.
Nyt elän lasteni kanssa velkaisessa asunnossa ja seurustelen uuden miehen kanssa.
Onko elämäni parempaa? Siinä suhteessa kyllä, ettei enää tarvitse koko ajan miettiä, mihin toinen menee, kenen kanssa pettää ja elää jatkuvassa pelossa, koska tämä kaikki loppuu joka tapauksessa.Ei niin pidä elää.
Mielestäni meillä jokaisella on oikeus onneen ja jokaista varten on olemassa se ’oikea’ ihminen. Exäni ei ainakaan ollut se minulle. Onko se nykyinen mies, sen näyttää aika.

Toivon, että jaksat, suon sulle paljon voimia kestää kaikki eteen tuleva. Ja toivon, että minkä ratkaisun sitten teetkin, se on se oikea.
Harkitse ja mieti, ehkä vaimosi ei ollut se ’oikea’ sinulle...
kaikkea hyvää!🙂👍

Terri kirjoitti 08.01.2007 klo 13:24:

Harkitse ja mieti, ehkä vaimosi ei ollut se ’oikea’ sinulle...
kaikkea hyvää!🙂👍

Kiitoksia Terri kirjoituksestasi. Sehän tässä juuri hankalaa minun puoleltani on, että olen täysin varma siitä, että vaimoni ON oikea minulle. Ja mehän emme ole eronneet eikä vaimoni ole tullut takaisin tai vakuutellut rakkauttaan. Päin vastoin. Minä nyt vain odotan josko se rakkaus palaisi vielä.

Enkä koe itseäni edes kamalasti nöyryytetyksi. Petetyksi toki, mutta nykyisen tilanteen olen hyvin pitkälti itse valinnut, koska parempaakaan ei juuri nyt ole tarjolla. Tuli mieleen, että kirjoituksistani joku voisi saada kuvan, että olen säälittävä vässykkä, joka pelkää ettei selviä kodin hoidosta tai muusta ilman vaimoa ja siksi roikkuu hänessä eikä usko ikinä saavansa uutta naista. Siitä ei ole kyse vaan ihan puhtaasti rakkaudesta. Jospa taustoitan.

Olen itse viisivuotiaasta yksinhuoltajaisän kasvattama. Hän kasvatti myös kaksi nuorempaa sisarustani siinä samalla. Eli olen oppinut lapsesta asti siihen, että isä pärjää ilman naistakin ja voi huolehtia kaikista kodin talouteen liittyvistä töistä. Isä ei ikinä mennyt uusiin naimisiin äitimme lähdettyä.

Osaan laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja astioita, siivota yms. Vaatteiden silitys on ainoa johon en ole halunnut perehtyä 😉. Eli "miehisten" hommien ohella kotitalouskin sujuu vallan hyvin ilman vaimoa. Ikinä en ole vaimoani kohtaan sormeani nostanut ja kovaääninen riitelykin on ollut enemmän kuin harvinaista. Ulkonäön puolesta olen kuulemma varsin komea mies, ihan lähivuosinakin on mainittu. Varsin hyvä saalis siis 😋.

Ja tämän ei ollut tarkoitus olla itsekehuvarttini, haluan vain kertoa sen ettei minun tarvitse ripustautua vaimooni sen vuoksi , etten selviäisi elämästä ilman häntä. Minä kun nyt vain edelleen olen täysin varma, että hän on SE nainen, joka minua varten on loppuelämäkseni tarkoitettu. Sillehän en sitten voi mitään jos hän lopulta tulee toiseen lopputulokseen omassa mielessään. En minä häntä kahlita voi, mutta haluan yrittää kaikkeni, ettei sitten tarvitse myöhemmin katua äkkipikaisia ratkaisuja. Vastahan minä tässä todellisuudessa olen elänyt reilun kuukauden ja olen pikkuhiljaa päässyt shokkivaiheesta ohi pääni kanssa suurinpiirtein selville vesille.

Tsemppiä kaikille muillekin ja kiitoksia edelleen mukana eläville.

Heippa!
Olet Terri ikävä kyllä oikeassa. Olen itse antanut toisen loukata ja satuttaa ja jäänyt kiinni vanhaan elämääni. Olen yksin lasten kanssa, ollut jo neljä vuotta. Kaipaan kyllä ihmistä rinnalleni, mutta en uskalla enkä edes tiedä mistä rehdin kumppanin löytäisin, en oikein luota keneenkään.

