Moi!

Eroaminen on kyllä tuossa tilanteessa varteenotettava vaihtoehto!

Saattaa sinun kannalta pahimmassa tapauksessa olla niin, että miehesi jossakin vaiheessa alkaa pitämään yhteyttä lapseensa ja kiintyy tähän lapseen ja sitä kautta lapsen äitiin siinä määrin, että sinä jäät tilanteessa varjoon.. Olihan hän lapsen äidin kanssa todistetusti ennenkin touhunnut asioita..

Pettäminen ja valehtelu ovat ominaisuuksia, jotka eivät katoa kyllä ihmisestä kovin helposti.. Etsi itsellesi uusi mies! Jos jatkat ja tulet petetyksi uudelleen voit kyllä syyttää siitä sitten jo kumppanisi lisäksi itseäsi.

Hei,

Onpa sinulla aika jyrkkä näkemys asioihin isi-iskä. Tosin tutustuin aloittamaasi viestiketjuun ja tarinaasi, enkä toisaalta ihmettele, että olet tuolla kannalla. ☹️

Tottahan se on, että jos vielä lähden leikkimään tulella ja poltan näppini, niin oma häpeänihän se on. Lopulliset päätöksen asioiden suhteen on vielä tekemättä... Ehkä asiasta haasteellisen tekee se, että puoliso ainakin näyttäisi kärsivän ja katuvan oikeasti hairahdustaan.

Mutta täällä mennään päivä kerrallaan ja katsotaan miten asiat asettuvat.
Tsemppiä kaikille!

Hei🙂🌻
Tuoreessa kriisissä mielipiteet ovat jyrkempiä. Jos jaksat selata: lue vaikka minun juttuja...Tunteet ailahtelee ajan kuluessa aina laidasta laitaan.
Meidän kriisi on kestäny vuoden,välillä helpompia aikojakin.
Mitään päätöksiä ei ehkä kannattaisi tehdä eka kuukausien aikana. Paljon riippuu myös siitä, miten aitoa katumusta toinen osoittaa.
Virheitä me kaikki teemme elämässä mutta jos on halua, tahtoa ja voimia yrittää korjata asioita, on myös toivoa suhteen jatkumisesta. Mikäli kolmas pyörä on kuviossa mukana edelleen em.asiat eivät onnistu.
Voimia🌻🙂🌻

Hei,

kiitos mariella kommentistasi. Olen lukenutkin aiempia viestiketjuja ja huomannut, että muutama muukin on joutunut samanlaiseen tilanteeseen.

Alustava päätös yhdessaolosta on tehty, mutta tiedotamme kumpikin sen, että edessä on uskomattoman paljon töitä, terapiaa, keskustelua, itkua, lohduttamista, vihaa, kiukkua ja pahaa oloa. Voi olla, että alustava ratkaisu raukeaa myöhemmin.

Verrattuna täällä olleisiin muihin ketjuihin on se, että mies ei ole missään vaiheessa "syyttänyt" minua, että olisin ajanut toisen syliin tai ollut niin, ettei olisi osoittanut katumusta. Olemme jopa omasta mielestämme keskusteluissa löytäneet osan siitä, miksi tällainen tilanne pääsi syntymään.

Huomattavia haasteita tekee tietysti se, että toinen nainen on raskaana. Tiedostan hyvin, että ainakin toistaiseksi ollaan tilanteessa, jossa tulevan lapsen osuutta ei ole ratkaistu. Tiedossa on siis kuoppaista taivalta ja erityinen haaste siltä osin, että kolmatta osapuolta ei toistaiseksi ainakaan saa kuvioista täysin pois.

