Pelkään, että mustasukkaisuus pilaa suhteeni ja elämäni

Pelkään, että mustasukkaisuus pilaa suhteeni ja elämäni

Käyttäjä tuttiritari aloittanut aikaan 05.03.2011 klo 13:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä tuttiritari kirjoittanut 05.03.2011 klo 13:11

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 1v 4kk, olemme syntyneet -94. Mies on kiltti ja varmasti uskollinen, mutta hän näyttää tunteensa hyvin neutraalisti. Nauraa vain isommille jutuille, minä kun naurahdan jollekkin pienelle asialle. Hän ei polta eikä ainakaan tähän asti ole juonut, mutta kai häntä hieman kutkuttaa se tunne kun vetää kännit. Arvostan miehessä tupakoimattomuutta, sekä sitä, että kännätään vain muutaman kerran vuodessa. Yhdessä juodaan ja näin, mutta itse en esim. baarissa menisi vetämään kännejä.
Vaikka tiedän hänen olevan uskollinen, niin silti koko ajan se tunne ottaa vallan, että tämä sitten joskus menisi jonnekkin lukiopippaloihin tai muualle, vetää kännit ja pettää. En halua päästää tätä yksin minnekkään juhliin jos vain tiedän että alkoholi on osa niitä. Oikeastaan en haluaisi mennä edes yhdessä hänen kanssaan, sillä pelkään tämän jättävän minut kuin nallin kalliolle ja siellä sitten olisin yksin, en erityisemmin edes osaa discotanssia. Pelkään myös, että tämän kaveriporukka vaikuttaa hänen alkoholin käyttöönsä. Kaveriporukassamme muut juovat, paitsi minä ja hän (ainakin toistaiseksi). Itse olen tehnyt muille selväksi jo yläasteella, että en juo, vaikka kyllä silloin muutamissa ryyppybileissä kävin, kuitenkin tullen selvänä kotiin. Eikä alkoholittomuus vaikuttanut mitenkään suosiooni, olin todella hyvissä väleissä kovisjätkiin, jotka joivat. Valitsisin mielummin leffaillan/kokkausillan poikaystäväni kanssa kuin että lähtisimme jonnekkin ”viihteelle”.

Kaiken lisäksi, olen myös huomannut erään toisen tytön koulussamme ehkä tykkäävän hänestä. Katselee meitä aina hieman pahoillaan ja on sellainen hieman vaivaantunut poikaystäväni seurassa. Ja vaikka tiedän tämän olevan uskollinen, niin silti jostain tulee se tunne, että kohta tämä tyttö ryöstää poikaystäväni ja tämä kulkee sen naisen perässä kuin pässi narussa. Olen miettinyt syitä tähän uskottomuuden luulemiselle ja tälllä hetkellä olen tullut tulokseen, että siihen vaikuttaisi ainakin se, että poikaystäväni harvoin huomioi minua muuta kuin kaverina. Nahistelemme joskus, kuten kaverit. Hän ei koskaan kehu kauniiksi tai maailman kauneimmaksi naiseksi. Tätä hän ei myöskään tee muille naisille, joten tulee ihan sellainen tunne, että olen hänelle saman arvoinen kuin muut koulussa olevat. Pahemmaksi asia kyllä menisi, jos hän muita naisia kehuskelisi…

En tiedä, miten pääsisin tästä tunteesta eroon ja pelkään, että pian se vie poikaystävänikin kun suutun hänelle asioista, joihin tämä mustasukkaisuus liittyy. Esimerkkinä vaikka, että hän on lähdössä kesällä kielimatkalle ja sanoo että haluaa opiskella englantia. Alkaa kuitenkin mietityttämään, että jos häntä kiinnostaa opiskella englantia, niin miksei tämä sitten päässyt englannin ekan kurssin uusinnasta läpi, se eka kurssi kun on pelkkää kertausta yläasteelta (aikamuodot, konditionaali ja ne). Tuntuu, että tämä lähtee vain sen takia, että haluaisi nähdä englantia. Eräänä aamuna tämä pamauttikin asian, että he ovat äitinsä kanssa tilanneet matkan ja sain totaalisen raivarin! Tilanne olisi ehkä ollut eri, jos hän olisi sanonut tilaavansa sen viikonloppuna. Tähän liittyy myös raha. Hänen perheellään on rahaa jakaa vaikka köyhille ja yksi kielimatka on siinä muiden joukossa. Vanhemmilta saa bensarahaa, jolla vetää rinkiä keskustassa. Kesätöihin voi mennä muutamaksi päiväksi isovanhemmalle, väliäkö tuolla kun rahaa muutenkin on. Ja tämän takia hän ei oikeasti koe, millaista olisi olla 8h töissä arkisin ja sitten se tulee vastaan työelämässä.

