Parisuhteessa pahasti jotain vialla
Moro kaikille. En tiedä mistä aloittaisin, koska pitäis kertoo oikeestaan koko tarina parisuhteen alusta saakka ja se on vaikeeta jäsennellä tähän. Noh..Olen alle 30v mies ja parisuhteessa mua pari vuotta nuoremman naisen kanssa. Meillä on kaksi lasta (6v ja 3v). Omistusasuntokin on hankittu. Tilanne on ollut nyt noin pari kuukautta sellainen, että ei kommunikoida kuin pakolliset jutut. Eikä aina niitäkään. Ei katsota toisiamme silmiin. Ei mitään hellyyttä, ei läheisyyttä eikä seksiä. Olen hänelle kuin pelkkää ilmaa. Hän on kylmä ja etäinen. Itse tietenkin myös olen muuttunut sellaiseksi, kun nään ettei toistakaan kiinnosta. Meillä oli pari vuotta sitten pieni kuukauden kestävä ero. Mutta asuttiin saman katon alla silti koska asuntoja ei mun hakemuksesta huolimatta ilmaantunut. Ero lähti hänen ehdotuksestaan ja itse yritin viimeiseen asti, että ei oltaisi erottu, mutta lopulta suostuin, koska hän sitä tahtoi. Hän sanoi haluavansa olla yksin, mutta myöhemmin sain selville, kun olimme sitten päätetty palata yhteen, että hän oli harrastanut seksiä muutaman kerran, tuona eromme aikana juuri tämän eksänsä kanssa, josta hän aikoinaan erosi ja alkoi seurustella minun kanssani. No luullakseni se asia on kaiketi selvitetty. Eikä hän ole sen jälkeen tätä eksää nähnyt. Tällä hetkellä tilanne on tosiaan semmonen, että olen kysynyt mikä häntä vaivaa. Sanoi että ei mikään ja kysyin onko hänellä joku toinen. Sanoi että ei ole. Silti hän on ollut pari kuukautta tuollainen. Itse en viitsi koskea häneen tai kommunikoida, koska tiedän että hän ei sitä halua eikä reagoi siihen mitenkään. Minusta on alkanut tuntumaan onnettomalta tämä suhde, josta ei tahdo löytyä niitä asioita, joita suhteessa kaipaan. Välillä musta tuntuu, että hän ei halua olla parisuhteessa tälläisen miehen kanssa, kuin minä. En ole sosiaalinen. ja olen hiljainen hänen kavereidensa läsnäollessa sekä hänen sukunsa läsnäollessa. Kysyin häneltä tekstiviestillä töissä ollessani, että haluaisiko hän lähteä pariterapiaan. Ei ole vastannut. Ei vastannut siihenkään, kun sanoin viestissä, että näin ei voi jatkua kovin pitkään. Eli hänestä ei saa mitään irti. Ei kasvotusten. Eikä tekstareilla. En tiä kauanko ite enään jaksaa. Lapsetki mukana kuvioissa, joka tekee tämän vielä vaikeemmaks.
Luulenpa, että minussa on jotain vikaa, että puolisoni ei hyväksy minua tälläsenä. Olen varmaan vain hänen tiellänsä. Jos joku viitsisi kommenttia heittää tähän, niin olis hienoa...
Jotakin on todella pahasti pielessä, koska en ole selvännäkijä, en tiedä, mikä.
Jos ei ole mitään keskusteluyhteyttä, on molempien hyvin vaikea tietää, mikä on vialla.
Parempi olisi jos istuisitte pöydän ääreen ja puhuisitte kasvoista, kasvoihin, missä mennään, mikä mättää. Parempi riidelläkkin kuin vaieta, parempi kerta rytinä kuin ainainen natina, tässä tapauksessa ainainen hiljaisuus.
Jos sanainen arkku ei aukea, vaikka kuinka sitä lukkoa raplaa, niin miksi kiusata itseään?
Kiitos kommentistasi. Aion ottaa puheeksi vielä parisuhdeterapeutin. Mutta jos hän ei ole halukas siihen, niin täytyy katsoa sitten lähteekö tämä elämä rullaamaan tästä vai miten sitten edetään. Toivoisin, niin kovasti, että voitaisiin hänen kanssa olla normaali toisiaan rakastava pari. Olen sen hänellekin kertonut. Tekstarilla tosin. Mutta hän ei ole vastannut.
😠 ...jos tämä mies, joka asuu samassa osoitteessa, alkaisi, asioita kysellä tai ilmoitella tekstarilla, niin hän saisi sen puhelimensa syödä, paistettuna tai keitettynä, osina tai kokonaisena.
Puhu, hyvä mies, suomea tai kielillä, aivan sama, hiljaa tai kovaa, mutta puhu, meille on puhuminen annettu kommunikointivälineeksi, joten käytetään sitä, ei saa olla niin nuuka, että ääntä ja sanoja säästää.
