Ihan ensiksi halaus ja hyvä kun löysit tiesi tänne. Minäkin löysin tämän paikan tasan puoli vuotta sitten kun mieheni sivusuhde paljastui yli kahdenkymmenen yhdessäolovuoden ja kahden lapsen jälkeen.

Älä tee mitään, olet shokissa, jos googletat traumaattinen kriisi, löydät paljon sivuja jotka kuvaavat tunteitasi tällä hetkellä. Minulle ja meille avuksi oli ensihätään Väestöliiton sivut ja Väestöliiton pariterapia, johon pääsimme nopeasti. Jos miehesi ei lähde kanssasi hakemaan apua, voit tehdä sen yksinkin. Tai jos lapsesi on pieni, voit hyvin soittaa neuvolan terveydenhoitajalle, he osaavat kyllä neuvoa ja auttaa sinua.

Minulla pahimpien tuskaisten hetkien kanssa meni kolmisen kuukautta. Lukeminen, vertaistuki, miehen kanssa puhuhminen auttoivat. Mieheni onneksi suostui puhumaan ja vihdoin myös lopetti toisen suhteen ja on sitoutunut minuun. Mieli vaihteli ja vaihtelee päivittäin, mutta sekin on normaalia. En tiedä selviämmekö tästä yhdessä, sen aika näyttää. Vielä en aio antaa periksi.

Voimia sinulle ja muista huolehtia syömisestä ja unesta, vaikka se nyt tuntuukin mahdottomalta. Lapsesi tarvitsee sinua ja sinä selviät. Näin minulle sanottiin puoli vuotta sitten, silloin en uskonut, nyt alan jo nähdä että se on mahdollista.

Minäkin jouduin petetyksi pitkässä suhteessa ja olo on aika kamala☹️..en tiedä oliko patologinen valehtelija vai narsisti? Pitkään uskoin selityksiä kunnes tajusin lähteä..loppuaikana tapahtui aika ikäviä asioita. Toivottavasti kumppanisi ei ole narsisti koska silloin näkisin tilanteen aika mahdottomana. Voimia!

Pettäminen on todella yleistä. Siitä ei vain puhuta. Miehet käsittääkseni pettävät enemmän, mutta myös naiset pettävät. Minulle on elämän varrella valjennut, että pienten lasten perheissä pettäminen on hyvin yleistä. Nainen on usein kotona pienten, jatkuvaa hoitoa ja valvontaa tarvitsevien lastensa "vankina". Sillä aikaa miesten on hyvin helppo puuhailla mitä mieleen juolahtaa ja kiinmi jäädessään sitten selitellä tilannetta stressillä, muuttuneella perhetilanteella, seksin vähyydellä jne.

Olen itse harrastanut seksiä jo nuorena varattujen miesten kanssa. MUTTA minä en edes tiennyt heidän olevan varattuja! Työskentelin silloin työssä, jonka vuoksi jouduin majoittumaan viikon pätkiä erilaisissa hotelleissa, kylpylöissä yms. Työkavereinani oli nuoreia ihmisiä ja aika useinkin siellä sitten syntyi romansseja. Olin silloin nuori ja sinisilmäinen. Seksikumppanini olivat minua 5-10 vuotta vanhempia. Vasta seksin jälkeen sain tietää, että heillä oli tyttöystävä tai jopa vaimo ja jälkikasvua. Silloin minulle alkoi hahmottua, mitä tarkoittaa sanonta "miehet ovat sikoja". Erittäin monet näistä miehistä ovat vonganneet minulta uudestaan seksiä, kun tiemme ovat myöhemmin kohdanneet. Siis he ovat vonganneet, vaikka ovat tienneet minun tietävän heidän perheistään, vaikka heidän valheensa ovat paljastuneet minulle ja vaikka osa heistä on jäänyt pettämisistä kiinni kotonaankin.

Olen ollut pitkissäkin parisuhteissa, mutta tällä hetkellä asun onnellisesti yksin, eikä minulla ole lapsia. Kuvittelin kyllä nuorempana lapsia hankkivani. Yksi pitkäaikaisin poikakaverini ja avomieheni oli kyllä monessa mielessä kovin luotettavan oloinen siinä asiassa, että en uskonut hänen himoitsevan toisten naisten perään. Hän oli kuitenkin muuten hyvin lapsellinen ja halusi minun passaavan itseään, tekevän kaikki kotityöt ja maksavan yhteiset menot hänen halutessa käyttää omia rahojaan tietokonepeleihin, kotiteattereihin yms. Kyllästyin häneen, kun ei hän vaikuttanut kypsyvän vielä 30 vuoden iässäkään. Yksi pitkäaikainen poikaystäväni oli työnarkomaani, alkoholiin turhan viehättynyt, raivokohtauksia saava, salaileva ja mielestäni myös potentiaalinen pettäjä. Hänenkin kanssaan halusin lopettaa suhteemme, joka vaikutti monella tavalla onnelliselta ja tyydyttävältäkin. Nyt tämä mies on avoliitossa, jossa on myös reilusti alle vuoden ikäinen lapsi. Kyseinen eksäni kuitenkin ehdotteli minulle seksiä jo vauvan ollessa noin 3-4 kuukauden ikäinen. Hän on paljon työmatkoilla ja uskon hänen pettävän avovaimoaan, jos hänen eteensä osuu sopiva nainen. Uskon että hänelle kelpaa seksiin lähes kuka vaan nainen.