Oletko vaikee ajatellut, että vaimosi ei halua rakastella kanssasi siksi, ettei halua pettää uutta rakastettuaan. Tuntuu tosi pahalta, mutta mieheni kertoi tunteneensa näin. Jos hän tapailee joka viikonloppu niin uusi suhde on jo melko pitkällä ja lujittuu koko ajan. Vaadi häntä kertomaan totuus. Valehtelu ja pettäminen on joskus niin törkeää ja häikäilemätöntä, ettei sitä tajua, koska ei voisi uskoa lähimmäisen ihmisen tekevän niin.

Mistä haette ja saatte keskustelu- ja kriisiapua? Itse olen käynyt vain perheneuvonnassa mieheni pyynnöstä silloin kun hän lähti. Olin pettynyt, olimme siellä yhdessä ja odotin heidän jotenkin tukevan ja kannustavan meitä jatkamaan, mutta he sysäsivätkin vain eteenpäin lastenvalvojalle ym.

Olen yleensä aika valoisa luonne ja varsinkin, jos on töitä riittävästi pysyn pirteänä. Työni vain on kovin kausiluonteista ja näin talvisin on kovin hiljaista, silloin meinaa masennus vallata mielen, ehtii liikaa ajattelemaan...

En pysty katselemaan vanhoja valokuvia, joissa lapset ovat pieniä ja olimme onnellinen perhe. Tuntuu kuin toinen olisi varastanut 20 vuotta elämääni. Tai oikeastaan monta vuotta enemmän, hän varastaa sitä edellee koko ajan, koska en ole päässyt vieläkään irti. En voi myöskään suunnitella tulevaisuutta, koska tuntuu ettei siellä ole mitään, vain lasten lähtö kotoa jaelämä ympärilläni vain hiljenee.

Tänään on taas päivä, jolloin tärkein työni on estää itseäni vaipumasta masennukseen, jotta en antaisi lapsilleni tästä maailmasta ja elämästä lohdutonta ja toivotonta kuvaa.
Parempaa päivää teille muille😴

Lappo kirjoitti 09.01.2007 klo 10:37:

Oletko vaikee ajatellut, että vaimosi ei halua rakastella kanssasi siksi, ettei halua pettää uutta rakastettuaan. Tuntuu tosi pahalta, mutta mieheni kertoi tunteneensa näin. Jos hän tapailee joka viikonloppu niin uusi suhde on jo melko pitkällä ja lujittuu koko ajan. Vaadi häntä kertomaan totuus. Valehtelu ja pettäminen on joskus niin törkeää ja häikäilemätöntä, ettei sitä tajua, koska ei voisi uskoa lähimmäisen ihmisen tekevän niin.

Totta ihmeessä olen ajatellut. Taitaa olla niin, ettei sellaista asiaa olekaan mitä en olisi ajatellut tähän mennessä. Ja totuuden olen pyytänyt kertomaan useaan otteeseen. Tokihan on välillä vaikea uskoa mitään, kun näitä eri asioita on paljastunut pikkuhiljaa ja totuus onkin matkan varrella muuttunut aina uudestaan toiseksi mitä se alunperin oli. Mutta en minä halua olla mikään inkvisiittori ja olla koko ajan tivaamassa. Minä nyt haluan uskoa tähän tilanteeseen niin kauan kun / jos muuta ilmenee. Enpä tässä nyt muutakaan voi. On kyllä totta, että on pirun raastavaa huomata, kuinka läheisin mahdollinen ihminen voikaan pimittää asioita ja suorastaan valehdella päin naamaa. Mutta kuten sanottu, menneet ovat menneitä ja anteeksi olen antanut tähänastiset rakkauteni vuoksi. Jos pahempaa paljastuu, niin tilanne arvioidaan uudelleen.

Hei Vaikee ja myös Lappo!

Keskustelu apua sain itse perheneuvolasta, joka tosin mielestäni oli surkea paikka, mutta ehkä joku muu saa sieltä apua, lastenvalvoja kävi kanssani sähköposti-terapiaa, ei liene tosin kaikkialla mahdollista. Sekä kävin tuhat ja yksi kertaa psykologin kanssa keskustelemassa, niin kauan että tunsin, että en tarvii enää..
Käytin hyväkseni ystäviäni, sekä näitä palstoja, mitä milloinkin tarpeen ja tilanteen mukaan.Kriisipaikan tullen soitin myös Palvelevaan Puhelimeen.
Säilyin hengissä...