Monta liittoa on purkautunut, just puhumattomuuteen. Siinä toinen tai molemmat arvailee, mitähän se nyt mielessään hautoo, kun ei sano edes mitään....voi hyvän tähden, ei se toimi, eikä sekään systeemi, "minä rakastan sinua" ja ilmotan kirjallisena, kolmena kappaleena, jos asiantila muuttuu, jotain pitää siinä välissäkin sanoa, hyvää tai pahaa, kunhan jotakin sanoo.
Olen sanonut, niin kauan on meidän pirtissä asiat hyvin, kun minusta ääntä lähtee, hyvää tai pahaa, vaikka karstat laipiosta kariseisi, mutta jos herkien hiljaa, niin se tietää todella pahaa... 😉 sen hiljaisuuden kuulema tuntee ja sitä voi jopa veitsellä leikata.
Kiitos tästä minua dissaavasta kommentista. Mutta etpä tiennytkään, että puhumista kasvotusten olen koittanu jo tässä 7 vuoden aikana kyllä. Mutta hänen reagointitapa on tiuskasta jotain ja olla sen jälkeen hiljaa. Se asia ei ole muuttunut miksikään. Eli puhumalla kasvotusten ei synny mitään tulosta. Olen jopa kertonut hänelle kasvotusten, että tuolla tavalla ei edetä mihinkään suuntaan ja kannustanut keskusteleen, mutta kun ei niin ei.
....siis teillä on jokin, todella pahasti vialla. Tällä koulupohjalla, minulla ei ole hyviä neuvoja. Puhuuko hän muiden ihmisten kanssa?
Edes minä, joka olen sitkeä, kuin paska reen jalaksessa, en jaksa olla yhtä päivää enemmän mykkäkoulun ekaluokalla, saatikka raahustaa koko repertuaaria läpi.
Moro Bruce2!
Laita hakuriin "jätettymies73" ja lue stoorini. Näin se vaan menee. Paljon on samaa, vaikka lukemat on hieman erilaisia. Ensinnäkin: sussa ei ole vikaa. Kaikkihan lähtee siitä, että parisuhteessa on kaksi ihmistä ja jos toinen alkaa toimimaan siten, että parisuhde ei enää toimi (puhumattomuus, pettäminen etc.) niin mitä se kertoo: vastapuoli ei halua/ole tyyytyväinen mitä hänellä jo on, vaan haluaa jotain muuta. Eli hän katsoo, että "onni" löytyy muualta. Sinä olet yrittänyt pelastaa suhteenne: mennään puhumaan etc. eli uskot, että homma saataisiin toimimaan (aivan kuten minäkin) MUTTA, jos vastapuolen asennne on vastahakoinen niin tulosta ei synny. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi! Mullahan oli hirveät itsesyyytökset, että mitä olen tehnyt väärin etc. mutta totuus oli se, että exsä vaan näki/näkee sen, että hän on onnellinen ilman minua. Nyt olen siinä vaiheessa, että selvä: parhaani yritin, mutta se ei toiselle riittänyt. Ei sitten. Tiedän, että olen onnellinen tulevaisuuudessa. Eroaminen on HELVETIN vaikeaa pääsääntöisesti, mutta siitä selviää. Se tuska mitä ihminen läpikäy on ikävää, mutta vertaa sitä vaikka parisuhteeseen missä olet onneton vuoden-kaksi-jopa kaksikymmentä vuotta, niin siinä ei kauheasti ole mietittävää kumman valitsee.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että puolisoni (jos häntä nyt sellaiseksi voi enää kutsua) on alkanut paljon juoksemaan kavereillansa ja välttelee seuraani jne. Kysyin häneltä tässä lähiaikoina suoraan, että mitä hän haluaa ja mitä on miettinyt tulevaisuuden suhteen. Sanoi, ettei tiedä ja ettei ole muka miettinyt mitään. Sanoin, että ei me voida vuodesta toiseen olla näin, että vaan pyöritään tässä mukana. Hän sanoi, että kyllä hän sen tietää. Keskustelu loppui siihen ja ei edennyt, vaikka vielä yritin jatkaa puhumista. Hän on myös sanonut, että suhteeseemme vaikuttaa negatiivisesti se, että minä olen hiljainen hänen kavereidensa läsnäollessa ja hänen sukulaisten läsnäollessa. No niinhän minä olenkin, mutta sille en oikein mitään voi, koska olen sellainen aina ollut. Olen tässä alkanut jo itsekin ajatella eteenpäin pikkuhiljaa. Tuntuu etten kelpaa vaan hänelle. Näin 7 vuoden jälkeen voin todeta, että mielestäni hänessä on narsismiin viittaavia piirteitä jonkin verran ja en varmaan enää itsekään hyväksy häntä. En tiedä. Ainakin vuosi täytyy asua yhdessä, koska meillä on osakekämppä. 😞
