Petetty vaiko eikö?
Mietin kovasti mitä mieltä olisin tilanteesta.
Kaikki alkoi about vuosi sitten. Mieheni oli saanut kesätöissään uusia ystäviä, joista yhdestä kehkeytyi todella hyväkin ystävä. Olin iloinen että mieheni oli saanut uusia ystäviä, mutta… Hän ei vain osannut hallita arkeaan avovaimon ja kavereiden välillä. Yhtäkkiä hänellä olikin naispuolinen ystävä, jolta tuli ensimmäinen viesti aamuseitsemältä ja viimeinen iltakahdeltatoista. Siinä vaiheessa yritin puhua hänelle ettei tämä käy, että he laittavat viestiä illasta aamuun. Tuntui että on enemmänkin kuin ystävä kun noin paljon laittaa viestejä. Mies lupasi vähentää – toisin sanoen alkoi piilotella minulta puhelinta ja kirjoittaa viestejä salaa.
Tuli iltoja, kun mies ei kertonut enää kunnolla missä menee. Jos erehdyin kysymään oikean kysymyksen, sain vastaukseksi valheen. Muutaman kerran kun tarpeeksi kovasti tivasin, sain kuulla totuuden, joka loppujen lopuksi oli äärettömän pieni asia. Mies vain aina ajatteli etten ymmärtäisi kuitenkaan ja alkaisin vain huutamaan 😑❓. Kuinka monesti yritin keskustella miehen kanssa näistä asioista, ja aina sain vastaukseksi ettei hän muka uskalla keskustella kanssani näistä asioista koska pelkää minua.
Kun huomasin että yhteydenpito ei ole vähentynyt, se oli vain salattu, olin todella pettynyt. Yritin puhua uudelleen miehen kanssa, ja tottahan siitä syntyi riitakin. Yritin kertoa kuinka pahalta minusta tuntuu kun hän peittelee. Mies vakuutti että muuttaa käytöstä – sen sijaan salasi sen vieläkin mestarillisemmin. Löysin puhelimen sohvatyynyjen välistä melkein sohvan sisään piilotettuna kun hän oli suihkussa. Miehen nukkuessa löysin sen hänen altaan, sijauspatjan alta. Kerran hänen tullessaan vessasta hän oli piilottanut sen kalsareihinsa. Kun huomasin, että minulta salataan asioita, minusta tuli melkein pakkomielteinen sen puhelimen suhteen. Eikä se todellakaan helpottanut asiaa. Mies jossain vaiheessa alkoi syyttää minua vainoharhaiseksi, ja ehdotti että MINUN pitäisi hakeutua hoitoon.
Oravanpyörä. Mies salasi, minä voin huonosti, mies salasi vähän lisää, minä voin vielä huonommin, mies salasi vielä ahkerammin, minä tunsin oloni jo todella poljetuksi. Lopulta tilanne päättyi siihen, että minä halusin muuttaa erilleen. Yli puoli vuotta katselin sitä toimintaa, ja sitten sain oman kämpän.
Missään vaiheessa en uskonut että miehelläni olisi ollut mitään muuta kuin ystävyyttä tuohon tytön kanssa. Mutta sitähän mies ei suostunut uskomaan, vaan jaksoi painottaa kuinka heillä ei ole mitään. Mies eli kuin jotain murroskautta, itsenäistymiskautta. Jaksoin kauan ajatella että kyllä tämä tästä kohta, mutta ei se siitä. Erilleen oli muutettava ja toivoin että mies ymmärtäisi mitä tekisi – ei välttämättä sen vuoksi että voisimme jatkaa, vaan sen vuoksi että ymmärtäisi kuinka huonosti minua kohteli.
