Poistun nyt tästä ketjusta. Kyse ei ilmeisesti ole ainakaan pettämisestä, mies ei vain halua jatkaa kanssani. Kyllähän tämä pahalta tuntuu, etenkin näin jouluaikaan. Eipä ole pahemmin juhlafiiliksiä ☹️ Mies menee huomenna lasten kanssa äidilleen, minä vietän aaton yksin ja joulupäivänä sitten lasten kanssa.

Selvisin joulunpyhistä ja anoppila kyläilystä. Tosin huomasin olevani hyvin paljon yksin, pienimmän kanssa, mieheni nautti vapaudesta, saunasta ja oluesta. Niin ja äidinsä seurasta. Noh, en kai voi valittaa, mutta sydän murtuneena vierestä katselleen niin ei se vaan hyvältä tuntunut. Nyt sitten odottelen tammikuuta, tuolloihan mieheni luapasi järjestää meille yhteistä aikaa. Tosin ei tunnu hyvältä sekään odottelu en olisi arvannut että parisuhteen hoitaminen vaatii kalenterista varausken jotta voidaan edes keskustella. Krääh... en taida olla hyvällä päällä ollenkaan...😞

Hei 🌻🙂🌻
Teary69: samankaltaiset on tuntemukset minulla. Aina on jotain, mikä pitää tehdä. Joulun aikainen yhdessäolo oli vähäistä. Toki tässä oli lapset kumppaneineen mutta tuntui siltä, että koko ajan pitää miehellä olla tekemistä, ettei vaan tarvi rauhoittua.
Ei hän osaa olla paikoillaan ollenkaan.
Voimia Sinulle 🌻🙂🌻

Ps. Teary 69: oletko kaikesta huolimatta pystynyt kunnolla nukkumaan ja syömään? Ja muutenkin huolehtimaan hyvinvoinnistasi?
Minulla on nuo perusasiat hakusalla. Ikävät ajatukset vaivaavat nukahtamishetkellä ja heräilen...Ruoka...ei maistu yhtään.
Tässä menee fyysinen puolikin heikoksi entisestään.
Ja tunteet: enää en tiedä, mitä haluan.
Meillä mies tavallaan määrännyt elämisen rytmin ja minun tahtoni on vuosien varrella jäänyt toisen jalkoihin.
Onneksi on terapeutti: ehkä hänen avullaan pääsen tästä suosta ylös.
Huonommin ei kai enää voisi mennä 😭

Hei,

Kovin turhauttavalta tuntuu Teary69, että sillä joka on sopan keittänyt ei tahdo olla aikaa sitä selvittää. Meillä on kyllä selvitetty varsin perusteellisestikin mutta jo jonkin aikaa vaimo ei ole oikein jaksanut käsitellä pettämistä eikä ole kovin halukaskaan enää käsittelemään. Hänellä on sellainen olo, että kaikki olennainen on käyty läpi ja että lisäkaivelu ei auta mitään. Vaimo on alkanut pelätä, että hän leimautuu ikuiseksi suhteen pahikseksi. Hän tuntuu yhdistävän tämän pettämisen käsittelyyn, että mitä enemmän pettämisestä puhutaan sitä enemmän alleviivataan hänen asemaansa pahiksena. Itsen ajattelen enemmänkin niin, että käymällä asiaa läpi hän auttaa asian käsittelyssä ja sitä kautta vähentää "pahisleimaansa". Tosin en näe vaimoa pahana, vaikka teko onkin paha. Vaimon on tätä tunnetasolla vaikea erottaa.

