Olen itse 20-vuotias tyttö, kutsun tekstissäni kertomaani ystävääni nimellä Jaana, vaikka nimi on oikeasti muutettu. Olen pahoillani tekstin mahdottomasta pituudesta, se johtuu siitä, että kerron minun ja Jaanan koko tarinan alusta alkaen. Jos koko pötköä ei jaksa lukea, muutamissa viimeisissä kappaleissa tiivistyy ongelma. Päätin kuitenkin jättää tämän koko pitkän, ”turhan” alkusepustuksen tähän, koska se ehkä saattaa jollekulle avata sitä, miksen kaikkien näiden vaiheiden jälkeen haluaisi menettää Jaanaa ja miksi kenties rakastuin häneen.

Minun ja Jaanan yhteinen historia alkaa jo muutaman vuoden takaa. Tapasimme netissä yhdessä foorumiroolipelissä, jossa aloimme pelata yhdessä ja samalla jutella kaikenlaista. Puheenaiheemme levisivät nopeasti pelin rajojen ulkopuolellekin ja foorumin julkisista keskusteluista siirryimme esimerkiksi messengeriin juttelemaan. Meistä tuli varsin läheisiä, jaoimme toisillemme todella paljon elämistämme ja hiljalleen aloimme kutsua toisiamme ystäviksemme. Emme kuitenkaan noina aikoina koskaan tavanneet kasvotusten, koska asuimme eri puolilla Suomea.

Jaanalle tuli henkilökohtaisessa elämässä niin paljon ongelmia (terveydellisiä) ja murheita, että hän hiljalleen hiipui pois sekä roolipelistä että messengeristä. Emme olleet vaihtaneet puhelinnumeroita, joten en saanut häneen enää mitään yhteyttä. Kaipasin häntä välillä paljonkin, mutta melko pian hän siirtyi kuitenkin ajatuksissani taka-alalle enkä enää paljoa muistellut häntä.

Oli kulunut toista vuotta viimeisestä kontaktistamme, kun Jaana yllättäen löysikin minut Facebookista ja aloimme jutella. Olin onneni kukkukoilla, kun sain ystäväni takaisin ja jatkoimme keskustelua siitä, mihin jäimme. Tuntui, että kaikki palasi ennalleen. Minä löysin noihin aikoihin tieni uuteen foorumiroolipeliin, josta puhuin myös Jaanalle. Hän innostui asiasta ja päätti myös liittyä peliin. Aluksi kaikki sujui hyvin, ystävyytemme toimi ja me molemmat tulimme toimeen foorumin väen kanssa. Sitten Jaana alkoi lähentyä kahden muun pelaajan kanssa, puhui heidän kanssaan jatkuvasti foorumilla ja suunnitteli hänen ja heidän pelihahmojensa välille jatkuvasti uusia kuvioita. Aluksi tämä ei häirinnyt minua, mutta jossain vaiheessa huomasin tulevani mustasukkaiseksi Jaanasta hänen puhuessaan muille pelaajille jatkuvalla syötöllä.

Tuohon aikaan oma henkilökohtainen elämäni meni pahasti alamäkeä: minulla oli ylioppilaskirjoitukset tulossa, vanhemmat painostivat minua niiden suhteen ja toisinaan jopa siihen pisteeseen, että pahoinpitelin itseäni. Olin jatkuvasti huonolla tuulella ja kamalan ahdistunut, ja kun kerran juttelin Jaanan kanssa ja kuulin hänen sopineen taas uudesta, isommasta juonikuviosta peliin liittyen hänen ja toisen noista toisista pelaajista (sanotaan vaikka Vilmaksi ja Niinaksi) kanssa, minulla meni hermot. Viilensin suhteeni Jaanaan erittäin kylmiksi, en enää puhunut hänelle ja hänkin luopui minulle puhumisesta. Foorumilla pelatessa näin kuitenkin, miten hän yhä edelleen kehitteli kaikenlaista Vilman ja Niinan kanssa.

”Jääkautta” kesti muutaman kuukauden ajan, kunnes Jaana otti minuun yhteyttä ja halusi tietää, mitä väleillemme oli oikein tapahtunut. Minä olin pitkään kylmä asian suhteen, mutta lopulta välimme alkoivat taas lämmetä. Jaana pyysi moneen kertaan anteeksi sitä, että oli jättänyt minut huomiotta Vilman ja Niinan tähden. Lepyin kyllä, mutta välillemme jäi pieni jännitys, emme puhuneet enää yhtä avoimesti kaikesta kuin ennen.