Näillä tiedoilla mennään.
Voimia kaikille! 🙂🌻

Hei🌻🙂🌻
Minunkaan mies ei syyttänyt minua; enemmän elämäntilannettamme, joka oli seuraus hänen tekemistään valinnoista. Työtä hän on aina (tähän mennessä) arvostanut yli kaiken. Esim isäni kuoltua äkillisesti ( olin itse tuolloin 22v. , viimeisillään raskaana toista lastamme odottaen) hän ei voinut jättää ulkomaakeikkoja väliin, vaikka työskenteli tuolloin perheyrityksessä. Isänsä painostamana meni, kuin aropupu. Yksin sain surra menetykseni.
Samoin, jos lapset sairastivat ( yht.7), ei hän löysännyt.
Aito katumus oli syvä masennus, itsesyytökset ja kyvyttömyys kohdata omia aikuisia lapsia ja yhtä ala- ikäistä, vielä kotona asuvaa.
Järjellä en usko, että suhteessa olisi ollut kyse rakkaudesta: vieras nainen vanhempi ja muutenkin erittäin epätyypillisen tuntuinen kohde.
Oma psykiatrini epäili maniatilaa, koska masennus tuli sen jälkeen, kun mies tajusi sen, mitä oli tehnyt, siis ihan järjen tasolla.
Samoin sairaslomat miehelle kirjoittanut lääkäri oli meinannut, että psyyke ei ollut kunnossa tuolloin.
Näinhän minäkin muutokset, tivasin syytä jne.mutta vauhti oli vielä päällä tuolloin ja minä sain ne haukut silloin epäilyistäni. Toki jälkikäteen anteeksipyydetyt.
Elämä ei ole aina helppoa ja teillä haasteita edessä mutta jos yhdessä näette jatkon suhteellenne, se riittää.🌻🙂🌻

Hei!
Minulla on myös kipeää pettämiskokemus takana. Mies aidosti katui tekoaan, pyysi anteeksi, ei koskaan syyttänyt minua (vaikka itse löysinkin suhteestamme mahdollisia osatekijöitä) ja jatkoimme yhdessä. Nyt noin vuoden jälken tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.

Mutta jos mieheni olisi saattanut tämän naisen raskaaksi, olisin lähtenyt. Haluan itse lapsia ja mieheni tietää tämän, en voisi elää sen tiedon kanssa että hän on antanut tämän lahjan jollekulle muulle kuin minulle (vaikka tahtomattaankin). Olisin niin syvästi loukattu, etten voisi jatkaa ja haluaisin tietysti että kaikkeen syytön lapsi saisi mahdollisuuden tuntea isänsä, mutta en voisi katsoa sitä sivusta.
Tämä on siis oma mielipiteeni.

Suurin pelkoni on yhä, että jos tämä nainen on sittenkin tullut miehelleni raskaaksi ja saan sen myöhemmin tietää...

Kiitos kommenteista mariella ja Menolly.

Täällä tilanne niiltä osin hieman auennut, että ilmeisesti mitään lasta ei koskaan ollutkaan. Niiltä osin siis tilanne hieman selkiytynyt. Ei ainakaan tarvitse murehtia sitä, miten tämä kaikki tulisi vaikuttamaan täysin viattomaan lapseen.

Muuten mennään melko vaihtelevissa tunteissa. Tuntuu, että asiat eivät ehkä onnistukaan enää tämän jälkeen. Toisaalta Menolly tarinasi rohkaisee jatkamaan ja yrittämään, jos minunkin osaltani vuoden päästä olisi valoa tunnelin päässä, jos jatkamme yhdessä.

Hiljakseen siis mennään. 🙂🌻

Helpottavaa kuulla, että lasta ei olekaan 🙂 toivottavasti se on myös totuus.

Nyt voitte keskittyä vain ja ainoastaan suhteenne eheyttämiseen, jos haluatte jatkaa yhdessä. Teillä on pitkä ja kivinen tie edessänne! Suosittelen lämpimästi jonkinlaista pariterapiaa, voi helpottaa kun joku puolueeton ulkopuolinen ohjaa keskustelua ja auttaa ymmärtämään ja kuulemaan toista.
Esim. seurakunnan kautta voi saada keskusteluapua 🙂

Hei,

Kiitos Menolly rohkaisusta. Kävimme jo pariin otteeseen keskustelemassa tilanteesta ja se auttoi kyllä, mutta en oikein tiedä auttaisiko se pitkäaikaisesti... Toisaalta tuskinpa siitä haittaa olisi. Kaikkein eniten hiertää täysin tuhottu luottamus ja nyt tiedossa oleva jatkuva valehtelu.

Miten te työstitte luottamusta, Menolly?

