Petetty ja vaikka tahto selvitä on kova mahdollisuudet epäilyttävät
Hei
en oikein keksi itselleni enää kanavaa näiden tunteiden ja ajatusten purkamiseksi joten kokeilen sitten täällä.
Reilut kaksi kuukautta sitten avopuolisoni kertoi hairahtuneensa ja pettäneensä. Hän jonka kanssa olemme seurustelleet vakavammin 3 vuotta, jonka kanssa olemme puhuneet perheestä, avioliitosta, vanhuudesta ja ylipäänsä kaikesta mikä tulevaisuudessamme on mietityttänyt.
Yhden yön juttu, humala, ei edes kokonaista seksikertaa, vaan kesken oli jäänyt, kun paniikki siitä mitä oli tekemässä iski – tai näin minulle siis hän kertoo. Ei kuulemma muitsa miten tilanteeseen päädyttiin, piti tarjota tytölle kuulemma yöpaikka, itse olin poissa ko. viikonloppuna. Sinä iltana maailmani jotenkin romahti, en pystynyt menemään töihin seuraavana päivänä, en pystynyt tekemään muuta kuin itkemään ja kysymään miksi. Hän ei tiedä, ei vieläkään vaikka pohdittu on yksin ja erikseen.
Puhuttu on, jotenkin sen aloittaminen oli helppoa sillä minä tiesin, että rakastan häntä. Kertomisen jälkeen itkin, huusin ja raivosin, mutta jäin. Hän itki, vannoi ettei niin koskaan enää käy ja että hän rakastaa minua, vain minua. En tiedä uskoako vai ei, tai uskohan minä, että hän minua rakastaa, mutta riittääkö rakkaus siihen, että hän ei petä uudelleen, kun ei se riittänyt nytkään. Kipu kalvaa, ajattelen tätä toista naista usein (tunnen hänet pintapuolisesti muiden ystäväpiirimme kautta). Hän, tämä nainen, on hoikka ja kaunis, minä no en nyt rumakaan, mutta tavallinen enkä nyt lihava mutta en kyllä mikään mallivartaloinenkaan. Tunnen itseni riitämättömäksi, ei haluttavaksi. Hän halusi toisen, minua ei ajateltu ei minun tunteitani ei mitään… Pelkään, että hajoan, jos en pääse eroon tunteesta olevani huonompi, pakkohan minun on olla, miksi muuten näin kävisi. Ei kukaan itselleen tärkeintä ja täydellisintä pois heittäisi.
Unohtuuko kipu koskaan vai onko toivo sen kaiken ennen olleen hyvän palautumisesta menetetty? Mietin onko meillä tulevaisuutta. Hyvinä päivinä, kun asia ei ole joka hetki päällimmäisenä, kaikki on hyvin, seksi sujuu, tunnen itseni varmaksi ja tulevaisuuden suunnitelmistakin puhutaan jo uudelleen. Huonoina päivinä en tiedä miten päin olla, näen vain mielikuvan miehestäni ja toisesta naisesta. En halua, että minua kosketetaan, tunnen itseni rumaksi enkä jaksa enää uskoa meihin tai meidän tulevaisuuteemme. Mutta rakastan ja tahdon rakastaa, en minä halua luovuttaa, koska tämä parisuhde ja tämä mies oli ja on sitä mitä haluan ja missä olen onnellinen, mutta luottamus toisen tahtoon ja tahdon vahvuuteen puuttuu.
Itse olen myös petty, erona vain se, että kyse oli pitkään jatkuneesta salasuhteesta. Itse olen monasti ajatellut, että voi kun olisi vain yksi kerta, sellaisen pystyy niin paljon paremmin antamaan anteeksi. Edelleen itsellä pettämisprosessi päällä, aikaa kulunut puoli vuotta kärähtämisestä ja aikaa tarvitaan vielä paljon, jotta pääsen asian yli.
Kyllä minusta sinun tapauksessa on helpompi selvitä, koska kyse on vaan kerrasta, en kuitenkaan vähättele tuskaasi. Luottamuksen puute on normaalia, se palautuu vain ajan kanssa ja siten, että miehesi on jatkossa luottamuksesi arvoinen. Se, että tunnet itsesi huonommaksi, rumemmaksi yms., on myös ihan normaali olotila. Hälvenee ajan kanssa.
