Parisuhdeväkivallasta… Mistä apua?

Parisuhdeväkivallasta... Mistä apua?

Käyttäjä jeannee- aloittanut aikaan 09.12.2010 klo 21:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä jeannee- kirjoittanut 09.12.2010 klo 21:51

Erosin todella väkivaltaisesta avomiehestäni reilu puoli vuotta sitten. Olimme kolme vuotta yhdessä. Kun aloitimme seurustelun olin pikkuhiljaa toipumassa vaikeasta masennuksesta. Pahojen riitojen ja pahoinpitelyjen alkaessa masennuin entistä pahemmin ja riidat pahenivat vain entisestään. Olin riippuvainen miehestäni, joka alisti minut uskomaan että olen hullu ja on oma vikani että hän joutuu hakkaamaan minua. En olisi halunnut edes erota ja menin täysin rikki eron jälkeen.

Jossain vaiheessa olo alkoi tuntumaan kohtalaiselta, jotenkin jaksoin käydä töissä ja esittää muille ihmisille että kaikki on ok. Silti monet asiat tuosta suhteesta ja varsinkin kokemani väkivalta luonnollisesti vielä vaivaavat minua. Joskus menee paremmin mutta jossain vaiheessa, varsinkin iltaisin ja öisin saattavat ahdistuskohtaukset iskeä.

Mutta kysymys kuuluukin miten ja mistä saan apua?
Asun pienellä paikkakunnalla jossa esimerkiksi koko terveyskeskustoiminta on todella huonossa jamassa, lääkäripulan vuoksi ja muutenkin, ja yksityiset ovat todella kalliita, varsinkin kun yksityisiä lääkäreitä tai psykiatreja on vain toisella paikkakunnalla… Viikonloppuisin tk on kiinni ja lääkäripäivystys on lähikaupungin sairaalassa jonne kerran hyvin itkuisena ja sekavana hakeuduin kun paha olo kävi niin suureksi. Kerroin tilanteeni ja sanoin olevani jo niin väsynyt että olen itsetuhoinen. Nuori kandilääkäri sanoi että valitettavasti mielenterveyspalveluista on huutava pula, sen jälkeen löi reseptit kouraan rauhoittaville ja unilääkkeille ja sanoi ettei oikein voi muuten auttaa (!) ja kehotti omalla paikkakunnalla menemään terveyskeskukseen, (jossa apua saa vielä huonommin ja kohtelu on todella asiatonta). Sairaalassa olisi ollut jonkinlainen psykiatrinen päivystävä osasto mutta koska olin toiselta paikkakunnalta en sinne kuulemma voinut päästä. Tuli sellainen olo että olisi pitänyt vain vetää se yliannostus tai ranteensa auki niin ehkä sitten olisi otettu vakavasti…
Kavereilleni en osaa oikein puhua ja tällaisella pikkupaikkakunnalla jutut lähtee helposti leviämään, vaikka kuinka luulee puhuvansa hyvälle ystävälle… Tuon sairaalareissun jälkeen ei oikeen enää sitten jaksanutkaan etsiä mitään apua, oli jo jotenkin niin suuri kynnnys edes mennä sinne ja kertoa ne vaikeat asiat vieraalle ihmiselle…

Olen vasta vähän yli parikymppinen ja en haluaisi että nämä asiat vaikuttavat koko loppuelämääni ja varsinkin mahdollisiin uusiin parisuhteisiin, mutta näitä asioita ei noin vain unohda tai pääse yli….

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 10.12.2010 klo 12:10

Heippa
Niin olen pahoillani sinun puolestasi kun et saanut tarvitsemaasi hoitoa ja ikävä kyllä
se on todellisuutta nyky suomessa. mutta suomessa on hoitotakuu järjestelmä niin
käsittääkseni silläkin nojalla pitäisi hoitoon päästä ja laki on kanssa että jos on vaaraksi
itselle tai toiselle niin pitäisi päästä hoitoon ( minä perehdyn tuohon asiaan ja kysyn jostakin ja
kirjoitan sinulle vastauksen )
Mutta onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja??? se helpottas
eläämääsi.
Mutta minä niin hartaasti toivon että älä ikinä mieti itsetuhoajatuksia ja ranteen viiltämisiä
sillä elämä on upeata ja nautitaan siitä ja keksitään sinun ongelmiin muuta ratkaisuja
ja kyllä elämä järjestyy usko minua.
mutta jos elämä menee niin tiukalle että et jaksa niin soita 112 niin saat avun heti.
kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista talvea sinulle

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 12.12.2010 klo 13:47

Heippa Jeannee
Joo perehdyin sinun asijaasi ja kirjoitukseesi ja varmistin viellä asian terveydenhuollon
henkilökunnalta ja virallinen vastauskuuluu silleen että jos olet
masentunut ja itsetuhoajatuksinen niin mene välittömästi lääkäriin ja vaadi päästä
hoitoon joka sinulle kuuluu näin se menee.
vaikka on nuori kandi niin se on sinulle väärin sanonut.
Varmistin myös kun suomen laissa on hoitotakuu eli kiireellisessä tapauksessa
ihmisen pitää päästä heti hoitoon ja laissa on pakkohoito eli jos on vaaraksi muille tai
itselle niin pitää päästä heti hoitoon. näin sekin menee
Eli jos on tarvista niin lääkäriin vaan menet ja sano nuo minun kertomani asiat
jos se nyt sinua lohduttaa niin tuo sinun kertomasi juttu on niin yleistä tässä hyvinvointi
suomessa että et uskokaan mut kun minä kuulen näitä juttuja työksen niin minä
tulen kiukkuseksi kun ihminen ei ole saanut tarvitsemaansa hoitoa.
Mut jos on mahdollista niin mene jonkun ystävän, kaverin, tukihenkilön jne kanssa
joka on sinun tukenasi niin et tarvitse yksin taistella lääkärissä.
Mutta olen sinun puolestasi todella onnellinen kun olet päässyt irti väkivaltasesta
parisuhteesta.
perheväkivaltaa ei kyllä kuulu eikä pidäkkään sallia sillon kyllä pitää kanssa hakea
apua ja tai lähteä sellaisesta parisuhteesta pois.
Äläkä edes usko tuollaista mitä ex on sinulle sanonut eli olet hullu ja on sinun vikasi
kun joutuu sinua hakkaamaan???!!!!!
Eli ex miehesi on itse sairas ja narsisti!!!
Muista että kukaan ei voi sinua lyödä, alistaa, tehdä mitään pahaa jne sillon siihen täytyy
tietyt viranomaiset puuttua ja auttaa sinua.
Kirjoita miten olet elämässäsi jaksanut???
Mitä sinulle nyt kuuluu???
Kaunista talvea sinulle