Mietinkin siis, haluanko edes seurustella tuollaisen rikkaan miehen kanssa, joka käyttää kaiken rahansa kevariin ja myöhemmin tulevaan autoon ja bensaan. Itse saan synttärilahjaksi häneltä fleeceviltin ja suffelipussin. Onko kaikki siis kunnossa? o_O
Kuitenkin hän on ihana ihminen siihen verraten, että hänen perheensä on todella rikas, en edes aiemmin tiennyt että he ovat niin rikkaita, asia vain on tullut ilmi kuukausien mittaan. Vai johtuuko tämä kaikki kenties vain mustasukkaisuudesta? Apuja!

Käyttäjä dies nafastus kirjoittanut 07.03.2011 klo 09:59

Niiin no. Olen jo valmiiksi pahoillani muistuttaessani että olette todella nuoria! Huolehdit jo valmiiksi asioista joita ei ehkä koskaan tapahdu. Ja sitten on mahdollista että tapahtuu.

Näiden asioiden ennalta pelkääminen ei kuitenkaan ainakaan paranna tilannetta. Teidän on myös hyvä itsenäistyä vielä molempien ihan omiksi persooniksenne. Sinun pitää siis kasvaa siksi mikä olet, myös seurustelukumppanisi tulee kasvaa siksi mikä on. ja ennen kaikkea omaksi itsekseen ei sinun ohjaamaksesi. Jos toisella on mahdollisuus innostua esimerkiksi englannista se on pelkästään hyvä asia! Taustalla saattaa olla myös hänen perheensä tapa kannustaa vaikeuksia tuottavassa aiheessa. - Itse en koskaan ole ollut hyvä koulun kielitunneilla silti puhun ja ymmärrän viittä kieltä! Se saattaa olla paras tapa hänelle - mennä paikanpäälle ja kiinnostua siitä ympäristöstä.

Rikkaus ei ole synti ja jos sinullekin asia selvisi pikkuhiljaa ystäväsi ei pullistele asialla.
On mukava että käytätte kohtuullisesti alkoholia ja pystytte sopimaan asioista mutta muista että sopiessanne sovitte yhdessä eikä sinun tavallasi. Sinulle ei ole hyötyä jos manipuloit ja pelkäät. Voi olla että sinun on paras ottaa keskusteluun sinun tunteesi ja yritä kestää kuulla jos saat toisen avautumaan.

On todennäköistä että useampikin on kiinnostunut ystävästäsi - sille et voi mitään. Et voi myöskään pakottaa toista jäämään jos hän ajattelee toisin. Toivon silti että olette löytäneet toisenne.

Mustasukkaisuus saatta pilata suhteesi - mutta sille voit kyllä itse tehdä jotain. Muista että normaaliihmisen omallatunnolla varustettu ihminen ei halua tehdä väärin toiselle. Eli luottamus kasvattaa luottamusta.

Olen varma että elämääsi mustasukkaisuus ei pilaa! Lähes jokainen joutuu "ottamaan kantansa" mustasukkaisuuteen jossakin elämänsä vaiheessa. Tilastot kertovat että puolet ihmisistä pettää, kun ajatellaan että kaikissa suhteissa eivät molemmat petä, se saakin aikaan että suhteista vain pieni osa on "turvassa" niin ettei kumpikaan petä tai ole pettänyt.

