Pitkä parisuhde ja puolison rakastuminen toiseen

Pitkä parisuhde ja puolison rakastuminen toiseen

Käyttäjä Hempu567 aloittanut aikaan 09.10.2021 klo 16:37 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Hempu567 kirjoittanut 09.10.2021 klo 16:37

Olen täällä jo pettämiseen liittyviä keskusteluja katsellutkin läpi, mutta halusin avata oman ketjun, kun mikään ei ihan sopinut omaan tilanteeseeni.
Olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä 18 vuotta joista naimisissa 8. Lapsia löytyy kaksi ala-asteikäisiä. Sain tietää, että miehelläni on ollut suhde ainakin vuoden verran toiseen naiseen. Tämä nainen on mieheni vanha ystävä ja ilmeisesti kipinää on ollut jo ennen meidän yhteenalkamista. Tämä nainen ei missään vaiheessa ole minua pystynyt kunnolla hyväksymään, koska hänestä ilmeisesti tuntuu että nappasin miehen hänen nenänsä edestä. Missään vaiheessa he eivät ole olleet yhtäaikaa ns vapaalla jalalla, joten kunnon tilaisuutta kokeilla parisuhdetta ei ole ollut. Vuosien aikana ollaan kyllä oltu väleissä ja mieheni on myös välillä tarkoituksella pitänyt vähän etäisyyttä, mutta ilmeisesti kokee naisen ”sydänystävänä” kelle on helppo puhua.
Meidän parisuhteessamme on ollut useampi rankka vuosi. Mieheni sairastuminen, rahahuolet, lapsen kriisiytynyt tilanne, tutkimukset -》 nepsydiagnoosiin. Ja kaikkea muuta pientä päälle. Molemmat olemme vetäneet itsemme äärimmilleen ja parisuhteen hoito on jäänyt kaiken muun alle. Parisuhdetta ei oikeastaan edes ollut, olimme vain kämppiksiä joilla oli yhteiset lapset. Näin jälkeenpäin kun mietin tuota neljän vuoden ajanjaksoa, tunnistan että itselläni on hyvin todennäköisesti ollut aika pitkään jonkinasteinen masennus. Olen sen tyyppinen, etten kovin herkästi osaa pyytää apua. ”Kyllä minä pärjään” on minun perusajatus ja osaan näytellä hyvin että kaikki on ok.
Kun sain tietää suhteesta, mieheni oli asennoitunut siihen, että me eroamme. Itsekin olen aina ajatellut, että pettämisen jälkeen se on varma ero. Nyt vain tuo kiinni jääminen aukaisi jonkin lukon ja olemme puhuneet paljon ja parisuhteen tila on parempi kuin vuosiin, myös fyysisella tasolla. Olemme rakastuneet toisiimme uudelleen.
Muutama viikko kiinnijäämisen jälkeen, mieheni kertoi, että on pistänyt välit poikki tämän naisen kanssa. Tiesin jo silloin, että välirikko ei olisi miehelleni mitenkään helppo, hän on kertonut rakastavansa tätä naista ja kokee naisen ”pelastaneen” hänen elämänsä, mies on uinut paikoin melko mustissa vesissä. Sain tietää että he ovat nähneet viimeisen parin kuukauden aikana useampaan otteeseen ja yhteyttä on pidetty myös soittamalla ja viestein. Näistä hän ei itse minulle kertonut mutta pitkin hampain myönsi kun kysyin. Eikä siinäkään vaiheessa kertonut kaikkea mitä jo itse tiesin. Kun kysyin valehtelemisesta, hän sanoi ettei halua loukata ketään. Myöskin tästä naisesta irti päästäminen on todella hankalaa. Valinnan tekeminen meidän kahden välillä tuntuu olevan melkein mahdotonta.
Nyt päätinkin, että ns rauhoitan tilanteen omalta osaltani. En kysele naisesta, tapaamisista tms mitään. Yritän elää tässä päivässä, keskittyen lapsiin, parisuhteeseen ja erityisesti omaan itseeni. Sitä en tiedä kuinka pitkään jaksan elää epätietoisuudessa tai kuinka kauan miehellä kestää päätöksen teko, sen näkee sitten kumpi tulee ensin.
En oikeastaan tiedä mitä tällä avauksella hain. Vertaistukea ehkä samassa tilanteessa olleilta tai vinkkejä miten minun kannattaisi toimia.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa sitten. Syy: Muokkasin tunnistettavia osia
Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 11.10.2021 klo 13:00

Hei!

