Perheyhteyden vahvistaminen

Perheyhteyden vahvistaminen

Käyttäjä Eveny aloittanut aikaan 12.10.2011 klo 11:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Eveny kirjoittanut 12.10.2011 klo 11:58

Eron jälkeen tuntui oman perheen kokonaisuus hajoavan jollaintavalla käsiin. Tottakai asiat muuttuivat, kun toinen lähti pois. Tuli jotenkin hiljaistakin. Ei ollut mies huutamassa jatkuvasti, mutta ei myöskään rajoja katsomassa. Kaikki vastuu lapsista jäi minulle. Sitä vastuuta olen yrittänyt tässä kantaa.

Minusta tuntuu, että meiltä puuttuu vieläkin iloa ja kepeyttä. Tunnelma ei ole sellainen, kuin haluaisin. Tiedän, että se vaatii työtä ja tietysti oma jaksaminen on ollut tiukoilla, mika on vaikuttanut miltei kaikkeen.

Olen nyt miettinyt, mitkä konstit voisivat olla hyviä perhehengen luomiseen. Pitäisi vahvistaa sellaista ME-henkeä. Meillä kyllä jutellaan asioista ja ollaan paljon yhtaikaa kotona, mutta en minä juuri lasten kanssa mitään muuta yhteistä tee, kuin toisinaan kokkaan ja joskus käydään ostoksilla, ovat myös kauppakasseja kantamassa apuna.

En ole vielä onnistunut siinä, että saisin kaikki säännöllisesti yhtaikaa syömään pöydän ääreen. En ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa ottaa asiaksi, vaikka pitää sitä tärkeänä. Kai sekin pitäisi jaksaa valvoa, että kaikki tv.t, radiot sun muut härpäkkeet on kiinni ja keskitytään vaan jutusteluun ja syömiseen.

Meidän murkut on melko kilttejä, vaikka sanovatkin sanottavansa suoraan, mutta ei siis mitään juuri ongelmia ole ilmennyt.

Aiemmin hankin keittiön pöydänkin, johon nyt kaikki mahdumme yhtaikaa syömään. Se on jo eteenpäin se!

Pitäisikö alkuun maksaa lapsille pari euroa siitä, että laitetaan yhdessä ruokaa ja pidetään kokoontumisia. Pidän asiaa kyllä tärkeänä, mutta kaiken arjen kiireen keskellä tuntuu, ettei vain saa itsestään irti sellaisia muutoksia.

Millaisia konsteja teillä muilla ja kokemuksia? Miten olette saaneet itsenne toteuttamaan asioita? Aikuisestahan se kaikki on niin paljon kiinni. Ehkä se on itsellä, kun kaikki on omilla niskoilla, ei vaan jaksa sitten. Vaikkakin tietysti vastuu lapsista on vanhemmalla, mutta kai sitä kaipaisi vähän toisen aikuisen tukea. Se auttaisi paljon, mutta sitä ei ole saatavissa, niin on patisteltava itseä. Haluaisin, että meillä kaikki tuntisivat olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Tunnen jollaintavalla itseni huonoksi äidiksi, vaikka paljon olen lasteni eteen tehnytkin.

Patistelkaa!

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 12.10.2011 klo 12:24

Hei Eveny ja muutkin vanhemmat!

Huomasin viestistäsi, että sinulla on murrosikäisiä lapsia. Oletko huomannut, että Tukinetissä on parhaillaan käynnissä haku vanhemmille tarkoitettuun suljettuun teemaryhmään, jonka teemana on: Huolettaako lapsesi elämä netissä. Ryhmän ohjaajina toimivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijat ja teemaryhmä toteutetaan täällä Tukinetissä.

Teemaryhmässä voi jakaa ajatuksia toisten vanhempien kanssa sekä saada ohjaajilta neuvoja. Viestistäsi ei ilmennyt onko netin käyttöön liittyvät asiat edes pinnalla perheessänne, mutta ajattelin joka tapauksessa vinkata ryhmästä. 🙂🌻

Lisätietoja teemaryhmästä löytyy Tukinetin Omalta kanavalta.

Terv. Kata