Pettämisen anteeksi antaminen

Pettämisen anteeksi antaminen

Käyttäjä purrple aloittanut aikaan 08.08.2012 klo 21:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä purrple kirjoittanut 08.08.2012 klo 21:30

Nyt on tällänen tilanne, että olen ollut erossa entisestäni jo vuoden. Ollaan kuitenkin koko vuoden ajan nähty ja soiteltu usein. Sängyssä ollaan oltu joka kerta kun ollaan nähty. Katsomme nyt hitaasti eteenpäin. Minua painaa muutama asia tässä suhteen uudestaan aloittamisessa. Entiseni kertoi, että on ollut tämän erovuoden ajan kahden naisen kanssa. Toinen oli yhdenyönjuttu ja toinen oli vakavampi. Hän sanoo, että nyt ei enää ole ketään muita kun minä. Mutta minun on ollut todella vaikea päästä tästä asiasta yli. Sen verran olen edistynyt, että en ole enään surullinen tai vihainen tästä asiasta, mutta ahdistus on jäänyt ja luottamuspula. Se yhdenyönjuttu ei ole mielessäni, sen annoin heti anteeksi. Mutta se vakavampi juttu häiritsee. Periaatteessahan me molemmat olemme olleet sinkkuja, mutta kun kuitenkin ollaan eron jälkeenkin oltu tiiviisti yhdessä. Vakavammasta jutusta sain kuulla ystävältäni, entiseni kielsi sen ensin, mutta lopulta myönsi ja ainakin sanoi katuvansa asiaa. Tällä hetkellä ongelma on lähinnä se, että minulla kestää päästä yli siitä toisesta naisesta. Olemme jutelleet entiseni kanssa, ja se on saanut oloni helpottumaan todella paljon. En ole mustasukkainen muista kun siitä yhdestä naisesta. Mutta minusta on alkanut tuntumaan, että entinen ei enään jaksa puhua siitä aiheesta, joten ajattelin, että jos puhuisin siitä välillä jonkun puolueettoman kanssa. Kysymys on lähinnä se, että miten tästä asiasta pääsee yli?

Ero meille aikanaan tuli niin, että minut jätettiin. Entinen sanoi syyksi myöhemmin, että hänelle vain tuli joku kriisi.

Käyttäjä helen2 kirjoittanut 09.08.2012 klo 20:35

Hei
Mun mielestä on luonnollista että olet mustasukkainen koska jos rakastat kyseistä henkilöä on normaalia että sua häiritsee se toinen suhde. Kuitenkin sun kannattaa ajatella loogisesti asiaa. Nimittäin ensinnäkin te olitte eronneet ja silloin hän ei varsinaisesti ole sulle tilivelvollinen kuten et säkään ole hänelle. Jos hän siitä huolimatta on sulle rehellinen niin se on tosi hienoa! Harva mies olisi.
Ymmärsin että olette jo keskustelleet asiasta mikä on tosi hienoa että pystytte puhumaan avoimesti. Jos hän ei jaksa / halua jatkaa asian vatvomista niin on parempi että et painosta. Moni parisuhde on kariutunut mustasukkaisuuteen, on ahdistavaa elää mustasukkaisessa suhteessa.
Ymmärrän kyllä hyvin että asia vaivaa sua edelleen ja on tärkeää että pääset purkamaan tunteitasi, joten esim tämä foorumi on hyvä paikka sille tai jos sulla on joku hyvä ja luotettava ystävä jolle jutella. On parempi puhua tunteistaan kuin käsitellä niitä yksin pään sisällä.
Parisuhteessa on aina erilaisia vaiheita, ylä- ja alamäkiä. Kannattaa luottaa siihen että niistä päästään yli ja rakkaus voittaa ☺️❤️

Käyttäjä purrple kirjoittanut 12.08.2012 klo 23:38

Ajattelinkin, että on parempi puhua asiasta täällä, kuin se että puhuisin AINA entiselleni. Tottakai meidänkin pitää vielä keskustella, mutta ehkä vasta sitten kun olen enemmän sinut asian kanssa. Minulla on sellainen ongelma, että syyllistyn helposti ja koen, että olen itse aina tehnyt väärin. Pyytelen liikaa anteeksi.. Se on kuulemma välillä ärsyttävää. Entinen sanoi, että tuntuu pahalta, kun minä pyydän anteeksi vaikka hän on minua satuttanut. Olen nyt yrittänyt päästä siitä tavasta eroon.. Siihen vaan ei valitattavasti ole laastaria tai purkkaa..

Ajattelen entiseni ja sen toisen naisen juttua enään todella harvoin, mutta välillä se vaan tulee mieleen. Esim. jos jossain elokuvassa on erotilanne, tietyt biisit tms. Ystävilleni en ole kehdannut kertoa asiasta sen tarkemmin, kun häpeän tätä tilannetta, enkä halua että minusta ajatellaan, että en riittänyt miehelleni.

Käyttäjä helen2 kirjoittanut 13.08.2012 klo 19:33

En usko että kukaan ajattelee että et ole riittävä miehellesi mutta joskus on parempi puhua tuntemattomille.... ihmiset ovat usein todella ilkeitä ja saattavat käyttää luottamuksella kerrottuja asioita sua vastaan. Mä olen törmännyt jopa "ystäviin" jotka ovat tainneet nauttia jonkun esim. avioerosta.
Nämä asiat vie aikansa, niihin ei todellakaan ole laastaria.
Mä olen ollut avoliitossa 7 vuotta. Ensimmäisenä vuonna mä luulen että mun mies petti mua, täysin varma en voi asiasta olla mutta siihen viittyviä todisteita löysin melko lailla. Pääsin kuitenkin asiasta yli ja sen jälkeen ylä ja alamäkineen tietysti meillä on ollut hyvä suhde. Kunnes taisin sen itse mokata. Muutama kuukausi sitten mun ex poikaystävä suuteli mua, mitään muuta ei tapahtunut mutta mua se asia syö sisältäpäin. Mulla on niin kamala olo asiasta koska mä rakastan mun miestä enkä todellakaan aio palata mun exän kanssa yhteen (vaikka se kai sitä haluaisi).
Mun miehelle en ole kertonut, parille ystävälle kuiteskin ja kaikkien vastaus on: anna olla, mitään ei ole tapahtunut.
Siitä huolimatta mulla on ihan hirveän syyllinen olo ja olen niin vihanen itselleni.
Sä kirjotit että pyytelet mieheltäsi anteeksi kauhean usein. Tietty jos sä loukkaat häntä pyydät anteeksi mutta pienistä asioista ei koko ajan kannata pyydellä anteeksi.
Mä olen itse samanlainen, mutta jos ihmiset pitävät sua heikkona ne helposti (haluamattaankin) kävelevät sun yli.
Joku suhteessa toinen osapuoli on heikompi ja toinen vahvempi joka ns. vie suhdetta mutta helposti se heikompi jää jalkoihin. Mä itse tunnustan olevani se heikompi ja se on vähän rankkaa sekin.

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 14.08.2012 klo 14:57

Siinä anteeksipyytelyssä on sellainenkin puoli olemassa, että se toinen ikäänkuin joutuu vaivautumaan sanomaan, että ei mitään ja ei tarvi pyytää jne,...se voi olla pyytäjältä vähän houkuttelu moiseen. Se siis voi ainoastaan tuskastuttaa toista ja ehkä senkin vuoksi, että siinä voi oma arvo alentua tarpeettomasti ja toisaalta, kuinka paljon kaataa tuskaansa toisen niskaan...

Kannatan toki noin normisti tietyissä tilanteissa anteeksipyytämistä.