Petetty, hiljalleen eteenpäin.

Petetty, hiljalleen eteenpäin.

Käyttäjä Timpu aloittanut aikaan 02.06.2018 klo 01:25 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Timpu kirjoittanut 02.06.2018 klo 01:25

Hei kaikki, olen lukenut sivua kohta vuoden verran. Ensi viikolla tulee vuosi kuluneeksi kun vaimoni petti minua. Oman pomonsa kanssa, ex-pomonsa.. tapahtuneet kesti kaikkineen 6kk. Meillä oli mennyt pitkään jo huonosti. Tiedän että hän ihastui häneen ja jopa rakastui, olivathan he samanhenkisiä ajatukset ja kaikki. Jälkeen päin tajusin pettämisen merkit ku tarkemmin olen asiaa ajatellut, työreissut pomon kanssa toiselle paikkakunnalle, aina minulle sanottiin että oli reissussa toisen naispuolisen työntekijän kanssa. Varhain aamulla toimistolle, jopa viikonloppuisin työhommia muka tekemään, kauppareissulle halusi mennä yksin. Hyvin onnistui salaamaan kaiken, jopa pomoltaan ku kertoi meidän eroavan, vaikka emme olleet eroamassa. Valehteli siis meille kummallekki. Pomo oli myös kertonut eronneensa, en tosin sitä usko koska kun kaikki paljastui, viikko siitä pomo oli laittanut someen kuvia oman vaimonsa yhteisistä hetkistä.. tarinaa tulee paljon, koittakaa jaksaa lukea. 3kk salasuhteen alettua tunnustin vaimolleni rakastavani häntä, hän vastasi samoin. Olimme puhuneet avoimesti onhelmistamme, tajusimme(?) haluavamme toisemme, elimmekin hyvää aikaa, kaikki oli loistavasti. Läheisyyttä, hellyyttä, tekoja toisen eteen. Rakastin vaimoani jälleen palavasti. Luulin hänenki minua. MUTTA; hän jatkoi vielä suhdetta pomoonsa, minulle sanoi jälkeenpäin että oli koittanut koko ajan ajaa suhdetta alas ja halusi vain minut. Pani pomoa miellyttääkseen häntä jotta sai olla rauhassa hänestä, hänen piti omien sanojensa mukaan sillä pitää kulissia pomoonsa yllä, koska pomo oli aavistellut että vaimoni ei ole rehellinen häntä kohtaan ja epäili ettei olekkaan rehellinen. Voitteko kuvitella, kuulostaa liian hullulta? Vaimoni sanoi ettei sen 3kk jälkeen halunnut pomoltaan mitään, vain minut. Mutta sanoi pakonomana panneen häntä 3kk kunnes kaikki paljastui, pomo oli kuulemma kiristänyt jatkamaan, muuten aikoo kysyä minulta mikä meidän tilanne on. Rakkauden tunnustuksia laitettiin puolin ja toisin koko ajan, joka ilta 😞 uskon että vaimoni halusi itsekkin seksiä vielä loppuaikoina, mutta ite kiistää että ei todellakaan halunnut. Heidän oli määrä lähteä työreissulle eräs kesä sunnuntai, vaimoni laittoi silloin stopin. Sanoi pomolleen että hänellä on kotona oikeasti kaikki hyvin, haluaa olla kotona oman miehen kans, eli minun. Minulle kaikki paljastui sinä sunnuntaina, tämä pomo soitti, sanoi että vaimollani olisi asiaa minulle kun hän kotiutuu toimistolla. Silloin maailmani romahti, menin shokkkiin, lopulta masennuin. Olin onnellinen, meillä oli kaikki hyvin. Touhuttiin, rakastettiin, oli onnellista olla. Luulin niin. Kaiken sen aikaa jaksoi ja pystyi pitämään myös kaksoissuhdetta.
En olisi ikinä arvannut että heillä oli suhde myös sen jälkeisen 3kk ajan, niin vaimoni oli minussa kiinni ja antoi rakkautta. Miten tästä selviää? Päivä kerrallaan, jatkettiin avioliittoamme, vaimoni otti lopputilin. Ei mitään yhteyttä enään ex-pomoonsa. Hyvä niin. Vaimoni katuu aidosti, tekee kokoajan kaikkensa että voisin paremmin. Kaikki aina ajoittain tulee mieleeni ja silloin on paha olla. Välillä kaikki on taas hyvin. En varmasti ikinä tule saamaan vastauksia niihin asioihin mitä haluaisin ymmärtää. Voisinpa tietää mitä pettäjä todellisuudessa ajatellee kun pettää, miksi sitä piti jatkaa, miksi miksi? Tuntuu niin uskomattomalta että on pitäny jatkaa jonku kiristyksen alaisena ku on pelännyt että kaikki tulee julki? Kiitos jos luit tämän pähkinänkuoressa olevan kirjoituksen. Haluaisin niin vastauksia tuohon edelliseen.

