Moro,

Nyt tarviis vähäsen avartaa sydäntään täällä vaikeassa tilanteessa. Eli olen 3 kymppinen mies. Erosimme Toukokuussa 2014 avopuolisoni kanssa. Syyt ne perinteiset, ei homma ottanut vaan tuulta alleen…arjen kiireet…molemmat sulkeutuneita toisiltaan…seksi ei luistanut enää, talousasiat. Ei siis panostettu parisuhteeseen enää. Meillä on yhteinen 5v poika ja ex-puolisollani kaksi ennestään, joille olen myös se iskä. Sovimme, että katsotaan rauhassa tilannetta, eikä heti oteta ketään muuta kuvioihin mukaan.

Ex-puolisoni toi lapsen minulle hoitoon pari viikkoa tästä, kun vein poikaa kotiin…niin näin selvästi syyllisyyden kasvoilta. Hän toi pojan hoitoon minulle, että pääsi itse tarpeitaan tyydyttämään. Hän aluksi yritti kieltää kaiken, mutta sitten selvisi, että siellä oli vanha ”ystävä” ollut kylässä ja tukea oli annettu ihan makkarin puolella. Mun maailmani romahti tässä vaiheessa. Meidän välillä kaikki yhteydenpito loppui ex-puolisoni taholta, itse olisin halunnut vielä yrittää asioista puhua. Ainoa kontakti oli näkemiset kun hain poikaani itselleni. Heinäkuulla ex-puolisoni muuttikin jo tämän miehen luokse lapsineen.

Pikkuhiljaa elämä alkoi voittamaan…arki alkoi sujumaan itselläni. Elokuussa tapasin itse naisen, jonka kanssa aloin tapailemaan. Asuin pääsääntöisesti hänen kämpillään. Marraskuun lopussa suhde meni vaikeaksi, lämpö ja läheisyys loppui kun seinään…mukana ei ollut enää tunnetta ollenkaan omalta puoleltani ainakaan. Olimme kämppiksiä.

Tammikuussa tämä ex-puolisoni otti minuun yhteyttä ja halusi puhua ensimmäistä kertaa kesän jälkeen kunnolla. Kertoi vaikeasta tilanteestaan. Uusi mies onkin sairaalloisen mustasukkainen, aikatauluttaa minuutilleen ex-puolison menot, epäilee jatkuvasta pettämisestä, käyttää henkistä väkivaltaa päivittäin, myös fyysistä, pettämistä. Sanoo yhteydenpidon loppuneen tämän uuden miehen takia, koska ei antanut minuun yhteyttä pitää. Kysyy puhelun lopuksi, että on pitkään miettinyt, meniköhän se meidän juna jo kokonaan ohi. Vastaan, että mä seison itse tällä hetkellä asemalla ja katselen mihin junaan kyytiin hyppäisin.

No alamme pitämään yhteyttä ja homma on menossa siihen suuntaan, että molemmilla aito halu olisi kokeilla mitä tuleman pitää. Tajuan viimeistään tässä vaiheessa, miksi en omalta osaltani kyennyt välisuhteeseen sitoutumaan. Sydämessäni on yksi ainoa ja aito rakkaus…eikä sinne muuta mahdu…tämä ex-puolisoni. Hän on myös se nainen, joka minut osaa seksuaalisesti sytyttää. Välisuhteessani koin jopa potenssiongelmia ja haluttomuutta…ei vaan sytytä.

Ex-puolisoni haluaa katsella meidän jutun kehittymistä päivä kerrallaan, mikä onkin hyvä juttu mielestäni. Itse olen vielä välisuhteessani kiinni ja hän myös omassaan,n koska ei uskalla vielä sieltä lähteä.