Mariella, ikävä kuulla, että voimasi alkavat hiipua. Pettäminen on selvästi saattanut liikkeelle laajemman tilinteon menneen kanssa. Näet kaikki menneet kokemukset uudessa valossa ja joudut ne arvioimaan uudestaan. Jos näet miehesi petollisena, menneet ikävät asiat jotka olet jo ehtinyt käsitellä, saattavat nyt näyttäytyä uudella tavalla pahoilta ja voi tuntua vaikealta hyväksyä sitä kaikkea. Toisaalta tuntuu kohtuuttomalta vaatia miestäsi tilille kaikista vanhoista asioista. Jos ne on silloin jätetty taakse ja jatkettu yhdessä, voi ne katsoa tietyllä tavalla hyväksytyksi. Tavallaan voisi verrata, että niistä ei enää käydä oikeutta mutta niitä voi, ja varmasti pitääkin kasitellä enemmänkin kuin historiankirjoitusta. Voi keskustella minkälaisena näkee ja kokee menneet ajat ja minkälaisen taakan se on ehkä jättänyt. Niin kuin historiasta kannattaa ottaa opiksi, voi miettiä miten parisuhdetta voisi parantaa, miten voisi yrittää kohdata toisensa paremmin. Tietysti, jos menneistä nousee esiin aivan uusia asioita, on ne käsiteltävä. Toivottavasti et katkeroidu katsoessasi mennyt elämääsi vaan voit tuntea tiettyä hellyyttä ajatellen, että tuon kaiken olen käynyt läpi, kokenut myös hienoja hetkiä ja selvinnyt kaikesta sekä samalla kasvattanut monta hienoa lasta.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Hei 🌻🙂🌻
Beren: olet oikeassa. Tiedostan itse myös sen, että käyn läpi mennyttä laajemmalti.
Väkivalta ja aiempi uskottomuus, josta mieheni ei ole suostunut mitään yksityiskohtaista kertomaan vaivaavat mieltäni myös.
Ja nyt ne ovat miehen mielestä mennyttä aikaa, jota ei meidän kannata yhdessä kaivella.
On kuulemma parempi, että puhun asiani terapiassa.
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi lapsiani koskien. Ei tämä avioliitto ihan turha ole ollut ja on tässä ollut hyvätkin hetkensä.
Vahinko vaan, että niitä ei aina muista arvostaa.

Kiitos Beren, ajatuksistasi. Koen itsekin että mieheni tuntee itsensä syyllisemmäksi kun käymme läpi suhdettamme. Hän mielellään edelleen kuittaa kaiken hiljaisuudella ja ajan kulumisella, se kuulema helpottaa. Kuitenkin , kun saan hänet keskustelemaan, näen hänessä fyysisiä oireita siitä että kaikki ei ole hyvin. Hänen ääni värisee, niellen kyyneleitä ja riutuneet ilmeet kun puhuu omasta olotilastaan. Kertoen että kärsii mutta ei halua tuoda esiin tunteitaan. Mies vaikenee, mutta sisäisesti kärsii. Sama tunne on itsellänikin, sisältä ihan rikki. Silti jokin laittaa ajattelemaan että asiat paranee kun saa käydä läpi, järjestäen ne omaan lokeroon. Samalla tunnustaen omat tunteensa jokaiseen säröön. Minä uskon siihen ja toivon , että mieheni voi myös aloittaa toipumisen pettämisestä, jotta meidän suhteellamme on todellakin mahdollisuus. Ymmärrän myös häntä, jos minun tuskani on järjetön niin uskon että hänellä se on saman tuntuista. En etsi hänessä enään pahaa, vaan yritän herättää häntä huomaamaan mitä pitäisi suhteemme eteen tehdä. Sillä en usko että hiljaisuus auttaa yhtään. Mieheni varmasti tuntee itsensä syylliseksi ja oikeutetusti, mutta minä en ole syyllistäjä. Minä olen elävä, tunteva ja toista kaipaava ihminen, nainen jonka sydän sekä elämän arvo on rikottu. Tämän haluaisin kuulla myös mieheni suusta. Näillä ajatuksilla aloitan uuden vuoden, mihin se vie on arvoitus, mutta voin kasvaa ihmisenä, hiljalleen mutta kuitenkin.
Toivon kaikille Teille voimia tulevaan vuoteen ja uusiin mahdollisuuksiin! ☺️❤️

Hei 🌻🙂🌻
Teary69: juurikin samankaltaista on mieheni kehonkieli, jos asiaa jotenkin sivutaan keskusteluissa.
Hän ymmärtää laittaneensa liikkeelle tämän lumivyöryn, jossa nyt joudun kamppailemaan pettämisellään.
Nyt, tässä tilassa ei tule ajateltua parisuhdetta, kunhan vaan selviäisi aina seuraavaan päivään.
Ehkä teen tiliä menneiden kanssa tässä pohjamutia myöten.
Koetko sinä tunteita miestäsi kohtaan?
Minulla ne ovat ihan jäissä ja se pelottaa. Jos en pystykään jatkamaan?
Lapsetkin surettaa, vaikka lähes kaikki aikuisia ovat.
Ja se, voinko koskaan enää luottaa, keneenkään?
Paljon on kysymyksiä vailla vastauksia 😑❓