Olen täällä Tukinetissä aiemmin kirjoitellut, että minulla on salasuhde erään naimisissa olevan miehen kanssa. Kyseisellä salamiehellä on pari lasta ja hän on minulle kuvannut suhdetta vaimoonsa seksittömäksi kämppäkaveruudeksi. En tietenkään tiedä, mikä on totta. En kuitenkaan pode syyllisyyttä kyseisestä salasuhteesta. Me olemme tutustuneet työelämän kautta, olemme erittäin hyviä ystäviä ja salasuhde toimii erittäin kivasti myös seksin sekä muiden asioiden osalta.

Kirjoitit suhteenne olevan onnellinen ja kadehdittu. Kirjoitit myös, ettet koskaan kuvitellut tulevasi petetyksi tai joutuvasi yksinhuoltajaksi. Minä puolestani lykkäsin lapsen tekoa niin pitkään, että lopulta en enää sitä halunnutkaan (jos koskaan halusinkaan tarpeeksi paljon). Minulla oli ympärilläni niin paljon yksinhuoltajia, että pohdin sitäkin etukäteen. Totesin etten missään nimessä haluaisi yksinhuoltajaksi. Minulla on siihen monia syitä (mm. omia sairauksia). En halveksu yksinhuoltajia, vaan itse asiassa ihailen leiviskänsä hyvin hoitavia yksinhuoltajia. Sinä et nyt kuitenkaan vielä ole yksinhuoltaja. Erittäin moni äiti kasvattaa lapsensa parisuhteessa, johon on kuulunut tai kuuluu pettämistä. Jotkut vain valitsevat niin. Toiset ottavat ja lähtevät valiten yksinhuoltajan. Osa parisuhteisiin jääneistä lähtee itsekin pettämisen tielle ja osa yksinhuoltajuuteen hypänneistä löytää uuden kumppanin. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikille. Kukaan ihminen ei selviä elämästä kolhuitta ja haavoitta. Ongelmista ja kriiseistä selviäminen on merkki siitä, että ei anna periksi vaan elää sitkeästi omaa elämäänsä loppuun asti vaikeuksista lannistumatta. Meidän länsimaisessa maailmassa lapsille luetaan prinsessasatuja ja ihmiset seuraavat joukolla kulttuurimme sosiaalisia normja häineen, kodin hankkimisineen, lasten hankkimisineen jne. Joka vuosi kymmenet tuhannet nuoret aikuiset hyppäävät mukaan näihin vaahtokarkkiunelmiin onnellisista parisuhteista ja perhe-elämistä, joissa on vahva parisuhde, kauniit ja lahjakkaat lapset, kaunis koti jne. Minä uskallan väittää, että jokainen heistä kohtaa kriisejä ennemmin tai myöhemmin. Toisille syntyy vammainen tai sairas lapsi, moni kärsii lapsettomuudesta, jotkut joutuvat hometalorumbaan, osalta menee työ tai työkyky ja moni joutuvat kumppaneidensa uskottomuuden. Elämän ensimmäiset vakavat kriisit ovat erityisen raskaita myös siksi, että ne vetävät maton jalkojen alta. Ne myös saavat meidät tajuamaan, että aiemmat kuvitelmamme olivat enemmän tai vähemmän naiiveja. Ne kriisit ovat todella raskaita, mutta niistä selviää ajan kanssa ja itselleen apua etsien. Jotkut jäävät kriisiin jumiin ja usein juuri heidän elämänsä ikäänkuin pysähtyy ja he syrjäytyvät. Syrjäytyminen on yksi vaihtoehto, mutta suosittelen kaikille sitkeää taistelua elämässä eteenpäin. Se tarkoittaa usein sitä, että täytyykin muokata koko elämänsuunnitelmaansa vastaamaan uutta todellisuutta. Olen itsekin käynyt läpi useita kriisejä aina eteenpäin kulkien, vaikka sitten ryömimällä. Myös työssäni olen seurannut ihmisten selviämistä kriiseistä eteenpäin.

Täältä Tukinetin palstoilta löydät todella paljon vertaistukea uskottomuuden kokeneilta ihmisiltä. Täällä on ihan hyviä neuvoja, joskin minua usein harmittaa, kun pettäjien ja kolmansien pyörien näkökulmat ovat niin vähissä. Osa petetyistä jää harmillisella tavalla jumiin tilanteeseen ja sellaisten ihmisten ryhmääntyminen sekä toistensa neuvominen voi myös haitata kriisistä toipumista.