Mutta ei näin raskasta taakkaa. Muista hommata itsellesi paras mahdollinen elämä ja suo sellainen myös toiselle. Kouluttautukaa, haaveilkaa ja katselkaa maailmaa 🙂👍

Käyttäjä LadyRed kirjoittanut 08.03.2011 klo 23:10

On hyvä asia,että myönnät sen että sinulla ongelma mustasukkaisuutesi kanssa.
Omasta mielestäni ei kannata aloittaa mitään suhdetta uhoamalla etteikö olisi mustasukkainen joskus.Kyllä se vaan niin on,että jokainen meistä tuon tunteen kanssa jossain vaiheessa painii.

Käyttäjä Aisha kirjoittanut 09.03.2011 klo 02:01

tuttiritari kirjoitti 5.3.2011 13:11

Hei!
Lueskentelin tässä yömyöhään näitä tukinetin sivuja ja keskusteluja.Ajattelin myös
vähän kirjoitella tästä mustasukkaisuusasiasta.Minulla on sellainen tunne, että tämä mies ei varmasti ole sinulle uskoton, eikä hän myöskään ole kiinnostunut muista naisista.Tosi ärsyttävää on minusta, että hän ei lainkaan voi sanoa sinulle, että olet
kaunein nainen hänelle.Hän luultavasti jättää kehut tahallisesti sanomatta.Raittiit ja savuttomat ihmiset eivät kyllä oikein ole taipuvaisia uskottomuuteen.Minusta tuntuu, että sinun miehesi ei pidä oikein naisissa siitä, että he meikkaavat ja pitävät avonaisia
vaatteita. Jätäpäs meikit ja avonaiset puserot vähäksi aikaa pois ja laita ihan maatiaisnaisen vaatteet, niin miehesi saattaa alkaa arvostaan ja rakastamaan sinua enemmän.Voi olla, että tämä vieras tyttö haluaa tehdä jotain säröjä suhteeseenne.
Itse kyllä haluaisin meikata ja käyttää kauniita vaatteita, mutta mieheni ei anna minun
laittaa meikkejä, eikä kauniita vaatteita kadulle, ettei vaan vieraat miehet katselisi.Itse hän on kuitenkin tuttava muiden naisten kanssa, jotka ovat hänen entisen kauppansa
asiakkaita.Hän on soitellut heille.Kyseessä on kuitenkin ollut ihan selvästi kauppa-asia.Kun hän on kehunut naisia, niin naiset ostavat tavaraa. Mies ei anna minun puhua
ollenkaan naapurinmiesten kanssa, eikä muidenkaan miesten kanssa.Aina kun hän tuo kotiin mieskavereitaan, niin minä en saa olla kotona.Olin itse myös avioliittoni alussa
aika paljon mustasukkainen mieheni entisestä avovaimosta.Jauhoin tätä asiaa ainakin
pari vuotta, enkä millään uskonut, että mieheni ei enää rakasta tätä naista.Kuvittelin, että "vanha suola janottaa" miestäni.Uskoin kuitenkin, ettei entinen avovaimo itse
rakasta tai halua miestäni, koska oli hänet hylännyt.Kävin sitten muusta asiasta
terapiassa ja sain myös lääkityksen masennukseeni.Ihmeellisellä tavalla pääsin kokonaan eroon mustasukkaisuudestani, enkä enää lainkaan syytellyt tai ajatellut entistä avovaimoa.En ole muutamaan vuoteen ollut enää yhtä innokas rakkaussuhteessamme.En myöskään välitä siitä, jos mies puhuu muiden naisten kanssa.Tunne-elämäni on ilmeisesti ollut aika latitunutta terapian jälkeenkin.Olen mieluummin tosi onnellinen siitä, ettei minun tarvitsekaan aina olla mieheni vierellä
ja jatkuvasti romanttisessa suhteessa.Pärjäilehän.Kirjoituksesi kiinnosti minua tosi
paljon, olinhan aikanani kovinkin omistushaluinen nuori vaimo.T:Aisha