Käyttäjä Lasagna kirjoittanut 03.06.2018 klo 08:39

Hei,

Ajattelin vastata, koska tarinasi kuulosti tutulta. Minun mieheni salasuhde työkaveriinsa paljastui myös vuosi sitten. Suhde kesti kaikkinensa yli 2 vuotta, enemmän tai vähemmän intiimisti. Kuitenkin niin, että minulta se piti salata koko tuon ajan. Ja niin myös meillä oli mennyt huonommin jo jonkin aikaa ennen tätä suhdetta. Minä kuvittelin, että miehellä on vain joku ikäkriisi meneillään, ja siksi niin etäinen ja sulkeutunut. Annoin tilaa, ja luotin siihen että se menee vielä ohi kunhan jaksan vain kestää vierellä ja odottaa. Mutta kaiken sen ajan selkäni takana vietettiin kaksoiselämää. En olisi ikinä, ikinä voinut kuvitella että meille tapahtuisi näin. Luotin mieheen 100%.

Mies valehteli myös työkaverilleen, että olemme jo eronneet ja asumme eri osoitteissa. Eli valehtelua molempiin suuntiin. Suhteen hän olisi omien sanojensa mukaan halunnut päättää jo aikaisemmin, mutta ei vain pystynyt koska oli niin syvällä valheidensa verkossa ettei tiennyt miten sieltä pääsee enää ylös. Juuri tuo "kulissien ylläpitäminen" mistä itsekin mainitsit, taisi olla kyseessä.

Näin petetyn näkökulmasta on todella vaikeaa yrittää ymmärtää tätä koko asiaa. Edelleen asia pyörii mielessä päivittäin. Miehellekin asia on todella kipeä paikka, eikä asiasta siksi tule juuri puhuttua enää. Mutta yhdessä olemme siis edelleen. Aika näyttää, pääsemmekö tästä vielä yli yhdessä.

Suhteemme on muuttunut tavallaan paremmaksi. Mies on ihan eri ihminen nykyään. Mutta minä katson häntä eri silmin. En enää kunnioita kuten ennen. Hän on se ihminen, joka loukkasi minua pahemmin kuin kukaan. Mutta samalla meillä on niin pitkä yhteinen historia takanamme, ja olemme myös saaneet uusia hyviä asioita elämäämme tapahtuneen jälkeen, että en ainakaan vielä ole ollut valmis luopumaan tästä suhteesta. Rakastan siis edelleen. Mutta vaikeaa on..

Tsemppiä sinulle, ja parempaa tätä kesää!

Käyttäjä Timpu kirjoittanut 04.06.2018 klo 15:51

Kiitos sinulle että vastasit! Olet kokenut saman kauheuden minkä minäkin, pyörittelet varmasti samoja tuntemuksia kuin minäkin. Toisinaan toivon että pettäjä voisi samaistua siihen mitä petetty on kokenut, tiedän kuitenkin että eivät ne pääse tunnetasolla siihen pisteeseen vaikka kuinka koittaisivat. Ihan vain siksi että he voisivat saada edes hieman käsitystä mitä me petetyt joudumme kokemaan ja kuinka me taistellaan arpiemme kanssa päivä kerrallaan. Puolisoni kyllä katuu selvästi, välillä tuntuu että hänelläkin voimat loppuu. Pahinta on kun en voi kenenkään kans purkaa tuntojani joka voisi ymmärtää minua, semmosen kans jota on kans petetty. Ei muut pääse samaan tunnetasoon. Tuntuu pahalta puolestasi ☹️ kiitos vielä kun kirjoitit, voimia sinulle!

Käyttäjä sikinsokin kirjoittanut 06.06.2018 klo 08:25

Hei

Itse kanssa kaipaisin kohtalon toveria, mielellöän vielä sellaista joka on tästä selvinnyt eroamatta ja olisi vielä onnellisessa suhteessa. Tokihan täällä on näitä kirjoituksia, mutta ei se ihan sama asia ole. Omassa ystävä piiris ei ketään vastaavassa tilanteessa elävää ole ja toetenkin toivon ettei tätä kukaan joutuisi kokemaan. Mieheni on jonkin verran omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan minulle pettäjän osalta kertonut ja omalta puoleltani olen hyvinkin paljon omia tuntemuksiani hänelle purkanut. Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka me molemmat sitä haluaisimme, eikä mieheni enää itsekään ymmärrä omaa toimintaansa. Toisaalta se ettei ymmärrä tai tiedä kaikkia syitään on myös aika hämmentävää.
May the force be with U 😎🙂

Käyttäjä Timpu kirjoittanut 08.06.2018 klo 23:48

Hei taas, kumpa voisin teidän kanssa asioita käydä lävitte. Olette selvästi samassa tilanteessa ja samanlaisia ajatuksia käymme läpi. Teidän kirjoituksista huomaa kuinka ajattelemme samalla tavalla asioista. Toivon teille kaikille hyvää!❤

Käyttäjä K4neli kirjoittanut 18.06.2018 klo 12:04

Minulle paljastui samanlainen tilanne kuukausi sitten. Miehellä on ollut kahden vuoden aikana kaksi suhdetta joista olen ollut tietämätön. Minäkin luulin että uusi työ, paikkakunta ja ikä aiheuttivat etääntymistä ja puhumattomuutta, luulin että tukena oleminen auttaisi mutta ei riittänyt.

Nyt suunnittelemme asumuseroa. Mies tarvitsee omaa tilaa mutta näkee silti suhteemme pelastamisen arvoisena.

Itse olen eksyksissä omissa ajatuksissa mutta uskon että aika on paras lääke. Tsemppiä kaikille samassa elämäntilanteessa oleville.