Mutta..
Vaikee, en suinkaan tarkoittanut, että et tulisi toimeen ilman vaimoa, kaikki tulee toimeen ilman ketään hetken..
Toi sun tilanne on vaan ihan sama kuin omani, niin yritin herätellä sua siihen mitä voi tapahtua.
Olin itekkin päättömän rakastunut mieheeni, ja yritin viimeiseen saakka pelastaa perheen, mutta on järjetöntä taistella tuulimyllyä vastaan- sähkösellaista vielä!
Olin itsekkin varma siitä, että kyllähän me!!! kaiken kokeneet pysytään yhdessä. En halunnut nähdä sitä miten ukko viilasi linssiin mennen tullen, petti minkä kerkesi. Meillä petti jopa sitä uutta vaimoa minun kanssa.
Ja mä tyhmä suostuin siihen kaikkeen, annoin kaiken tapahtua.Vasta kun tein stopin asialle, ettei enää päivääkään kaksoiselämää, teki ukko valintansa ja se en suinkaan ollut minä ja lapset. Ja eikö mulle puhuttu järkeä-kyllä! Mua varoitettiin tulevasta-kyllä. Mua suojeltiin-kyllä. Mä vain en halunnut myöntää mitään.
siksi tuntuu niin äärettömän pahalta kuulla miten joku tekee saman virheen kuin itse..
Voi kun suostuisit kuuntelemaan jotakuta, olet aivan samanlainen kuin itse olin. Mutta kukaan ei voi puhua sulle järkeä, ennen kuin vatvot asian omassa päässäsi, teet kaikki ne virheet, jotka tulee tehdä, vasta sitten voit tehdä päätöksiä ja valintoja elämäsi suhteen. Ja sen jälkeen myös myöntää omat virheesi.
Ei kukaan varmaan epäile ettet saisi uutta naista, mutta älä lähde sitä hankkimaankaan ennen kuin setvit asiasi.
Anna itsellesi ja tilanteelle aikaa. Se on raskasta ja raastavaa, mutta et voi muuta kuin kestää, jos et itse halua mitään ratkaisuja tehdä.
Kirjoitit että ettehän te ole eronneet. Mistä tiedät onko vaimosi lähettänyt eropaperit, ne kun voi lähettää ihan yksinkin? Eron voi hakea yksin, ilman puolison allekirjoituksia, tiedoksi vaan. Saat kyllä postissa asiasta tiedon ja aikanaan tuomion avioerosta.

Ota täältä palstalta se tieto ja lohtu, jota sulle tarjotaan. Enpä usko, että täällä liikkuu ’huuliveikkoja’.
Sinä teet sinun ratkaisut ja ne ovat oikeita, teet sitten mitä hyvänsä!
Koita jaksaa!🙂🌻

Terri kirjoitti 09.01.2007 klo 12:41:
Ota täältä palstalta se tieto ja lohtu, jota sulle tarjotaan. Enpä usko, että täällä liikkuu ’huuliveikkoja’.

Toki otan ja olen ottanutkin, kiitos edelleen kaikille. Ihan hyvässä mielessä otin kirjoituksesi ja siten koetin vastatakin. Se ei aina näin näppäimistön välityksellä näy. Kiitoksia kovasti kokemuksiesi jakamisesta sekä varoituksen sanoistasi!

Moi kaikki ketjussa olevat,
Tilanteissanne on jotain tuttua. Oma tilanteeni on ollut viimeiset ajat myös vaikea, sillä minä ja vaimoni olemme molemmat olleet uskottomia toisillemme ja liitto on ollut karin partaalla pariin kertaan.
Tilanne oli jo korjautunut monilta osin, ja aina vaan parempaan oltiin menossa, mutta jokin aika sitten vaimoni meni ravintola-illan jälkeen kaverini asunnolle ja he harrastivat seksiä.
Olemme puhuneet asiat aikalailla läpi, ja olen sanonut antavani anteeksi, kuten vaimonikin on antanut anteeksi minun uskottomuuteni.
Tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen olin niin huonossa kunnossa, että soitin kriisikeskukseen ja sieltä sainkin monta hyvää vinkkiä parisuhteen tilanteen selvittämiseen.
En ole varmastikaan oikea ihminen antamaan vinkkejä, mutta yksi asia on ainakin meidän tapauksessamme tilannetta aina onnistunut parantamaan: puhuminen. Se ei ole mikään klisee, että puhuminen kipeistä asioista auttaa monessa mielessä, vaikka pirun vaikeata onkin.

