Raakasta on. Eilen hän lähti. Ilmoitti vain että näin on. Katkoi kaikki mahdollisuudet pitää edes yhteyttä häneen tai lapsiin.. En osaa sanoa mitä tämä on. Toiset sanoo että on mahtavaa että pääsit hänestä. Itsellä on kuitenkin sydän ja ikävä perhettä Toinen on hetkessä kuin kuollut. Olo on niin tyhjä ja täynnä kysymysmerkkejä. Syyllinen olo vaikka en varmasti hänelle mitään pahaa halunnut tai tehnyt vaikka eihän suhteesa häneen mitenkään pystynyt tai jaksanut olla iloinen ja positiivinen aina kun kumppani oli aivan järkyttävä välillä. Tietyt ystävät hän puhui puolelleen jotka eivät oikeata tilannetta nähneet. Keräsi sotajoukot puolellensa ja mustamaalasi vielä minut. Tämä on hieveää istua tyhjässä talossa.

Saathan tukea asioiden käsittelyyn? Tuo sotajoukkojen keruu tuttua. Olen pahoillani  Onneksi sinulla on yhä ystäviä rinnallasi. On luonnollista että nyt sattuu. Vaikka be tunteet raastaa, niitä on tärkeää käsitellä. Ja yrittää mennä eteenpäin, pienin askelin. Pitää itsestä huolta. Se on vaikeaa kun sielu ihan kerralla kaikesta. Ymmällään kaikesta. Ei näihin mitään järkeä saa. Vaikka yrittäisi ymmärtää. Sanotaan että mennyt ennusta tulevaa. Kun itse pohdin kaikkea sitä repivää vuoristorataa ja omien vaatimattomien tarpeiden  täyttymättä jättämistä, ymmärsin ettei se mihinkään muutu. Uudet yritykset paloivat siihen vanhaan. Ero sattuu. Kovasti. Mietin: halusinko todella tätä loppuelämäni ajan, tätä epävarmaa vuoristorata? Huutoa, erouhkia, väkivaltaa, kynnysmttona oloa ym. Sitäkö haluan? Itseä helpotti kun nuo hyvät hetket vähenivät ja minun rankaisuni pitkittyivät kun jotain itselleni tarvitsin.. Viikkoja mykkäkoulua ja tahallista provosointia. Tavoitteeellista mielen murtamista. Tunteeni kuolivat itsestään, sin etäisyyttä ja näin tilanteen toisin silmin. Aloin arvostaa ja suojella itseäni uudella tavalla. . Halusin mieluummin  antaa tilaa jollekin uudelle, turvalliselle ja terveelle. Rakkaus  muuttui vihaksi, viha suruksi. Itkut oli viimein itketty, nekin tärkeää itkeä. Nyt uuden aika tulee.

Onko tästä Myyrymanteli kauan?

Ei voi puhua edes vuosista. Enemmänkin kuukausista. Koen yhä olevani toipumisen alkutaipaleella. Selviän kyllä vielä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Kirjoitusvirheet

Hei. Kun katsoo viestiketjua niin ymmärsin että syyskuussa olitte vielä yhdessä? Mitä tapahtui?

Mikään ei muuttunut, paheni. Liian pitkään itsepetosta että vielä asiat korjaantuu, josta heräsin. Uskottelin itselleni jotenkin että tämä on vain vaihe, oireiden paheneminen joka korjaantuu, joku kriisi, vielä seuraava "apukeino" ehkä sitten helpottaa jne.... Ihan liikaa aikaa kului oudossa rinnakkaiselossa. Hämärtyi mikä on normaalia ja mikä ei. Tämä toki yksilöllistä. Noita "tilityksiäni" on varsin tuskallista lukea kun olen palannut niihin. Välillä en oikein voi lukea. Hirveästi voimia käytin siihen kuinka saisin muutettua kaiken paremmaksi. Sitä selittää asioita itselleen paremmaksi. En halua palata siihen  ja elän nyt itselleni vaikkei se helppoa aina ole. Siinä kaikki.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Lisäys ja kirjoitusvirheet
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Lisäys

