Parisuhde umpisolmussa

Hei Eppuliina!☹️

Tilanteesi kuulosti kovin samankaltaiselta kun omani oli muutama vuosi sitten.
Meillä oli mieheni kanssa perheyritys, jota hän hoiti tekemällä töitä ja minä yritin pysyä perässä paperitöiden kanssa. Myös meillä sopimukset vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja mieheni huolettomasta asenteesta johtuen laskutus laahasi joskus kaksikin kuukautta perässä. Onhan selvää, ettei ilman laskutusta tule rahaa, eikä ilman rahaa makseta laskuja.

Muutenkin hänen rahan käyttönsä oli sitä, että kaikkea ostettiin ja kaikkeen tuhlattiin ja laskut maksettiin sillä mitä jäljelle jäi. No tällä menolla jouduimmekin ajamaan yrityksen melko pian alas.

Nyt mieheni on toisen palkollisena töissä johtavassa asemassa, jossa sama työtahti jatkuu. Töitä tekee kun huvittaa ja palkka on hänen yksityisomaisuutta tietenkin.

Meidän perhe-elämäämme liittyy vielä alkoholi, jota mieheni käyttää melko runsaasti. Hän saattaa kadota omille reissuilleen useiksi päiviksi jopa viikoiksi. Kerran oli poissa yli kaksi kuukautta.☹️
Kuitenkin on aika uskomatonta, että hän pystyy pitämään puhumalla yllä sellaista julkisivua, että kaikki tuttavamme luulevat perhe-elämämme olevan kunnossa ja mieheni hyvä perhettään rakastava ja siitä huolehtiva mies. Enkä minä häpeissäni kehtaa kertoa kenellekään asian oikeaa laitaa.

Siinä vaiheessa kun yrittämisestä luovuttiin meillä oli asunnosta häätö alla maksamattomien vuokrien takia.Hakeuduin sosiaalitoimistoon, jossa auttoivat vuokran maksussa ja antoivat rahaa elämiseen. Ymmärsin, että asialle piti tehdä jotain radikaalia, niinpä pistin minun ja miehen tulot ja menot kokonaan erikseen. Nyt pärjätään lasten kanssa. Rahaa on niukasti, mutta katto pysyy pään päällä ja ruuasta ei ole puutetta. Ja kun mies taas häipyy ( kuten toistuvasti tekee ) Olen ainakin taloudellisesti turvattu, kun ei tarvitse pelätä tyhjenevää tiliä.

Sinulle lienee käynyt kuten minulle ja monelle muulle lapsiaan kotona hoitavalle äidille. Kun mies on saanut monta vuotta nauttia täyshoidosta, ei siitä paluuta tunnu olevan.
Minäkin ilmoitin, että kun minä menen töihin niin kaikki alkavat osallistua kotitöihin. Sitä ei koskaan tapahtunut. Mies osallistui siivoamiseen viimeksi kolme vuotta sitten, kun minä jouduin olemaan jouluaaton töissä. Sittemmin hän on ilmoittanut ettei aio ruveta vapaapäiviään käyttämään siivoamiseen, ihan niin kuin siihen menisi kahta tuntia hänen arvokkaasta vapaastaan enempää.

Hyvä ystävä! Tilanne on niin monessa kodissa aivan samanlainen siivouksen ja vapaan suhteen. Jos miehesi on huoleton rahan käyttäjä, niin kannatta turvata oma ja lasten taloudellinen tilanne. Kirjoituksestasi ymmärsin, ettei teillä kuitenkaan ole viinaongelmaa, joka saattaa olla melko dramaattinen talouden heiluttaja.

Ihmissuhteissa olen oikea keltanokka, sillä kaikki konstit koitettuani en vieläkään saa miestäni kiinnostumaan minusta tai perheestään, niin että hän jättäisi katoamiset ja oma tilanteeni on eron partaalla. Toivottavasti löydätte yhteisen harrastuksen tai jonkun mielenkiinnon kohteen joka yhdistäisi teitä ja perhettä. Kirjoituksesi perusteella miehelläsi tuntuu olevan muut intressi nyt korkeammalla sijalla. Onnea yritykseen ja kerrothan taas mitä kuuluu. Ystäväsi🙂 ruuth!