Jotenkin hienon järkevästi osaat suhtautua teidän hankalaan tilanteeseen. Yleensä asiat eivät ole niin mustavalkoisia miten joku ulkopuolinen voi ne nähdä. Teidänkin tilanteessa moni asia ollut vaikuttamassa siihen missä nyt olette. Ehkä juuri se, ettei nyt ole tarve kiirehtiä päätösten kanssa on järkevää!

 

Itsestä kyllä tuntuisi todella hankalalta olla tuossa tilanteessa, että odottelisin kumman puoliso valitsee...

Tsempit teille tähän hetkeen ja lohdutukseksi haluan sanoa, että kaikki selviää ennemmin tai myöhemmin 🙂

Käyttäjä LiikaaAjatteleva kirjoittanut 13.10.2021 klo 09:14

Ihailtavaa pitkämielisyyttä! Ja tosiaankin miksi heittää jotenkin ns. hukkaan yhteinen elämä, jokainenhan meistä tekee virheitä. Ja eihän jo eletyt hyvät asiat ja muistot tietenkään mihinkään hukkaan mene.

Ehkä tuossa voisi tehdä itselleen jonkin päivämäärän johon saakka on valmis odottamaan kumppanin päätöstä jonka jälkeen tekee itse omat johtopäätökset ja ohjaa omaa tulevaisuuttaan siihen suuntaan mihin itse haluaa. Vai voiko sen päivämäärän myös kommunikoida kumppanille, tästä en osaa sanoa? Ja tämän ajan ennen asettamaasi päivämäärää tekee kaiken järjellisen hyvän parisuhteen eteen, menee ns. täysillä. Tietenkin niin ettei nyt itseään uuvuta. Mikäli tämä ei kanna/ riitä niin omat johtopäätökset sitten kun sopimasi päivämäärä koittaa.

Kovasti tsemppiä ja välittyy vahvasti että selviät tästä kaikesta kävi miten kävi. Olet turvassa aina <3

Käyttäjä Hempu567 kirjoittanut 15.10.2021 klo 22:02

Kiitos teille molemmille tsempeistä ja kauniista sanoista.

Juurikin tuo mitä LiikaaAjatteleva kirjoitit oli itsellänikin suunnitelmana. En vain oikein osaa päättää mikä se sopiva päivämäärä olisi, kuinka pitkään jaksan/haluan vain "kuulostella" tilannetta.

Helppo tämä tilanne ei todellakaan ole. Itselläni tunteet heittelevätkin aivan laidasta laitaan, aivan totaalisesta rakastumisen ja onnen tunteesta, aivan mahottomaan ahistukseen. Nyt on kuitenkin miehen puheissa alkanut kuulumaan lausahduksia, jotka antavat minulle toivoa meidän suhteen jatkosta. ❤ "Onhan meillä koko loppuelämä aikaa..." "En minä ole menossa minnekään" yms. Mutta se kuitenkin mietityttää, vaikka hän meidän elämämme valitsisikin, niin pystyisikö hän katkaisemaan välit kokonaan tähän toiseen naiseen? Itse en sitä kuitenkaan näe mahdollisena, että meidän jatkaessa yhdessä, heidän yhteydenpitonsa, edes ystävinä, olisi mahdollista jatkua. Sitä ei minun pääni kestäisi, minusta tulisi aivan älyttömän mustasukkainen ja vainoharhainen.

Olemme mieheni kanssa todellakin puhuneet paljon ja puolin ja toisin avauduttu toisillemme monista vaikeistakin asioista, mistä emme ole aiemmin jostain syystä saaneet aikaiseksi puhuttua (itseasiassa kenenkään kanssa). Olemme molemmat tässä asiassa samanlaisia. Molemmat olemme ns hyviä kuuntelijoita muiden murheille ja toisten asioissa pystymme neuvomaan/auttamaan muita ja olemaan tukena vaikeina hetkinä. Mutta kummallakin on aivan tajuttoman vaikea alkaa puhumaan muille niistä omista, oikeasti vaikeista asioista. Johtuuko lie siitä ettei halua "vaivata" muita omilla murheilla tai uskalla näyttää omia heikkouksia toisille. Molemmat olemme alkaneet huolehtimaan itsestämme melko nuorena ja tunne siitä, että pitää pärjätä itse on aina ollut todella vahva. Näistä nyt olemme opetelleet toistemme kohdalla pois, vaikka helppoa sekään ei ole, mutta ilmeisesti ainakin tässä asiassa vanhakin koira voi oppia uusia temppuja 😁