Nyt on kulunut reilu pari kuukautta siitä kun muutimme erilleen. Sinä aikana mies on suorastaan kitunut ja ollut tuuliajolla, ei ole edes nukutuksi saanut. Minulle muutto oli helpotuskin, kun ei tarvinnut enää miettiä kaikkea. Jatkoin elämääni. Muuttomme jälkeen parin viikon ajaksi tuosta ystävästäkin tuli sitten hieman enemmän. Tuon parin viikon jälkeen mies kuitenkin laittoi välit poikki tuohon tyttöön, kuulemma ettei se sekoittaisi hänen ajatuksiaan. Kului sen puolitoista kuukautta, josta muutaman päivän olimme ihan kunnolla purkaneet kihlauksen, kun mies vuodattaa minulle kuinka hän katuu mitä kaikkea on tehnyt ja on tajunnut että tahtoo vain minut.
Otin hänet takaisin. Ehkä olen liian ymmärtäväinen ihminen. Ehkä haluan liian hanakasti antaa ihmisille toisia mahdollisuuksia. Mielestäni meillä vain on jotain erityistä, ja sen lisäksi olemme nuoria, joten oli odotettavissa että jotain tapahtuu kun kasvaa aikuiseksi. Miehellä tuo aikuiseksi kasvaminen on tuntunut olevan enemmän kivikkoista. Olemme siis seurustelleet 16-vuotiaista asti. Ikää meillä on nyt 22. Tämä ”ystävä” on tällä hetkellä tietääkseni 18.
En vain saa päästäni sitä että mikä tämä tyttö oli miehelleni? Laastarisuhde? Minun korvikkeeni? Jotain että saa ajatuksensa toisaalle ja joutuu olemaan vähemmän yksin? Joka tapauksessa mieheni oli selkeästi tuolle tytölle enemmän, ja hän suorastaan ”pimahti” kun mieheni halusikin jatkaa minun kanssani. Hän on lähetellyt kaikenlaisia viestejä miehelleni, ja kun mieheni ei ole niihin vastannut, alkoi minun ahdistelemiseni. On tullut viestejä jotka voisi ehkä lukea jopa henkiuhkauksiksi, mutta lähinnä ne varmaan tarkoittavat että tyttö tekee kaikkensa jotta minä jättäisin mieheni – ja jututkin ovat sen mukaisia.
Hieman siis on pää sekaisin. Mies puhuu nyt jo takaisin yhteen muuttamisesta, mutta olen sanonut että siihen en kykene. Toisaalta tekee mieli sanoa että jatketaan elämää, ohitetaan kaikki tämä, muutetaan yhteen, mennään naimisiin. Toisaalta taas järki paukuttaa vastaan. Ei uskalla. Kauankohan mahtaa toipua tästä viime vuotisesta, ja välissä mietin että yritänkö turhaan…
Jos olet tähän asti kuunnellut tunteen ääntä, niin kuuntele nyt kerrankin ja todella tarkkaan sitä järjen ääntä. Se voi kannattaa.
Hei Mousy🙂🌻🙂🌻
Ota itsellesi aikaa ja etäisyyttä kyllä sinun ihmis-suhde selkeytyy ajan kanssa ja sinulle itsellesi kirkastuu millaisen elämän sinä haluat viettää ja millainen parisuhde toivot itsellesi koska olet vielä pikkasen yli kaksikymmentä nauti nuoren aikuisen elämästä ja jatkaa elämääsi eteen päin.
Koska olet älykäs nuori niin kyllä sinulle löytyy uutta seuraa joka sitten kunnioittaa sinua ilman loukkauksia.
Maailman on täynnä upeita ihmisiä. 🙂👍🙂👍
Sinulle Mousy: En voi olla vastaamatta, kun tilanteesi kosketti niin läheltä minun kokemaani. Olin 18 vuotias, kun annoin tyttöystävälleni anteeksi kaksi pettämistä. Nyt olen 54 vuotias ja juuri eronnut. Tyttöystäväni ja sittemmin vaimoni ei koskaan päässyt irti pettämistaipumuksestaan, joka siis ilmeni jo seurustelun alussa. Vanha sääntö, jonka mukaan kerran pettävä pettää toisenkin kerran, toteutui minun elämässäni toistuvilla pettämisillä.
