Nyt se sitten tapahtu: viimeinen isku: kasvot ja vartalo ruhjeilla. Sain soitettua poliisille ja tulivat ajoissa hätiin. Veivät mieheni putkaan. Nyt viikonloppuna on lähdettävä täältä pois. Olen hätäapua soittanut. Mä olen rikki!

Hei! Olen iloinen puolestasi että vihdoinkin asiat etenevät etkä tarvitse olla heiteltävänä sätkynukkena enää. Toivon, että saat käytännön apua poismuuttoosi ja onneksi sinulla on nyt aikaa, mutta onko riittävästi? Tärkeintähän on että lähdet itse pois lapsinesi vai olikos sinulla lapsia? Tavarat voit hakea poliisin kanssa. Onnea matkaan, rukoilen puolestasi rakas ystävä. Paljon olet saanut kestää, liian paljon ☺️❤️

Heippa
Hyvä kun olet asiasta viranomaiselle ilmoittanut niin nyt on virallisesti
Kuin myös käy lääkärissä.
Ne vaan on tälläiset väkivaltaiset timpurit yleensä että hetken on kunnolla
ja sitten taas puolisoa lyödään.
Sillon kun ensimäisen kerran joutuu perheväkivallan uhriksi niin pitäisi heti
reakoida eikä jäädä taas uudestaan turpaan ottamaan.
Mutta se on helppo täältä sanoa että lähde pois.
Mutta vastaus on että pitää heti lähteä pois.
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon ja yhteiskunnalta
saa perustoimeentulon ( ei järin suuri ) mutta myös seurakunta auttaa
siitä sitten hiljakseen rakentamaan omaa uutta elämää.
Eikä tässä olekaan niin kauvan kun yksi tuttu erosi juoposta / väkivaltaisesta
puolisosta ja viime kesänä kysyin miten nyt olet jaksanut niin minulle tuli
niin hyvä mieli kun uhri sanoi että hyvin ja sanoi että et usko miten hyvä on olla
omassa kodissa kun ei tarvitse pelätä.
Sellaista elämää minä sinulle haluaisin ja toivoisin.
Mutta yksin et saa jäädä vaan sinä saat apua ja sinua autetaan mutta itse pitää olla
vähän aktiivinen.
Hommaa itsellesi vaikka sellainen noheva tukihenkilö.
Kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista loppuvuotta sinulle

Hei Sadwoman!
Toivottavasti olet edelleen "hengissä" ja elävien kirjoissa. Aika dramaattiset tapahtumat käynnissä. Mutta olet toiminut nyt juuri oikein tuossa tilanteessa. Turhat lupaukset voi unohtaa nyt, niillä ei ole tapana toteutua. Itselläni ei fyysistä väkivaltaa ole ollut, mutta henkisesti ahdasta kylläkin. Tällä hetkellä kuitenkin suhteellisen rauhallinen vaihe menossa, asiat ehkä lutviutuvat jotenkin. Olen hengessä mukana ja toivotan voimia ja jaksamista elämääsi.

Hei! No aivan varmasti olet rikki! Tilanteesi ei ole helppo. Mutta ensimmainen ajatukseni on, etta nyt asia tuli julkiseksi, kun poliisi kavi ja haki pois. Ja sen myota se lahtee selviamaan ja voit alkaa puhumaan asiasta sen oikealla nimella myos lahipiirillesi. Eikait poliisi pysty jattamaan asiaa tuohon, etta putkasta vain pois ja sen jalkeen ei mitaan?

Voi kunpa olisit lahtenyt jo ennen sita viimeista iskua. Mutta parempi nytkin, kuin ei ollenkaan. Ala enaa mene takaisin. Rakennat pikku hiljaa omaa elamaasi, pala palalta. Voimia kovasti. Ei ole helppoa mutta alkuvaiheen jalkeen huomaat etta kylla se sujuu. Sina selviat.

Itsellani on ollut vakivaltaisuutta avioliitossa, enka ole siita vielakaan paassyt taysin irti, mutta asun kuitenkin nykyaan miehesta erillaan. On eheyttanyt valtavasti, kun ei tarvitse pelata toisen mielialojen yhtakkista muuttumista. Vaikka meilla ei niinkaan mies kaynyt minuun kasiksi (kuin harvoin), vaan lahinna paiskoi tavaroita rikkoen kaikenlaista astioista televisioon niin jo tuo oli mulle jarkyttavaa kokea, ja ikaankuin lamaannuin siihen tilanteeseen enka paassyt irti, ja niin meni yli 10 vuotta, aivan hukkaan parhaat vuodet. Koin etta en voi paeta tilanteesta silla minun on katsottava hanen peraansa, ettei tee tyhmyyksia julkisesti, joita sitten saan haveta... 😟

Voi Sadwoman!!! Voimia! Itse lähdin kolme viikkoa sitten, viikonloppuna, mieheni poissaollessa, saatuani tarpeekseni niin henkisestä kuin fyysisestäkin väkivallasta ja sen laajasta kirjosta. Ensimmäinen viikko oli karmein: vaatimuksia tulla takaisin, pelkoa jne. Nyt elämä on jo paljon paremmin, vaikka on kulunut vain kolme viikkoa.

