Piti sitten tämäkin kokea
Vaimoni petti minua pitkän yhdessä-olon jälkeen. Lapsiakin on.
Kaikki paljastui jokin aika sitten, kuulemma mitään seksuaalista ei ollut tapahtunut
ja vastapuolen suuteluunkaan ei ollut vastannut. Oli kuitenkin tavannut miehen muutaman kerran salaa ja viestitelly tämän kanssa jonkin aikaa. Oli tietysti poistanut kaikki viestit. Seksiä on ollut hyvin vähän pitkään aikaan ja
Muutenkin edeltävänä aikana meillä meni pitkään huonosti. Itsekin olen ollut lähellä heittäytyä samanlaiseen mutta tajusin olla niin tekemättä.
Vaimo kyllä osoitti katuvansa ja tiesi välittömästi että mitä elämältään haluaa; minut ja perheensä. Vaikea uskoa kuitenkin että niinkin palavasti olisi ihastunut toiseen ilman että pidemmälle olisi menty kuin vain juteltu.
Jonkin aikaa asian ilmi tultua meillä menikin loistavasti, mutta nyt taas sama kylmyys ja poia työntäminen on alkanut tulla esiin, ja väkisin tietysti herää epäilykset vaikka vannookin ettei mitään ole meneillään, mutta oikeassa olin viimeksikin.
Suurin ongelma on kuitenkin puhumattomuus, kun ei hän osaa kertoa mitään syytä tämänhetkiselle tilanteelle eikä edes tunnu ymmärtävän sitä että minä kärsin, vaikka sen selkeästi olen ilmaissut jo useaan kertaan.
Repii niin perkeleesti jo sisältä tämä homma, että vaikka olen halukas antamaan anteeksi niin kyllä tässä ero mielessä pyörii.
Hei
Täällä vähän samanlainen tilanne. Oli pitkään puhumattomuutta eikä yhteistä aikaakaan
juuri ollut. Pettäminen tuli hiukka puuntakaa yllätyksenä viime vuonna. Mieheni oli ihastunut
työkaveriinsa. Välit naiseen ovat kyllä katkenneet heti jo alkuvaiheessa. Kun päätös jatkaa yhdessä tehtiin. Siinä sitä oon sitten tunteiden vuoristoradassa tullut oltua itse jo hyvä tovi ja tuntuu vaan ettei loppua näy. Pariterapiakin aloitettiin ja onhan siitä apua ollutkin. Vaikka näin ollen menee nyt ihan mukavasti on hellyyttä yritämme saada kerta viikkoon vain aikaa toisillemme. Kyllä se ero mielessä välillä pyörii kun luottamusta ei nyt kuitenkaan oo toiseen. Mieleen alkanut vaan hiipiin ajatus että jos mullekkin olis se uskollinen jossain kun tämä ei sitä nyt ollu. Pitkä suhde vaan takana jo mieheni kanssa 13v. Että sitä vaan koittaa ja yrittää toipua ja vielä jonain päivänä luottaa, mutta matka on alussa ja pitkä se on jo tullut huomattua. Jaksamista vaan kyllä ne ajatukset tästä vie kirkastuu itsekullakin .
Tutulta kuulostaa ja voimia sulle koska niitä tarvitset. Meillä muutama vuosi sitten sama juttu
olivat vaan viestitelleet ja soitelleet. Epäilin muuta mutta en pystynyt todistamaam ja jotenkin räpiköiden
siitä yli lopuksi päästiin. Sitten joku vuosi väliä ja taas uusi mies kuvioissa ja käry kävi. Ei mitään ollut
tehneet mutta sitten joutui myöntämään että oli suudelleet mutta ei muuta. Tuli vanha juttukin taas
esiin ja myönti että silloin oli ollut vaimolla seksisuhde mutta nyt ei koska oli niin oppinut edelliskerrasta.
Näin väitti loppuun asti vaikka käsilaukussa kortsujakin oli. Ero tuli, en jaksanut enää tuollaista pettävää
Valehtelevaa naista joka ei millään lailla edes hävennyt tekojaan. Kun on niin yleistäkin hänen mukaansa tuollainen. Lapsiakin meillä myös on. Nyt ei vaimo enää mua pysty pettämään. Hän on vieläkin omasta
mielestään sitä mieltä että eromme ei johdu pettämisistä vaan siitä kun en ole häntä huomioinut oikein.
