pettämistä, pettymistä

pettämistä, pettymistä

Käyttäjä 56_65 aloittanut aikaan 26.01.2021 klo 19:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä 56_65 kirjoittanut 26.01.2021 klo 19:46

Olen lukenut muiden kirjoituksia ja tunnistanut yhtymäkohtia omaan elämäntarinaani, jonka haluan nyt jakaa.

 

Olen pohtinut jo parin vuoden ajan asioiden ääneen lausumista. Mikä estää sanomasta jotakin ääneen ja millaisessa tilanteessa voi rohkaistua puhumaan. Miten minut kuullaan ja ymmärretään. Mikä on uhattuna, jos avaan suuni? Jotta voisin olla vahvemmin läsnä omassa elämässäni, olen päättänyt, että en enää vaikene. Harjoittelen tämän kanavan kautta – vieläkään en sano ääneen, mutta joku saattaa vastata minulle.

 

”Minulla on ollut suhde R:oon viimeiset 20 vuotta”.

Tuo yllä oleva otsikko oli yhdessä sähköpostiviestissäni lokakuussa. Puolisoni rinnakkaissuhteen kumppani tuli ”ulos kaapista”.

 

Olemme jo eläkeikäisiä ihmisiä ja tämä nykyinen parisuhde on jo toinen yritys meidän välillämme.

Tätä toista suhteen vaihetta oli edeltänyt helvetillinen ero ja kymmenen vuoden riitaisa ja repivä ihmissuhde. Ne vuodet olivat tehneet minulle selväksi, että puolisoni sanelee ehdot tälle suhteelle. En voinut kuvitellakaan uutta avioliittoa, en yhteistä taloutta eikä luottamusta yleensäkään. Tiesin, että jos hänen kanssaan aikoo elää, niin hänen pitää saada pitää vapautensa. Luotin kuitenkin itseeni ja ajattelin, että osaan paremmin asettaa omat rajani. Kun toiselle on antanut kaikki vapaudet elää ja kehittyä, tuntuu erityisen suurelta loukkaukselta, että kumppani siinäkin tilanteessa päättää pettää. Salailu tuntuu epäkunnioittavalta.

 

Vakiintuneilla suhteilla, lähisuhteilla, ensisijaisilla suhteilla (ainakin näitä käsitteitä käytetään) on joitakin sosiaalisia ja taloudellisia etuja, joiden takia suhteissa pysytään. Pettäjä liikkuu turvan tarpeen ja jännityksen akselilla.  Tämän yllä mainitun sähköpostiviestin jälkeen olemme taas keskustelleet parisuhteestamme. Mieheni paljasti, että hänelle selvisi jo varhain, että monogaaminen suhde ei ole häntä varten – hän on pettänyt kaikissa parisuhteissaan.

 

2005 paljastui yhden pettämisen seuraukset. Nuori nainen otti yhteyttä mieheeni ja kertoi saaneensa selville, että mieheni on hänen isänsä.  Mieheni oli siittänyt tämän lapsen silloin, kun minä olin synnyttämässä esikoistamme. Tytöillä on tasan yhdeksän kuukautta ikäeroa. Tämän paljastuminen oli minulle traumaattinen kokemus, josta en varmaan koskaan täysin toivu. Asia on tabu, josta emme puhu.

 

Miksi toimin näin; salaan, peittelen ja kestän. Miksi toimin näin häntä kohtaan, vaikka tämä satuttaa minua toistuvasti? Salaisinko myös fyysistä pahoinpitelyä? En tiedä toimiiko pettämisen dynamiikka (henkinen väkivalta) samoin kuin fyysisen väkivallan kuviot. Onko tämä läheisriippuvuutta? Mikä erottaa tahdon rakastaa ja vahvan sitoutumisen riippuvuudesta?

 

Olen tästä tosi surullinen. Tämän ikäisenä ja tässä elämäntilanteessa en millään jaksaisi vatvoa parisuhdekysymyksiä. Haluaisin keskittyä elämässä kaikkein olennaisimpiin asioihin, kun voimavaroja ei enää riitä hajotettavaksi. Pohdinta syö energiaa kaikelta muulta.

 

Ratkaisuksi mieheni tarjoaa, että jatkaisimme samaan malliin ja minäkin etsisin muita seksikumppaneita. Ei anteeksi pyyntöä. 