Yksi päivä hän soittaa, että lähtö tuli nyt. Mies oli käynyt häneen käsiksi poikamme nähden. Muutto tapahtui nopeasti hän muutti entiseen yhteiseen kotiimme takaisin, joka hänen nimissään. On tulossa seuraava viikonloppu, on minun isä vloppuni. Kysyn samalla, että haluaako ex-puolisoni tulla myös mökille, ettei tarvi kotona yksin pelätä. Hän haluaa mukaan tulla. Loistava vloppu mökillä: keskustellaan, saunotaan, revitään vanhat arvet auki, puhdistetaan ne. Mikään ei jää välillemme hiertämään. Nyt viimeistään tajuan mitä mun pitää tehdä…lopettaa välisuhteeni kokonaan ja kokeilla rauhassa katsoa mihin suuntaan ex-puolisoni kanssa menemme. Meillä on niin valtavan paljon hyvää poisheitettäväksi, meillä on historiassa yhteiset kovat koettelemukset, joista ollaan aina läpi yhdessä tultu. Mökillä myös rakastelemme…miten taivaallista se onkaan. En koe tässä vaiheessa pettäneeni välisuhdettani, koska päätös erosta oli jo tehty. En vaan puhelimessa sitä halunnut tehdä.

Vloppu on ohi, ajelen kämpille ja tiedän mitä mun on tehtävä…ei ole kiva ketään satuttaa, mutta nyt mun on jätettävä välisuhteeni. Hoidan eron mielestäni tyylikkäästi. Seuraavan viikon olenkin jo hyvin tiiviisti ex-puolison (tästä lähtien puolison) luona. Elämme ihan tavallista elämää. Lapset nauttii, me nautimme, keskustelemme. Homma natsaa kaikilla tasoilla. Puolisoni on juuri kaikkea sitä mitä olen aina halunnutkin. Täydellinen nainen.

Tätä jatkuu hetken aikaa, niin avopuolisoni on sitä mieltä, että tarvitsee hieman aikaa ajatuksilleen. Voinko lähteä hetkeksi pois heidän luotaan. Homma ok, menen siis mökille vaikka hieman hämmästelenkin tilannetta. Huomaan myös, että syystä tai toisesta hän poistelee sivuhistoriat koneelta. Kysyn asiaa ja saan jotain epämääräistä vastaukseksi. Pari päivää tästä hän haluaakin erota ja jatkaa elämäänsä ilman minua, koska kaikille niin parempi. Olen kuin puulla päähän lyöty. Taistelen itseni kumminkin takaisin kirjoittamalla avoimesti tunteistani. Käännän hänen päänsä, sain hänet ajattelemaan…taisi olla jopa pieni testi minulle, että miten vakavissani oikeasti olen. Menen takaisin yhteiseen kotiin. Olemme selvittäneet ongelmamme ja kaikki menee taas painollaan eteenpäin.

Tämän jälkeen elämämme on kunnossa…homma menee mallillaan eteenpäin, mitä nyt välillä pitää mun vetää henkeä mökillä muutaman päivän selvitelläkseni omia ajatuksiani…tässä myös paljon vaikuttaa se, että jätetty välisuhteeni pommittaa jatkuvasti viesteillään…pääsääntöisesti en jaksa vastailla mitään, kun ei yksinkertaisesti kiinnosta, en ilmeisesti osaa olla riittävän ilkeäkään. Huomaan myös, että sivuhistorioiden poistaminen koneelta ei lopu ollenkaan, vaikka kerroin miten pahalta se musta tuntuu.

Maaliskuun puolivälissä alamme pohtimaan, että arki ei ota vielä meillä yhdessä sujuakseen…voisimmeko siis kokeilla niin, että otan naapurikunnasta kämpän itselleni, mutta tapailtais ja oltais yhdessä siitä huolimatta. No asiat etenee painollaan…seksi ja läheisyys jatkuu, meillä menee hyvin koska ei arjen paineet enää paina. Siinä mielessä tilanne menee sekavaksi, että ei oikein enää tiedä ollaanko vaiko eikö olla yhdessä. Ollaan ilmeisesti jonkinlaisia ystäviä…joiden on jatkossakin tarkoitus olla vähintään ystäviä ja aika näyttää ollaanko muutakin. Puhutaan olevamme ystäviä, mutta eleet ehkä kertoo muuta.

