Pettämisen kostaminen
Miehelläni oli parin kuukauden suhde vuosi sitten, yhteiseen tuttuun, harrastuksemme parista. Hän valehteli oppilaitukselle, että oli töissä ja töihin, että oli koulussa ja vietti kaiket päivät tämän naisen luona. (Yh-äiti, sosiaalitapaus/ex-narkkari/alkoholisti, jne, eli aina kotona. Lapsi treenasi meidän ryhmässä. Myös äiti treenasi suhteen aikana. mieheni otti meistä kolmesta ihan yhteiskuvankin suhteen aikana treeneissä)
Mieheni käytös muuttui niin radikaalisti ja mielyttäminen tätä naista kohtaan kasvoi, että hän alkoi muuttua ei pelkästään ajatuksilta vaan myös ulkoisesti, joten hälytyskellot soivat minulla. Sain hänet kiinni, että hän oli viettänyt paljon aikaa tämän naisen luona ihan puhelimen signaaleja ja puhelinlokeja seuraten. Hän lopetti suhteen, mutta hän kielsi suhteen ensimmäisen kuukauden ja meillä oli todella myrskyisiä riitoja asiasta. Jossain vaiheessa uuvuin riitelyyn ja keiltämiseen ja valehteluun ja sanoin, että meidän suhde saa olla loppu. Silloin hän heräsi puhumaan kanssani.
Ympäripyöreitä selityksiä ja valkoisia valheita ja puolitotuuksia. Niitä riitti.
Päätimme mennä terapiaan, olin kuitenkin sen verran traumatisoitunut koko tapahtumasta. Yritimme avata tilannetta terapiassa, mutta minusta se oli aika pintaraapaisua. Päätimme kuitenkin katsoa, josko saisimme suhteen korjattua. Mieheni lupasi muuttua ja muuttuikin.
Siihen loppui ainainen flirttailu muille naisille, hän oli läsnä, auttava ja rakastava puoliso ja isä. Hän huomioi minut ja minun vaikeat hetket (joita oli aluksi paljon) Hän avasi puhelimen minulle täysin laittoi minulle pääsyn seurata hänen liikkeitä. Kun hän poistui vessaan tai toiseen huoneeseen hän jätti minulle aina hänen puhelimen (yleensä aina viestitteli toisen naisen kanssa aiemmin tällaisissa tilaisuuksissa, joskus jopa soitti). Eli kaiken kaikkiaan täysikäännös olemiseen ja elämiseen.
Mutta minä, minä olen jäänyt jumiin ajatukseen, traumaani, enkä osaa päästää irti. Näin vuoden jälkeen luottamus sisälläni on jo selkeästi parantunut, mutta en voi välttyä kiusaukselta seurata hänen tekemisiä ja yrittää nähdä onko hänellä jokin toinen suhde käynnissä. Väsyneenä saatan pikitellä häntä suhteesta ja nostaa toinen nainen esiin keskusteluihimme. Miehenikin alkaa väsyä tähän ja kohta olemme taas eron partaalla, jos en saa tätä katkaistua.
Miten pääsen eroon tästä? Kauanko kestää, että pääsen eteenpäin? Voinko koskaan antaa anteeksi? (tällähetkellä ei onnistu vaikka kuinka yritän) Mitä ihmettä tässä pitäsi tehdä, kun ei uskalla antaa olla ja katsoa eteenpäin?`Miten lopetan syyttelyn, kostamisen ja piikittelyn vai ajaudummeko me lopulta kuitenkin eroon?
Tilanteesi kuulostaa siltä, mitä itse pelkään tapahtuvan ajan kuluessa omassa suhteessani... Puoli vuotta sitten selvisi, että miehelläni on ollut suhde toisella paikkakunnalla työskentelevään työkaveriinsa. Kahden vuoden ajan. Olivat rakastuneita ja tapasivat tämän ajan sisällä n. 15-20 kertaa, viestien ja puheluiden määrää en edes halua ajatella. Olin valmis samantien eroamaan, mutta muutaman päivän tunnekuohun tasaannuttua otin takapakkia ja lasten vuoksi suostuin keskustelemaan. Myös rakkaus miestäni kohtaan oli edelleen olemassa ja suhde oli voinut huonosti jo pitkään ennen tätä hänen suhteensa alkua. Sovittiin siis että yritetään vielä kerran.
Olemme käyneet terapiassa yksin ja yhdessä ja osittain asiat ovat menneetkin tosi hyvin eteenpäin. Kuitenkin asia vaivaa minua edelleen joskus todella paljon ja ahdistun tasaisesti noin viikon välein siitä, miten mies on voinut tehdä minulle näin. Piikittelyt olen pystynyt pitämään minimissä, mutta oman pahan oloni seurauksena usein tuon asioita esiin väärällä tavalla ja se alkaa miestäni hieman jo turhauttaa. Myös itse voin tosi huonosti kun jään märehtimään heidän yhdessäoloaan ja sitä, kuinka paljon minulle on valehdeltu. Pelkään että nainen ilmestyy joku päivä ovellemme (vaikka näin ei kuulemma ole mahdollista käydä) ja olen vihainen siitä, että hän on päässyt tästä kuin koira veräjästä vaikka oli itsekin vielä naimisissa ensimmäisen vuoden ajan.
