pettämisen rajoista ja kertomisesta
Pettämisestä on jo monta keskustelua, mutta omassa hämmennyksessäni piehtaroivan itsekkyydellä kannan korteni soppaan omalla avauksella.😟
Elän nykyisin liki seksittömässä parisuhteessa jossa on kovin vähän myös läheisyyttä, tai ainakaan fyysistä koskettamista. Toisenlaista läheisyyttä, kaikenlaista toisesta huolehtimista meillä kyllä on paljonkin. Toisen näkeminen ja kuuleminen ilahduttaa yhä. Suhde seksuaalisuuteen on ollut varmaan molemmilla kompleksinen ja traumaattinenkin, mutta ehkä nyt etenkin vaimollani. Kyseessä on oikeasti vaikea aihe, jonka kanssa olemme kuitenkin tulleet aiemmin toimeen jotenkin. Onpa se osaltaan jopa rakentanutkin parisuhdetta, niin oudolta kuin se voi kuulostaakin. On myös ollut tunne, että tästä voi jotain muutakin vielä joskus tulla.
Tämä nykyinen laskusuhdanne on johtanut kytevään tyytymättömyyteen ja sitten siihen että sopivassa tilanteessa ”yllätin itseni” ja painelin ns. privaattiesityksiin (ja tietenkin kovassa humalassa). Jälkeen päin ko. temppu tuntuu paitsi surkealta myös oikeasti pahalta. Kai humalaisessa päässäni ajattelin, että tämä nyt olisi kuitenkin vähemmän ikävä tempaus kuin vieraan iskeminen ja sänkyyn meno… No, meno oli intiimimpää kuin olin odottanut (muttei sentään seksiä). Sanat naurettava, banaali ja häpeällinen tulevat myös mieleen kun itseäni tuolla hellyyttä kerjäämässä ajattelen.
Nyt tuntuu että oma suhteellisuudentaju on hukassa tapahtuneen vakavuuden suhteen. Erinäisiä parissuhdekeskusteluja lukeneena olen saanut sen vaikutelman, että kaikenmoiset terapeutit kannustavat avoimuuteen. Sillä tavoin alkaa ”aito rehellisyys” jne. No, hyvä jos niin. Eli siitä sitten raportoimaan ja siten hoitamaan tilannetta?(Käsitän kyllä nyt varsin hyvin, että meidän on todellakin aika tehdä jotain parisuhteemme hyväksi. )
Mutta olenko minä nyt pettäjä? Mihin kategoriaan oikein sijoitun? Omaa syyllisyyteen taipuvaiseen mieleeni en ihan pelkästään luottaisi. Mutta jos en siihen, niin mihin sitten?
Paha tuohon on mennä sanomaan muuta, kuin omaa mielipidettä ja kaikillahan meillä on omamme. Jokaisessa suhteessakin on ne omat rajat. Jollekin pettämistä on vasta sitten, kun menee sänkyyn toisen kanssa. Itse laittaisin rajan jo ennemmin. Lähtisin ylipäätään siitä, miksi tehdään mitäkin ja millä asenteella. Humala on minusta kuitenkin huono tekosyy tekemisille.
En tietenkään hyväksy pettämistä, mutta tiedän hyvin, miten kiduttavaa seksittömyys tai läheisyyden puute voi olla.
Keskustelut on hyvä, mutta olen sitä mieltä, että aina kaikesta kertominen ei ole hyvä.
Humala on minusta kuitenkin huono tekosyy tekemisille.
viina on kuin valitsisi pilleripurkin, jossa lukee kyljessä "sattuma ja vastuuttomuus". Tuskinpa sitä edes menisi juomaan niin paljon, jos ei taustalla olisi toive jostakin, johon tuollainen humalatila voi johtaa. Pois vaan kaikki jarrut päältä...