Fiksua.
Olen tosi pahoillani teidän kaikkien kolmen puolesta, ymmärrän miltä teistä tuntuu. Olen itse kirjoittanut täällä tammikuun alussa. Minulle selvisi viime joulukuussa että miehelläni on ollut toinen nainen 15 vuotta, naimisissa olemme olleet 43 vuotta.
Teille en voi sanoa muuta kuin että pettäjä on aina väärässä, ei voi syyttää sitä että petetty ei ole kohdellut aina oikein tai ei ole huomioinut tai muuta vastaavaa.
Minun kohdallani kävi niin että mieheni jätti tämän naisen (ainakin sanoo niin) ja alkushokin jälkeen me olemme keskustelleet paljon, emme ole kauheasti riidelleet ja sen takia uskonkin että olemme päässeet pitkälle keskustelujen avulla. Olemme olleet tiiviisti yhdessä 8 viikkoa, siinä välissä joulut ja uudet vuodet. Molemmilla on tahto jatkaa mutta tämä minun tuskani on välillä niin suurta että olen joutunut menemään lääkäriin, pelkäsin jopa että sydämessäni on jotain mutta se onkin ollut ahdistusta. Luottamusta kasvatetaan koko aika mutta kasvu on kyllä hidasta, voin sanoa että en luota häneen vielä olenkaan.
Petetyksi tuleminen on traumaattinen kokemus ja uskon että apua tarvitaan silloin. Pettäjä tarvitsee myös apua, jatkuva pettäminen on mielestäni sairaus ja se voidaan hoitaa, uskon niin. Pettäjällä ei ole koskaan oikeutta syyttää ketään toista siitä että on pettänyt. JOs on tarve pettää niin silloin on asiat huonosti ja suhdetta on hoidettava muilla keinoilla.
Minä tässä koitan selvitä, paha takapakki tapahtui toissapäivänä ja tarvitsen nyt miettimisaikaa, mutta edelleen uskon että elän loppuelämäni mieheni kanssa, saapa nähdä miten tästä selviää! Jaksamisia teille kaikille!
Teille kaikille.
Ihmettelen sitä, enkä ensimmäistä kertaa, miksi petetty on aina se, joka etsii sitä ratkaisua, yhteisen elämän jatkamiseen, petturi luovii siinä kuin kuunnellen, miten tästä taas selvitään....tällä kertaa.
Minutkin petettiin, eikä vain kerran, ensimmäisen kerran annoin, muka anteeksi, hurskaasti muka unohdinkin, toisen kerran annoin, muka vain anteeksi, kolmannen kerran jälkeen lakkasin ajattelemasta, koko asiaa, siis pettääkö vai ei, aivan sama.
Loppujen lopuksi, minä en, todellakaan ollut antanut anteeksi, enkä senkään vertaa unohtanut, luottamusta ei ollut, sen enempää mieheen kuin itseenkään, nämä kaikki hyppäsi silmille, vuosien päästä...se oli pahempi paikka kuin toisen petos.
Minusta tuntuu, jos tilanne olisi ollut toisinpäin, olisin ollut se petturi, olisin lentänyt helmat korvissa, karmit kaulassa pellolle, asiasta ei olisi edes keskusteltu.
Tuohon äskeiseen kommentoidakseni. Niin todellakin minä olisin saanut lähteä samantien kävelemään suhteesta,jos olisin ollut pettäjän roolissa. Tiedän sen koska asiasta on joskus puhuttu etmitäs jos niin kävis. Mieheni pistäisi minut heti menemään. Ja totesi vie tämän tapauksen jälkeenkin että niin siinä kävis. Ja nyt vaan välillä käy mielessä että miks tässä sitten yrittää unohtaa antaa anteeksi ja rakentaa uutta. Kun ei edes tiedä kuka on minne menossa yksin vai yhdessä. Sisällä on vaan sellainen möykky välillä minusta tuntuu että se olis ikäänkuin hävinnyt sitten taas huomaan sen kasvavan sisälläni. En vaan enää jaksa jauhaa pettämis jutusta mieheni kanssa, kun en saa tyydyttävää vastausta miksi kaikki piti pilata nyt sitten käydään terapiassa suoltamassa tekstii. Miksei terapiaan voi mennä ennenkuin se pahintapahtuu. Tässä sitä sitten vaan yritetään rakentaa yhteistä elämää vaikka nyt tuntuu siltä että helpompaa olis luovuttaa. Kun itsellä on vaan niin paha olla. Enkä tarkoita sitä ettei miehelläni olisi, mutta hän on taitavampi kätkemään tunteensa ja hänellä on niin suuri halu unohtaa ja ehkä siihen pystyykin. Minä taas en ainakaan vielä hetkeen.