Hyvinä hetkinä olen kuitenkin toiveikas. Uskon että tämä oli meille ainoa keino saada oikeasti asiat muuttumaan ja myös mahdollisuus itselleni päästä eroon turhasta mustasukkaisuudesta josta olen enemmän tai vähemmän aina kärsinyt. Keneenkään ei kuitenkaan voi 100% luottaa, joten mitä menetettävää tässä enää on jos vaan luottaa? Jos mies pettää vielä uudelleen, ratkaisuni olisi ainakin tällä kertaa hyvin selvä eikä sitä tarvitse enää miettiä. Toivon, että saisin itseni kuitenkin siihen pisteeseen, että voisin luopua näistä tuskaisista menneistä tapahtumista, joille ei mitään enää kuitenkaan voi. En tiedä vastasiko tämä kysymykseesi, mutta vertaistukea ainakin täältä löytyy 🙂
Olivia, ajatuksesi ja fiilikset ovat niin samoja. Miten ihmeessä hän pystyi tietoisesti loukkaamaan minua näin paljon ja valehtelemaan minulle. Hän myönsi, että tiesi tämän rikkovan minut ja suhteemme, mutta koki toisen naisen ja salasuhteen niin vetävänä, että ei voinut välttää sitä! Hän omin sanoin aluksi halusi vain auttaa tätä naista. (paljon ongelmia, kuten aiemmin kerroin) Hän jopa oli suunnitellut kertovansa siitä minulle, mutta asiasta tuli päivä päivältä suurempi ja kynnys kertoa nousi. Ja tavallaan hän kertoikin; esitapaamisesta kaupungilla ja siitä kuinka intensiivisesti oli käynyt tämän naisen kanssa tunteja keskustelua, koska naisella oli paljon ongelmia. Mieheni oli avannut tien tähän naiseen ja antanut numeron ja kehoittanut ottamaan yhteyttä, jos vaan tarvitsi vielä jotain apua. Ja kohta siellä sitten vietettiin kaikki päivät auttamassa.
Ja kyllä, minäkin kärsin näistä omista tuntemuksista. Olen todella väsynyt tilanteeseen ja enemisissä määrin päässäni on alkanut pyöriä ajatus erosta. Silloin en enää tarvitsisi miettiä missä hän menee tai mitä hän tekee tai teki. Tavallaan se olisi todella helppo ja nopea ratkaisu kaikkeen pahoinvointiin, mitä hän toi suhteeseen.
Mutta kuitenkin vielä rakastan häntä ja hän on muuttunut. Lisäksi en millään halua jaettua huoltajuutta lapsestamme. Ajatuskin olla lapsesta erossa puistattaa. Oikeasti olenkin sanonut ihan ääneen, että ilman meidän yhteistä lasta, en olisi antanut hänelle sekuntiakaan uutta mahdollisuutta, vaan suhde olisi päättynyt siihen.
Onhan tämä sinänsä aika selkeää, että minun pitäisi antaa asian olla, joku päivä antaa anteeksi ja mennä eteenpäin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Harmittaa ihan älyttömästi, kun me taistelimme käsikädessä kaikkia vastuksia vastaan ja saimme ihanan pojan ja jouduimme rakentamaan tulevaisuutta ulkopuolisen paineen alla, että nyt kun asiat olisivat voitettu ja elämä alkaa helpottaa, hän tekee tämän minulle.
Hän väittää kiven kovaa, että ei koskaan harrastanut seksiä tämän naisen kanssa, mutta minun on hyvin vaikea uskoa tätä. Niin intensiiivisesti hän siellä päiviä vietti. Odotin kauhulla kanssa 9 kk, olisiko sieltä ilmestynyt lehtolapsi, mutta onneksi näin ei käynyt.
Luulempa, että tämä nainen lapsineen ja uuden miehen kanssa on muuttanut pois paikkakunnalta, joka sinänsä helpottaa myös minun oloa. Nainen ja tytär asuivat 500 metrin päässä meistä, joten vitutus oli käsin kosketeltava, kun joudun päivittäin ajamaan talon läheltä.
Olen usein sanonutkin, että miten paljon hän ehti pilata parin kuukauden aikana. Olemmee miettineet vakavasti myös muuttamista pois paikkakunnalta ja aloittaa jossain muualla puhtaalta pöydältä. Täällä alkaa olemaan liikaa kipeitä muistoja. Ehkä se auttaisi minua päästämään irti pettetyksi tulemisen taakasta, kun kaikki ei olisi siitä minua muistuttamassa. Vai olisiko se vain karkuun juoksemista?
Tsemppiä sinulle Olivia81! I feel you!!!