Käyttäjä Tamarindi kirjoittanut 17.10.2021 klo 20:19

Mieheni ei – tietääkseni – ole fyysisesti pettänyt, mutta henkinen uskottomuus ja luottamuksen pettäminen tuhosivat tehokkaasti pitkäaikaisen parisuhteemme, jota olin pitänyt varsin hyvänä. Asumme edelleen yhdessä, ja pystyn tuntemaan myötätuntoa miestäni kohtaan, mutta keskinäinen suhteemme on mennyttä.

Aluksi mä tukeuduin mieheeni, niin ristiriitaista kuin se olikin, koska niinhän olin aina ennenkin tehnyt. Puolisohan on se läheisin ihminen maailmassa, jonka kanssa voi jakaa kaiken! Koin ensin samoin kuin sinä, Hempu567, että puhuimme asioista enemmän kuin koskaan ennen. Sitäkin julmemmalta tuntui, kun tajusin, ettei mies muuttanut toimintaansa. Yritin todella panostaa parisuhteeseen. En pystynyt olemaan uusi ja kiinnostava, mutta yritin saada mieheni näkemään, mitä hän menettäisi. Kun mieheni jäi uudelleen kiinni yhteydenpidosta, se tuntui vieläkin pahemmalta. Silti jaksoin toivoa kaiken muuttuvan, kunhan saan hänet näkemään, miten kärsin, ja ymmärtämään, mitä on pelissä. Mutta nyt tiedän: kyllä hän näki, kyllä hän ymmärsi – hän ei vain välittänyt.

Kun luovuin toivosta, tajusin, että mähän tässä olin tehnyt suurimman osan työstä ja projisoinut omia toiveitani mieheeni ja avioliittoomme. Tajusin, että mieheni oli jotain muuta kuin olin kuvitellut. Elämältä ja tulevaisuudelta meni pohja: mikä on ollut totta, mikä näyteltyä, mitä nyt tapahtuu? Muistot tuntuivat saastuneilta, asiat loksahtelivat paikoilleen. Epäuskon, toivon, epätoivon ja vihan jälkeen tuli suru. Luulen, että halusin toivoa ja luottaa niin pitkään, koska pelkäsin katsoa totuutta. Viha tuli välillä aivan järjettöminä aaltoina. Toisaalta viha veti ylös lamaannuksesta ja oli helpompi kestää kuin suru.

Mä en siis päässyt uskottomuudesta yli enkä oikein jaksa uskoa, että kovin moni muukaan pari pettämisestä selviää erityisen hyvin. Se vaatii pettäjältä niin ison muutoksen, ja mun on vaikea nähdä, mikä pettäjää siihen motivoisi, kun tämä on jo ollut valmis riskeeraamaan parisuhteensa ja perheensä. Olen varmaan aika kyyninen, mutta oli kenenkin ratkaisu sitten mikä tahansa, on hyvä miettiä muutamaa asiaa:

Pettämiseen ei tarvita muuta syytä kuin että se oli mahdollista. Jos on vaikeaa tai suhteessa on ongelmia, pettäminen ei tilannetta yleensä helpota. Jälkikäteen on toki houkuttelevaa etsiä selityksiä ja keinoja oikeuttaa pettäminen.

Viikkoja, kuukausia tai vuosia kestänyt pettäminen ei ole ”erehdys”. Se on valinta, monta valintaa, monta päätöstä, monta valhetta, monta laiminlyöntiä. Niillä valinnoilla viedään puolisolta oikeus totuuteen ja päätäntävaltaan omasta elämästään. Pettäjä sulkee valehtelemalla puolisonsa ulos, ja puolisosta tulee vastustaja.