Heippa vaan teille molemmille! Minun tilanteeni on hyvin pitkälti samanlainen. Olemme olleet yhdessä 21 vuotta ja poikamme ovat 16- ja 13-vuotiaat.Parisuhde on ollut solmussa enemmän ja vähemmän jo muutaman vuoden, nyt tilanne tuntuu kärjistyneen niin, että olisin valmis eroon. Olemme puhuneet asiasta, mutta mieheni ei eroa halua, hän haluaa pitää kulissit kunnossa. Ulkoisesti olemmekin varmasti unelmaperhe. Meillä on mielenkiintoiset ammatit, kaunis koti, fiksut lapset, urheilemme ja matkustelemme jne... Vain muutama lähin ystäväni tietää totuuden "onnestamme".Miehelläni on alkoholiongelma, tekee katoamistemppuja ja varmasti on ollut uskotonkin. Hänellä on pelihimo myös ja raha-asiat rempallaan, ulosotossa on laskuja riittämiin... Kotitöitä hän ei tee, istuu vain olutpullo kädessä katsomassa tv:tä. Emme enää puhu mitään, seksistä puhumattakaan. Olemme siis täysin vieraantuneet toisistamme. Ainoa, mikä meitä yhdistää on poikien jalkapallo ja yhteinen juoksuharrastus. Hyvä isä hän on, sitä en voi kieltää. Mutta nyt mittani on täysi, en haluaisi enää päivääkään pitää tätä "isoa lasta" täysihoidossa tässä talossa. Ystäväni ovat jo pitkään kehoittaneet minua jättämään hänet, mutta olen jotenkin ihmeen saamaton tässä asiassa. Olenko läheisriippuvainen?! No, tässä tuli vuodatusta tarpeeksi, toivottavasti joku jaksoi lukea ja ehkä sai ainakin toivoa siitä, että ei ole parisuhdesolmujensa kanssa yksin.Jos joku osaisi neuvoa minua tässä asiassa, olisin kiitollinen. Kaikesta huolimatta hyvää loppukesää!🙂👍

hei!
Tällaisissa asioissa on hirmu vaikeata ruveta ketään neuvomaan. kaikki tärkeimmät päätökset pitää vain tehdä itse ja voimat repiä jostain selkänahasta.

Kertomasi mukaan tilanteenne ei vaikuttanut kuitenkaan niin dramaattiselta, että heti ensikädessä pitäisi ja kannattaisi eroa ryhtyä hakemaan. Käyttehän kuitenkin yhteisillä lomamatkoilla ja teillä löytyy yhteinen juoksuharrastus. Muita asioita voisi yrittää ratkoa vaikka perheneuvojalla.

Jos miehesi juominen on kuitenkin niin runsasta, että se vaikuttaa hänen työhönsä tai saattaa teidät taloudelliseen ahdinkoon, kannattaa sinun hakea apua itse mahdollisimman nopeast eikä jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tärkeintä on ettei lastesi tarvitse tuntea asioiden tilan vuoksi turvattomuutta.

Minun tilanteessani mieheni juominen jatkuu... Jouduin laittamaan hänet valitsemaan perheen ja pullon väliltä. Mies valitsi (viikko sitten) perheen, mutta kuinka ollakkaan eilen kun mieheni käytti lapsia ongella erään ystävänsä mökillä niin yksi lapsista viestitti minulle kotiin, että me jäädään tänne yöksi, enkä mä haluu. Minä sitä kyllä kummastelin kun mihinkään yöreisulle ei ollut puhe lähteä ja lasten kaikki tarvikkeet olivat kotona. Minä lähdin tietysti noutamaan lapsia kotiin ja paikanpäällä huomasin yhden mieheni kavereista sammuneen ja kaksi muuta olivat jo hyvässä nousuhumalassa. Pakkasin lapset autoon ja tulin kotiin. Mies ei halunnut tulla... että se siitä valinnasta perheen ja pullon välillä.