Ota hetki kerrallaan, tee sen verran kuin pystyt ja jaksat, älä yhtään enempää. Kaikki järjestyy jotenkin, mutta et saa maailmaa valmiiksi yhdessä päivässä tai viikossa. Itse sain asunnon viikossa, kun on lasten kanssa kavereiden nurkissa, asunto järjestyy yleensä tavallista nopeammin. Kerro avoimesti ystävillesi ja sukulaisillesi: itse ainakin olen saanut aivan käsittämättömän paljon tukea. En ikinä, ikinä, tajunnut kuinka ihania ystävät voivatkaan olla. Mutta heidän pitää tietää voidakseen auttaa. Rikosilmoitus kannattaa tehdä, mutta silläkään ei ole kiire, kuten ei muillakaan asioilla, kaiken ehtii tekemään. MUTTA ÄLÄ MENE TAKAISIN!!! Niin helpolta kuin se tuntuisikin uskoa lupauksiin. Muista, väkivalta vain pahenee. Itse kirjoitin puhelimeeni listauksia huonoista hetkistä ja väkivallan teoista, ja sillä hetkellä kun takaisin meneminen kuulostaisi hyvältä, kaivan listauksen, ja olen onnellinen siitä, että pääsin pois, elävänä.

Tiedän, että elämä voittaa sinullakin, eikä enää sen huonommin voi mennä kuin mitä teilläkin on mennyt. On taivaallista olla omassa kotona, ilman pelkoa! Tulla iltaisin töistä kotiin, miettimättä että mistäköhän tänään tuulee, ja miten minun tänään käy. Kirjoittele tänne miten asiat etenevät. Paljon jaksamista, kohtalonsisareni!! 🌻🙂🌻

Kerrothan tänne kuulumisiasi? Olet ollut mielessäni todella usein, mietin miten olet selvinnyt?? Toivottavasti saat apua ja kaiken katastrofin keskeltä näet pienen pieniä valonpilkahduksia!!!?

[Sillon kun ensimäisen kerran joutuu perheväkivallan uhriksi niin pitäisi heti
reakoida eikä jäädä taas uudestaan turpaan ottamaan.
.......................
Minä en ole ainoa, eikä hänkään, meitä pieksemällä opetettuja naisia on paljon, liian paljon.
Syy siihen miksi emme heti lähde tai edes paljasta tapahtunutta, on häpeä. Eihän meille voi näin käydä, ei! Kukaan ei saa tietää, koska onnen autuus oli äsken luonamme, kaikki oli täydellistä, vai oliko sittenkään? Soiko pienet hälytyskellot jossakin vaiheessa, soi ne, mutta eihän sitä passannut myöntää kenellekkään.
Kaikista vaikeinta on sanoa se ensimmäistä kertaa ja koko ajan mielessä pyörii, uskooko tuo ihminen minua, monta kertaa ei usko! Poliisikaan ei ennen puuttunut, onneksi edes nyt. Lääkäriinkään ei pääse, apua et saa, millä soitatkaan kun puhelimet pirstana lattialla, pakoon et pääse, kun ovella seisoo raakaa, usein viinalla terästettyä lihaa.
Sitä ei usko kukaan kuinka suuri merkitys on sillä, että joku uskoo tapahtuneen todeksi, eikä vähättele sen merkitystä, tarpeeksi monta epäonnistunutta yritystä kertoa, saa ihmisen vaikenemaan ja tyytymään kohtaloonsa. Niin ei saisi enää nykyään tapahtua, mutta miksi tapahtuu? Miehet kyllä kulkevat kuin jerusalemin suutarit, minne tahtovat, miten tahtovat ja ovat kovia jätkiä, mutta jos nainen pakenee väkivaltaista miestä kotoaan, yön pimeyteen, hän on vähintäänkin hullu, miehen sana painaa vieläkin, jos vastassa on hysteerisen naisen sana, "sehän nyt on vain semmonen hysteerinen liiottelija, jos pikkusen läppäsee .."
Minä pääsin pois ja toivon että moni muukin pääsee. Elämän uudelleen rakentaminen vie pitkään, tulee todenmukaisia uniakin, muistoja kauhun hetkistä, tapahtuuko se taas?
Aika parantaa, toivottavasti minullakin sitä vielä on. Samaa kohtaloa en toivo kenellekkään toiselle naiselle, enkä kyllä miehellekkään, sillä muistan liian hyvin vielä ne tapahtumat ja oman voimattomuuteni, se syö ihmistä.
Vain me itse voimme muutta elämäämme, ei sitä kukaan meille valmiiksi muokkaa.
Hyvää loppu vuotta ja entistä parempaa tulevaa vuotta.

Hei Sadwoman! Toivon minäkin koko sydämestäni että olet saanut asioitasi edes vähän järjestykseen. Kai olet muistanut hakea sairauslomaa sen verran että asioiden hoito on mahdollista? Toivottavasti kaikki on kohdallasi edistynyt ja olet turvassa. Olet ollut ajatuksissani 🙂🌻