Juuri tuo kadotettu luottamus oli itsellekin se kaikkein kipein kohta, siinä tuskassa tuntui aivan mahdottomalta saada sitä enää koskaan takaisin. Pariterapeutista ei varmasti ole yhtään haittaa teidän tilanteessa.

Meillä mies oli erittäin avoin, vastasi kysymyksiini ja jos lähti johonkin, laittoi tiedotuksia missä menee ja jopa kuvia missä on ja kenen kanssa. Aluksi ahdistuin joka kerta, jos hän oli jossakin ilman minua, mutta ajan mittaan se hellitti. Vieläkin kyllä saan epämukavan tunteen, jos hän on viettämässä iltaa kaupungilla kavereidensa kanssa.
Pyysin myös nähdä puhelimen viestit, sähköpostit ja muut, ja hän suostui.

Tosiasiahan on, että tuo luottamuksen työstäminen jatkuu yhä ja varmaan vielä pitkään. Aluksi se oli erittäin intensiivistä, uudenlaisen kommunikoinnin opettelua ja pitkiä keskusteluita omista tunteista ja menneisyydestä. Nyt sellaisia tilanteita on harvemmin, mutta varmasti vielä tulee.

Yksi osa sitä on myös puhdas uskallus.
On vain pakko uskaltaa luottaa, koska loppujen lopuksihan sinä et voi tietää totuutta, jos hän ei sitä kerro. Itse punnitsin pitkään, oliko suhde ja mies sen arvoisia, että laittaisin itseni ja sydämeni uudelleen peliin.
Vielä en ole ainakaan katunut 🙂

Hei 🌻🙂🌻
Tässä välissä oli huonompi jakso taas; ehkä se on niin, että asioiden käsittelyä vaikeuttaa se, ettei mieheni ole kovinkaan kykenevä ilmaisemaan tuntemuksiaan sanallisesti😑❓
Sitten saan herkästi väärän käsityksen ja oloni huononee entisestään.
Mutta; nyt on tuntunut hieman paremmalta, kun on saatu oikaistuksi näitä juttuja.
Tunteiden ilmaisussa hänellä myös aina ollut hankaluuksia. Siitä varmasti aikoinaan tulivat ne ylilyönnit vihan tuntemusten suhteen.
Nuo puhelimet, sähköpostit yms.ovat myös meillä avoimia. Mikäli haluaisin, voisin ne tarkistaa. Mutta ainahan on olemassa prepaid-mahdollisuus, viestejä/puheluita voi poistaa niin halutessaan. Mutta huomaahan sen laskusta viimeistään. Mitään syytä epäillä hänen luotettavuuttaan minulla ei enää ole.
Hän järkyttyi niistä ikävistä tapahtumista silloin niin, että joutui tosiaan sairaslomalle.
Ainoa ahdistus tässä minulla on se, että hänhän on aina ollut hyvin toimelias: paikallaan oleminen ahdistaa häntä. Tottakai sellainen väsyttää häntä ja on myös pois meidän yhteisestä ajasta. Pyrimme nykyään kuitenkin järjestämään kahdenkeskistä aikaa enemmän mm.lenkkeillen ja ennen nukkumaanmenoa keskustellen.
Jotain omaahan täytyy parisuhteessa myös olla. Hänen harrastuksensa on kuitenkin tässä kotona; kaikenlaista rakentelua tykkää tehdä. Ei kulje baareissa yms.
Hän ei ole vielä täysin varma siitä, haluanko jatkaa avioliittoamme ja toisaalta; mikä täällä elämässä on varmaa yleensäkään ???
Koen hänet kuitenkin läheisemmäksi jollain tapaa☺️❤️
Mutta tunne-elämäni: se on jäässä vieläkin. Ehkä en uskalla tuntea vielä rakkauttakaan häntä kohtaan, etten pettyisi uudelleen.
Mieheni myönsi, että hänellä oli joku erikoinen psyyketila päällä silloin, kun tuttavamme työnsi itsensä empaattisena neuvonantajana meidän väliimme. Tämä nainen oli antanut parisuhdeneuvoja; kuulemma kehoittanut lähestymään minua ja vieläpä ostamaan tuolloin hääpäiväkakun huomionosoitukseksi minulle...sain tosiaan kakun ja tuolloin oli jo alkanut yhteydenpito heidän välillään.
Näistä kahdenkeskisistä tapaamisista vielä: ne tapahtuivat naisen kuvin tuntemilla syrjäisillä paikoilla hänen ehdotuksestaan. Kun sitten se juttu intiimisti ei onnistunut, oli nainen ollut hyvin halukas tietämään, onko näin tapahtunut minun kanssani joskus myös. Mieheni oli tuolloin vastannnut, että meillä ei ole ollut ongelmia sillä alueella.
Luottamus: uskon siihen, että tämä tapahtumasarja ikävien seurauksien (sairasloma, se, että meillä ei nukuttu jne.) jätti mieheen sellaiset jäljet, ettei hän ihan heti olisi sitä toistamassa. Mikäli sitten ei ole kyse biboläärisestä sairaudesta. Siinähän tahtoo maniavaiheessa mennä estot kokonaan.
Lääkäri oli käskenyt kuuntelemaan läheisiä, vähentämään työntekoa ja tarkkailla itseä tarkemmin. Mies on myös tehnyt näin.
Sitä pohdin, mikä on ihmisellä, joka ei voi rauhoittua paikoilleen???
Vaikka hän kertoo olonsa nyt olevan paljon parempi, kuin viime vuonna, silti tuntuu, että tuo piirre jatkuvasta tekemisestä ei ole ihan tervettä. Ihan, kuin hän rankaisisi itseään tai sitten lapsuuden kodin malli on juurtunut niin syvälle häneen, ettei sitä osaa muuttaa. Hän kertoo rentoutuvansa tekemällä asioita mutta fyysinen terveys ei ihan vakuuta siitä. Verenpaine korkeahko, ei lääkitystä. Tosin nyt on menossa lääkäriin.
Tänään hän muuten sanoi, että joku trauma hänellä lienee lapsuudessa...Ensimmäinen kerta, kun noin kertoo. Hän ei vaan muista lapsuudestaan selkeästi juuri mitään.
Eli tämmöiset ovat kuulumiset täällä ja mukava kuulla, että sinä voit paremmin myös.
Jospa tämä tästä...Aikaa menee mutta toivotaan, ettemme joudu pettymään uudestaan näissä merkeissä.
Kaikkea hyvää Sinulle toivoen 🌻🙂🌻 ja kuulumisten päivitystähän voi tehdä jatkossakin, niin halutessaan.
Kiitos, että olet jaksanut lukea ajatuksiani🙂🌻