Myyrmanteli kiitos sinulle viesteistäsi ja ennen kaikkea voimia. Tiedän ettei se paljon ehkä lohduta sinua kun luet tästä että ymmärrän ja olen kokenut saman. Mä olen tän keskellä niin rikkinäisenä kuin voin olla. Ehkä joku vahvempi voi sanoa että suotta ja eteenpäin. Tällä hetkellä ei tunnu siltä. Olisi ihana kuulla niistä jotka ovat selvinneet. Se loisi uskoa.

Ymmärrän. Itse vieläkin tavallaan soimaan itseäni kuinka empaattisen ihmisenä ylipäätään.ajauduin tilanteeseen. Jollakin tapaa kadehdin ihmisiä jotka surutta toimivat itsekkäästi välittämättä yhtään siitä, mitä toiminnallaan toisille aiheuttavat. En silti todellakaan halua muuttua heidän  kaltaisekseen. Toisten kokemusten lukeminen auttaa jollakin tapaa (ettei ole yksin kokemustensa kanssa), sitten toisaalta myös ei auta (puhun nyt itsestäni), koska se oma tuska ja luopuminen, raadellun ja hyväksikäytetyn sydämen palasten keruu on tehtävä itse. Sitä ei kukaan saa pois. Ymmärsin myös ettei minulle ole hyväksi jatkaa parempia aikoja odotellen. Niitä tuskin koskaan edes olisi tullut ja jos olisi, sama vanha väkivalta olisi palannut kuitenkin. Toisen manipulatiivisuus oli tärkeä itselle ymmärtää, toinen osasi kyllä sanoa oikeat sanat jotta sai minut maaniteltua yrittämään uudelleen. Mutta se oli vain hetkellinen ja pian ymmärsin että tämän takana oli toisen oma motiivi, ei se että pariskuntana olisimme menneet eteenpäin aidosti. Oli aivan  kamalaa ymmärtää tämä. Traumojen kehästä oli pakko repiä itsensä irti. Mitään toivoa paremmasta, tasavertaisesta ja tasapuolisesta parisuhteesta normaaleine riitoineen ja sitoutumisineen aidosti yhteiseen tulevaisuuteen ei ollut. Se oli pelkkä haavekuva perustuen alkuajan 'huumaan" ja turhiin lupauksii. Lopulta kaiken mistä minua syytti ja epäili, olikin tehnyt itse. Ja sittenkin syytti minua niistä. Yritäppä siinä sitten keskustella järkevästi. Persoonan muutos hurja. Kuinka noin kylmän, laskelmoivan ym. ihmisen kanssa voisi itseään alttiiksi millekään enää laittaa? Ja: luottamus mennyt täysin toisen käytöksen (valehtelu, impulssit, väkivalta...) myötä, joten mille olisi voinut mitään ylipäätäänvyrittää rakentaa. Siihen olen tyytyväinen että stopin laitoin hyväksikäytölle. Lohduttudun sillä. Pahoittelen kirjoitukseni vahvaa sävyä, edelleen nousee asioita käsitellessä vahvoja ajatuksia pintaan. Tämäkin tapa tehdä toipumistyötä, joka jatkuu yhä. On vain pakko jatkaa eteenpäin. Voimia sinulle myös!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Lisäys ja virheiden korjaus

Hei Myyrymanteli kiitos ihan vietävän paljon siitä, että olet jakanut oloasi ja kokemuksiasi. Monet asiat tuntuu tutulta. Olen hiljaisempi ihminen ja en kovin taitava puhumaan tai kirjoittamaan tuntojani ääneen. Oli vapauttavaa lukea tekstiäsi kun siellä oli niin paljon omia tuntoja aukaistuna. Tilanteeni ei ole niin paha kuin sinulla, mutta pelko itsensä kadottamisesta on todellinen.