"vaikee":
jos joudut koko ajan miettimään, onko vaimollasi nyt joku vakisuhde menossa, uskon että se kalvaa sinua jatkuvasti eikä vie tilannetta yhtään parempaan. Jollakin tavalla keskusteluyhteys vaimosi kanssa pitäisi saada aikaan, ymmärrän että se voi olla vaikeata, jos toinen osapuoli ei sitä halua. Mutta enpä usko, että nykyisen tilanteen hautaamalla pääset eteenpäin - jonkin aikaa voi mennäkin paremmin, mutta yleensä se mieltä painanut asia tulee uudestaan ja uudestaan mieleen, ellei asioihin saa selvyyttä.

Kävit ilmeisesti kriisikeskuksessa - oliko siitä sinulle apua?

Toinen asia minkä nyt nostaisin esille, on se, kun sanot että teillä ei ole enää minkäänlaista seksielämää...sanotaan mitä sanotaan, mutta tyydyttävä seksielämä on kyllä osa toimivaa parisuhdetta, ainakin yhdessä asuttaessa. Tämä on minun mielipiteeni, ja samaa itse asiassa hyvin aikaisessa vaiheessa todettiin kriisikeskuksestakin. Tottakai toista voi rakastaa ilman seksiäkin - en väitä vastaan yhtään.

Tällaisia ajatelmia nyt tuli mieleeni. Kuten sanoin, en tunne olevani mikään oikea ihminen ketään neuvomaan, mutta jos jollekin heräsi jotain ajatuksia, niin laittakaa ketjuun...tsemppiä kaikille ketjussa oleville / olleille!

Hei vaan,

samanlaista helvettiä elän . Se kaveri, nainen ,jolle jatkuvasti mieheni soitteli ja jolle minä en olisi saanut soitella, otin selvää! Siellä oli epäystävällilen naisihminen,joka halusi loukata minua kaikilla mahdollisilla tavoilla ja siinää loukkaamisen kiihkossaan sattui paljastamaan, että tiesi perheemme intiimejä asioita. Kun kysyin, miten miten voit tietää tuollaista? Luurin päässä tuli hiljaista ja sitten jotain epäselvää selittelyä ja puhelu katkesi.

Menin kotiin ja puolisoni oli ilmeisesti saanut jo informaatiota ystävättäreltään. Sanoin miehelleni, että oli naurettavaa leikkiä moista kuurupiiloa. Nyt on valinnan paikka, molempia et saa!

Tästä on kolme kuukautta ja mieheni aloitteesta menimme pariterapiaan. Suhde siihen naiseen on poikki sillä uhalla ,että minä lähden pienen tyttäreni kanssa heti jos jotain ilmenee. Luottamuksenluominen on vaikeaa, mutta toisaalta taidamme minä ja mieheni kummatkin olla hieman hämillään, kun molemmat lopulta pitivät tätä liittoa parempana ,kuin jotain ihastusta tai mitä liekään,

Paljon tsemppiä sinulle, minusta vaimollasi on mennyt sekaisin rakastuminen ja rakastaminen. Olisihan se hurjaa jos kokoajan pyörisi rakastumisenhuumassa, johan siinä nuppi halkeaisi eikä työnteosta sun muusta enää tulisi mitään.

Urho-Iivari kirjoitti 09.01.2007 klo 14:43:
Kävit ilmeisesti kriisikeskuksessa - oliko siitä sinulle apua?

Lyhyt vastaus kysymykseen vain tähän väliin. En ole vielä käynyt, sain ajan ensi perjantaiksi. En tiedä yhtään mitä siltä odottaa, kun koskaan mitään vastaavaa palvelua en ole käyttänyt. Välillä jo mietin, että menenkö ollenkaan, kun nyt olo on tuntunut edelleen ihan selkeältä ja hyvältä, mutta enköhän minä silti mene.

Anteeksi vaikee, käytin sanaa vaadi väärässä tarkoituksessa. En tarkoittanut niin jyrkkää, enkä missään tapauksessa tivaamista ja inttämistä.
Olen huono neuvomaan, itse olen vain toivonut, luottanut ja pyytänyt kertomaan totuutta. Elämäni on välillä ihan sekaisin, onneksi lapset pitävät kiinni arjessa.
Tänään paistaa aurinko ja se piristää kummasti. 🙂🌻

Lappo kirjoitti 10.01.2007 klo 10:48:

Anteeksi vaikee, käytin sanaa vaadi väärässä tarkoituksessa. En tarkoittanut niin jyrkkää, enkä missään tapauksessa tivaamista ja inttämistä.