Tällaiset tilanteet vetää ihan maahan, kun ensin on puhuttu miten elämä alkaa muuttua ja tehdään suunnitelmia ja minä yritän tukea raitistumista parhaani mukaan. Sitten toinen kun saa viinasta vainun kulauttaa kaikki hyvät aikeet kurkusta alas. raivostuttavaa! Ja eniten ottaa päähän hänen yritykset peitellä sitä lapsien kautta. Saa kyllä mennä jokunen tovi, ennen kun seuraavan kerran päästän lapset isin kanssa kahden minnekään. En ymmärrä miten hän ei käsitä millaisen kuvan itsestään ja viinasta näin lapsille antaa.

Juomista on jatkunut nyt koko kesän ja parhaimmillaan hän on ollut kadoksissa 2x 2viikkoa. Normaali ajan n 4 päivää lähes jokaisena muuna viikkona. Töistä ilmoittivat hänelle, ettei tarvitse enää tulla ja mies kertoi minulle löytäneensä uuden paremman työpaikan. Siellä hän aloittaa varmaan kun kykenee. En kyllä tajua miten hän aikoo maksaa laskunsa kesän ajalta. Meiltä saa ruokaa, mutta en voi antaa taskurahaa aikuiselle miehelle, kun elätettävänä on 5 lasta ja hoidettavana kaikki kodin laskut. Hyvä että itse tullaan toimeen.

Tilanteessasi missä teillä on yhteisiä harrastuksia, talo, lomamatkoja ym. kannattaa yrittää pelastaa avioliitto. Et ainakaan maininnut miehesi olevan väkivaltainen tai muuten ilkeä teille. Jospa löytyisi joku keino houkutella hänet yhteiseen talouden hoitoon. Toivottavasti jaksat yrittää. Ystäväsi Ruuth🙂👍

Kiitos Ruut vastauksestasi🙂Olen ehdottanut miehelleni pariterapiaa tms,mutta sellaiseen hän ei missään tapauksessa suostu. Ja nämä meidän ulkomaanmatkamme ovat juuri sitä kulissia, jonka todellisesta luonteesta ei puhuta.Eli mies juo aamusta iltaan, minä makoilen auringossa omissa oloissani tai kiertelen lasten kanssa paikkoja.En jaksa matkoilla edes sanoa juomisesta mitään, koska en halua riidellä, kun lapset ovat koko ajan läsnä. Hekin ovat niin monen vuoden ajalta tottuneet isänsä ryyppäämiseen, että nyt, kun ovat isoja,välillä vitsailevatkin siitä. Väkivaltainen hän ei onneksi ole, eikä ainakaan vielä työt ole pahemmin kärsineet. Talous sen sijaan kärsii ja MINÄ! Olenkin tehnyt niin, että meillä on ihan omat tilit ja rahat, muuten ei olisi asuntoa eikä ruokaakaan! Harmittaa vaan, kun perheen menot maksetaan minun tilistäni ja hänen oma palkkansa menee huvituksiin. Juuri äsken sanoin, että nuoremmalle pojalle pitäisi ostaa uusi koulureppu, johon hän vastasi, että ei ole rahaa...ja hetken päästä soi kännykkä, jossa kaverit pyysivät häntä "parille" oluelle, hän lähti heti! Tällaista tämä on aina, ja minä tietysti menen sen repun pojalle ostamaan😝Sinunkin miehelläsi tuo alkoholi tuntuu olevan melkoinen ongelma. Miten me naiset voimmekin olla tällaisia, että aina vaan jaksamme sietää noita renttuja?! Ja vaikka tuo lenkkeilyharrastus meillä on, niin se ei meitä juuri lähennä, olen sitäpaitsi alkanut pelätä mieheni terveyden puolesta. Krapula ja kova fyysinen rasitus on vaarallinen yhdistelmä! Ei tämä tästä muuksi muutu, ero on väistämättä edessä, sekoan muuten! Toivon myös sinulle jaksamista, mielestäni olet uskomattoman urhea ja vahva nainen, joka ansaitsee onnen. Varmasti jonain päivänä löydätkin sen vielä, sitä minä omalle kohdallenikin toivon! Kaikkea hyvää elämääsi🙂🌻

hei!
Olen tässä monesti miettinyt miten ero olisi helpottanut meidänkin elämäämme. Jos ei elintaso olisi noussut, niin ainakin oma henkinen hyvinvointi olisi paljon parempi.🙂