Jaana oli tulossa käymään minun lähikaupunkiini erääseen tapahtumaan, johon olin suunnitellut itsekin meneväni. Jaana ehdotti tapaamista ja pitkän harkinnan jälkeen suostuin siihen. Jaana ei kuitenkaan ollut kertonut minulle ennen kuin vasta tapahtuman aamuna, että myös Niina on paikan päällä. Minä ja Niina emme olleet koskaan juurikaan jutelleet foorumilla tai muutenkaan, mutta vanhojen mustasukkaisuuksieni takia minulla oli kielteinen asenne Niinaan enkä olisi halunnut häntä tavata. Tästä huolimatta tapasimme kuitenkin kaikki kolme yhdessä. Olin koko tapaamisen ajan todella jännittynyt (Niinan takia, mutta myös siksi, että olen varsin huono kommunikoimaan kasvotusten vieraiden ihmisten kanssa, enkä ollut tavannut Jaanaakaan koskaan ennen kasvotusten) ja lähdin itsestäni riippumattomista syistä paikalta pois varsin nopeasti. Myöhemmin luin foorumilta, että Jaana ja Niina olivat olleet yhdessä tapahtumassa kokonaista kolme päivää ja että heillä oli ollut todella kivaa yhdessä. Mustasukkaisuuteni heräsi uuteen hohtoon.

Jonkin aikaa tämän jälkeen kaikki meni kohtuullisen hyvin, juttelimme Jaanan kanssa aika ajoin ja välillä jopa yöt läpeensä mesessä. Ennätyksemme taisi olla kello 21:00 aamun kello 8:00 asti. Juttu meiltä sujui aina, saimme uuden puheenaiheen vaikka toisen kadonneesta sukasta. Kunnes sain kuulla, että Niina ja Vilma olivat menossa Jaanan luokse kahdeksi viikoksi kylään. Muuten olisin varmaan osannut suhtautua asiaan neutraalimmin, mutta kolmikko puhui jatkuvasti pelifoorumin keskustelupuolella tulevasta vierailusta, suunnittelivat kaikenlaista ja iloitsivat jo etukäteen. Vierailun aika koitti eikä Jaana koko kahden viikon aikana puhunut minulle kuin parin hassun yksittäisen lauseen verran.

Noihin aikoihin pari kuukautta levossa ollut itsetuhoisuuteni nousi jälleen: aloin taas pahoinpidellä itseäni. Myönsin tämän Jaanalle, joka huolestui minusta todella paljon. Juttelimme kuitenkin edelleen myös kaikesta mukavasta ja hauskasta välillä ja tasapuolisuuden nimissä minäkin kuuntelin Jaanan murheita.
Samaan aikaan Vilma (jolla on mielenterveysongelmataustaa) kehitti itselleen mustasukkaisuuden Jaanasta minun ja Niinan takia. Hän alkoi käyttää omaa itsetuhoisuuttaan välineenä saada Jaanalta huomiota. Lopulta Jaana sai suostuteltua Vilman hakeutumaan lääkärille itsetuhoisuutensa takia. Vilma päätyi sairaalan mielenterveysosastolle. Me ajattelimme, että Vilman ongelmat olisivat olleet siinä, mutta sitä ne eivät olleet. Sen sijaan Vilman mielenterveysongelmat pahenivat ja hän vuodatti niitä jatkuvasti Jaanalle. Jaana puolestaan kertoi asioista minulle, koska oman masennustaustansa takia hän tietää, ettei hänen kannata haudata asioita sisäänsä. Minä kuuntelin häntä ja hänen huoliaan Vilmasta, mutta lopetin omista asioistani puhumisen, koska en halunnut kuormittaa häntä liikaa.