No hei pitkästä aikaa!
Mariella, todella taidat käydä läpi muutakin kuin puolisosi uskottomuutta. Luin jostain, että rakkauden vastakohta
on välinpitämättömyys. Olen itsekin tuntenut tuon olotilan vuosia sitten. Syyksi osoittautui stressi. Tuo stressi
voi tulla muustakin kuin kiireestä. Stressi voi tulla siitä, että asettaa itselleen sellaisia tavoitteita, joihin ei
pysty vastaamaan. Kannattaisko sinun miettiä, onko elämässäsi muutakin, mikä saattaa aiheuttaa tuon
syvän masennuksen? Tuntuuko sinusta, että vastaat parisuhteestanne yksin? Sisäinen kylmyys vaikuttaa
myös muihin ihmissuhteisiin, joten mielestäni sinun ei pitäisi stressata parisuhteenne takia, pikemminkin
keskittyä itsesi hoitamiseen. Rakasta itseäsi ja paranna itsesi.
Sitten tuosta puhumisesta puolison kanssa. Ihannehan olisi, että toinen ymmärtää ja kuuntelee, mutta yleensähän
käy niin, että toinen tuntee heti, että hänet syyllistetään. Meillä tuohon reaktioon sisältyy aina vihaa ja avuttomuutta
ja se koetaan hyökkäyksenä. Mutta ei tilanteesta tarvitse paeta anteeksi pyydellen. Puolisoni on aikaa myöten
oppinut hillitsemään itseään noissa tilanteissa ja tavallaan ymmärtämään, että näitä purkauksia tulee olemaan.
Nyt koen, että suhteemme onnistuminen on siinä, että molemmat oppii hallitsemaan tunteitaan niin, että
pääsemme konfliktin yli. Mutta mikäli toinen on haluton mihinkään rakentavaan toimintaan, ei suhteen parantaminen
varmaan onnistu vaikka mitä tekisi.
Toivon parantavaa uutta vuotta suhteillenne🙂

Hei 🌻🙂🌻
Tainnukka: olen joskus aiemmin kertonutkin, että väkivalta ja sen uhka asui kodissamme sairastumiseeni saakka. Siitä lähtien olen ollut ns.turvassa. Turva osoittautuikin näennäiseksi, koska tuli tämä uskottomuus...Ehkä alitajunta kelaa niitä huonoja vuosia ja myös pettymystä siitä, että ensin sain miehen, joka arvosti minua ja sitten menikin tekemään näin. Ehkä siksi kuilussa ollaan edelleen.
Voimia teille kaikille jo ratkaisunne tehneille. Ja tietenkin myös niille, jotka vielä elävät välitilassa 🌻🙂🌻

Toissailtana kävimme pitkän iltalenkin koirien kanssa. Puhuimme puhumattomuudesta, pettämisestä siitä miltä tuntuu. Puhuminen tuntui hyvälle, mutta samalla vahvisti omia ajatuksiani miehestäni ja hänen käyttäytymisestään. Pettäminen on miehelleni suuri häpeä, ei halua puhua ei kertoa kellekään ja jos hänen läheiset, lapset ja äiti saa minun kauttani tietää niin se on sitten loppu tämä liitto. Näin hän on uhakillut pettämisen alusta asti ja siten olen elänäyt koko ajan pienoisessa pelossa mieheni sanoja kohtaan. Sillä isoimmat lapseni saivat tietää muutaman päivän pettämisen jälkeen mitä on tapahtunut.
Olen ollut heille avoin aina ja kun minussa näkyi pahan olon merkkejä, lapseni kysyi ja minä vastasin. Samalla kuitenkin korostin että isä on edelleen lapsiansa rakastava ja välittävä ja että pettämisessä on aina monta osapuolta kukin omalla tavallaan. En siis missään vaiheessa nostanut isää lasten nähden syytettyjen penkille, alistanut tai haukkunut, vaan nielin tuon kaiken paskan sisääni jotta isän ja lasten väli säilyisi.
No, tuo iltalenkki sai minut uusiin ajatuksiin, miksi minun pitää kärsiä pelon ja uhkailun tunteita asiasta jota en ollut tehnyt, johon en ole syyllinen? Ja jos liittomme jatkuu niin jatkuuko myös tuo uhkailu kertomisen seurauksista. Höh!
Niinpä eilen iltapäivällä kerroin vanhemmille lapsillemme että aion isälle kertoa sen että lapsemme tietävät pettämisen ja sen miten ovat sitä kanssani käsitelleet. Kerroin myös , että isä on uhannut liittomme loppumisella ja että minun olisi lähdettävä kotoa. Olin siis henkisesti valmistunut lähtemään ja jättämään kaiken siksi etten enään halunnut elää pelon ja uhkailun keskellä jossa myös pettämisen tuoma tuska velloi koko ajan.
Kun sitten mieheni tuli töistä pyysin häntä keskustelemaan huoneeseemme. Istuimme sängylle ja sanoin etten aio enään koskaan elää pelon ja uhkailun vallassa sekä kerroin miksi. Mieheni oli alkuun selvästi yllättynyt ja toisti että menin sitten kertomaan. Kun keskustelimme enemmän yritti hän menneitä muistelemalla pistellä lisää piikkejään minuun, johon sanoin että löytyy niitä hänenkin aiheuttamana koko liittomme ajalta, mutta enpä olisi uskonut että ruetaan vanhoja selvitettyjä asioita piikittelemään ja vain siksi että toiselle tulisi vieläkin huonompi olo. Tuolloin mieheni pysähtyi ja hiljeni, pyysi anteeksi ja sanoi haluavansa edelleen jatkaa kanssani. Tällä kertaa avoimin mielin ja kuulema hyväksyi minut tunteineni. Itse olin helpottunut, vihdoin sain kantaa ajatuksiani tasavertoisena, tuntematta pelkoa. En lähtenyt kotoa. Nyt jatkamme jälleen , enkä osaa sanoa mihin tämä johtaa, mutta toivon edelleen että tulevaisuus on hyvä ja hellä toisen ihmisen kanssa. Ehkä tämä oli yski askel jälleen rakentamisessa, ehkä tämä on juuri se uusi alku?

