Mieheni perui eilen illalla avioliiton siunauksen,jonka piti olla tänään. Haluaa kuulemma olla yksin,elää omaa elämää. Menimme naimisiin heinäkuussa,yhdessä olemme olleet vaihtelevasti 12 v. Että silleen. On käynyt välillä aidan toisella puolen,mistä syystä osittain erotkin johtuvat.

Minuun sattuu.Ei pelkästään peruminen,vaan myös haukkuminen ja kiinnikäyminen,petturuus ja takinkääntö. En taida enää jaksaa erota,elämä ei kulje. Kun tästä päivästa pääsen,huominen on eteenpäin.

Itselleni annan neuvoksi,että enää en koskaan katsokkaan sellaiseen mieheen,joka vielä aikuisena asuu äitinsä kanssa. Siinä on jokin pielessä ja pahasti.