Se on hyvä asia, että puhutte ja mietitte, miksi näin kävi. Teidän on paljon helpompi alkaa korjata tässä vaiheessa suhdettanne, kun pettäminen on jäänyt vain yhteen kertaan.
Tuskin tässä miehesi tapauksessa on kysymys ollenkaan tunteista, niin vain kävi. Se oli hetken hairahdus, jota miehesi katuu, joten ota aikalisä ja anna itsellesi, suhteellenne aikaa, vaikka vuosi. Jos ette pysty keskenänne puhumaan ilman jatkuvaa riitelyä, menkää parisuhdeterapiaan, se on ehdottomasti hyväksi koettu juttu meidänkin tapauksessa.
Netti on pullollaan juttuja, että kerran pettää, niin aina pettää,- älä usko niihin,- minä itsekin vielä uskon, että on sellaisia, jotka havahtuvat ja ottavat opikseen, eivätkä tee sitä uudestaan.
Aika auttaa, usko pois, ei ole mikään kiire päättää, mitä tehdä suhteenne kanssa. Anna ajan näyttää, samalla näet, onko miehesi todella katuvainen.
Tsemppiä 🙂👍
Hei Daran! 2912 kirjoitti täyttä asiaa. Niinhän se prosessi etenee, keskustelkaa ja keskustelkaa ja antakaa mahdollisuus suhteenne jatkumiselle. Tunteet mitä nyt koet ovat aivan normaaleja tässä vaiheessa tilannetta. Päässä on kaaottinen tilanne ja välillä tuntuu, että järki ei juokse ollenkaan, välillä tunteet ottavat ylivallan.
Allekirjoitan myös, että yhden yön jutusta on helpompi selvitä ja koska hän sen itse tunnusti uusiutumisen mahdollisuus on lähes olematon. Tosi hyvä on, että pystytte keskustelemaan ja tunteenne näyttämään. Koita muistella mitkä ovat ne teidän suhteenne hyvät jutut, niistä on hyvä rakentaa jatkoa. Jaksamista sinulle.
Nainen49
Hei vaan ja voimia tilanteessasi! Minä näen tilanteessanne hyvänä sen, että miehesi itse tunnusti asian, siis omatunto toimii koska koki siitä syyllisyyttä. Mutta neuvona sanoisin, että älkää hätäilkö jatkoratkaisujen kuten mahdollisen avioliiton, lasten hankkimisen jne suhteen. Kannatta antaa tilanteen rauhoittua ja katsoa ajan kanssa, miten tilanne kehittyy.
Itse epäilin hyvin kauan miestäni uskottomuudesta ja sevistäkin merkeistä huolimatta jatkoimme todella pitkään kestänyttä liittoamme (varmaan en uskaltanut nähdä lopullisesti niitä selviä merkkejä kun hän kielsi kaiken). No, minut "palkittiin" toistuvalla uskottomuudella ja loputtomilla valheilla ja nyt minulta ei enää löydy motivaatiota jatkaa vaikka erokin tuntuu niiiin vaikealta. Meillä oli se ero, että hän ei koskaan itse tunnustanut mitään- ei siis mitään syyllisyyttä?
Hei. Vaikka tilanteesi on hankala, näen tunnelin päässä valoa. Puoliso itse kertoi tapahtuneesta. Hän ei sukeltanut valheen verkkoon vaan rehellisyyttä löytyi. Hänelle oli varmasti todella vaikeaa tunnustaa tapahtunut.
Petetyksi tuleminen on todella parisuhteessa pahinta mitä tiedän, mutta luulempa
että pettäjälläkään ei ole helppoa. On tehnyt väärin toista kohtaan, omatunto kaivaa. Kuinka kertoa asiasta. Ehkä aika parantaa haavat. Hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä jos on molemminpuolista rakkautta on jälellä. Vihkikaavassakin sanotaan uskollisena, on niin suuri suru ettei se lähes ainakaan toimi parisuhteen kiemuroissa.
Jos rakastuneen huuma on kadonnut, voi kielletty uusi tunne kiehtoa.
Mutta routa porsaan kotiin ajaa. Luulempa, että jokainen meistä haluaa sitä pysyvää ja kestävää. Anteeksi anto, helppo sana mutta vaikea toteuttaa.
