Tästä tulee pitkä ja sekava tarina. On niin ahdistava olo että ei koskaan ennen. Tapasin ihanan, mukavan ja hurmaavan miehen pari kuukautta sitten ravintolassa, joissa yleensä käyn erittäin harvoin. Mies oli ystävieni kanssa ja heti ensi minuuteilla ajattelin että onpas kiva mies. Hän oli käytökseltään tietty hurmaava, ihana, piteli kädestä, tanssittiin, juteltiin, suudeltiin ja naurettiin paljon. Ja juomia hän kyl tarjoili aika tiuhaan. No, mä olin ihan otettu että onpas makee tyyppi, mutta naimisissa. Valomerkin jälkeen hän halusi lähteä mukanani asunnolleni mutta pidin pääni enkä ottanut mukaan vaikka hän kuinka sitä ”vaati.”

Samana yönä aloitimme Facebook kaveruuden ja hän kirjoitti kuinka mahtavaa oli tavata ihminen kenen kanssa on heti samalla aaltopituudella ja kuinka kemiamme niin hyvin kohtasivat jne….Kertoi haluavansa tavata vielä. Itse ajattelin että miksei, voinhan mä hänen kaa käydä baarissa tms…,jos se hänellekin sopii. Kaksi kuukautta olemme vaihtaneet ajatuksia FB:ssa ja hän on kertonut että haluaa nähdä mutta että tapaamisen järjestäminen ei ole niin helppoa kun on perhe. Ymmärrän sen, mutta toisaalta ihmettelin ajan puutetta koska mies kulkee keikoilla, festareilla jne…ja vaimo on lasten kaa kotona.

Itse olen tässä parin kuukauden aikana ollut aika hämillään tästä miehen käytöksestä. Sain käsityksen kuin olisin jotain ainutlaatuista ja yritin häneltä asiaa tivata silleen sievästi. Hän kertoi viimeksi viikonloppuna viestitellessämme että häntä harmittaa kun ei voi noin vaan lähteä mua tapaamaan. On kertonut monissa viesteissään että ei halua pelkästään seksiä, että pitää minua muutenkin mielenkiintoisena ihmisenä. Ja kysyi pari päivää sitten että jaksanko mä odottaa vielä että kunhan hän joku kerta lähtee ”kylille” niin pyytää mua mukaansa. Kerroin jaksavani vaikka erittäin kärsimätön ihminen olenkin.

Itseäni mietitytti hirveesti se että ja on naimisissa oleva mies on valmis lähtemään kanssani baariin jossa voi hyvinkin tuttuja olla. No, sain sitten selvitettyä hänen toimintatapojaan ihan suoraan kysymällä. Hän kertoi että ei ole koskaan ravintolassa ns. haku päällä, joskus vaan kemiat kohtaa 😟 Niinpä, sehän se sitten ratkaisi kaiken. JOS hänellä tuota kemioitten kohtaamista tapahtuu useinkin ja sänkyyn mennään jonkun kanssa heti kun se asia on huomattu niin miksi roikun hänessä. Hän kertoi että seksiä voi harrastaa jonkun muunkin kuin vaimon kanssa kunhan molemmat tietää missä mennään…Ja kertoi hänellä olleen ns. toisen naisen pitempään kuvioissa ja että hän välitti tästä naisesta todella paljon, mut olosuhteiden pakosta joutui hänestä luopumaan.

Kertokaapa te muut mitä mieltä olette tästä kaikesta? Itsellä on pää pyörällä tästä kaikesta. Kun sitä luulee olevansa jotain merkittävää, ja sitten tajuaa että hitto vie, tuollainen röyhkeä ja istevarma mieshän olikin jonkin sortin peluri. Niin ja mitäpä mä varatulla miehellä edes tekisin, saisin rippeitä silloin tällöin 😳 Ja kaiken huipuksi mies kertoi olevansa rehellinen, aito, kunnollinen. Itse olen eri mieltä, ei kunnollinen mies paneskele naisia mennen, tullen ja palatessa varsinkaan kun on naimisissa.

Ei se ole selitys että on pitkä liitto takana ja hänen selitys että ”se nyt vaan on semmosta kun on pitkään ollut yhdessä.” Olen onnellinen siitä että en hänen kanssaan sinä yönä sänkyyn mennyt 🙂 Olisin ollut vain yksi uhri muitten joukossa. Ja niinhän se on että tämmöset herkästi höynäytettävät ovat helppoja uhreja noille auervaaroille. Ja pitkään yksin olleena sitä nautti siitä että toinen oli lähellä ja vaan piti kädestä kii. Hän on kuitenkin ollut viestittelyssämme se joka harvoin on aloittanut keskustelun facebookissa joten olisihan minun pitänyt jo tajuta luovuttaa. Mutta sitten kun tuli sellaista tekstiä että ”mukava ja fiksu nainen….”,niin tollona luulin että häntäkin kiinnostaa. Kiinnosti varmaan päästä vain pöksyihin.

Nyt kun mietin asiaa ja sitä kuinka paljon olen aikaani häneen tuhlannut, tuntikausia olemme keskustelleet facebookissa pääsemättä asiassa eteen päin niin miksi jatkaa….?! Tein tänään aika radikaalin tempun ja blokkasin hänet kavereistani. Miksi mun pitäisi edes yrittää olla kaveri ihmisen kanssa jolla ei ole aikomustakaan erota vaimostaan. Enkä pysty kaveruuteen koska ihastua pätkähdin häneen ihan liikaa. Mitä tästä opin? Sen että vaistoon pitäisi luottaa. Hälytyskellot on soineet päässäni jo jonkin aikaa, joten yritän nyt vain hänet unohtaa…😞