En tietenkään hyväksy pettämistä, mutta tiedän hyvin, miten kiduttavaa seksittömyys tai läheisyyden puute voi olla.
kyllä siinä tulee kieltämättä sellainen masentavakin olo kuin elämä valuisi ohi. Sitten välillä taas tuntuu, että samapa tuo, meneehän tämä elämä näinkin ja ettei toista voi vaatia olemaan jotain muuta kuin on. Sitten asia taas aktivoituu ja joskus se on kuin joku kestojomotus mielessä ja kehossa... Puristelee jo tyynyjä ja lemmikkieläimiäkin.
Ja ratkaisukeinoksi tarjolla on vissiin vain vaivalloisia (joku pariterapia?) tai todella huonoja vaihtoehtoja (niinkuin vaikka tämä nyt tehty tempaus).
Voi helkutti mitä vatvomista 😐
Taidan varata keskusteluajan jonnekin...
Tuttuja turiset risto2. 🙂
Tuo hymiö siitä, kun alkoi naurattamaan tuo kertomasi, kun itse olisin voinut kirjoittaa miltei saman kuvauksen ☹️
Itse koen myös seksittömyyden ja läheisyydenpuutteen melko isona ongelmana. Vaikea on siitä päästä eteenpäin, kun tosiaan toista ei voi muuttaa. Tosin minua helpotti kylläkin ajatus ja sen mukanaan tuoma tunne siitä, että kun suhteessa on niin paljon muitakin alueita, niin voin keskittyä enempi niihin. Jos on sellaista kivaa ja hyvää, mikä tuottaa iloa, kun ollaan yhdessä. Tavallaan pois seksikeskeisyydestä, mikä ei tarkoita sitä, etteikö seksi kiinnostaisi ja etteikö sitä harrastettaisi. Sanot kuitenkin "lähes seksittömässä" suhteessa eläväsi, niin kyllä ainakin itselle se olisi todella vaikea paikka.
Läheisyyden puute sattuu sieluun asti. Tilanteet, joissa itse haluaisi koskettaa ja ei voi kuitenkaan tehdä sitä sen vuoksi, ettei aiheuttaisi toiselle paineita, ovat sietämättömiä. Itsestä se sitten on kiinni, pystyykö sellaisessa suhteessa elämään. Arvokasta sinällään on tuo toisesta muilla keinoin huolehtiminenkin. Olemme ihmiset erilaisia seksuaalisuudenkin suhteen. Toisilla se on enemmän pinnalla, kuin toisilla. Ideaali olisi, että tarpeet suhteessa kohtaisivat, mutta eihän elämä aina läheskään mene niin.
Olen myös miettinyt paljon tässä nykyisessä suhteessani tätä asiaa. Toista ei siis voi muuttaa, mutta on kai hyvä tietää, mitkä ovat ne syyt, miksi toinen haluaa harvoin läheisyyttä tai seksiä. Teillä ne kaiketi ovatkin jo tiedossa. Sen ymmärtäminenkään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että toteutumattomia tarpeita on jollain suunnalla.
Tuosta toisen muuttamisesta...olen itse pyrkinyt luomaan suhteeseeni paiseettoman tilan seksin ja läheisyyden suhteen. Tiedän, ettei se ainakaan vaatimuksesta parempaan suuntaan kehity. Tosin, jos seksiä ei olisi juuri ollenkaan, ei kärsivällisyyteni taitaisi jatkolle riittää, ottaen huomioon kuitenkin kaikki muutkin tekijät.
Jos kyse on vaikkapa toiselle muodostuneesta ahdistuksesta tai jostain muusta syystä johtuvasta tunteesta, joka aiheuttaa toisen luota pakenemisen, asialle vielä saattaa voida tehdä jotain. Jos kysymys on vain siitä, että toinen tuntee tarvetta läheisyydelle ja seksille "kerran vuodessa" ja toisella tarve on kerran viikossa, on kai melko kädetön asian suhteen. (?) Vaikka saattaahan niitä olla konsteja, jolla toisen haluja voi herätellä.
Tapahtuneen kertomisesta toiselle miettisin itse, miksi kertoisin. Onko kyseessä oman olon lievittäminen, vai se, että kokee ehdottoman rehellisyyden olevan suhteen kannalta hyvä. Ja mitä kertominen avittaa? En sano, kokisinko kuvaamasi tapahtuman kovin suurena asiana, mutta ainakin tuollainen voi herättää itsen ajattelemaan asioita ja oman parisuhteen tilaa. Merkityksellisempää lienee nyt se, haluatko mennä tekemään asian uudestaan(kun olet kokenut tapahtuneen harmillisena).