Lopulta koko tilanne raukesi siihen, että Vilma yritti sairaalassa ollessaan itsemurhaa. Hän lähetti Jaanalle itsemurhaviestin, jonka takia Jaana soitti sairaalalle ja Vilma saatiin pelastettua. Jaana tajusi tällöin, ettei hänen enää kannattanut kuunnella Vilmaa, koska hän ei Vilmaa osannut auttaa ja lisäksi hän oli huomannut omankin mielenterveytensä kärsivän jatkuvista huonoista uutisista ja huolehtimisesta. Vilma ja Niina olivat suunnitelleen uutta reissua Jaanan luokse, mutta Jaana ilmoitti, ettei halua Vilmaa luokseen. Tämä johti siihen, että Vilma aikansa vanhaa itsetuhoisuuskiristyskeinoaan turhaan käytettyään luovutti ja päätti lopettaa foorumiroolipelin pelaamisen, koska halusi katkaista kaikki välit Jaanaan. Niina lähti alkusyksystä yksin käymään Jaanan luona. Minä yritin niellä mustasukkaisuuteni, mutta kun Jaana ilmoitti heidän puhuneen Niinan kanssa vakavasti siitä, että Niina muuttaisi Jaanan kämppikseksi, koska hänen oli tarkoitus lähteä opiskelemaan samalle paikkakunnalle, minä en enää kestänyt. Kerroin Jaanalle, miten en enää uskaltanut puhua hänelle omista asioistaan ja miten hän ei tiennyt enää lainkaan siitä, mitä elämässäni oli meneillään. Katkaisin foorumia lukuun ottamatta kaikki yhteyteni Jaanaan.

Jaana kuitenkin ilmoitti minulle, ettei ollut valmis luopumaan minusta ja että hän halusi saada välimme takaisin kuntoon. Aloimme hiljalleen jutella taas henkilökohtaisemmistakin asioista, minä kerroin vaikeuksista elämässäni ja esimerkiksi siitä, miten vanhempieni painostus pääsykokeisiin lukemiseni kanssa oli saanut minussa taas esiin itsetuhoisia piirteitä. Kun välimme korjaantuivat, opin todella luottamaan Jaanaan. Joskus jos halu satuttaa itseäni oli vastustamattoman suuri, saatoin kertoa siitä Jaanalle ja hän puhui minut luopumaan aikeistani. Puhuimme toki myös kaikesta muusta, ja oikeastaan vasta tuolloin kasvoimme lopullisesti kiinni toisiimme. Aloimme jakaa aivan kaiken toisillemme niin henkilökohtaisella tasolla, etten ole koskaan kokenut vastaavaa edes sellaisten ystävieni kanssa, jotka olen tuntenut ala-asteelta lähtien. Jossain vaiheessa myönsimme molemmin puolin rakastavamme toisiamme – ystävinä.

En edes muista milloin, mutta jossain vaiheessa aloimme kutsua toisiamme toistemme vaimoiksi. Tämä oli aina puhdasta vitsailua ja ennen pitkää nimityksiksi tulivat myös erilaiset hellittelynimet, esimerkiksi rakas, muru ja kulta. Samaan aikaan vanhempieni painostus alkoi kasvaa jo sietämättömäksi. Jaana ehdotti, että menisin hänen ja Niinan (Niina tosiaan muutti Jaanan kämppikseksi) luokse kylään hermolomalle ainakin muutamaksi päiväksi. Jaana houkutteli ja taivutteli minua pitkään asian suhteen, koska oman rahapulani takia minulla ei ollut oikein varaa kalliisiin junalippuihin, minkä lisäksi vajaiden sosiaalisten taitojeni takia pelkäsin olevani Jaanalle ja Niinalle vain silkka rasite heidän nurkissaan pyörimässä. Lopulta Jaana sai minut kuitenkin suostuteltua siihen, että menin heidän luokseen viikoksi Jaanan maksaessa kaikki minun kuluni – aina matkustusta myöten.
Vierailuviikko sujui hyvin, ystävystyin myös Niinan kanssa ja tulimme kaikki kolme todella hyvin toimeen. Toisin kuin minulla, Jaanalla ei ole koskaan ollut ongelmaa päästää pitämiään ihmisiä henkilökohtaisen tilansa sisään. Siksi itselleni tulikin yllätyksenä, kun hän pari iltaa ennen lähtöpäivääni veti minut syliinsä sohvalla televisiota katsellessamme. Ihmetyksekseni huomasin viihtyväni hänen lähellään, vaikka en ole koskaan pitänyt edes oman äitini halauksesta. Jaana halaili, rapsutteli ja myös suukotteli (hiuksia, otsaa, nenänpäätä ja poskia) minua enkä minä laittanut millään tapaa vastaan, vaan sen sijaan itse tein kaikkea samaa tasapuolisesti takaisinkin. Hän sanoi tuolloin rakastavansa minua ”aivan liikaa”.