Minusta sinun pitää miettiä kaksi kertaa haluatko kestää tulevina vuosina sen, että et koskaan voi olla ihan varma puolisosi uskollisuudesta. Suhteen alussa ilmennyt mitä ilmeisin pettäminen on aina huono merkki jatkoa ajatellen.
Kokemani perusteella olen tuossa pettämisasiassa sama mieltä, kun pystyy pettämään kerran, tekee sen jossakin vaiheessa uudelleen.
Eihän se välttämättä kaikkiin ihmisiin päde, mutta valitettavasti aika moniin...
Hei Mousy: ne voinut olla vastaamatta luettuasi kirjoituksesi. Tämä on vain ja ainoastaan minun mielipiteeni, joten älä ajattele minään "ohjeena". Oli mahtavaa, että sinulle oli voimaa irtautua miehestä ja muuttaa pois! Anna nyt itsellesi aikaa miettiä ja tutkiskella haluatko todella jatkaa samaisen miehen kanssa. Voitko koskaan enää vilpittömästi uskoa ja luottaa häneen? Varmasti rakkautta häntä kohtaan löytyy, mutta joskus kannattaa kuulla myös järjen ääntä. Olet vielä nuori ja rehellisiä ja uskollisia miehiä on olemassa, ainakin itse haluan uskoa siihen. Olen sinua vanhempi ja ainakin vielä naimisissa... luulin että onnellisesti, mutta kuinkas kävikään. Sain tietää kuukausi sitten että miehelläni on ollut toinen nainen ainakin vuoden ajan. Yhteinen iso asuntolaina on ainoa joka vielä sitoo minut tähän loukkoon hänen kanssaan. Unelmoin jo elämästä, jossa rinnallani olisi arvoiseni mies. Silti rakastan yhä miestäni, mutta kun kerran on matto vedetty jalkojen alta ja herännyt huomaamaan missä valheessa on eletty niin toivon että tämä olisi vain pahaa unta. Mieti tarkkaan ja älä päästä miestä helpolla. Hänen on nyt näytettävä ja todella tehtävä kaikkensa saadakseen sinut takaisin. Ole rohkea ja paljon voimia sinulle!!🙂🌻
Hei Mousy, neuvon sinua kokemuksella, että älä hyvä ihminen ota miestäsi enää takaisin. Olen onnellinen, että olet voinut erota hänestä ja voit alkaa elää elämääs siten, miten itse haluat.
Omalla miehelläni oli samantapainen "suhde" työkaveriinsa, tekstarit kulkivat aamusta iltaan. He olivat ihastuneita toisiinsa, nainen jo suunnitteli yhteen muuttamista. Mieheni jäi kiinni kolme kertaa kiinni näistä ihastus-viesteistään ja kolme kertaa olen antanut asian olla. Viimeisestä kerrasta on nyt kulunut vuosi. OLemme yhdessä pääasiassa lasten takia ja toisaalta olen halunnut uskoa, että mies ei ollut tosissaan kertaakaan lähdössä luotani pois että hän ei ymmärrä miksi teki mitä teki.
Mutta ei kulu päivääkään etten pelkäisi että hän taas tekee jotain mikä loukkaa minua taas pahasti. Ei kulu päivääkään etten ajattele asiaa ja etten pelkäisi että nainen jostain pompsahtaa taas esiin ja niin sitä taas mentäisiin kankkulan kaivoon lupausket ja kaikki.
Eli älä hyvä nainen ota miestäsi takaisin. Kun olet hänestä päässyt eroon, niin etsi joku arvoisesi mies. Älä ryhdy suhteeseen, missä saat pelätä koko ajan että sattuuko jotain kamalaa. Nauti elämästäsi ja elä sitä sellaisena kuin sinä haluat, pidä itsesi arvossa älä alennu elämään miehen kanssa, joka ei sinua niin paljoa arvosta.