Hei Teary69,

Olen saanut sen kuvan, että te molemmat haluatte ainakin pohjimmiltanne kovasti, että parisuhteenne jatkuu. Lapset ovat hyvin herkkä asia pettämisessä. Teillä tilanne kuulostaa kärjistyneen melkoisesti. Hyvä, jos tilanne on purkautunut kuten vaikutti. Se, että on petturi lastensa silmissä, on monelle se kaikkein pahin häpeä. Toivottavasti voitte jatkaa yhdessä perheenä ilman, että tämä häpeä muodostuu esteeksi. Meillä lapset lienevät vähän pienempiä ja kumpikaan ei ole nähnyt tarpeelliseksi kertoa pettämisestä lapsille. Vaimo on todennut, että hän ei jaksaisi hoitaa perhettä, jos lapset miettisivät häntä pettäjänä. Mahdollisesti myöhemmin kun lapset ovat isoja, heille voi kertoa asiasta kun muutenkin kerrotaan mitä kaikkea elämän varrella on sattunut.

Teary69, käyttekö vielä terapiassa? Tämä asia voisi olla hyvä käsitellä siellä.

Hyvää jatkoa toivottaen.

Hei 🌻🙂🌻
Samankaltaista uhkailuahan oli Teary69 meilläkin: ei kertomisesta lapsille, sillä sehän tehtiin jo alussa, miehen toimesta, vaan siitä, että mikäli puhun vielä asiasta, mies lähtee.
Sitten hän peruikin sanansa myöhemmin.
Nyt en tosin ole asiasta mitään puhunut ja en tiedä onko sillä ollut vaikutusta siihen, että miehellä on ollut unettomia/ tosi huonounisia öitä??? Hän on yleensä aina nukkunut hyvin.
Eilen illalla mies ei tahtonut saada unta ja oli nukahtaakin sitten pommiin aamulla.
Ajattelen, että nyt minulla on terapia, jossa voin purkaa mieltäni vaivaavat asiat.
Mielestäni on toisaalta turhaakin jauhaa uskottomuutta miehen kanssa enää. Pääasiat siitä ovat tiedossani ja se riittää.
Luulen, että terapiassa tulee käytyä tämä avioliitto kaikkinensa läpi.
Mies on varmaan oppinut alistavan asenteensa kotoa, näin anoppi on minulle maininnut.
Iloinen olen lapsistani: he antavat uskoa siihen, ettei kannata antaa periksi itsensä kanssa.
Toivon myös sinulle näitä onnen tunteita 🌻🙂🌻

Hei Teary69

Kumpa aina muistaisimmekin, ettei meidän tule elää pelottelun ja uhkailun alla. Mielestäni toimit hyvin ja rohkeasti ja hoisit tilanteen muutenkin todella mallikkaasti. Tosiaan toivon tämän olevan teillä yksi askel kohti parempaa tulevaisuutta.