Meilläkin on ollut nyt useamman vuoden eri tilit miehen holtittoman alkoholin käytön vuoksi. On tosin ollut aikoja, jolloin hän on osannut käyttää alkoholia kohtuudella (=ei viikon putkia). Nyt on taas menossa sellainen kausi. Lupaus olla juomatta tarkoittaa hänen mielestään, että voi sitä kuitenkin siiderin pari ottaa kunhan ei tule humalaan... mitä itsepetosta.

Kaikkein eniten minua kuitenkin loukkaa hänen poissaolot. Hänen mielestään hänellä ei ole velvollisuutta ja tarvetta ilmoitella missä päivänsä viettää ja tuleeko yöksi kotiin vai ei. Hänen mielestään minä olen kyttääjä jos kehtaan kysyä aikooko hän tulla yöksi kotiin. Nykyään yhä useammin jättää tulematta. Silloinkin vika löytyy minusta, kun minä kuulema haastan riitaa. Tämä ei ole totta, sillä olen tehnyt kokeita... ihan huvikseni... jolloin olen hänelle erittäin ystävällinen, enkä vaadi mitään... sama tulos.

Ihmettelen hänen vastuuttomuuttaan lastenkin suhteen. Luulisi yli neljäkymppisen miehen tajuavan, että lapset tarvitsevat isän kotiin, eikä vaan silloin tällöin vierailemaan.

Nämä loma-ajat on raskaimpia, kun ei saa ajatuksiaan irti tästä sotkusta. Onneksi minullakin työt jatkuu kahden viikon päästä ja pääsen lepuuttamaan aivojani työrutiinin pariin. Pelottaa vaan kun uni on niin pätkittäistä, että miten sitä taas alkuun jaksaa.

Mielikuva siitä, että minä olisin vahva on väärä. Olen heikko kun en saa itseäni ja perhettäni irti tästä tilanteesta. Roikun kiinni miehessä, joka ei anna minulle, eikä lapsilleen mitään arvoa, vain yksin jäämisen pelossa. Ja mikä silloin muuttuisi? olenhan joka tapauksessa aina yksin.

En voi käsittää mistä hän on saanut tuollaisen kuvan/esimerkin, ettei miehellä ole avioliitossa perheestään mitään vastuuta. Se riittää kun joskus käy lapsia katsomassa tai yötä kotona. Vaikutusta saattaa olla myös mieheni ystävillä, johon ei kuulu juuri yhtään perheellistä henkilöä. kaikki ovat poikkeuksetta alkoholisoituneita poikamiehiä tai eronneita ja alkoholisoituneita miehiä.Toki hänellä perheellisiä tuttavia on, mutta nämä toiset miehet ovat hänen läheisiä ystäviään. Lieneekö seura tehnyt kaltaisekseen. ja nyt kun työpaikkakin meni... niin voi voi...Miten tukea ihmistä raittiuteen, joka itse hakeutuu juomaan? kyllä raittiuden pitää lähteä omasta itsestään, eikä muiden taholta.
Minä tarvitsisin voimia ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämäämme.Ilman tuki-ihmistä se ei tule onnistumaan, mutta mistä sellaisen löytää kun ei kehtaa kenellekään tilanteestaan puhua. Nyt olen kuitenkin niin tilanteemme kuiviin imemä, etten saa tehtyä mitään. Olen kuin halvaantunut.

Olen miettinyt elämäni arvojärjestystä ja tullut siihen tulokseen, että perheessä (lapsissa) minulla on rikkaus ja aarre. Kaikilla meillä on kuitenkin omat aarteemme ja hyvin pelokkaalla mielellä odotan marraskuussa syntyvää kuopustamme perheemme jäseneksi. Saanko koskaan muutettua mitään, vai suodaanko minullekin edes joskus ehjän perheen onni?