Hei Menolly ja mariella,
ja kiitos vastauksistanne.

Mies on kyllä nykyisessä tilateessa avoin, tosin ei toistaiseksi ole käynyt missään varsinaisesti yksin, mutta varmaan voisi kyllä vastaavalla tavalla viestittää, että missä menee ja kenen kanssa. Totesin jo tässä eri vaiheiden aikana, että puheluiden, viestien tai sähköpostien tarkistelu on turhaa, koska niitä saa kuitenkin poistettua ja siivottua sitä myöten kun niitä tulee.

Meillä ilmeisesti tilanne lähti siitä, että mies ei osannut kommunikoida ja ilmaista tunteitaan aidosti. Tätä kautta ei saanut sitten minustakaan ulos kunnon tunteita, jolloin sitten jaatui ensimmäiseen syliin, jossa tarjottiin mahdollisuutta saada ymmärrystä ja päästä keskustelemaan kunnolla.

Suurin asia on nyt se, että vieläkö uskallan heittäytyä kokeilemaan suhdetta ja yrittämään luottamuksen rakentamista... Onko mies, joka on pettänyt, valehdellut ja muuttunut, kuitenkaan sen arvoinen? ☹️

Moi!

Minä todella kaipaisin jonkun henkilön kanssa keskustelua pettämisestä ja sen jälkeen elämän jatkumisesta...tuntuu että hajoan omien ajatusten kanssa.. En jaksa enään yksin näitä asioita miettiä!