Mua varjostaa koko aika se, että välisuhteeni laittaa viestejä. Mitään tunteita mulla ei ole, mutta en ihmistä viitsi käskeä painumaan helvettiinkään…välillä vastailen jotain epämääräistä takaisin. No puolisoni lähtee ystävänsä kanssa vloppuna katsomaan keikkaa ja minä jään lapsen kanssa kotiin. On sovittu, että lähden sunnuntaina mökille. Puolisoni tulee sieltä, ollaan molemmat hyvillä fiiliksillä…mitä mä näenkään muhun umpirakastuneen naisen, joka haluaa mua ja mut. Nyt vasta pönttö onkin sekaisin. Lähden mökille hänen pyynnöistään huolimatta, koska ajattelen näin luovani jotain kestävää meidän välille. Ei enää mennä ja tulla ekan fiiliksen jälkeen. Siitä tosin tulee syyllinen olo ja laitan meiliä perään ja kerron miksi näin teen, ja miten paljon olisin halunnut jäädä. Olen mökillä ja maanataina välisuhteen viestipommituksen jälkeen päätän lähteä hänen luokseen tekemään asian selväksi, ollaanhan me puolisoni kanssa pelkkiä ystäviä enää…en halua elämää välisuhteeni kanssaan…yritän tehdä kaiken oikein ja satuttamista välttäen. Hän pyytää jäämään vielä yhdeksi yöksi viereen. Jostain syystä teen sen. Hän haluaisi kovasti seksiä, mutta kovin pitkälle siinä ei päästä, koska mua ei yksinkertaisesti haluta koko homma…siis nukkumaan. Lähden aamulla kauheiden itsesyytösten ja omantunnontuskien kera töihin. Seksiä ei varsinaisesti ollut, mutta mä olin siihenkin valmis. Olen siis pettäjä. Mä en siis olekaan eronnut, koska sydän sanoo mun tehneen väärin. Menen sitten tiistaina takaisin kotiin ja esitän normaalia siellä. En kerro käynnistäni välisuhteen luona.

Kotona meno on viilennyt tosi paljon, ihmettelen mistä moinen…kuulemma varaudutaan mun lähtöön pois. Vloppuna puolisoni on kuulemma menossa toista kaveriaan tukemaan vloppuna ja saattaa olla yötäkin…ok, mä olen siis pojan kanssa. Minua ihmetyttää sellainen salailu asian ympärillä ja se, että asiasta ei mitään puhuta sen enempää ja kylmä meno jatkuu. Minua alkaa epäilyttää koko homma. Onko sillä toinen mies, pengon hänen matkalaukkuaan ja löydän sieltä kondomeita ja seksileluja. Yritän laittaa häntä tilille…no mitäs se mulle kuuluu. Lauantai tulee sitten. Hän lähtee ja vakuuttelee, että ei muita miehiä ole. Jään pojan kanssa kahden. Mieleeni tulee aavistus, että pitääpäs katsoa omaankin laukkuuni, koska siellä on jokunen seksilelu jäänyt meidän yhteiseltä lomareissulta…samainen laukku oli mökillä ollessani mukana.
En saa yötä nukkuttua kunnolla. Kaikki merkit viittaa pettämiseen, mutta sydämeni sitä ei halua uskoa. Tulee Sunnuntai ja hän palaa kotiin. Heittää ensimmäisenä silmieni edessä pyyhkeen, jonka sisällä seksialusvaatteita. Vereni meinaa kiehahtaa sitten, alamme keskustelemaan. Edelleen hän kieltää mitään miestä olleen…vaikea uskoa, mutta sydämeni sanoo sen olevan totta. Jossain vaiheessa kiehahtaa mulla yli ja laitan tilille hänet. Kuulemma miestä ei ole, mutta lelut aina mukana koska en osaa tyydyttää häntä sängyssä.