Hei,
Tolstoin Anna Karenina alkaa: "Jokainen onnellinen perhe on onnellinen samalla tavalla. Jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." En tiedä onko ihan näin mutta parisuhteet ovat kuitenkin omanlaisiaan ja ratkaisujen on lähdettävä omista lähtökohdista, omista pyrkimyksistä ja omista tunteista. Valitettavasti pettämisen jälkeen ei enää ole sitä vaihtoehtoa, että kaikki olisi hyvin, jos on koskaan ollutkaan. Omalla kohdallani ero satuttaisi paljon enemmän ja katkeroitumisen uhka olisi paljon suurempi.
Pettämisellä vaimo haki helpotusta pahaan oloonsa, nyt hän suuntaa voimansa parisuhteen eteen ja se on myös minun etuni. Hän ainakin jossain määrin hyvittää pettämistään ja kun molemmat sitoutuvat, molemmat saavat näin varmasti enemmän kuin, että lähtisimme hajottamaan suhdetta. Onko tämä oikein vai väärin? Tietysti pettäminen on väärä tapa lähteä hakemaan parannusta parisuhteeseen. Aito anteeksianto pitää sisällään sen, että antaa anteeksi vääryyden. Muuten kyse on jostain muusta, esim. vaihtokaupasta.
No, tätä voi teoretisoida ja pyöritellä mutta loppujen lopuksi on tehtävä niin kuin oikeaksi tuntee. Tähän en ole nähnyt parempaa ohjetta kuin mitä Pikku Prinssin ketulla on: "vain sydämellään voi nähdä tarkasti." Omasta sydämestään on pidettävä huolta jotta sillä säilyy kyky nähdä tarkasti.
Petetty pyrkii usein korjaamaan parisuhdettaan, koska hän ei ole ajatellut sen lopettamista. Pettäminen tulee puun takaa minkä jälkeen alkaa rankka prosessi yrittää ymmärtää mennyttä, olemassa olevaa ja tulevaa. Varmasti on niitä jotka eivät uskalla kuunnella sydäntään silloin kun on selvää, että rakkaus on kuollut. Täytyyhän asiaa sulatella ja varmistaa, että tekee oikein. Suhteen voi nopeasti katkaista ja sen voi tehdä myöhemminkin. Suhteen rakentaminen on vaikeampaa ja hitaampaa. On vain hyvä, jos ei hätiköidä. Pitäisi vain huomata milloin joutuu kynnysmatoksi ja poljetuksi ja suhteen jatkaminen on vain vahingollista.
Toivotan kaikille voimia nähdä sydämellä ja tehdä oikeita ratkaisuja.
helemi kirjoitti 13.2.2014 7:3
Teille kaikille.
Ihmettelen sitä, enkä ensimmäistä kertaa, miksi petetty on aina se, joka etsii sitä ratkaisua, yhteisen elämän jatkamiseen, petturi luovii siinä kuin kuunnellen, miten tästä taas selvitään....tällä kertaa.
Hyvä Helemi, isket naulan kantaan.
nimen omaan, MIKSI PETETTY TAI JÄTETTY AINA ETSII RATKAISUA, kun se pitäisi lähteä pettäjän puolelta ja yhdessä sitten.
Muutenkin petettyjen ja jätettyjen syyllistyminen on useimmiten liioiteltua. Kyllä siinä lähtijässä näkisin eniten vikaa, paitsi jos on pitänyt paeta suhteesta väkivallan tms pelossa. Se on eri juttu. Mut näissä tämänkin palstan kirjoituksissa, mitä näistä nyt tilanteista näkee, näkyy se, että petetyt/jätetyt yrittää viimeiseen asti vielä saada suhdetta toimimaan... miksi