Kuten joku muukin jo kirjoitti, vauvasi tarvitsee sinua. Muista myös huolehtia itsestäsi ja jaksamisestasi. Valitettavasti on niin, että naisten rooli meidän yhteiskunnassamme on usein sellainen, että naiset tekevät palkkatyön lisäksi suurimman osa kotitöistä ja lasten kasvatuksesta. "Palkaksi" naiset usein saavat huonoa kohtelua miehiltään. Joskus se on fyysistä väkivaltaa, joskus henkistä väkivaltaa, joskus pettämistä, joskus alkoholismia tai huumeita, joskus riitelyä rahoista, peliriippuvuutta, joskus omien jälkien siivoomattomuutta jne. Nämä ongelmat eivät ole vain heikosti koulutettujen ihmisten ongelmia, vaikka me korkeammin koulutetut ihmiset haluamme niin usein ajatella. Harmillisesti naiset kuitenkin haluavat joukolla hypätä mukaan tähän perhe-elämäksi kutsuttuun elämäntapaan. Tasa-arvotyöllä olisi erittäin paljon tehtävää nimenomaan kotitöiden, lasten kasvatuksen ja vastaavien asioiden osalta.

Kiitos kaikille vastaajille kommenteista. Olen päättänyt ottaa päivä kerrallaan ja saanut vähän enemmän unta ja alkanut syödäkin. Vauvan takia pakko jaksaa. Aika on kuitenkin ihmeellinen asia, välillä haluaa että se kulkisi nopeammin ja välillä hitaammin. Kuitenkin kriisitilanteissa sen kuluminen on ihmeellisen helpottava asia, vaikka kriisin aihetta se ei poistakaan eikä tarjoa ratkaisuja.

Terapia ehkä auttaa alussa ainakin selvittää omat ajatukset ja syvimmät syyt miehen tällaiselle käyttäytymiselle. Sen jälkeen pitää päättää, pystyykö asian jättämään taakseen uskoen/toivoen, ettei niin enää koskaan tapahdu, vai onko se liikaa ja parempi jatkaa erikseen. Tähänkin eri ihmisillä on erilaisia kokemuksia suuntaan ja toiseen. Ikinä ei tiedä, mitä itselle tulee tapahtumaan valitsi niin tai näin. Sehän tekeekin tästä elämästä vaikeata, mutta kai myös mielenkiintoista.. jos positiivisia puolia pitäisi alkaa näkemään.

Tosiaan olen nyt joutunut tutustumaan statistiikkaan ja muutenkin aiheeseen ja onhan se niin, että tulee elettyä jos ei harhakuvitelmissa maailman karusta todellisuudesta, niin ainakin toivoen, ettei niin koskaan tapahtuisi itselleen. Pahoja asioita vaan sattuu, vaikka miten yrittää tehdä ns oikeita valintoja elämässä. Kaikkia asioita vastaan ei voi ottaa vakuutusta ja elämässä on otettava riskejä. Rakkaus taitaa olla elämän suurimpia riskejä, kun antaa arvokkaan osan itsestään toiselle ihmiselle luottaen, että tämä pitää siitä hyvää huolta. Olisiko parempi olla antamatta itseään kokonaan rakkaudelle ja elää varautuneena, vai olla jonkin aikaa onnellinen silläkin riskillä, että se onni saattaa loppua kuin seinään. Ehkä tästä eteenpäin voisin kokeilla varautuneena olemista rakkaudessa, koska toista ihmistä ei ikinä pysty hallitsemaan eikä tuntemaan kokonaan, vaikka mitä uskoo.

Loppujen lopuksi oma itse on se, jonka kanssa joutuu elämään loppuun asti, joten parempi olisi tehdä itsensä jokaisessa tilanteessa mahdollisimman onnelliseksi.

Toi on varmasti vaikea tilanne kun on vauvakin..tsemppiä paljon ja jaksamista! Oon itsekin niin monta kertaa luullut et nyt löysin jotain ainutlaatuista ja että olimpa onnekas, ja sitten se kauhea pettymys kun tajuaakin mihin on tultu. Niin se kai vaan on että ihmisen on sopeuduttava erilaisiin tilanteisiin..joskus pettymys on valtava ja vaikeaa käsitellä, ei vaan halua uskoa todeksi..entä jos juttelette kunnolla ja istutte alas ja kyselet olisiko hän valmis lopettamaan hölmöilyt ja kunnolla keskittymään perheeseenne?..jos aidosti ja oikeasti katuu ja olisi valmis niin on vielä toivoa..onko hän siis pettänyt ihan koko suhteen ajan? Miksiköhän näin?..itse menetin uskoni koko hommaan kun tajusin et mies valehtelee ja on valehdellut kokoaika ummet ja lammet..olimpa tyhmä kun en aiemmin lähtenyt😞..nyt on pakko katsoa eteenpäin..ihmisiä on kuitenkin erilaisia ja kaikki ei onneksi ole patologisia valehtelijoita/narsiteja tms .jos olet onnekas niin saat vielä kaiken takaisin mutta jos huomaat että kaikki ei ole enää ennallaan, paljastuu jotain outoa jne. niin lähde! Ja etsi joku joka arvostaa sua oikeasti.