Tästähän jokainen mies romahtaa…aluksi olen itsesäälin kourissa, kerään nopeasti itseni. Sanon, että olen ymmärtänyt muuta ja, että olisimme voineet yhteisenkin tavan opetella seksistä nauttimaan.

Jossain vaiheessa hän alkaa kiusaamaan minua, että kylläpä teki hyvää saada kunnon miestä yöllä ja paljon. Lähden kovana jätkänä huumoriin mukaan. Hän jatkaa huumoria koko illan ja aina kun vakavoidun, niin alkaa himmaamaan tahtia. Sit kun palaan normaalitilaan niin sama rumba alusta. No päätän lähteä vasta aamulla, edelleen tunnen, että mitään miestä ei ollutkaan…luotto on niin vahva. Mennään nukkumaan, en saa taaskaan unta…mulle tulee tunne, että nyt pitää katsoa yhteen pussiin vielä, jonka uskon hänellä matkassa olleen. Sieltä löytyy lelu, joka mun laukussa on ollut yhteiseltä matkalta lähtien, jonka katoamisesta puolisoni ei tietänyt yhtään mitään. Sitten kilahtaa mulla…haukun pettäjäksi ja valehtelijaksi, hän käskee mun lähteä tai soittaa poliisit paikalle. Menen siis mökille jälleen kerran.

En nuku yöllä, enkä voi mennä töihin. Soittelen ystävälle, kriisipuhelimeen ja perheterapeutille. Pikkuhiljaa homma mulle lopulta aukeaa, hän on pitänyt teatteria mulle, kaikki oli liian ilmiselvää, kaikki oli mun silmien alla koko ajan. Hän haluaa kostaa mulle jotain. Laitan hänelle meiliä, jossa tiedustelen syytä tähän kostoon…ei vastausta. Siteen tunnustan oman virheeni, jossa menin käymään välisuhteeni luona…kerron, että mihinkään varsinaiseen yhdyntään asti ei menty ja syynkin siihen. Bingo, nyt hän kertoi miksi oman sirkuksena on pitänyt. Nähnyt kuulemma musta syyllisyyden koko aika. Toivottaa hyvät loppuelämät, päätös on kuulemma tehty, eikä halua mun kanssa olla enää missään tekemisissä.

Taas huonosti nukuttu yö, en viitsi töihin lähteä. Tuntuu, että mun täytyy kertoa kaikki miten homma meni, miksi niin meni, miten paljon puolisoani haluan ja miten paljon häntä rakastan. Kerron katumukseni ja miten paljon hänen temppunsa minua satutti. Pyydän häneltä mahdollisuutta yrittää voittaa vielä luottamus takaisin…en mitään muuta. Vastaus on pelkkä hyvästi, eikä halua enää ikinä kuulla minusta mitään poikamme ulkopuolisista asioista.

Hätäännyn, alan jo paikkailemaan koko tunnustustani, koska en halua häntä ikuisesti elämstäni menettää…elämäni rakkautta. Mitään toivoa järkeviin puheväleihinkään ei edes anneta.

Musta tuntuu tyhmälle, että asia minkä itse annoin anteeksi hänelle ja sain häneen kovemman luottamuksen kuin koskaan. Hän ei edes harkitse yrittävnsä luottaa minuun enää koskaan. Kaikki välit poikki samantien. Mitään toivoa ei kuulemma enää ole, ei halua edes keskustella kanssani.

Olenko hullu? En. Rakastanko tätä naista koko sydämestäni? Kyllä. Olenko valmis sitoutumaan mihin vaan rakentaakseni luottamuksen uudelleen? Kyllä. Kadunko päätöstä käydä välisuhteeni luona? Kyllä. Tekisinkö sen uudestaan? En. Miksi menit sinne? Mulla oli silloin tunne, että yhdessä ei olla enää puolisoni kanssa vaan pelkkiä ystäviä, halusin sen viestirumban loppumaan…voidakseni kehittää itseäni ja mahdollistaakseeni nykyisn kumppanin kanssa jatkon, pikkuhiljaa toisiin tutustuen, ilman arjen painetta.