Kukapa tietäisi vastauksen? Tänään tuntuu taas olevan yksi huonoista päivistäni joten palajan asiaan myöhemmin Ystävänne Ruuth.... jaksamisen äärirajoilta😭

Hei Ruut? Miten jakselet? Ajattelin tässä vähän kertoa omia kuulumisiani. Meillä on nyt tilanne sellainen, että mieheni on jo toista viikonloppua peräkkäin ryyppyreissulla.Viime perjantaina hän lähti ja palasi sunnuntai-iltana. hän lähetti minulle kaksi tekstiviestiä, ettei tule yöksi kotiin. Jotenkin olin vaan helpottunut, ettei tarvitse katsella häntä. Tili oli sitten kuitenkin mennyt! En jaksanut sanoa hänelle muuta kuin, että hankit jostain ruokarahaa tai lähdet lopullisesti.Hän kävi lainaamassa äidiltään ja antoi minulle 50e. Työviikko sujui taas ihan normaaliin tapaan, muutaman oluen otti joka ilta. En jaksa enää puhua hänelle mitään, en edes huutaa. Kävin tiistaina työpaikkapsykologilla keskustelemasta ongelmistamme ja uupumuksestani ja sain loppuviikon sairaslomaa. Mieheni ei tietenkään tullut mukaan, sillä eihän hänellä mitään ongelmia ole... Jatkan näitä keskusteluja nyt viikoittain, se helpottaa,kun saa puhua jollekin. Nyt kun viikonloppu taas koitti, bilettäminen alkoi. Hän ilmoitti heti lähtiessään, että tulee kotiin vasta sunnuntaina, ovat kuulemma kaverin mökillä. Nyt mittani on täysi! Olen tässä suunnitellut, että pakkaan hänen tavaransa valmiiksi. Mies on sentään 38-vuotias, eikä mitään vastuuta perheestään, eikä tämä miksikään muutu, olen nyt katsonút tätä touhua tarpeeksi. Vanhempi poikani kysyi eilen, että missä iskä on? Sanoin ihan suoraan, että kavereiden kanssa juhlimassa. Poika totesi tähän vaan tyynesti, "ylläri"... Että tällaista meillä. Onko sinun tilanteesi yhtään helpottunut? Kerropa kuulumisia taas, voimia ja kaikkea hyvää🙂🌻

Hei Orasta!
Tilanne ei ole muuttunut miksikään mieheni kohdalta sitten viime kirjoittelun. Tässä pari viikkoa sitten hän tuli kotiin ja kertoi ollensa ystävänsä talon rakennus talkoissa neljä päivää, eikä ollut kuulema ryypännyt yhtään (niin varmaan)! Halusi keskustella tulevasta ja lupasi ruveta ottamaan antabus tabletteja. No minä tästä kaikesta ilahtuneena uskoin taas kaiken ja rupesin suunnittelemaan tulevaisuutta, muutoa uudelle paikkakunnalle ym. mitä mies ehdotteli. Halusin näyttää miten annan kaiken tukeni uudelle elämän suunnalle, jonka hän halusi aloittaa ja oli kuulema minun tukeani vain vailla😳

No sitten miehelle tuli pikainen lähtö Helsinkiin jotakin autoa hakemaan ja lupasi tulla heti takaisin. Eipä ole sen koomin kuulunut mitään.

Viikonloppuna poikani silmää pisti ampiainen ja jouduin lähtemään pikana keskussairaalaan saamaan sille ensiapua, silloin laitoin viestiä hänelle, että tulisi pojan kanssa sairaalaan tai menisi kotiin hoitamaan nuorempia, sillä en tiennyt kauanko joutuisin sairaalassa viipymään. Ei kuulunut vastausta.... kunnes n. 5 tuntia myöhemmin soitti pojalle, että mitäs kuuluu, olet sitten päässyt sairaalasta kotiin.