Ei tarvitse anteeksi pyydellä ollenkaan. Kuten aiemminkin totesin, netissä kirjoitettuna kun ei näe ihmisen ilmeitä ja kehonkieltä, jäävät vivahteet pois ja sanat yksinään ovat niin yksiselitteisiä.

Mitään en ole edelleenkään kysellyt enkä kyttäillyt, penkonut tai urkkinut. Olen antanut elämän mennä omalla painollaan ja nyt se on mennyt pitkään oikeinkin mukavasti. Eilen lenkillä käydessäni huomasin, etten ole itkenyt kuin viimeksi uudenvuodenaattoiltana. Pallo on nyt vaimollani. Ehkäpä hän jossain vaiheessa, kun aika on kypsä, ottaa asiat esiin ja haluaa puhuakin. Varmastihan hänkin näitä asioita pohtii, olisi kiva tietää mitä hän ajattelee.

Luotan jostain syystä nyt entistä enemmän siihen, että se mitä nyt tästä tilanteesta tiedän, on totta. Ei ole ollut enää sellaista vainoharhaista oloa. Ja kun tuossa aiemmin mainittiin, että voihan sen avioerohakemuksen viedä yksinkin, niin en todellakaan usko että vaimoni niin voisi tehdä. Olemme sopineet elävämme nyt näin ja hän on luvannut kertoa mikäli hän johonkin muuhun ratkaisuun päätyy. Ja minä luotan häneen, koska en todellakaan usko hänen haluavan loukata minua enempää. On hän sentään paras ystäväni.

Okei, tämä nyt meni hiukan "rakas päiväkirja" -osastolle, eikä tässä tainnut mitään oleellista uutta kerrottavaa olla. Mukava kirjoittaa kuitenkin, se tuntuu hyvältä. Näkeepä ainakin omat ajatuksensa täältä sitten myöhemminkin. Kuulumisiin.

Vaikka tää jo vaikuttaakin itseni toistamiselta, älä silti huku niiden vaaleanpunaisten lasien taa, vaan näe, että maailma on silti aika musta-valkoinen.
Tuo itku asiasi kuulosti hyvältä, siis olet hiukan plussan puolella välillä. Muista silti, että se kaikkein rakkainkin ihminen voi olla se julmin peto mitä maailmasta löytyy ja esittää ne karseimmat valheet sulle mitä ikinä voit kuulla.
Siis toivon edelleen että pysyt pinnalla! 😉😋

Hei teille kaikille.Itsekseni tässä ihmettelen, voiko se todella olla niin,että ne vaaleanpunaiset silmälasit ovat olleet minullakin koko elämän ajan?😐 Tulen siihen tulokseen,että voivat ja melkenin 40 vuotta!Selittelee ja hyvittelee,koettaa tehdä asiat parhain päin.Kantaa taakkoja toisenkin edestä ja on valmis "uhraamaan" itsensä,että asiat hoituisivat.Lapsesta asti on opetettu niin, että vastuuta pitää ottaa ja olla kiltti sekä ahkera.Nyt kun katson omaa puolisoani,petoa, suoraan silmiin ja löydän hänestä kovan ja itsekkään ihmisen,jota en tunne lainkaan.Valehtelu ja asioiden tyhjäksi tekeminen on hämmästyttävää.

Olen varmasti tehnyt virheitä omassa vahvuudessani ja elämässämme, syytön en ole minäkään,mutta että olisin kaikkeen syyllinen ja sen nojalla toisella on oikeus tehdä mitä lystää...ei kai. Vasta tässä iässä uskallan tunnustaa,että se kaikkein läheisin ja rakkain ihminen onkin se,joka tahallaan haavoittaa ja syvältä. Mutta miksi? Kun elämä kuitenkin jatkuu ja niiden omien tekemisiensä ja haavoittamisiensa kanssa joutuu myöskin jatkamaan matkaa.Sitä itse yritän nyt oppia,että en enää tekisi omalta osaltani enempiä haavoja toiselle.Perheneuvolaan olemme menossa mekin.Ihailen Vaikeeta,joka osaa käyttäytyä fiksusti vaimoaan kohtaan.Kaikkea jaksamista ja rohkeutta sinulle ja meille kaikille,jotka rämmimme eteenpäin parisuhteen ihmeellisessä maailmassa.