Perhe ei ole tärkeä
Otsikko on provosoiva. Olisin voinut laittaa kysymysmerkin perään.
Vähän taustaa. Tämä on ensimmäinen viestini tänne. Olen 30 vuotias kahden lapsen isä. Elän asumuserossa, monta kuukautta jo näin. Takana on pitkä työuupumus, syvä masennus ja perheen hajoaminen. Ei alkoholia, ei väkivaltaa, ei kolmatta osapuolta. Nyt alan olla jo jaloillani terapian, lääkityksen ja itsetutkiskelun ansiosta.
Haluaisin näin joulun alla herättää keskustelua aiheesta, jota ei mielestäni käsitellä juuri missään.
Katselin viikko sitten Neloselta Hauskat Kotivideot. Siinä juontaja esitti hauskan laulun: Tavikset tahtovat tositeeveen, oman kodin ja pienen perheen. Laulussa ja esiintymisessä oli koko ajan tahallisen ivallinen sävy.
Television eri kanavilta näkee päivittäin rakastumisen palvontaa. Kaikenlaisia parinetsintäohjelmia nähdään sekä kotimaasta, että ulkomailta. Saippuasarjoissa erotaan ja rakastutaan uudelleen ja uudelleen. Sen oikean etsiminen ja rakastuminen ovat tärkeintä. Rakastaminen sen sijaan ei ole raportoinnin arvoista. Missään ei nykyään kuule puhuttavan rakastamisesta. Vain tärkeistä asioista puhutaan telkkarissa, niinhän meille on opetettu. Media kertoo kaiken tarpeellisen ja tärkeän.
Pitää rakastua uudelleen. Rakastuminen on tärkeää. Tätä media hehkuttaa ja sillä se myy. Itsensä toteuttamisesta on tullut pyhä hokema, jota kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.
Samaan aikaan lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy hälyttävästi, eikä kukaan tee mitään.
Tällainen epäjohdonmukaisuus on jo yhteiskuntatason ongelma. Jos näin jatkuu, mielenterveysongelmat ja muut lieveilmiöt kasvavat räjähdysmäisesti niin lapsilla, kuin aikuisillakin. Eroaminen on rohkea teko. Eroavia ymmärretään. Tämä on rinnastettavissa myös siihen, että kun pörssiyhtiöt potkivat satoja työntekijöitään kortistoon, pörssikurssit lähtevät nousuun. Yhtiöillä on rohkeat päättäjät ja ne huomataan.
Samoin tavikset huomataan, kun he jättävät oman kodin ja pienen perheen. Vain silloin taviksesta ollaan kiinnostuneita ihmisenä. Koko elämänsä on saanut kulkea hiljaa muiden joukossa, mutta erotessa tekee jotain rohkeaa ja tärkeää. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden, kuten Nelonen omaa parinetsintäseikkailuaan mainostaa. Iltalehden nettiversioissa seksologi kohottaa ihmisiä jättämään pitkäaikaisen parinsa pelkän kirjeessä kerrotun tarinan perusteella. Siitä vaan rohkeasti, jos siltä tuntuu, seksologi tietää.
On se niin väärin, että tätä ei tunnuta missään julkisesti kyseenalaisteta, vaan päinvastoin. Jopa valtakunnan ykköspoliitikot ja kaiken maailman julkkikset ovat samassa veneessä ja näyttävät esimerkkiä kansalaisille. Missä ovat perhearvot? Vanhanaikaista? Ei ole olemassa? Perhe ei ole tärkeä?
Samaa median valikointia ovat kaikenlaiset yksityiskohtaiset kertomukset onnettomuuksista, murhista ja muista verilöylyistä. Ihmisillä on oikeus tietää. Medialla on velvollisuus kertoa. Miksei kukaan tee mitään? Miksi ihmisiä pelotellaan?
Tärkeitä asioita median mukaan ovat mm. Julkkikset, rakastuminen, tappajat, urheilijat, suomikuva, tuottavuus, raha, uudet vempeleet, mihin uhreja oli ammuttu, itsensä toteuttaminen, uusi koti, uusi rakkaus. Siinähän niitä on kivasti lueteltuna. Siitä vaan nuoret ja vanhat rakentamaan maailmankuvaanne.
Millainen on tulevaisuus? Ei ihme, että erityisesti jotkut nuoret ovat hukassa. Ei ole selkeää kuvaa siitä, millaiseksi oma maailma tulee muodostumaan. Ei ole odotettavissa pysyvää rakkautta, pysyvää perhettä, pysyvää kotia, pysyvää työpaikkaa. Eräänä päivänä mikä tahansa noista saattaa hävitä, kannattaa alkaa jo etsiä uutta itsekin.