Täällä meni joulunalusaika hyvin, vaan itse tunnen törmääväni seinään yhä uudestaan ja uudestaan. Asiaa on käsitelty ja käsitelty, eikä yhteyttä kolmanteen osapuoleen ole ollut. Silti mielessä kummittelee mahdollisuus, että on vielä asioita, joista minulle on valehdeltu vaikka toisaalta olen niitä kivuliaita totuuksia saanut kuulla ja niitä on rehellisesti kerrottu. Vaan se loppuun saakka asioiden kiistäminen, selittely ja valhetelu hankaloitti tietysti luottamuksen palautumista entisestään.

Vaan jotenkin elän ajoittain shokkivaihetta aina uudestaan ja uudestaan, hirveä viha ja halveksunta nostavat päätään, suoranainen raivo. Enkä tiedä kuinka selvitä niiden kanssa, tai tämän shokin ja tuskan. Aikaa kuitenkin on kulunut jo useampi kuukausi ja oma elämä on yhäkin aivan seisahduksissa.

Mitenhän tästä pääsisi eteenpäin. Välillä mietin kuinka näistä kamalista tunteista, takaumista ja vihasta pääsisi eroon. Sitä koetan kovasti terapian avulla. Ja sitten herää epäilys, haluanko niistä eroon? Ehkäpä eroon olisi kuitenkin hankkiuduttava ihmisestä, joka teki minulle näin. Ja kuitenkaan en sitäkään halua, haluaisin meidän onnistuvan, en haluaisi luovuttaa. Ja sitten taas iskee todellisuus ja takaumat. Eli ihan helvettiä käytönnössä on elämä, aivan seisahduksissa ja kaikki roolit (työ, perhe jne) aivan täysin hoitamatta, olen vain aivan jäässä.

Ja mitä puolisosta pitäisi sanoa? Yrittää, yrittää lohduttaa, katuu, välillä ahdistuu, taasko asiasta pitää puhua, ei nyt pilata tätä hetkeä... (mutta kun en vaan pääse yli!)

Jumissa siis ollaan. Tätäkö meidän elämä nyt sitten jatkossa on, tämä helvetti jatkuu ja tämä kolmas pyörä sai kuitenkin mitä halusi, edes jollain tasolla jäätyään meidän väliin kummittelemaan. (tähän muutama painokelvoton kutsumanimi tätä kolmatta osapuolta koskien). Vihaa, niin paljon vihaa. Joka on kääntynyt hijaiseksi tuhoavaksi sulkeutuneisuudeksi itseäni kohtaan.

No hei taas!
Teary69, onpa sinulla ollut rankka taakka harteillasi! Miehesi uhkailut kuulostavat
uskomattomalta! Miten petturi lähtee sille linjalle, että vielä pettämisen jälkeenkin
asiat täytyy salata ja sotkea sinutkin siihen? Eikö tuntunut helpottavalta, kun sait
sanottua miehellesi, mitä ajattelet tuosta? Tuo olisi kai sinun pitänyt tehdä ajat
sitten.
Lapset ajattelee lapsen aivoilla. Eipä varmaankaan kannata pienille asiaa piirulleen
selvittää. He kyllä vaistoavat asioita ja voivat kysellä, kuten meillä tapahtui. Tulin
siihen tulokseen, että vastauksia on annettava, mutta niin, etteivät koe olevansa
syyllisiä meidän ongelmiin. Ja uskottomuutta lapsi ei käsittääkseni ymmärrä, joten....
Isot lapset tajuaa jo mistä on kysymys. Heille kerroin, koska he näkivät kyyneleeni
ja kyselivät, mikä on. Nyt vähän kadun, että olin asiassa kovin jyrkkä ja herätin
eropelkoa lasten mielessä. Pitäisi osata valita oikeat sanat, se on vaikeaa!
Vielä yksi asia, joka tässä tuli mieleeni on se, miten helposti alkoholin vaikutuksen
alaisena tehdään peruuttamattomiakin tekoja. Mm. tämä pettäminen. Estot häviää
tilaisuuden tullen ja lähdetään peruuttamattomaan leikkiin. Meidän tapauksessa
tätä on puitu perusteellisesti viime aikoina. Työpaikan ja harrastustoiminnan juhlia
järjestetään kaukana kotoa ja alkoholin käyttö on runsasta. Estot häviää. Ja juhlien
jälkeen kankkusen lisäksi on vahva morkkis, jos edes muistaa mitä on tehnyt.

Kaikkea hyvää teille kaikille parisuhteessa kamppaileville!