Pienirintainen ja huono itsetunto
Olen kirjoittanut tänne joskus aiemmin ja käynyt lukemassa muiden murheita. Huomioni kiinnittyi ”Huono itsetunto ja mustasukkaisuus” otsikkon teksteihin. Huonoon itsetuntoon saattaa olla monia syitä ja halusin aloittaa tänne keskustelun pienirintaisuudesta. Olen tuntenut itseni aina epävarmaksi pienien rintojeni koon vuoksi. Vaikka miehiä ja mukavia tarjokkaita on ollut, niin olen aina kääntänyt ajatuksen sellaiseksi, että mies on tyytynyt muhun. Tämä aiheutti nuorempana tarvetta tehdä toinen mustasukkaiseksi hakemalla huomiota toisilta. En vain tajunnut, että sillä saattaa oikeasti loukata pahastikin toista vaikka itselle se oli ”leikkiä”. Aikuistuin ja reilusti päälle parikymppisenä ajattelin olevani täysin sinut vartaloni ja itseni kanssa. Sitten tapasin nyksän. Olin aivan rakastunut mutta tällä kertaa myös mustis. Se on kauhea tunne ja aiheutti mussa tarpeen tarkkailla hänen touhujaan. Huomasin hänen katsoneen kaikesta mahdollisesta mediasta ”siihen tarkoitukseen” isorintaisia naisia. Sitten iski kiukku ja riittämättömyyden tunne ja vanha tunne siitä, että minuun on tyydytty muuttui todeksi. Ainakin mun mielessä.
Kaksi pientä rintaani ovat luotu tällaisiksi, ne ei muuksi muutu – olen leikkauksia vastaan, sillä niin tekemällä vain vahvistaisin käsitystä siitä, että pienet on rumat.
Tunnen elämäni raskaaksi. Nykyään keinotekoisuutta ja kurveja tuputetaan kaikkialla, televisiostakaan ei tunnu tulevan kuin ruokaohjelmia ja viidakon tähtösiä 😉
Olen vihainen itselleni, että olen näin pinnallinen enkä onnellinen siitä, että rintani ovat terveet. Tuntuu vain, että ympäristömme tuo entistä enemmän kurvien seksikkyyttä esille. Tilannetta ei helpota se, että tiedän nyt poikaystäväni tykkäävän myös isoista rinnoista. Hänen kaverinsakin puhuvat aina tämän tästä naisten isoista rinnoista. Kävimme porukalla leffassa jossa pääosassa on pienirintainen nainen. Eräs tyypeistä taisi miettiä kuka näyttelijä on ja toinen tokaisi, että mitä väliä, kun ei sitä kukaan katso. Ja tämä kaikki tapahtuu mun läsnäollessa. Ja nyt siis puhutaan oikeasti aikuisista miehistä.
Miten tällaisessa ympäristössä voi koskaan oppia hyväksymään itseään tai edes nauttimaan vartalostaan?
Hulluinta tässä kaikessa on se, että pari isorintaista naiskaveriani tuntevat itsensä jotenkin tosi epävarmoiksi seurassani. Se on ilmennyt ihan kateellisuutena ja myös ”kuinka paljon saan huomiota” ja ”hitsi, kun on miehet on aina kimpussa, mutta tätä se on, kun on kaunis. Kyllä säkin varmaan tiedät, oothan säkin ihan nätti” -jutuilla.
Ei ole helppoa tämä naisen elämä!
Onko muita kohtalon tovereita? Tai miehiä jotka vois avartaa koko tissiasiaa?