Minä suutuin todella siitä kuinka vastuuton ja välinpitämätön joku voikin olla omia lapsiaan kohtaan. Muutin meidän kaikki puhelinnumerot ja ajattelin, ettei tarvii soitella kun ei muutenkaan lasten hyvinvointi tunnu kiinnostavan.😠

Minulla ei ole mitään tietoa hänen tämän hetkisestä olinpaikastaan, eikä hän ole vastannut soittoihini tai viesteihini. Nyt alkaa olla meikäläisen malja jo niin täynnä että yli läikkyy.

Syyskuun alussa olen sopinut sos.toim ajan, että yhteishuolto muutetaan yksinhuolloksi. Samalla suunnitellaan jo marraskuussa syntyvän vauvan elatusturva valmiiksi. Ero pitää siirtää myös vauvan syntymän jälkeen, sillä silloin ei tarvitse isyyttä erikseen ruveta todistelemaan. En edes ymmärrä miten se onnistuisikaan, jos miestä ei tavoita mistään.😐

Oma olo on joskus hyvä, mutta enimmäkseen surkea. Olen ruvennut häpeämään tätä raskautta, kun mulla ei ole enää miestä. Ajattelen kaikkien pitävän mua ihan pimeenä kun olen päästänyt uuden elämän alulle, vaikka mies on mikä on. Tästä on vaikea puhua kenellekään, eikä mun ystävät edes tiedä, että joudun olemaan yksin lasteni kanssa. Ne kaiketi kuvittelee, että mies on töissä, sillä hän tekee reissuhommia töihin kyetessään.😑❓

Olen miettinyt, että sellaisille henkilöille jotka pakoilevat vastuutaan (es. katoilevat puolisot) pitäisi määrätä joku järjettömän kova rangaistus. En tiedä olisiko siitä apua, mutta arvelen sen edes pistävän miettimään elämänarvoja uudelleen. Silloin kun mieheni katosi yli kahdeksi kuukaudeksi, tein hänestä luonnollisestikin katoamisilmoituksen poliisille. Poliisi hänet sittemmin löysikin ja minä tiedustelin, että mitäs nyt? Poliisi sanoi, ettei yhtään mitään... kyllä aikuinen mies saa kotoaan lähteä niin halutessaan. Minusta se on aivan uskomatonta... varsinkin kun miehellä on 5 lasta elätettävänä. Entä jos minä olisisn lähtenyt? Varmaan olis pallo jalassa ja syyte heitteille jätöstä.

Tällaista nyt tälläkertaa täällä. Päivä kerrallaan eteenpäin potkitaan. Avioero ja yksinhuoltajuus on tulevaa todellisuutta. En enää usko mieheni muuttumiseen tai haluun ottaa vastuuta perheensä elättämisestä, kun ei hän kykene huoletimaan omistakaan asioistaan kunnolla.

Tuleva synnytys yksin pelottaa. Työpäivät on raskaita, kun pitää näytellä onnellista odottajaa, vaikka mielummin itkisin. Mutta kirjoittakaahan kuulumisia, niin ei ole niin yksinäinen olo täällä.
Ystäväsi Ruuth🙂🌻

Hei Ruuth ja Orasta,

Aikalailla ahdistavaa luettavaa nuo teidän tarinanne. En ollenkaan jaksa ymmärtää, kuinka teillä molemmilla riittää voimia elää tuollaista perhe-elämää... Hatunnostoni teille 🙂👍 Kirjoituksienne rinnalla omat ongelmani tuntuvat varsin pieniltä.

Aivan kuten Ruuth arveli alkoholi ei ole miehelläni ongelma - sitä vastoin käytän sitä itse melko paljon ☹️. Omasta mielestäni liikaa. Kuitenkaan mitkään katoamistemput eivät kuulu elämääni, tulee vaan tissuteltua kotona. Viime viikot olen tosin yrittänyt pitää alkoholinkäytön vain viikonlopuissa ja onnistunutkin siinä. Alkoholi antaa edes vähäksi aikaa hyvän olon ja arjen murheet poistuvat. Pieni irtiotto siis.

Tilanne ei ole meillä muuttunut mihinkään suuntaan, ei siis huonompaankaan (jotain positiivista 😉). Oman jaksamiseni kannalta vaan pitäisi jotain muutosta tulla. Mies ei näytä ollenkaan ymmärtävän, kuinka paljon kärsin. Jos jostain huomautan, tulee ryöppy kaksinverroin takaisin. Miehessä ei ole mitään vikaa.