Käyttäjä Xyznappi kirjoittanut 27.01.2021 klo 13:24

Hienoa, että olet rohkeasti kirjoittanut tilanteestasi. Kokemuksesi ovat todella pysäyttäviä. Olet kokenut vaikeita asioita, joista en uskoisi selviytyväni yhtä hyvin, jos sattuisi omalle kohdalle. Vaikka epäilet sitä, niin sinulla on varmasti myös henkistä vahvuutta paljon tuollaisten vaiheiden jälkeen. Pidä siitä kiinni, ja niistä rajoista, jotka mainitset.

Olen sinua vähän nuorempi ja käynyt itse läpi luottamuksen menetykseen liittyviä vaiheita pitkässä, kymmeniä vuosia kestäneessä parisuhteessa. Vähemmästä kokemuksestani huolimatta ajattelin kertoa sinulle, mitä ajatuksia kirjoituksesi herätti.

Ymmärsin, että aloittaessasi suhteesi uudelleen olit päättänyt, että annat miehellesi hänen kaipaamaansa vapautta, johon ei kuitenkaan sisältynyt mahdollisuus pettää. Ilmeisesti kerroit senkin hänelle aikanaan, ja luotit, että uskollisuutta tai rajojasi ei tällä kertaa rikota. Näin kuitenkin kävi, eli miehesi petti luottamuksesi uudelleen, tokko oli edes päättänyt muuttua.

Yhden keskeisen oivalluksen olen tehnyt vuosien varrella, ja se on se, että vain itseään ja omia asenteitaan voi muuttaa. Toinen muuttuu, jos motivaatiota on riittävästi. Siihen eivät aina lupaukset muuttua riitä, ne voivat olla väärin toimineelle vain keino päästä sillä hetkellä hankalasta keskustelusta eroon, vaikka ne toiselle ovatkin se viimeinen oljenkorsi, kun maailma on romahtanut. Ääneen katuminenkaan ei aina ole merkki siitä, että asiat ovat korjaantumassa. Vielä pahemmalta vaikuttaa se, että miehesi ei edes kadu, koska ei pyydä anteeksi. Hän tuntuu pitävän toimintaansa itselleen oikeana ja tarjoaa sinulle samaa mallia.

Toista voi tietenkin opetella ymmärtämään ja sitä kautta ehkä hyväksymäänkin. Kuten olen lukenut Anne Brunilan sanoneen, meillä on jokaisella omat syymme toimia tavallamme. Itse olen hakenut omista ja mieheni lapsuudesta selityksiä erilaisuudellemme. Se on lähentänyt meitä mutta ei kuitenkaan ole kuronut kuilua luottamuksessa kokonaan umpeen.

Mennyttä ei voi muuttaa. Miten lähtisin ratkomaan solmuja ja tulevaisuuttani, jos olisin samassa tilanteessa? Kertoisin rehellisesti, miltä minusta tuntuu. Niin olet varmaan tehnytkin moneen kertaan. Syyllistäminen ja "aina sinä teet näin" -asenne ei ole omalla kohdallani toiminut kovinkaan hyvin. Kun toinen joutuu nurkkaan ahdetuksi, keskustelu yleesä etenee ihan väärille urille, joilta on vaikea nousta takaisin toista kunnioittavalle tasolle ja rakentavaan keskusteluun.

Ilmaisisin selkeästi (sekä itselleni että puolisolleni!), mitä minä haluan ja missä minun rajani ovat, sekä tekisin selväksi, mitä tapahtuu, jos tarpeeni eivät tälläkään kertaa täyty ja rajani rikotaan. Ja jos rajani rikottaisiin, pitäisin lupaukseni seurauksista ihan oman itsekunnioituksenikin takia. Tätä ennen tietenkin pohtisin tarkkaan haluni, rajani sekä vaihtoehtoni joko erota tai pysyä suhteessa, ja näiden hyvät ja huonot puolet.

Näyttää siltä, että suhteessanne puolisosi käyttää enemmän valtaa, jos sellainen ajattelumalli on edes sallittu parisuhteessa, jonka pitäisi rakentua me-henkeen, joka pyrkii yhteiseen hyvään.