Hei,

Päätin vaihteeksi kirjata tänne kuulumisia. Päälinjoiltaan asiat rullaavat hyvin, arki on melko normaalia. Tietysti koko ajan pettäminen pyörii mielessä vielä, onneksi vähenevissä määrin. Asiasta keskustellaan edelleen myös melkein päivittäin. Edelleen olen epävarma onko kuitenkaan järkevää jatkaa yhdessä. Ehkä koetan vielä vaan malttaa, etten tee mitään hätiköityä.

Eilen tosin sain vahvistusta sille, kuinka tosissaan mies on nyt yhdessä jatkamisen kanssa. Mies sai lähes paniikkikohtauksen kaltaisen itkukohtauksen. Hän itki todella pitkään ja samalla kertoi pelkäävänsä, että jätän hänet kuitenkin. Ja että hän ei halua olla ilman minua. Tietty myös osa on varmasti sitä, että sitten joutuu myöntämään aivan kaikille, että mokasi juttumme hetken huuman takia. Tämä oli ehkä suurin tunteiden osoitus mitä häneltä on irronnut useisiin kuukausiin, ehkä jopa vuosiin. Siltikin epäilen kannattaako häneen enää panostaa.

Pääsääntöisesti on siis tasaista, mutta ainakin omat tunteet menee edelleen melko totaalista vuoristorataa. ☹️

Hei🌻🙂🌻
Aika paljon samanlaista koin meidän kriisimme alkuaikoina: mies todella itki, katui ja ihmetteli sitä, miten hän oli ajautunut suhteeseen. Pelkäsi, että ero tulee. Lisäksi hänellä eivät voimat riittäneet töissäkäymiseen, vaan joutui 2 kk: n sairaslomalle.
Siitä ymmärsin, että hän oli myös itse todella pihalla tapahtumien suhteen.
Tämä kolmas osapuoli sensijaan oli jatkanut elämäänsä tavallisesti, näin minulle kerrottiin.
Alan yhä enenevästi uskoa siihen että tämä tuttavamme ei halunnutkaan tarjota ns.henkistä tukea, vaan pyrkimys oli luoda intiimi suhde mieheeni. Salatapaamiset olivat nimittäin hänen asuinpaikkakunnallaan, syrjäisissä, hänelle tutuissa paikoissa, hänen ehdotuksestaan. Niitä oli yhteensä kaksi kertaa.
Lisäksi; soittaessani hänelle hän ei ottanut mitään vastuuta. Sanoi kylmästi, ettei ole syyllinen pahaanolooni...
Hänen miehensä on sitten liian kiltti ja haluaa pitää perheen koossa, vaikka vuosi taaksepäin nainen oli mitään ennalta varoittamatta laittanut avioerohakemuksen vireille ja mies sai sen postissa syntymäpäivänään. Syy oli kuulemma se, että on kasvettu erilleen...myös lapsensa jätti tuolloin.
Palasivat kuitenkin yhteen tuon harkinta-ajan puitteissa. Epäilen ja myös hänen miehensä epäili, että myös tuolloin oli joku mies kuviossa mukana😳
Yrittäkää te nyt panostaa toisiinne, kuunnellen sitä, mitä kumpikin teistä haluaa suhteeltanne. Ruoho ei ole sen vihreämpää aidan toisella puolen. Usein se on harha, kuvitelma paremmasta elämästä.
Myös miehelläsi on voinut olla henkilökohtainen kriisi, mikäli perhe-elämänne on ollut ns.tavallista pettämisen aikaan.
Meillä. Näin nimittäin todella oli: ei riitoja, eikä erimielisyyksiä asioista. Kunnes (oletan suhteen tuolloin alkaneeksi) sain kuulla aiheettomia arvosteluja eri asioihin liittyen. Se oli syyllisyydentunne, joka taustalla vaikutti.
Yritetään selvitä. On selvää, että kun kriisi on tuore tapahtuma, ajatukset kiertävät kehää. En muista, olenko kirjoittanut tämän jo aiemmin sinulle, mutta älä ota syytä omille harteillesi: pettäjällä on aina mahdollisuus kertoa se, jo suhteessa joku on pielessä, eikö ratkaista ongelmaa pettämällä. Näin se asia todellisuudessa on.
Voimia teille kaikille keskusteluun osallistuneille 🌻🙂🌻