Millä perusteilla voi olettaa, että pettäjä tekee valinnan puolisonsa ja sen toisen välillä? Miksi valita, jos voi saada molemmat – ennenkin on saanut? "Onhan meillä koko loppuelämä aikaa..." Eli minä tässä vähän seikkailen/katson, mihin tämä johtaa ja sinä odotat kärsivällisesti, koska rakkaus, pitkä parisuhde ja lapset? "En minä ole menossa minnekään" Eli en ole menossa minnekään, koska minulle sopii todella hyvin, että joku huolehtii arkisista asioista ja tarpeistani, ja samalla voin hakea ymmärrystä/jännitystä/pakoa arjesta/egoboostia muualta. Kunhan jatkossa olen vain vähän varovaisempi.

Hempu567, mitä sinä haluat? Onko miehesi kiinnostunut siitä? Ettehän keskity vain siihen, mitä hän tarvitsee pysyäkseen suhteessa kanssasi? Onko sinulla mahdollisuus näyttää tunteesi? Saatko olla heikoilla, loukkaantunut, pettynyt, vihainen jne. vai koetko, ettei sinun ole viisasta näyttää tällaisia tunteita miehellesi, ettet saa tässä tilanteessa vaikuttaa vaativalta tai hankalalta? Onko suhteenne sinulle hyväksyttävä? Et pysty kilpailemaan toisen naisen kanssa eikä sinun tarvitse. Se ei määritä arvoasi. Sinulla ei ole velvollisuutta antaa toista mahdollisuutta (tai kolmatta). Jos suhde ei tunnu hyvältä, se riittää – muita perusteluja ei tarvita. Parisuhteessa molemmat ovat vastuussa suhteesta, mutta kumpikin on yksin vastuussa omista teoistaan. Keskity oman elämäsi vahvistamiseen ja anna puolisosi selvittää omat ongelmansa ja pettämiseen johtaneet syyt, tarvittaessa ammatilaisen kanssa. Voit olla siinä tukena, mutta et voi ratkaista asioita hänen puolestaan. Kuuntele miestäsi tarkkaan ja tutkiskele itseäsi, mutta älä tulkitse sen mukaan, miten haluaisit asioiden olevan. Yritä asettua vähän niin kuin ulkopuolelle ja tarkastella tilannetta rauhassa. Jos tuntuu, että olet umpikujassa, tee olosi mukavaksi: jonakin päivänä näet taas uusia reittejä.

Entä, jos päivämäärän sijaan tai lisäksi asettaisit omat ehtosi ja rajasi: Mitä hyväksyt, mitä et hyväksy? Mitä odotat miehesi tekevän tilanteen korjaamiseksi? Mitä on korjattavissa? Minkä asioiden pitäisi muuttua eli mistä voit konkreettisesti nähdä, että suunta on oikea? Mitä teet, jos niin ei tapahdu?

Käyttäjä Dona Elvira kirjoittanut 19.10.2021 klo 14:59

Voi Tamarindi, olet kyllä yksi viisaimmista naisista. Olen lukenut paljon muitakin ketjuja miettiessäni omaa päätöstäni vuosien varrella ja sinun viisaat ajatuksesi ovat auttaneet ainakin minua merkittävästi. Itse olen päätynyt pettämisen ja muiden mm. kommunikaatiovaikeuksien jälkeen lähtemään yli 30 vuotisesta liitosta. Pettäminen tapahtui kauan sitten ja luulin lapsellisena aikanaan että kyllähän tästä yli mennään loikalla. Eipä mentykään ja suurimpana syynä varmaankin se että mies ei asiasta milloinkaan halunnut puhua. Eipä juuri mistään muustakaan tosin. Kun sitten elämä tasaantui ja lapset lensivät pesästä tajusin että olen elänyt täysin arvojeni vastaisesti koska en hyväksy pettämistä enkä itse ole koskaan pettänyt vaikka tilaisuuksia olisi ollut vaikka kuinka paljon. Ei se ainoa syy eroon ollut, on paljon muitakin asioita joita en ollut valmis enää sietämään. Omillani olen ollut nyt puolisen vuotta ja lähtöäni en ole katunut kertaakaan. Suosittelen lukemaan Tamarindin hienoja oivalluksia tarkasti ja miettimään kuinka paljon olet valmis sietämään. Ja Tamarindi, minua on paljon mietityttänyt mikä sinua on estänyt tai estää lähtemästä?