Aivan kuin miehelläsi ei olisi yhtä paljon menetettävää kuin sinulla on. Jostain syystä hän uskoo, että voi jatkaa turvallisin mielin omaa käytösmalliaan. Mistä tämä turvallisuuden tunne mahtaa johtua? Vähätteleekö hän tunteitasi ja omaa tekemistään, koska hänen kannaltaanhan arkihan pyörii, ruoka valmistuu ja pyykit tulevat pestyiksi? Uskooko hän pystyvänsä pitämään pettämisensä salassa, vai luottaako että selviää reaktioistasi ehjin nahoin, vaikka salaisuudet tulevat ilmi, ja kaikki jatkuu pienen kriisin jälkeen kuten ennenkin? Mainitsit olevasi ehkä läheisriippuvainen, jospa miehesi käyttää sitä hyväkseen.

Voimia sinulle tilanteeseesi, mitä päätätkin tehdä. Tässä muutama ajatus Anne Brunilalta vielä: hyväksy tosiasiat. Taistele niiden asioiden puolesta, joihin voit vaikuttaa. Kun tie päättyy, löytyy uusi tie. Huonoa käytöstä tai pahoja tekoja ei pidä hyväksyä, mutta on oma valinta, tunteeko toista ihmistä kohtaan suuttumusta vai myötätuntoa. Ja tässä vielä ihan loppuun oma lisäykseni: myötätunto auttaa lopulta antamaan anteeksi, sekä itsellensä että muille.

Käyttäjä 56_65 kirjoittanut 27.01.2021 klo 14:41

Kiitos ihanasta vastauksestasi! Tuntuu huikealta, että on olemassa näin myötätuntoisia ihmisiä kuin Sinä.

Käyttäjä Ukkojänis kirjoittanut 15.02.2021 klo 19:08

Hei!

Tilanteenne osuu sen verran yksiin omani kanssa, että koen olevani paljolti miehesi kaltainen, ilman että olisin koskaan teknisesti pettänyt. Takana siis 20 v avioliittoa, vaimo upea ihminen ja en osaa parempaa suhdetta kenenkään toisen kanssa. Mutta kun kiinnostaa se ruoho aidan takana. Olen yrittänyt etsiä syytä lapsuudestani (tunnekylmä alkoholistiäiti yksinhuoltaja) ja nuoruudestani (ujo ilman uskallusta elää nuoruutta seksista nauttien). En tiedä olenko viallinen vai normaali, pitäisikö erota vai ei, mutta en ole pettänyt vaikka mieli on tehnyt lähes joka päivä. Mutta en halua erota ja vaihtaa koska toinen on vaan paras nainen jonka olen koskaan tavannut. Mitä siis tehdä? En tiedä. Tähän asti ratkaisu on ollut olla yhdessä.

 

Käyttäjä Xyznappi kirjoittanut 17.02.2021 klo 13:05

Hei Ukkojänis, hienoa että tuot keskusteluun mukaan oman näkökulmasi. Olet pohtinut pettämishalujesi taustaa, pidät sitä itsellesi ja vaimollesi vahingollisena ja tunnut haluavan ratkaista tilanteen. Olet mielestäni oikealla tiellä.

Lapsuuden taustat vaikuttavat. Oma mieheni on jäänyt vaille hyväksyntää ja kiitosta, ja kohdannut jopa väheksyntää. Tuntuu, että hän, paljon aikaansaanut mies, hakee edelleen jatkuvasti sitä arvostusta, josta on jäänyt paitsi, tunnustusta muilta ihmisiltä. Tästä seuraa ystävyyssuhteita naisiin, joissa hän saa huomiota ja ihailua mutta jotka hän haluaa salata minulta. Jo tästä, ei fyysisestä pettämisestä, on seurannut meille ongelmia sen lisäksi että minulla on omat painolastini lapsuudesta.  Olen yrittänyt ratkoa mieheni ongelmaa antamalla kiitosta hänelle aina, kun se on aidosti annettavissa ilman, että se tuntuu imartelulta.

Onko mahdollista, että kun haluat pettää, niin haluatkin sillä jotain muuta kuten huomiota, hyväksyntää, kiitosta tai todistusta rohkeudestasi? Veikkaisin, että kun löydät sen, mitä tunnetta tai asiaa pettäminen sinulle korvaisi, pääset eteenpäin.

Sitten voikin olla edessä se vaikein, puhuminen. Toisille se on helppoa, toisille ei mutta se on silti melkein edellytys läheisyyden tunteelle. Oletteko pystyneet keskustelemaan asioista vaimosi kanssa? Ehdotan nimittäin, että voisit seuraavaksi kertoa vaimollesi tarpeistasi ja  miten ne olisivat täytettävissä ihan omassa parisuhteessasi.