Eveny kirjoitti 31.10.2011 23:18
Tosin minua helpotti kylläkin ajatus ja sen mukanaan tuoma tunne siitä, että kun suhteessa on niin paljon muitakin alueita, niin voin keskittyä enempi niihin. Jos on sellaista kivaa ja hyvää, mikä tuottaa iloa, kun ollaan yhdessä. Tavallaan pois seksikeskeisyydestä, mikä ei tarkoita sitä, etteikö seksi kiinnostaisi ja etteikö sitä harrastettaisi. Sanot kuitenkin "lähes seksittömässä" suhteessa eläväsi, niin kyllä ainakin itselle se olisi todella vaikea paikka.
Nykyinen tila on tuo "lähes seksittömyys" mutta siihen on ollut vaikuttamassa aika monet stressaavat asiat viimeisen vuoden kuluessa. Stressaavien aikojen koettaessa meistä toinen kaipaa läheisyyttä, toinen taas näyttää lopettavan sen kokonaan. Ihan täysin toivoton en tulevaisuuden suhteen kuitenkaan olisi, vaikka tietty kalvava perusero tarpeissa aivan varmasti säilyykin.
Olet kyllä oikeassa tuossa mitä sanot muista elämänalueista. Yhtäaikaa voi tuntea iloa ja tiettyä tyytymättömyyttä ja on ainakin jossain määrin valintakysymys kuinka paljon painoarvoa tyytymättömyydelle antaa. Tämän olen kyllä huomannut.
Tempaukseni muuten ajoittui kohtaan, jolloin olen mielestäni pannut noita hyviä puolia enemmänkin merkille. Alitajuntako siellä ryhtyi kapinaan luovuttamista vastaan. 🙄
Mulle on nimittäin käynyt elämässä joskus sellaista, että olen ryhtynyt sössimään asioita juuri kun ne alkavat luistaa paremmin.
Tapahtuneen kertomisesta toiselle miettisin itse, miksi kertoisin. Onko kyseessä oman olon lievittäminen, vai se, että kokee ehdottoman rehellisyyden olevan suhteen kannalta hyvä. Ja mitä kertominen avittaa? En sano, kokisinko kuvaamasi tapahtuman kovin suurena asiana, mutta ainakin tuollainen voi herättää itsen ajattelemaan asioita ja oman parisuhteen tilaa. Merkityksellisempää lienee nyt se, haluatko mennä tekemään asian uudestaan(kun olet kokenut tapahtuneen harmillisena).
tätä olen nyt kovasti miettinyt. Rehellisyys olisi aika tärkeää, mutta ei sitä kyllä loukatakaan haluaisi. Lisäksi tämä on aika pirun noloakin. Vaan onpa tuo kertomatta jättäminen sekin ahdistava ja vieraannuttava asia.
Toisaalta jotenkin tunnen, että tämä on nyt minun henkilökohtaista jaakobinpainiani seksuaalisuudentarpeiden ja läheisyyden tarpeiden kanssa. Ja siihen pähkäilemiseen ajattelin nyt etsiä jotain tukea. Jotainhan tässä pitää kai kuitenkin tehdä, joko oman pään sisällä tai konkreettisesti, tai ehkä vähän molemmillakin osa-alueilla.
Kiitos, Eveny, muutoin kommeteistasi. Niissä oli hyviä juttuja, juuri sellaisia joista on nyt tarpeen kuulla.
Mietin tuossa sitä, että kertominen saattaisi tietysti herättää enempi keskustelua ja ajatuksia toisessakin osapuolessa. Mutta nämä on näitä; jompikumpi ja kumpiparempi.
Minusta hyvä ajatus käydä peilaamassa omia tuntoja ja mietteitä. Selventää usein ajatuksia ja voi saada uutta näkökulmaakin itselle.