Parisuhteessa skitsofreniaa sairastavan kanssa. Vertaistukea kaivataan!
Olen seurustellut melkein vuoden skitsofreniaa sairastavan miehen kanssa. Aluksi en hänen sairauttaan juurikaan huomannut, mutta nyt suhteen edetessä ja alkuhuuman laannuttua ovat jotkin asiat alkaneet vaivata minua. En myöskään tiedä johtuvatko miehen käytösmallit ja tietyt piirteet sairaudesta vai onko hän vain sellainen. Hän saattaa olla hyvinkin tunnekylmä yht’äkkiä ja jos kyseenalaistan hänen käytöstään tai kerron jonkun tuntuvan pahalta, saattaa hän vain tokaista ettei jaksa ja uhata erolla. Näissä tilanteissa hän myös kaivaa esiin asioita joista ei minussa tai suhteessa pidä ja näkee kaiken johtuvan minusta. Myöhemmin hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä myöskään ota asiaa puheeksi tai pyydä anteeksi. Hän myös saattaa vihellellä hyväntuulisesti vaikka itkisin vieressä jotakin hänesta johtuvaa asiaa. En oikein tiedä mitä tehdä, puolet kuukaudesta hän on mukava ja huomioiva, ja viikko ennen ja jälkeen lääkkeen oton ärtyisä, välinpitämätön ja helposti suuttuva. Tuntuu kuin hänessä todella olisi kaksi eri puolta, ja tästä toisesta puolesta en pidä 🤔
Olisi enemmän kuin mukavaa jakaa kokemuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa 🙂
Hei!
Minulla ei ole kokemusta skitsofreniasta, mutta exällä oli hallitsevia mielenterveysongelmia. Oli äänten kuulemista, koki psykoosin, sen jälkeen ilmeni erinäisiä nimikkeitä ongelmille, mutta mitäpä noista nimistä. Koin hänet kyllä skitsofreenisenä, epävakaana, rakastavana ja yhtäkkiä minun pahimpana vihamiehenä. Sinun kuvailemasi kokemukset kuulostavat hyvin tutuilta. Minä olin suhteessa neljä vuotta. Ymmärsin ihan liikaa, koska hän oli sairas. Annoin henkisen väkivallan jatkua, koska hän ei tahallaan ole sairas. Mutta ei asiat niin voi mennä. Sinä et voi antaa itsesi tulla kohdelluksi kaltoin, koska toinen on sairas.
Minä koin tätä kuvailemaasi jatkuvasti. Jos jokin painoi mieltäni hänen käytöksessään, tuli draama, tuli ero uhat. En voinut sanoa ääneen olemassa olevia ongelmia, vaikka ne koitin ilmaista hyvin keskustellen. Minun tunteille ei ollut tilaa. Vaikka minua sai vaivata asiat, kuten se, että hän ei halunnut nähdä minun perhettäni tai ystäviäni, ei koskaan, tai hän joi välillä päivittäin noin vuoden ajan. Näistä jos koitin keskustella, olin paha ihminen, joka syyllistää mielenterveyspotilasta. En voinut odottaa häneltä mitään. Minun tuli olla tyytyväinen siihen mitä häneltä saan. Sain kuulla olevani empatia/sympatiaiakyvytön, rankaisen häntä hänen mielenterveysongelmistaan.. Kauheita syytöksiä, vaikka kuinka yritin olla tukena, tein puolesta, hoidin, tuin, koitin piristää ja ymmärtää.
Riidat paheni ja hänen ylilyönnit minua kohtaan paheni. Hän uhkasi henkeäni, nakkasi esineillä, koitti saada minut pelkäämään itseään, teki reikiä seinään.. Viimeinen niitti oli, kun koitin hänelle ystävällisesti puhua mieltä painavasta asiasta ja sain taas niskaani pitkän kirjoituksen minun pahuudestani. En jaksanut enään. Tulostin tämän hänen kirjoituksen itselleni, jotta voin sen aina lukea ja muistuttaa miten asiat oli päälaellaan. Liian väärin, jotta minä niitä pystyisin korjaamaan.
Ihana rakkaus vihan välissä piti minua otteessa ja tämä liiallinen sairauden ymmärrys. Sinä ansaitset hyvän kohtelun, tulla kunnioitetuksi ja kohdelluksi oikein. Jos sitä ei ole, sinä et toennäköisesti saa tilannetta korjattua. Minä olen onnellinen, että pääsin vihdoin irti. Pelastuin.
Rakkaus on myös rajoja.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, lisäksi tunnesäätelyhäiriötä dissosiaalitio-oireilla. Toisin sanoen olen yhtenä päivänä iloa täynnä ja toisena en pääse ylös sängystä. Joskus kaudet kestävät päivän, joskus monta viikkoa tai useamman kuukauden.
Jotenkin ajattelisin, vaikken skitsofreniaa sairastakaan, että tässäkin asiassa rajat on tärkeät. Ja nimenomaan sinun rajat. Vaikka olisi kuinka sairas, ei toista saa satuttaa fyysisesti eikä henkisesti. Vahinkoja sattuu - sanotaan kiukkuisena asioita, joita ei tarkoiteta, mutta sulla on oikein saada myös anteeksipyyntö.
Seuraavana "hyvänä kautena" voisit ottaa puheeksi nuo satuttavat sanat ja tavat. Kerro, että ne jäävät vaivaamaan sinua, jos niitä ei selvitetä. Kerro, missä sinun rajasi menevät. Olet arvokas ihminen ja arvostan avarakatseisuuttasi sekä rohkeuttasi pyytää apua.
Kiitos molemmille vastauksista ! Tuo on ihan totta, että rajat kuuluvat myös parisuhteeseen. Tässä suhteessa olin vain täysin neuvoton, koska tuntui ettei toinen ihminen ymmärtänyt minua tunnetasolla useinkaan. Erosimme nyt kuitenkin miehen aloitteesta, ja hän minulle kertoi päässeensä yli meidän suhteesta alle viikossa. Tiedä laittaako tuon nyt sairauden piikkiin, kun joku keväinen rankkajakso on ilmeisesti menossa, vaiko ihan vain sen, ettei hän minusta sen suuremmin välittänyt. Nopeasti tuntuu vain mielipiteet vaihtuvan rakastamisesta ja yhteenmuuttamisesta sinkkuelämään 🤔
meki kirjoitti 8.4.2017 16:35
...Koin hänet kyllä skitsofreenisenä, epävakaana, rakastavana ja yhtäkkiä minun pahimpana vihamiehenä. Sinun kuvailemasi kokemukset kuulostavat hyvin tutuilta...Ymmärsin ihan liikaa, koska hän oli sairas.
Voi meki, kuinka tutulta sinun tekstisi kuulostaa. Itse olen vasta irtautumassa vastaavasta suhteesta, mutta vaikeaa on...todella vaikeaa. En oikein ilkeä edes kirjoittaa tähän viestiin, mitä olen kokenut viimeisten vuosien aikana ja toisaalta, kuinka riippuvainen olen vieläkin hänen läheisyydestään.