Kotimatkalla huomasin olevani kamalan ahdistunut ja surullinen. Ymmärsin pian sen johtuvan Jaanasta ja siitä, etten taas todennäköisesti moneen kuukauteen näkisi häntä. Myönsin itselleni olevani täysin rakastunut Jaanaan. Haluan tässä korostaa sitä, että kyse oli heti alusta alkaen rakastumisesta, ei pelkästä ihastumisesta. Jatkoimme kuitenkin juttelua Jaanan kanssa samaan tapaan kuin aiemminkin, puhelimen ja netin välityksellä. Kutsuimme toisiamme edelleen muruiksi sun muiksi ja varsin useinkin päädyimme toteamaan rakastavamme toisiamme. Lähes yhtä usein päädyimme myös puhumaan siitä, miten molemmat ikävöimme toisiamme järkyttävän paljon. Tämä oikeastaan oli minulla se asia, joka herätti toivon yhteisestä tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta molemminpuoliseen rakastumiseen.
Kommunikoinnistamme tuli minulle kuitenkin myös ongelma: koska olimme niin pitkään puhuneet rakastavamme toisiamme ja kutsuneet toisiamme hellittelynimillä, en tiennyt oliko kyse Jaanan puolelta edelleen samasta puolivitsiheittelystä vai tarkoittiko hän sanojaan romanttisella tasolla. Kerran hän totesi puolihuolimattomasti olevansa rakastunut minuun, mutta sekin oli osana vitsiä.

Jaana ja Niina tulivat molemmat parin kuukauden päästä taas lähelle kotikaupunkiani samaan tapahtumaan, jossa olin heidät ensimmäisen kerran kasvokkain tavannut. Sovimme tapaamisen ja vietimme koko päivän yhdessä. Aluksi olimme Jaanan kanssa kaksin ja tällöin hän manasi sitä, että oli unohtanut käydä ostamassa minulle sormuksen, vaikka hän oli vielä ennen tapahtumaan lähtöä kultasepänliikkeessä käyntiä muistutellut itselleen. Sormuksen ostamisesta olimme joskus yhdessä vitsailleet, mutta hämmästyin itse siitä, että Jaana oli oikeasti meinannut käydä ostamassa minulle puhumani sormuksen. Toiveeni heräsivät jälleen, mutta en saanut tuolloin asiasta puhuttua.

Tuon tapaamisen jälkeen puhuimme kerran sitten vakavammin ja minä myönsin olevani sekaisin siitä, missä menimme ja mikä oli vitsiä ja mikä ei. Jaana ei ymmärtänyt minua aluksi, joten lopulta totesin uskovani olevani rakastunut häneen ihan tosissaan. Myönsin myös pelkääväni pilaavani kaiken asian myöntämällä. Jaana rauhoitteli minua ja vakuutteli, ettei hän asian takia halua minua hylätä tai unohtaa. Kerroin myös siitä, miten käyttämämme hellittelynimitykset olivat alkaneet vaivata minua, koska en tiennyt mitä me enää niillä tarkoitimme. Jaana totesi, että hän voi lopettaa niiden käytön takiani.

Tuon keskustelun jälkeen en ole saanut otettua Jaanaan yhteyttä. Vaikka hän ei suoraan asiaa sanonut, hänen kaikista viesteistään kävi ilmi se, että hänen kokemansa rakkaus oli vain todella läheistä ystävälaatua. Minusta tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta. En ole koskaan elämässäni seurustellut vakavasti enkä varsinkaan ole ollut rakastunut kehenkään, vaikka ihastuksia on ollut useita, joten Jaana on oikeastaan ensirakkauteni. Tuon keskustelun jälkeen itkin kaksi päivää putkeen enkä saanut mitään tehtyä. Nyt itkuni on enää vain satunnaista, mutta oloni on täysin tyhjä. En reagoi enää edes vanhempieni painostukseen pääsykokeista, en löydä päiviini mitään sisältöä. Teen normaaleja askareita, mutta en ymmärrä tekemisistäni yhtään mitään. Jaana on muutamaan kertaan yrittänyt ottaa minuun yhteyttä, mutta en ole vastannut hänelle. Hän on viesteissään sanonut, ettei halua menettää minua, mutta minä itse en tiedä, voinko enää pitää Jaanaa pelkkänä ystävänä tai katsoa häntä silmiin tuntematta musertavaa ahdistusta ja surua. Jaana on minulle edelleen pohjattoman rakas ja tärkeä, mutta en meinaa päästä täästä rakastumisesta yli. Voisinpa palata taaksepäin puoli vuotta ja jättää meidät hieman normaalia läheisemmälle ystävälinjalle.