Eka kertaa avaudun. Pitkä 20 vuoden avioliitto takana. Lapset kasvaneet ja osa muuttanut pois kotoa. Parisuhteemme on muuttunut pikkuhiljaa ja me samalla. Ollaan riidelty kovasti ja lapset siinä kärsivät. He ovat sanoneetkin, että erotkaa. Rakastan miestäni ja hän kai minua.

Nykyään hän ei halua tehdä liittomme eteen paljonkaan. Hänestä on tullut asian suhteen kyyninen. Ei usko, että mikään muuttuu. Minä puolestaan haluan rakkautta, suorastaan kaipaan sitä. Tuntuu, että millään ei ole merkitystä ja en tahdo jaksaa. Tänään oli mukava päivä ja meillä oli yhdessä hyvä olla. Kun sängyssä nukkumaan mennessä totesin, että voisiko minusta tykätä. Niin voi v… ja kyllä v…tuttaa. Hän on kai kyllästynyt minun rakkauden kaipuuseen.

Pitäisikö minun vain elää mukavaa arkielämää ja odottaa, jospa hän ohimennen tykkää. Voi olla, että itse elän jotain kriisiä ja siksi rakkaudenkaipuu on kova. Miehelläni on stressiä, tosin sitä on kestänyt jo aika kauan, ja siksikin minun tarpeet eivät ole etusijalla. Toisaalta kun seksiä haluttaa niin menee hyvin. Hän suuttuu pienistä asioista ja kiroilee silloin kunnolla. Hävettää lastenkin puolesta.

Nyt menen takaisin vuoteeseen ja haluan ottaa kaulasta ja halata. Mutta voinko tehdä niin, koska hän voi suuttua? Ja hyväksynkö hänen käytöksensä?