Asian kanssa joudut muhimaan ajatuksissasi vielä kauan. Ehkä anteeksi antaminen ja saaminen voi korjata joskus tilanteesi🙂👍
Löysinpä minäkin tämän palstan.. Olen samanlaisessa tilanteessa kuin tämän ketjun aloittaja ja koittanut myös etsiä kanavaa/paikkaa, jossa saisin purkaa tätä asiaa ja mieltäni.. Daran (anteeksi jos muistan nimimerkkisi väärin..) teksti oli kuin suoraan minun kirjoittamani, mule kävi juuri samoin.. Erona vain se, että me ollaan naimisissa ja meillä on lapsi.. Yhteinen vakavampi tulevaisuus on siis jo tässä ja nyt..
Minäkin sain tietää pettämisestä miehen itsensä kertomana.. Baari-ilta, humala, vieras nainen ja jatkot.. Siinäpä ne pääpiirteet on, loput arvaa jokainen.. En ollut koskaan edes pelännyt, että mieheni voisi minua pettää, pidin häntä maailman luotettavimpana ihmisenä.. Näin kuitenkin heti miehen ilmeestä, että jotain on sattunut ja kun hän asian kertoi, minun maailmaltani tippui pohja, minä romahdin.. Pakko oli töihin mennä, lapsi hoitaa jne.. Olin ihan rikki kuitenkin.. Ensimmäiset päivät tuntui, että henki loppuu, tuntui kuin tukehtuisi tai hukkuisi, niin pahalta se fyysisestikin tuntui, koko ajan piti jotain touhuta, aivan pakonomaisesti, jotta en miettisi asiaa koko ajan.. Henkinen puoli oli vielä pahempaa.. Yhdessä puhuttiin, itkettiin, mietittiin, mitään syytä ei mies keksi tekemiselleen.. Yhden illan hairahdus, kuten hän sanoi.. Minä olen kysellyt, mistä tietää, ettei se toistu, hän vannoo ja lupaa, ettei se toistu, mutta miten voin luottaa siihen, se tapahtui jo kerran eikä hän sitä osannut estää.. Mies katuu, katuu kovasti ja tiedän, että se on totta, näenhän minä sen..
Välillä tuntuu, että kyllä tästä suosta noustaan, eikä asia jatkuvasti ole mielessä.. Mutta sitten tulee ne hetket, jolloin näen melkein silmissäni tuon kaiken tapahtuneen, mietin miksi, tuntuu taas kuin sydän repeää ja kurkussa on jatkuvasti pala joka pyrkii itkuna ulos.. Silloin tuntuu, että siihen suohon uppoaa kaulaansa myöten eikä sieltä pääse ylös... Mieskin huomaa nuo hetket, sanoo, että olen todella poissaoleva ja katse on tyhjä.. Sisällä tuntuu tyhjältä..
Kuitenkin.. Haluan päästä tästä yli, vaikka se vaatisi aikaa ja mitä tahansa.. Rakastan miestäni, haluan hänen kanssa jatkaa.. En anna tämän yhden hairahduksen viedä meiltä kaike tätä, mitä meillä on, kotia ja yhteisiä unelmia.. silloin vain kun on vaikeimmat hetket, sitä miettii, miten ihmeessä tästä voi päästä ylitse.. Olen aina ollut vahva ihminen ja luotan siihen, että se vahvuus kantaa minut tämänkin läpi... Ketjun aloittajalle toivon oikein paljon voimia ja luottamusta siihen, että jokin päivä pystyt taas luottamaan mieheesi ja yhteiseen tulevaisuuteenne, samaa toivon itselleni..
Hei,
Uusimmassa Evita-lehdessä oli juttu Pettämisen voi antaa anteeksi. Päätä voi kriisin keskellä selkiyttää myös tuo itselleni niin tärkeä teos Revitty sydän - voiko uskottomuudesta selvitä.
Jotain muuttuui peruuttamottamsti ja jotain uutta voi syntyä tilalle - suhteenne ei koskaan enää tulee olemaan sama (mutta ei välttämättä huonompi) kuin ennen pettämistä. Voi olla, että liittonne lujittuu tämän seurauksena, kun selviätte tästä kriisistä. 🌻🙂🌻