Parisuhteessa pitäis pystyä avoimesti ja tervehenkisesti keskustelemaan aroistakin aiheista. En ymmärrä miksi vaimosi pakenee tilanteita näin. Onko hän avoin ihminen? Kun olitte "nuoripari" avautuiko hän sinulle itsestään ja omasta elämästään? Viestisi perusteella hän vaikuttaa kovin sulkeutuneelta. Kyllä hänellä täytyy olla tunteita sinua kohtaan kun kerran 2 lasta on sinun kanssasi tehnyt. Oletko ainut ihminen hänen elämässä jota hän pakenee? Onko mahdollista että hän potee syyllisyyttä vanhoista tekosistaan ja ikäänkuin työntää sinua pois jottei tarvitisis käsitellä omia tunteita? No syitä voi olla monia mutta niinkuin sanottu parisuhde on kahden kauppa, molemmilla on 50% vastuu parisuhteen onnistumisesta. Ei ole oikein että toinen tekee sen eteen 99% ja toinen ei silti yrityksistä huolimatta tule vastaan. Ymmärsin että olet onneton ja haluaisit suhteen kuitenkin toimivan. Olisiko mahdollista että yrittäisit rikkoa jään yllättämällä hänet eli teet jotain sellaista mitä hän ei yksinkertaisesti osaa sinulta odottaa. Jotain mukavaa suloista ja positiivista. Se että häntä vaivaa ettet keskustele hänen perheen ja kavereiden kanssa voi myös johtua siitä että hän kokee että sinä et pidä hänen kavereistaan tai perheestään tai että sinulla olisi jokin hampaankolossa heitä kohtaan. Hän ei välttämättä ymmärrä asiaa samalla tavalla että sinä vain olet hilkainen luonteeltasi. Ajatus että sinä et pitäisi hänen kavereistaan tai perheestään voi lyödä kiilaa välillenne tiedostamattomalla tasolla. Tsemppiä! Voi kumpa minulla olisi mies joka etsisi apua parisuhteeseen kuten sinä teet.
Hei Bruce2
Teidän ei tarvitse asua vuotta yhdessä. Viittaat ilmeiseti osakkeen verotukselliseen aspektiin. (Asunnossa pitÄÄ asua 2vuotta vÄlttÄÄkseen myyntivoittoveron) Myyntivoittovero 30% maksetaan aina myyntivoitosta. Jos myytte asunnon esim. Siihen hintaan mitä siitä maksoitte ei teidän tarvitse maksaa veroa ollenkaan...Tämä taloudellinen "tappio" voi olla hyvin pieni ikävä siihen verrattuna, että joutuu vuoden kärvistelemään tilanteessa, jossa asia voi muuttua vieläkin pahemmaksi.
Kiitos vastauksesta "sama". Hyviä pohdintoja. En muista, että olisi avautunut hirveästi elämästään minulle, kun olimme ns. Nuoripari. Jotain juttuja kyllä. Sellaisen asian tiedän, että hänen äitinsä ei ollut tyttärelleen kovin mukava ihminen läpi elämän lapsesta aikuisuuteen. Se onkin varmasti suurin syy, miksi hän käyttäytyy kuin äitinsä. Puolisoni on tosiaan sulkeutunut ihminen ja hänestä on vaikea saada mitään irti. Itsekään en ole mikään moottoriturpa, mutta paljon avoimempi silti, mitä tulee kahdenkeskisiin keskusteluihin. Eilen aloitin itseasiassa keskustelun suhdettamme koskien. Sain hänestä jotain irti. Hän sanoi jälleen, että kaipaa lisää sosiaalisuutta minulta. Olen ennenkin sanonut ja sanoin nytkin, että olen tällainen luonteeltani, enkä voi muuttua sellaiseksi, kuin hän haluaa. Sanoin, että hän ei hyväksy mua tälläisenä, johon hän, että niin se varmaankin on. Sanoi myös, että suhteemme on muuttunut enemmän ystävyydeksi. En tiedä mistä hän noita lauseita keksii, mutta vastasin, että ei me olla edes kovin hyviä kavereita. Johon hän nauroi. Saatiin jopa hiukan huumorisävytteistä tuosta keskustelusta. Sain myös tietää, että hän oli päivittänyt facebookkiin parisuhteen tilaksi sinkku. Se näyttäisi olevan jo aika selkeä signaali mulle, mitä hän haluaa.
Noniin. Nyt vähän ajattelin kertoa tilanteestamme eli olemme päättäneet erota ja sovimme, että olemme molemmat sinkkuja nyt. Lapsille ei olla vielä kerrottu. Lasten takia tälläinen tietenkin masentaa ja stressaa ja vituttaa. Asutaan siis vielä yhdessä. En tiiä miten kertoa asia lapsille. Kuitenkin parempi lapsille, että eroamme, kuin se, että joutuisivat elämään ja näkemään rakkaudetonta liittoa.😞
Ollaan saatu asioita sovittua sopuisasti ja välimme ovat ihan hyvät, joten pystymme asioista sopimaan ja lasten parhaaksi yritämme toimia. Ex puolisoni hakee vuokrakämppää ja itse jään omistuskämppään. Lapset viikko/viikko systeemillä. Lapset hänen kirjoilleen, jotta hän pärjää rahallisesti ja saa tarpeeksi ison vuokra asunnon lapsia ajatellen. Elatusmaksuja ei makseta puolin eikä toisin. Yhteishuoltajuus.