Tunnen olevani jotenkin lamaantunut, ei ole voimia irrottautua tästä roskasta. Elän toisen ihmisen unelmaa, joka on kaukana omastani. Lasten niskaan tulee annettua omaa pahaa oloa, onneton kiertokulku näköjään.

Olen tässä jo hetken aikaa jännännyt, koska sähköt katkeavat ja koska tulee häätö. Laskut ja vuokrat on maksamatta varmaan keväästä asti. En edes jaksa enää selvittää niitä. Oma palkkani + lapsilisät riittävät juuri ja juuri ruokaan sekä lasten harrastuksiin ja vaatteisiin, kenkiin yms.

Kiitos, jos jaksoit lukea sekavaa vuodatustani tänne asti 🙂🌻

Toivon meille kaikille viisautta päätyä siihen parhaaseen ratkaisuun ja voimia toteuttaa se.

eppuliina

ruuth kirjoitti 21.08.2006 klo 19:30:

Tuleva synnytys yksin pelottaa. Työpäivät on raskaita, kun pitää näytellä onnellista odottajaa, vaikka mielummin itkisin.

Hei Ruuth,

Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta, ettei sinun tarvitse synnyttää yksin ? Tukihenkilöhän voi olla muukin kuin lapsen isä. Jos ei tuttavapiirissäsi ole sopivaa henkilöä, ala rohkeasti etsiskellä doulaa. Neuvolasta saat varmasti apua. Minulla oli toisessa synnytyksessäni mukana kätilöopiskelija, jonka sain mukaani synnytykseen vuodeosastolta (olin siellä maannut odotusaikana pariin otteeseen). Kokemus oli hyvä, vaikka en ollut etukäteen vierasta tukihenkilöä suunnitellut. Mieheni ei tietenkään päässyt töistään mukaan synnytykseen, vaikka sain tietää käynnistysajan edellisenä päivänä. Taas yksi osoitus tärkeysjärjestyksestä...

Mietin tuota töissäoloasi - olisiko työyhteisösi sellainen, että voisit kertoa kuinka asiat todella ovat. Hyvässä lykyssä saisit paljon ainakin henkistä tukea työtovereiltasi, mahdollisesti ihan konkreettistakin apua...Kannattaa varmaan myös miettiä sitä, onko sinun tuossa tilanteessa mahdollista jaksaa työssäsi 😑❓

Joka tapauksessa toivon, että jaksat nauttia odotuksesta ja tulevasta vauvasta. Uusi elämä on kuitenkin positiivinen juttu, eikös 🙂

Eppuliina

Hei Ruuth!

Sinulla on raskas elämäntilanne, vastuuton mies ja paljon lapsia huolehdittavina. Paljon huolta, paljon työtä.

Mutta se raskaus. Ymmärrän, että itket sitä etkä ole mikään kliseiden onnellinen odottaja tuossa elämäntilanteessa. Tulossa on yksi pieni ihminen lisää sinun vastuullesi, ja sinulla on jo muutakin vastuuta ihan tarpeeksi. Mistä rahaa, mistä voimia?

Vauvaa ei minun mielestäni kuitenkaan tarvitse hävetä missään tilanteessa. On aivan sama, mitä muut ihmiset ajattelevat siitä. Vauva on mahtava ihme, uusi elämä on mahtava ihme. Syntyy yksi ihmiselämä, lapsesi pääsee katselemaan maailmaa sinun ansiostasi ja nauttii elämässään vaikka miten monista asioista, näkee, haistaa, kuulee, maistaa ihania juttuja. Se vauva on tosi arvokas ja tärkeä. Toivon sinulle onnen liikahduksia hänestä.

Toivon sinulle jaksamista itsesi ja lastesi takia. Et ole aikuisesta miehestäsi vastuussa, hän tekee omat töppinsä. Yritä pärjätä hänestä huolimatta.

Mater dolorosa, kuolleen vauvan äiti