Jopa perheneuvolan suhtautuminen eroa miettivään pariskuntaan tuntui ainakin omalla kohdalla kovin raadolliselta. Tuli sellainen tunne, että minussa on jotain vikaa, kun en haluaisi erota, vaan pelastaa avioliiton keinolla millä hyvänsä. Minua kehotettiin hakeutumaan hoitoon, koska olin asian suhteen epätoivoinen ja tunteikas. Erojärjestelyissä oltiin kyllä valmiita auttamaan.
m30, KIITOS kirjoituksestasi! Nyt osuit kyllä asian ytimeen! Minunkin on helppo allekirjoittaa ajatuksesi. Olen samaa mieltä kanssasi mm. siitä, että avioerosta on luotu julkisuudessa sankarillinen teko. Palaan tähän keskusteluun paremmalla ajalla. Olet analysoinut erilaisia asioita niin perusteellisesti keskustelun pohjustukseksi, että ne kaipaavat omakohtaistakin pohdintaa tulkinnan ja mielipiteen löytymiseksi. Toivon todella, että kirjoituksesi saa aikaan vilkasta mielipiteiden vaihtoa!
näin on.. täydelisyyden tavoittelu rakkaudessa ja rakastumisessa on in....
aina elämä ei ole täydellistä, ja rakkauden tunne muuttuu ja kehittyy pitkässä parisuhteessa... mutta uskon että kun alttarilla kaksi ihmistä lupaa toisilleen rakkautta ja sitoutumista lopuelämäksi, niin jo silloin pitää ymmärtää että avioliitossa tulee vaikeita aikoja, tunteet muuttuu, ihmiset kasvaa,
siinä mielestäni todellinen rakkaus näkyykin kun kaikista ongelmista ja muutoksista huolimatta kaksi ihmistä jakaa kaikki nämä asiat turvallisesti ja yhdessä, jatkavat yhteistä taivalta, rakastuvat uudelleen toisiinsa..... ja niin edespäin...
allekirjoitan täysin myös näkemyksesi piste
Minusta olisi hyvä, kun ei tarvisi luvata alttarilla mitään loppuelämään asti liittyvää.
Vaikka tietenkin siinä vaiheessa sitä olettaa, että toista aina ja iäti rakastaa mutta rakkaus on tunnetta ja eikä välttämättä sitä ihminen kokonaan hallitse eikä itseään voi pakottaa ketään toista rakastamaan, jos rakkauden tunne loppuu.
Minua pelottaa hirveästi, kun on usein niitä murhia joissa toinen osapuoli tappaa toisen ainoastaan siitä syystä, että toinen ei enää rakasta ja halua suhteen loppuvan.
Minä rakastan juuri nyt aika paljon, ehkä huomenna en enää rakasta, toivon ettei kukaan minua niin paljon rakasta ettei mahdollista eroamme kestä.
maanvaiva kirjoitti 11.12.2007 13:3
...toivon ettei kukaan minua niin paljon rakasta...
Annat viestisi perusteella kuvan, että olet ostanut julkisen version rakkaudesta. Rakkaus on kulutushyödyke muiden joukossa. Se hankitaan jostain ja se saattaa loppua joskus ja silloin pitää hankkia ehkä uusi. Pelkäät rakkauden jo alun perinkin loppuvan, etkä siis uskalla alttarilla edes odottaa sen kestävän.
Pelkäät myös tappajia, eli olet luonut maailmankuvaasi senkin puolesta niin kuin ensimmäisessä viestissäni kuvailin. Pelkäät jopa niin paljon, että toivot, ettei kukaan rakasta sinua liikaa. Et usko mihinkään pysyvään? Toivon, että sinä ja kaikki muut, jotka tätä viestiketjua lukevat, kyseenalaistaisivat median luoman markkinatalous-maailmankuvan.
Rakkaus ei ole pelkkä tunne, vaan paljon muutakin. Tappajia ei kannata pelätä, eikä niillä pidä missään nimessä lapsiaan pelotella. Kannattaa uskaltaa rakastaa ja heittäytyä siihen täysillä. Perhe on tärkeä.
Minä en hirveän paljon käytä kulutushyödykkeitä joten ei rakkauskaan mulle ole mikään ostettu juttu. Minä asun korvessa ja elän todella pienellä kuluttamisella, kalastan ja metsästän ja muutenkin metsästä hankin ruokaa, samoin tekee poikaystäväni.
Minun isäni ja äitini rakastivat toisiaan niin paljon että se sitten päättyi molempien kuolemaan, kun eivät kestäneet rakkauden loppumista.
Minun ukkini kuihtui pois parissa kuukaudessa, kun ei jaksanut enää elää mummon kuoleman kanssa.
Minulle on tärkeää minun poikakaverini, minun muu suku ja mun adoptiovanhemmat. Minä tiedän jo kokemuksen perusteella, että yksi päivä joku vaan häipyy pois minun elämästäni vaikka se olisi minulle hyvinkin tärkeä ihminen. Ei rakkaus ole sen kummoisempi häviämään pois kuin oli mun isän ja äidin häviäminen pois mun elämästä.
Jos ei koskaan ole mistään joutunut luopumaan, niin ei varmaan osaa ajatella, että kaikkea ilmankin voi elää. Mikään ei ole niin tärkeää ettei sitä ilmankin voi elää.
Kuten sanoin, viestisi perusteella sain kuvan... Olin väärillä jäljillä jatkaessani ensimmäisen viestini linjoilla. Kaikki kunnia sinulle, joka olet selvästi voitolla elämäsi vaikeuksista. Ja anteeksipyyntö, jos loukkasin.
Halusin tällä ketjulla herättää keskustelua nimenomaan nyky-yhteiskunnan / median luomasta rakastumisen palvonnasta, koska siitä ei mielestäni puhuta julkisesti missään. Ehkä siksi luulin sinunkin vastanneen niin.
Toivon edelleen keskustelua aiheesta.